Minulla on ollut suhde naiseen noin 3 vuotta.
Aluksi kakki tuntui hyvältä, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen aloin tuntea epävarmuutta sitoutumiseen. Tuntui kuin olisin väärän ihmisen kanssa ja aloin masentua. Naisystäväni tuntui olevan tyytyväinen ja ikävöi minua kun olin työmatkoilla. En tuntenut ikävää, enkä kaivannut häntä samalla tavalla. Tunne sisälläni kasvoi ja menetin elämänhaluni. Naisystäväni suunnitteli kaikenlaista ja oli onellinen suhteeseen.
Kun kolme vuotta tuli täyteen olin niin ahdistunut suhteesta, että mielenterveyteni alkoi heilahdella. Nyt olen tilanteessa, että en voi jatkaa suhdetta tai sekoan kokonaan.
Yritin puhua hänelle, että voisimme ottaa vähän etäiyyttä ja pysyä ystävinä, mutta se ei käynyt.
Hän muuttui hysteeriseksi ja kuvitteli omistavansa minut. Tunsin, että olen hänelle pakkomielle. Meillä ei kemiat toimi. Tiedän ettei hän ole oikea ihminen minulle, mutta miten selitän sen hänelle. Hän hermostuu, eikä ole valmis järkevään keskusteluun.
En oikeasti halua jatkaa suhdetta, mutta voiko tätä hoitaa mitenkään hienosti vai onko pakko satuttaa ja sanoa pahasti jotta saisi toisen ymmärtämään. Tiedän, että jos jatkan niin jatkan vain hänen takiaan ja kuolen henkisesti hiljalleen. Se ei ole hyväksi kummallekaan.
Onko kellään kokemuksia tälläisestä. En kaipaa neuvoja miten suhdetta voisi korjata, sillä en halua jatkaa sitä. Kaipaan naisystävältä syvällisiä keskusteluja, samoja tavoitteita, ajatusmailmaa joka sopii yksiin. Tämä ei ole sitä mitä minä haluan. Vosin olla ystävä, mutta en elämänkumppani. Päätin, että kesän aikana pakkaan tavarani ja lähden lopullisesti. Se ei onnistu jos hän on paikalla, sitä tulee sota.
Hän lähtee matkalle ja silloin minä pakkaan ja häivyn lopullisesti. Minun on pakko saada takaisin oma elämä. Mitä mieltä?
Aluksi kakki tuntui hyvältä, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen aloin tuntea epävarmuutta sitoutumiseen. Tuntui kuin olisin väärän ihmisen kanssa ja aloin masentua. Naisystäväni tuntui olevan tyytyväinen ja ikävöi minua kun olin työmatkoilla. En tuntenut ikävää, enkä kaivannut häntä samalla tavalla. Tunne sisälläni kasvoi ja menetin elämänhaluni. Naisystäväni suunnitteli kaikenlaista ja oli onellinen suhteeseen.
Kun kolme vuotta tuli täyteen olin niin ahdistunut suhteesta, että mielenterveyteni alkoi heilahdella. Nyt olen tilanteessa, että en voi jatkaa suhdetta tai sekoan kokonaan.
Yritin puhua hänelle, että voisimme ottaa vähän etäiyyttä ja pysyä ystävinä, mutta se ei käynyt.
Hän muuttui hysteeriseksi ja kuvitteli omistavansa minut. Tunsin, että olen hänelle pakkomielle. Meillä ei kemiat toimi. Tiedän ettei hän ole oikea ihminen minulle, mutta miten selitän sen hänelle. Hän hermostuu, eikä ole valmis järkevään keskusteluun.
En oikeasti halua jatkaa suhdetta, mutta voiko tätä hoitaa mitenkään hienosti vai onko pakko satuttaa ja sanoa pahasti jotta saisi toisen ymmärtämään. Tiedän, että jos jatkan niin jatkan vain hänen takiaan ja kuolen henkisesti hiljalleen. Se ei ole hyväksi kummallekaan.
Onko kellään kokemuksia tälläisestä. En kaipaa neuvoja miten suhdetta voisi korjata, sillä en halua jatkaa sitä. Kaipaan naisystävältä syvällisiä keskusteluja, samoja tavoitteita, ajatusmailmaa joka sopii yksiin. Tämä ei ole sitä mitä minä haluan. Vosin olla ystävä, mutta en elämänkumppani. Päätin, että kesän aikana pakkaan tavarani ja lähden lopullisesti. Se ei onnistu jos hän on paikalla, sitä tulee sota.
Hän lähtee matkalle ja silloin minä pakkaan ja häivyn lopullisesti. Minun on pakko saada takaisin oma elämä. Mitä mieltä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tiedän tunteen, olen itse ollut samantapaisessa tilanteessa. Suhde ei antanut enää elämälle mitään kunnon sisältöä. Persoonat oli liian erilaiset, samoin tavoitteet ja taustat. Puoliso rajoitti kaikki menot, harrastukset ja kaveripiirin minimiin. Jäi vain työ ja hän. Venyin tiettyyn rajaan asti, ja tein kuuden vuoden kohdalla oman ratkaisuni kun alkoi tuntua liian pahalta. Ero ei ollut helppo, mutta sitähän se ei ole koskaan. Mutta me eletään vain kerran.
Ja neuvoni: älä tee sitä selän takana. Asiat on keskusteltava jotenkin, sen verran pitää miestä löytyä vaikka seuraukset tietäisikin.
Oma avioliitto,minkä puoleltani solmin vääristä syistä, meni karille n 2 vuoden jälkeen.
En kyennyt sitoutumaan "yhteiseen" arkeen enkä yhteen mieheen. Mies antoi niinsanotusti kaiken aina anteeksi. Olin niskan päällä eli mies oli ilman omia harrastuksia, omaa elämää,ja luonteeltaan täysin itseni vastakohta...Minä otin sen oman elämän ja tilen ja oman ajan. Se, mitä yhteisessä arjessa oli, ei ollut tarpeeksi.
Mies sitoi omalla rakkaudellaan, vaan en voinut vastata tunteisiin. Kaverisuhde olisi onnistunut, rakkaussuhde( ? ) ei koskaan.
Kemioista mainitsit.
Uskon siihen, että ne ns kemiat joko pelaavat 2 ihmisen välillä, tai sitten eivät.
En kadu eroa. Se oli ainoa ja terve ratkaisu tilanteeseen, jossa itse pääsin kunnolla häkistäni irti. Onnellinen en siinä suhteessani ollut koskaan.
Jokaisen on oma elämänsä elettävä ja omat ratkaisunsa tehtävä kuitenkin. Kulissiliitoissa on ainoastaan onnetonta elämää.
Erosin myös vuosia sitten. Vaikeaahan se oli. Aikani pohdittua tulin siihen tulokseen, että kertarysäys (eli selkeä ero, piste) on parempi kuin hidas kidutus (eli pitkään vetkuttelu). Jos ei toimi, niin ei toimi - itseäänkään ei saa uhrata, tuhota, tuhoaahan siten lopulta toisenkin.
Sattuuhan se aina kumminkin. Molempiin. Olet silti jo kauan pohtinut, mikäkin pohdin pari vuotta. Ja todellakin olen yhä edelleen samaa mieltä, että kerralla ja nopeasti poikki, on parempi kuin vuoden kidutus (ja hiljainen kuolema...kärsimys).
Ja minä en sitten tarkoittanut, että karkaisit tai salaa häipyisit! Vaan rehellisesti ja asian kertoen - sen verran olet kyllä hänelle velkaa. Tai kuka tahansa on kumppanilleen velkaa.
Viitaten kirjoitukseesi:
"Hän lähtee matkalle ja silloin minä pakkaan ja häivyn lopullisesti."
Vaikka et häntä rakastaisikaan, olet hänelle sen velkaa, että kerrot asiat suoraan kasvotusten. Pakeneminen toisen matkan aikana on raukkamaisinta mitä voit toiselle tehdä ja samalla jättää hänelle ikuisen trauman. Mainitsit että oma mielenterveytesi heilahtelee suhteenne takia, haluatko huojuttaa myös hänen mielenterveyttä?
kertarysäyksellä vaan pois. Vitkuttaminen tekee lopulta molemmat katkeriksi. Hankalaa on vaan tuo, jos hän ei kykene asiaa käsittelemään. En oikein tiedä mikä siihen auttaa sillä jos hän ei suostu asiaa ajattelemaan vaikka sen suoraan päin naamaa sanoo, niin ei paljon voi vaihtoehtoja olla kun muuttaa pois hänen poissaollessa. Mutta yrittää puhua asiasta toki ensin tarvitsee. Sitäpaitsi kerroit hänen olevan 'hysteerinen' asian tiimoilta, joten muutto hönen poissaollessaan on varmasti parempi kuin että hän on paikalle järjestämässä oikein shown, ja erosta tulee vieläkin kamalampi kuin muuten..
Kuule,et sä voi noin vaan lähteä!
tiedätkö mitä sä voit aiheuttaa toiselle joka sua rakastaa???!!!trauman joo!
Sun on pakko olla rehellinen ja sanoa naiselle suoraan päin naamaa että haluat lopettaa suhteen,mutta älä missään nimessä jätä ikinä toista ihmistä noin vaan heitteille ja arvailemaan! annat toisen elää epätiedossa jos menet noin vaan,koska itselläs oli niin paha olla naisen kanssa, ja niin vaikea sanoa naiselle päin naamaa rehellisesti mitä sä ET siis enään halua,
Olkoot nainen minkälainen hysteerikko tahansa!
Muista se, että aina on tehtävä niin, kuin itsestä parhaalta tuntuu. Vaikka kuinka tuntisi syyllisyyttä toisen jättämisestä, mutta on erittäin ahdistavaa olla suhteessa joka ei toimi.
Ja ennen kaikkea, sinä olet se tärkein. Masennuksesta ylösnousemiminen vie aikaa huomattavasti pitemmän ajan, kuin sinne vaipuminen.
Elät tätä elämää vain kerran, siksi sen onnelisuus on tärkeintä.
Hei Veksi,
tilanteesi on ilmiselvä, totta kai valitset oman elämäsi ja mahdollisuuksia tulevaisuuteen kuin huonon suhteen. Mitä kauemmin pitkität tuota, sitä pahemmalta se lopullinen ero tuntuu kummastakin ja sitä enemmän menetät aikaa siitä tulevaisuudesta joka sinua odottaa tämän suhteen jälkeen. Itse tulin jätetyksi noin puoli vuotta sitten, otti tosi koville ja olin hirmu surullinen mutta nyt osaan todella arvostaa sitä että poikaystäväni teki sen kerralla, kasvoista kasvoihin ja oli valmis kuuntelemaan reaktiotani sekä lohduttamaan. Älä ole suhteessa velvollisuuden- tai syyllisyydentunnosta, se tekee tyttöystäväsi toipumisen vielä vaikeammaksi kun hän myöhemmin tajuaa miten nolossa tilanteessa on ollut niin pitkään. Kun jätät hänet, ole rakastava mutta ehdottoman luja ja päättäväinen. Älä ala luettelemaan hänen huonoja puoliaan tai "syitä" jättämiseen, riittää että sanot että ette sovi yhteen, rakkautta ei ole tarpeeksi, että hän ei ole sinulle se oikea. Älä ryhdy epäröimään äläkä anna mitään toivoa että suhde jatkuisi myöhemmin vaikka hän kuinka lupaisi muuttua. Älä kuitenkaan ole julma, vaan yritä olla mahdollisimman ystävällinen vaikka saisit minkä raivopuuskan osaksesi. Se on vaikeaa, mutta kannattaa, ja jos tyttöystäväsi on viisas ihminen niin hän arvostaa sinua siitä myöhemmin. Suosittelen teille molemmille luettavaksi kirjaa nimeltä Mars ja Venus - uusi rakkaus. Siinä on paljon hyviä ajatuksia parisuhteen lopettamisesta ja siitä miten suhteesta pääsee yli. Sureminen on tärkeää, jotta olisit valmis uuteen rakkauteen sitten joskus kun sen aika on, ja tuosta kirjasta löytyy hyviä vinkkejä synkkien hetkien varalle. Auttoi kovasti minua ainakin pääsemään uuden onnellisen elämän alkuun.
Olen puhunut jo asiasta ja se ei hänelle käy. Hän ei hyväksy asiaa, eikä halua keskustella enään asiasta. Hän ei halua uskoa sitä vaan kuvittelee kaiken muuttuvan taas paremmaksi. En voi pakata hänen aikanaan tavaroitani, silloin alkaisi veitset ja tavarat lentämään. Mielestäni teen oikein kun pakkaan hänen ollessan poissa ja soitan hänelle sitten. Ehdotin jo aikaisemmin ystävyyttä, mutta hän ei hyväksy sitä.
En halua jatkaa suhdetta vain hänen takiaan.
Jos veitset sun muut lentelee..niin teillä väleissä muutenkin vakavasti vikaa.. ilmeisestikkin..jo pidempään kun sulla on tunteet kokonaan kuolleet..perheterapia..ehkä joskus auttaa..jos molemmat haluaa..mutta jos tuntuu että pakko päässä pois..(mielenterveys) niin suosittelen pikaista häipymistä..oman itsen pelastamiseksi.. ei kannata välittää muiden ihmisten arvosteluista sun muista..jokaisella on omat mielipiteet siitä kuinka Sun pitäis elää..=)Usko kuitenkin itseesi..ja siihen miltä sinusta tuntuu..