Oma valinta

Jokainen pettävä puoliso tai varattuun sekaantuva tekee valintansa AINA tietoisesti.
Turha väittää muuta. Jokainen teko on aina oman päätöksen tulosta, jokainen pettäminen itse valittu,
jokainen varattuun rakastuminen itse päätetty vaikka muuta väitettäisiin kuinka.
Ihmisen elämä on täynnä valintoja.
Joka hetki joku tekee valintoja, joka muuttaa loppuelämänsä suunnan.
Pettäjä ottaa tietoisen riskin, että se parisuhde loppuu tai perhe hajoaa.
Varattuun rakastuva ottaa riskin, että jää kuitenkin yksin tyhjien lupausten ja katteettomien lauseiden keskelle.Jne jne.
Niin sitä makaa, kuin petaa.
Uskottomuus on tänä päivänä niin yleistä.
Kukaan ei enää kunnioita mitään.
Ihmisten arvot on heittäneet ihan häränpyllyä ja päivän sana tuntuu olevan vaan se oman nautinnon saaminen
ja se, että itsellä on hyvä olla. Muista viis.
5710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

näin on, miehet sekä naiset yhtä paljon. Surullista on että odottavat kuitenkin toisten olevan uskollisia, rehellisiä ja jopa kilttejä, hah!

Kaikki kostautuu useimmiten tässä maailmassa, ennemmin taikka myöhemmin. Turha sitten ihmetellä: miksi minulle kävi näin, kaikki asita kaatuvat niskaan, en ole tätä ansainnut. Kannattaa miettiä.

Kohtele toisia kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Kuinka moni oikeasti ymmärtää mitä se tarkoittaa.

Vanhana miettivät virheitään ja kuvittelevat nuorempien uskovan "hyviä" neuvojaan miten ei kannata tehdä. Esimerkin voimalla nuorille "näytetään". Harva vanhempikin sen tajuaa, ikävä kyllä.

En halunnut pilata kenenkään yövalvomisia tällä:(

Äänestä

horaat.

tässä pisteessä et sympatiaa saa,

vain pelkkää halveksuntaa.

t:
haista vittu

Äänestä
  • saaks maistaa ja:)

    Äänestä

  • Valitettavasti mä en ole koskaan pettänyt ketään, enkä aio pettää.
    Mua kyllä on petetty, joten siinäpä syy miksi näitä sivuja lueskelen.
    Mahdollisuuksia olisi kyllä ollut mullakin vieraissa käydä, vaan on sen verran naista meikäläisessä etten petä kuitenkaan.
    Että siinäpä teille terveisiä tältä horolta.
    Ääliöt. Sisälukutaitokin on taitolaji.

    Äänestä

Mielestäni TriAngel on oikeassa. Me emme ihmissuhteissa riittävästi painota sitä, että ihmisen todellinen tahto näkyy hänen valinnoissaan ja toimissaan.

Niinpä pettäjä päästetään liian helpolla, jos ykkönen ja kakkonen kamppailevat keskenään. Pettäjä on toiminut väärin; hänet tulee vastuullistaa omista teoistaan ja valinnoistaan.

Ilmeisesti ykköset käyttävät voimakasta raivoa kakkosta kohtaan suojautumismuurina. Elämähän saattaisi muuttua, jos aidosti kysyttäisiin 'miksi petit'?

Eikä uskottaisi lauseita "kun sä et koskaan antanut bikineissä" tai "mä rakastan sua hirveesti, mä en tiedä mikä muhun meni, mää oon täys sika, teen itsemurhan, voitko sä koskaan rakastaa mua, sä oot kaikkeni, anna anteeksi rakas, tää ei ikinä toistu"!

Miksi te arvoisat rouvat haluatte uskoa moiseen jauhamiseen? Eikö olisi sittenkin pitkällä aikajänteellä parempi myöntää totuu, mikä se sitten onkin? Terveisin mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TriAngel kirjoitti:

Jokainen pettävä puoliso tai varattuun sekaantuva tekee valintansa AINA tietoisesti.
Turha väittää muuta. Jokainen teko on aina oman päätöksen tulosta, jokainen pettäminen itse valittu,
jokainen varattuun rakastuminen itse päätetty vaikka muuta väitettäisiin kuinka.
Ihmisen elämä on täynnä valintoja.
Joka hetki joku tekee valintoja, joka muuttaa loppuelämänsä suunnan.
Pettäjä ottaa tietoisen riskin, että se parisuhde loppuu tai perhe hajoaa.
Varattuun rakastuva ottaa riskin, että jää kuitenkin yksin tyhjien lupausten ja katteettomien lauseiden keskelle.Jne jne.
Niin sitä makaa, kuin petaa.
Uskottomuus on tänä päivänä niin yleistä.
Kukaan ei enää kunnioita mitään.
Ihmisten arvot on heittäneet ihan häränpyllyä ja päivän sana tuntuu olevan vaan se oman nautinnon saaminen
ja se, että itsellä on hyvä olla. Muista viis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu