Mitä tarkoittaa, kun nainen "pelkää" aloittaa uutta vakavaa suhdetta, koska aina kun antaa jotain itsestään niin suhde vain sitten loppuu. Siis, mitä takoittaa kun nainen sanoo, että antaa itsestään jotakin?
Sen verran selvennystä heti, että kyse ei ole seksistä, sitä on jo ollut:)
Sen verran selvennystä heti, että kyse ei ole seksistä, sitä on jo ollut:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
uskaltaa olla ihan oma itsensä, eikä esitä mitään. Ja ehkä myös sitä, että paljastaa omat tunteensa. Niitähän ei välttämättä heti paljasteta, jos ei olla varmoja toisen tunteista.
ja kertoi vielä sen mistä minussa erityisesti pitää. Ja minulla on sellainen tunne, että ei esittäisi mitään seurassani. On kertonut luottamuksellisia asioita ja osaa myös nauraa itselleen.
Mä en naisena näe mitään syytä, mikset uskoisi ihan mitä nainen suoraan sanoo.
Jos nainen sanoo "pelkäävänsä aloittaa uutta vakavaa suhdetta, koska aina kun antaa jotain itsestään niin suhde vain sitten loppuu" niin hänellä on varmasti aiempia kokemuksia ja pettymyksiä tällä saralla.
"Olemme keskustelleet paljon, ja nainen itse on puheidensa mukaan hitaasti syttyvää tyyppiä, että voi vaikuttaa jopa välinpitämättömältä, vaikka ei olisi."
Itsekin olen yleensä aika varovainen, tai ainakin yritän olla, koska mitä vähemmän toista päästää lähelle, sen vähemmän sattuu jos sattuu.
Valitettavasti elämä on vaan opettanut sellaiseksi, pettymykset aiemmissa suhteissa jne.
Mun mielestä teidän suhde kuulostaa hyvältä, edetkää päivä kerrallaan. Yritä olla painostamatta naista. Osoita olevasi kunnioittava, luotettava ja turvallinen hänelle. Kun nainen huomaa, että sinuun ja sanaasi voi tosiaan luottaa, hän päästää sut lähelle ja sitoutuu suhteeseenne eri tavalla.
Onnea.
Näin aion tehdäkin. On niin upea nainen! Toi "itsestään antamis" asia vain herätti vähän epävarmuutta ja totta puhuen herättää vähän vieläkin...enhän tiedä kumpi ne vanhat suhteet on lopettanut...
Vähän aikaa sitten ihmettelin kun hän ei kertonut itsestään juuri mitään. Ainoastaan kuunteli ja kysyinkin tätä, niin hän vastasi: "ehkä ne asiat tulee tässä pikkuhiljaa". Ja niinhän niitä on tullutkin:)