Mä olen niin onnellinen ja sekaisin ja hämmentynyt ja...lisää sekaisin ja häpeissäni. Lyhykäisyydessään tilanne: mulla on ihana poikaystävä, olemme olleet 3 vuotta yhdessä, olemme 23 vuotiaita. Olen rakastunut häneen vieäkin, toki arki on painanut ja yhteen otetaan silloin tällöin. Työtilanteen vuoksi olemme nyt kesän erossa, näemme korkeintaan viikonloppuisin. Ikävöin häntä, mutta toisaalta nautin siitä, että tiedän nyt pärjääväni yksin ja niin päin pois. Välimatka on kuitenkin tehnyt hyvää, emme enää pidä toisiamme niin itsestäänselvyytenä, seksi parempaa kuin koskaan. Olemme siis asuneet yhdessä vajaan vuoden, paitsi nyt kesän ajan. Ja ongelmaan: olen niin niin niin ihastunut työkaveriini. Olen aivan sekaisin, työpäivät menevät kuin siivillä, suunnilleen odotan työtönmenoa, punastelen hänen seurassaan...silti samaan aikaan odotan illalla hemppisviestiäni poikaystävältäni ja kiherrän puhelimesssa ja odotan näkeväni hänet. En tajua. Ymmärtäisin itseäni vähän paremmin, jos tunteeni olisivat laimentuneet poikaystävääni kohtaan. Ällöttää itseni, meillä on ollut yksi kriisi poikaystäväni kanssa, selvitimme sen, loukkasin häntä. Asia oli tavallaan täysi väärinkäsitys, enkä edes tajunnut ensin, että mikä väärinymmärrys oli tapahtunut. Olin todella ahdistunut silloin, kun tajusin mitä poikaystäväni epäilee, näin unta siitä että kuolen ja voin muutenkin fyysisesti pahoin. Asia selvitettiin, kaikki hyvin.
Nyt kuitenkin taas...olen pari kertaa ollut ihastunut suhteemme aikana, ne ovat kuitenkin menneet ohi, mutta tämä...Kummastelette ehkä, miksi edes mietin tätä toista, kaikki siis on hyvin ja olen hullu jos hajotan hyvän suhteen, tai edes riskeeraan. Varsinkaan kun en edes tietä, onko tällä työpaikkaihastuksellani tunteita minua kohtaan. Epäilen että kyllä; jäämme toistemme silmiin kiinni, hän tulee jatkuvasti luokseni, tuijotamme toisiamme...(vai olenko hullu ja kuvittelen kaiken....? se tästä vielä puuttuisi...tosin parempi niin olisi, saisin nokilleni) Haluan vihjata hänelle tunteistani, katsoa miten hän reagoi...mutta miksi haluan leikkiä tulella? Hajoan tähän yksinäisyyteen, kun olen kaikki viikot yksin. :S
Olen varma, että syksyllä, kun lopetan työt ja opiskelu jatkuu, olen taas arjessa poikaystäni kanssa, kaikki sujuu hyvin, en tapaa enää ihastustani. Mutta nyt...haluan tutustua tähän työkaveriini, ikävöin häntä, unelmoin...mutta en näe häntä pitkällä tulevaisuudessa. Miten helvetissä ihminen voi olla näin hullu, että lähes riskeeraa (meinaa, suunnittelee...ajatuksissaan) hyvän suhteen???? Miksi haluan sanoa mitää tunteistani tälle työkavereilleni? Idiootti olen...onnellinen, sekaisin, petollinen, hölmö...
Olen siis ollut ihastunut muihin aikaisemminkin, elänyt jonkun kahden viikon pikasuhteen mielessäi heidän kanssaan (ei vakavaa todellakaan), mutta nyt haluaisin todella jutella ihastukseni kanssa, tavata häntä...enkä siltikään pettää ja loukata poikaystävääni, vaikka tämä henkisellä tasolla on mennyt sen rajan yli jo kauan sitten.
Näen itseni tulevaisuudessa onnellisesti naimisissa nykyisen poikaystäväni kanssa. Mutta miksi sitten nämä toisetkin tunteet...olenko törkeyden, itserakkauden, loukkaamisen ja petollisuuden huipussani vielä niin yksinäinen, että sen vuoksi hamuan tyhmyyksiä? Kalauttakaa mua päähän...
Nyt kuitenkin taas...olen pari kertaa ollut ihastunut suhteemme aikana, ne ovat kuitenkin menneet ohi, mutta tämä...Kummastelette ehkä, miksi edes mietin tätä toista, kaikki siis on hyvin ja olen hullu jos hajotan hyvän suhteen, tai edes riskeeraan. Varsinkaan kun en edes tietä, onko tällä työpaikkaihastuksellani tunteita minua kohtaan. Epäilen että kyllä; jäämme toistemme silmiin kiinni, hän tulee jatkuvasti luokseni, tuijotamme toisiamme...(vai olenko hullu ja kuvittelen kaiken....? se tästä vielä puuttuisi...tosin parempi niin olisi, saisin nokilleni) Haluan vihjata hänelle tunteistani, katsoa miten hän reagoi...mutta miksi haluan leikkiä tulella? Hajoan tähän yksinäisyyteen, kun olen kaikki viikot yksin. :S
Olen varma, että syksyllä, kun lopetan työt ja opiskelu jatkuu, olen taas arjessa poikaystäni kanssa, kaikki sujuu hyvin, en tapaa enää ihastustani. Mutta nyt...haluan tutustua tähän työkaveriini, ikävöin häntä, unelmoin...mutta en näe häntä pitkällä tulevaisuudessa. Miten helvetissä ihminen voi olla näin hullu, että lähes riskeeraa (meinaa, suunnittelee...ajatuksissaan) hyvän suhteen???? Miksi haluan sanoa mitää tunteistani tälle työkavereilleni? Idiootti olen...onnellinen, sekaisin, petollinen, hölmö...
Olen siis ollut ihastunut muihin aikaisemminkin, elänyt jonkun kahden viikon pikasuhteen mielessäi heidän kanssaan (ei vakavaa todellakaan), mutta nyt haluaisin todella jutella ihastukseni kanssa, tavata häntä...enkä siltikään pettää ja loukata poikaystävääni, vaikka tämä henkisellä tasolla on mennyt sen rajan yli jo kauan sitten.
Näen itseni tulevaisuudessa onnellisesti naimisissa nykyisen poikaystäväni kanssa. Mutta miksi sitten nämä toisetkin tunteet...olenko törkeyden, itserakkauden, loukkaamisen ja petollisuuden huipussani vielä niin yksinäinen, että sen vuoksi hamuan tyhmyyksiä? Kalauttakaa mua päähän...
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei voi estää, mutta rakastumisen voi. Mitäs jos alkaisit oikein etsimällä etsimään siitä ihanasta miehestä vikoja, saatat pian löytääkin. Flirtti on kyllä minusta ihan sallittua ja suotavaa jokaiselle, siitä tulee hyvälle tuulelle ja puolisonkin kanssa menee paremmin. Tee vain kaikkea sellaista mihin antaisit poikaystävällesikin luvan. Nauti kesästä ja mukavasta työstä! =)
Tuohan on varsin tavallinen tilanne ja ainakin itse olen samantyyppisen tilanteen läpikäynyt muutamaan otteeseen... ja aina huomannut saman, eli aika tekee tehtävänsä. Muutaman viikon päästä tuollaiset ihastumiset alkavat laantua, alat huomaamaan tässä työkaverissasi realisempia ja negatiivisempiakin puolia ja vähitellen ihastus vain laantuu. Olen miettinyt, mistä moiset ihastumiset johtuvat, mutta en ole mitään perustavanlaatuista selitystä keksinyt. Kai siinä on kyse vaihtelunhalusta, arjen piristämisestä ja kaiken uuden viehätyksestä.
Minä olen sitä mieltä, että nämä tällaiset ihastumiset yleensä hyödyntävät varsinaista suhdetta, ainakin jos ei mene sitä flirttiä pidemmälle. Pienen ylimääräisen ihastumisen vallassa sitä on paljon paremmalla päällä, jaksaa paremmin helliä ja hemmotella sitä vakikumppaniakin jne..
oon pitkälti samoilla linjoilla tuon ajan kanssa..
Tiedän miten ajatukset voi välillä harhautua.. Itsellä myös ihana parisuhde ja pitkä sellainen, silti toisinaan hullaannun/ihastun toiseen. En kuitenkaan toimi asian suhteen, ja kyllä ne tunteet siitä sitten laantuu. Sama homma, alkukesä meni haaveillessa ja flirttaillessa uuden erittäin namun duunikaverin kanssa. Toki vieläkin häntä mietin, mutta pahin ihastus on jo kadonnut ja ajatuksen juoksu palutuu hiljalleen entiselleen.
Ja usko mua, ei se ruoho ole vihreämpää toisella puolella etenkään jos itsellä on suhteessa kaikki kunnossa. Itse kerran nuorempana annoin ihastuksen vallata (meilläkin oli silloin etäsuhde päällänsä) enkä mitään ole katunut niinkuin sitä.