Anoppini on hankala tapaus, asiaa vaikeuttaa, että hän on uskovainen ja pitää omia ajatuksiaan aina oikeina ja oikeutettuina. Hän on hyvin negatiivinen luonnoltaan eikä pysty nauttimaan esim. lapsenlapsistaan eikä lastensa seurasta, vaan ajattelee koko ajan kaikkea ikävää. Usein hän puuttuu meidän elämäämme ja vihjailee kehnoista lapsenhoito- puutarhanhoito- ja siivoustaidoistani. Meillä käydessään hän saa aina allergisen reaktion kotimme bakteerien vuoksi. Esim. tiskirättiin hän ei voi koskea bakteerien vuoksi. En voi siis ehdottaa, että siivottaisiinko yhdessä kun näin taas meillä kärsit. Yritän joskus ystävällisesti sanoa, että voisit ajatella jotain positiivistakin, mutta vastaus on, ettei kova ihminen voi hänen kärsimystään ymmärtää ja apostoli Paavalikin kärsi eläessään. Minkäs tuolle voisi? Mieheni on pohjimmiltaan äitinsä puolella, myös uskonnollisuus tähän vaikuttaa ja se, että anoppi on säälittävä tilassa jossa on hermoherkkä ja itkuinen, vaikka usein itse aiheuttaa ilkeilyllään konfliktin.
ANOPPINI ON ADVENTISTI
ykshailee
7846
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
avokämmentä poskelle ennenkuin kerkiää shokin kehittämään.
Sitten kun kohtaus ja suurin järkytys on ohitte niin anopille kouraan uudet kumihanskat ja paketillinen uusia luutuja. Ja ei ku siivoamaan.
Ei anoppi vaikuta tippaakaan hysteerikolta.
Me ihmiset olemme erilaisia. Nykykäsityksen mukaan luonne ja temperamentti "peritään" eli niitä ei paljon pysty muuttamaan. Käytöksen pystyy muuttamaan, jos haluaa. Motiivi tarvitaan.
Anoppisi vaikuttaa depressiiviseltä. Onko hän hiljakkoin kääntynyt adventistiksi? Tapahtuiko se jonkin järkyttävän asian jälkeen? Onko hän esim. hiljakkoin jäänyt leskeksi tai jäänyt eläkkeelle?
Ensinnäkin kiitos, että kykenet suhtautumaan asiaan objektiivisesti, etkä heti leimaa anoppiani vinoutuneeksi, vaikka itse joskus suutuksissani niin ajattelenkin. Kaipaan todellisia neuvoja enkä anopinpilkkaajia. Anoppini on ollut uskossa käsittääkseni noin 30 vuotta, mutta noin 10 vuotta sitten hän sai tietää aviopuolisonsa uskottomuudesta ja tämä tieto on saanut hänet entistäkin hermostuneemmaksi ja onnettomammaksi. Puolisolla on ollut alkoholiongelmaa ym. ja anopin nalkutus on aina ollut tekosyy lähteä riippuvuuksien pariin. Tähän koko asiaan liittyy paljon erilaisia kuvioita joita on vaikea edes koostaa. Appivanhemmillani on kuusi lasta joista kolmella vanhimmalla, jo aikuisella pojalla on mielisairaus joiden vuoksi kaikki ovat jo nuorina joutuneet eläkkeelle. Anoppi syyttää sairauden puhkeamisesta miestään, vaikka sairastumisalttius on hänen puoleltaan periytyvä. Appiukko yrittää nykyään kovasti miellyttää vaimoaan, mutta ei kovinkaan hyvällä menestyksellä. Appi haluaa nyt olla vaimonsa puolella, koska aikoinaan ei sitä ole ollut, mutta siitä huolimatta riitaa vielä tulee; anoppi kiristää uusia tietoja vanhoista ryyppyreissuista ja pettämisestä. Naissukupuoleen anoppini suhtautuu vihamielisesti, tämän pettämisenkin vuoksi, ottihan jo Eevakin omenan pahantiedon puusta... Tilanne on hankala ja jostain kumman syystä tämän ihmisen ympärillä aina syntyy riitaa.
Tuossa yllä kerrotkin itse, mistä on kysymys. Anoppisi on moneen kertaan ja raskaasti pettynyt elämässään.
Ei elämä aina ole helppoa.
Otan osaa. Mitäpä tässä muuta osaa sanoa. Jaksamisia!
välttämättä adventismi. Hänen uskonsa saattaa olla se asia, joka antaa hänelle voimaa kestää. Olethan tuolla alempana kertonut, kuinka kovaa hänen elämänsä on ollut.
Yritä suhtautua suvaitsevammin anoppiisi ja hänen uskontoonsa. Hän on kuitenkin miehesi äiti ja lastesi isoäiti ja tärkeä osa perhettänne. Et pääse hänestä ja hänen geeneistään ja vaikutuksestaan eroon, joten on parempi ottaa sitruuna ja tehdä siitä simaa.
Kiitos vastanneille. Jatkan siis edelleen samaan malliin ja yritän yhä kovemmin ymmärtää häntä, hänen elämäänsä ja latistavia kommenttejaan. Haluan vielä huomauttaa, että sikäli anopin ongelma on uskonto, että hän siihen vedoten piinaa itseään ja kärsii, mutta myös laittaa muut ihmiset "huonompaan" asemaan omien aatteidensa vuoksi. Toisaalta uskonto on varmasti auttanutkin häntä vaikeina aikoina. Vastaavassa tilanteessa tavallisella ihmisellä voisi olla joku muu syy jatkaa itsepiiskaustaan. Hyvää kesän jatkoa kaikille.
Äitini on samantyylinen, mutta ilman uskontoa. Iäkkäillä ihmisillä katkeruus korostuu, eivät ole saaneet sitä ajoissa purkaa mihinkään. Minun äitini moittii miestäni ja hänen sukuaan. Mikään ei kelpaa, kaikki väännetään pahoin päin. Negatiiviset jutut kerrotaan yhä uudestaan, levy jää pyörimään paikoilleen. Mistään ei voi iloita, aina tulee mieleen se ikävä asia. Muille ihmisille piilovittuillaan.
Neuvo: älä ota itseesi, moitteet eivät liity henkilökohtaisesti sinuun. Toisesta korvasta sisään toisesta ulos.