Olisi minullakin toki muutama omakohtainen valitusvirsi esitettävänä käsittämättömästä suvustani, jota vuosikymmenien mittainen vihanpito, asenteellisuus ja kaikenlainen iljettävyys vaivaa - saati puolisoni suvusta, joka vasta ihmeellistä onkin. Sen sijaan kun itse olen tietysti kaikessa erinomainen ja oikeudellinen. Mutta vaivaahan minuakin toki jokin eli liiallinen läheisyys äitiini. Tätä en ehkä itse koe useinkaan suureksi ongelmaksi, sen sijaan ulkopuolisten silmissä minun ja äitini välit ovat käsittämätöntä nynnyilynä tai suorastaan sairasta.
Olen ihan kohtuullisessa iässä muuttanut kotoa eli 19-vuotiaana, opiskellut yliopistossa - kylläkin osittaina samaa alaa kuin äitini mutta sentään päätynyt eri alalle, vaikka minulla on myös äitini ammatti takataskussa... vielä tämäkin toki lisää keskinäistä ymmärrystä, kun tieteen kieli on sama. Minulla on aina ollut ystäviä, seurustelukumppaneita ja niin ees päin, eli ihan peräkammarin tyttö en liene. Mutta niin vain on, että äitini on kaikista ihmisistä se, jonka kanssa käyn hauskimmat ja syvällisimmät keskustelut. Hänen ansiostaan olen pysynyt ylipäänsä tolpillani kolhittuani itseäni milloin mitenkin. Voin puhua äitini kanssa kaikesta, seksistä ja perhesuunnittelusta, surusta, kateudesta, mustasukkaisuudesta, peitetyimmistä tunteista. Siis lähes ja melkein kaikesta ihmisten välisestä ja vielä siitä kaikesta yhteiseltä alaltakin. Sanoisin että äitini on läheisin ystäväni, se joka tuntee minut paljaimmillaan. Tosin tähänkin symbioosiin kuuluvat toki ikävät puolensa. Äitini on hyvin puolueellinen, hän on naarastiikeri joka seisoo lapsensa takana tilanteessa kuin tilanteessa - oli tämä lapsi kuinka vanha tahansa. Mutta osaa hän minua arvostellakin ja usein aiheesta. Ja arvostelen minäkin häntä, tosin hän on mielestään arvioinnin yläpuolella. Äitini on despootti, joka mielellään valitsisi myös kumppanini, ja edelleen ja aina päättäisi asioistani, melkein kaikessa. Eli varmaan sietämätön ihminen. Ja kyllä hän minuakin ajoittain kismittää, mutta kun olen kasvanut kuin verso hänestä, hänestä pois ja samalla kiinni, voi vastarintani muistuttaa vain onnetonta kimalaisen pistoa. Kimalainenhan lopulta haavoittuu omasta pistostaan. Niinpä henkilökohtaisen elämäni kannalta suurin tragedia tulee olemaan äitini kuolema ja pelko siitä jäytää sitä mukaan kun näen hänen vanhenevan.
Eli varsinainen mammantyttö sitä ollaan, mutta mamma kun on se jonka kanssa eniten viihtyy.
Olen ihan kohtuullisessa iässä muuttanut kotoa eli 19-vuotiaana, opiskellut yliopistossa - kylläkin osittaina samaa alaa kuin äitini mutta sentään päätynyt eri alalle, vaikka minulla on myös äitini ammatti takataskussa... vielä tämäkin toki lisää keskinäistä ymmärrystä, kun tieteen kieli on sama. Minulla on aina ollut ystäviä, seurustelukumppaneita ja niin ees päin, eli ihan peräkammarin tyttö en liene. Mutta niin vain on, että äitini on kaikista ihmisistä se, jonka kanssa käyn hauskimmat ja syvällisimmät keskustelut. Hänen ansiostaan olen pysynyt ylipäänsä tolpillani kolhittuani itseäni milloin mitenkin. Voin puhua äitini kanssa kaikesta, seksistä ja perhesuunnittelusta, surusta, kateudesta, mustasukkaisuudesta, peitetyimmistä tunteista. Siis lähes ja melkein kaikesta ihmisten välisestä ja vielä siitä kaikesta yhteiseltä alaltakin. Sanoisin että äitini on läheisin ystäväni, se joka tuntee minut paljaimmillaan. Tosin tähänkin symbioosiin kuuluvat toki ikävät puolensa. Äitini on hyvin puolueellinen, hän on naarastiikeri joka seisoo lapsensa takana tilanteessa kuin tilanteessa - oli tämä lapsi kuinka vanha tahansa. Mutta osaa hän minua arvostellakin ja usein aiheesta. Ja arvostelen minäkin häntä, tosin hän on mielestään arvioinnin yläpuolella. Äitini on despootti, joka mielellään valitsisi myös kumppanini, ja edelleen ja aina päättäisi asioistani, melkein kaikessa. Eli varmaan sietämätön ihminen. Ja kyllä hän minuakin ajoittain kismittää, mutta kun olen kasvanut kuin verso hänestä, hänestä pois ja samalla kiinni, voi vastarintani muistuttaa vain onnetonta kimalaisen pistoa. Kimalainenhan lopulta haavoittuu omasta pistostaan. Niinpä henkilökohtaisen elämäni kannalta suurin tragedia tulee olemaan äitini kuolema ja pelko siitä jäytää sitä mukaan kun näen hänen vanhenevan.
Eli varsinainen mammantyttö sitä ollaan, mutta mamma kun on se jonka kanssa eniten viihtyy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliskohan tuon jutun paikka ollut paremmin tuolla Kirjailijanalut-palstalla...
Miten oikein päädyit tälle palstalle, jos olet hyvissä välilöissä sukulaistesi kanssa? Tavallisesti ihmiset tulevat tänne vuodattamaan kärsimystarinoitaan. Luonnollisesti.
Ihana tarina. Minä haluisin kanssa, että minulla ja lapsillani olisi noin läheiset välit. Tosin, nuorimmaisen kanssa olen pystynyt juttelemaan vähän kaikesta ja hänen kanssaan on ollut helppo puhua, mutta lyhyestä virsi kaunis, näin ei ole enää.
Onnea teille ja hyvää kesää!
On se kyl hiukan sairasta jos äitinsä kanssa juttelee seksihommista.. Tai nii kai se on sit naisilla eri asia. Sä olet kyl oikee ja aito mamis:)