Itse en ole kokenut kaukosuhdetta, mutta 18-v siskoni on sellaisessa. Ulkomailla, kuitenkin Euroopassa asuvan kundin kanssa. Olen vähän miettinyt, että miten kaukosuhde eroaa "tavallisesta" suhteesta ja päädyin seuraavaan.
Ensinnäkin kaukosuhteseen liittyy jatkuva toisen kaipaus, ikävöinti ja unelmointi kun tapaamisten välillä voi mennä kuukausia. Tyyliin "voi kumpa se olisi täällä kanssani". Sitten kun se tapaaminen vihdoin koittaa niin yhteinen aika on aivan ihanaa ja kuin yhtä juhlaa. Sitä toista osaa todella arvostaa ja huomioida, koska yhteinen aika loppuu pian ja sitten alkaa taas ikävöinti ja unelmointi ennen seuraavaa tapaamista. Mutta onko tämä realistista? Tavallisessa suhteessa tulee siinä mielessä nopeammin arki mukaan, että kun sitä toista voi tavata viikottain niin alkaa pitämään toista itsestäänselvyytenä, eikä jaksa huomioida enää samalla tavalla. Kun kaukosuhteessa elävät tapaavat, jaksavat he keskittyä koko ajan toisiinsa, mutta tavallisessa parisuhteessa olevilla usein käy niin, että yhteisellä ajalla lähinnä katsellaan telkkaria tms.
Etenkin nuorilla kun on vielä ensi rakkaus kyseessä niin kaukosuhde voi hyvinkin kestää. Toiseen ihmiseen ei kyllästy eikä toiseen ärsyynny samalla tavalla, kun tavataan niin harvoin. Ja sitten se yhdessä vietetty aika tuntuu niin ihanalta ja ihmeelliseltä. Kuitenkin tähän liittyy ongelmakin. Nimittäin se, että kestäisikö tällainen suhde jos se ei olisi kaukosuhde? Mitä sitten jos muutetaan yhteen ja se arki mihin ei ole totuttu tulee mukaan ennemmin tai myöhemmin. Silloin sellainen ikävöinti ja unelmointi jää ja oikea yhteiselo alkaa.
Mielestäni siis ei voi varmaksi sanoa, miten kaukosuhde toimisi lähisuhteena. Ja voin sanoa, että erilaiset kaipauksen tunteet on ihmisellä hyvin vahvoja niin mitä tapahtuu kun ne loppuvat ja se toinen onkin siinä vierellä jatkuvasti. Mielestäni suhteen todellinen kestävyys mitataankin silloin kun asutaan yhdessä/lähekkäin.
Ensinnäkin kaukosuhteseen liittyy jatkuva toisen kaipaus, ikävöinti ja unelmointi kun tapaamisten välillä voi mennä kuukausia. Tyyliin "voi kumpa se olisi täällä kanssani". Sitten kun se tapaaminen vihdoin koittaa niin yhteinen aika on aivan ihanaa ja kuin yhtä juhlaa. Sitä toista osaa todella arvostaa ja huomioida, koska yhteinen aika loppuu pian ja sitten alkaa taas ikävöinti ja unelmointi ennen seuraavaa tapaamista. Mutta onko tämä realistista? Tavallisessa suhteessa tulee siinä mielessä nopeammin arki mukaan, että kun sitä toista voi tavata viikottain niin alkaa pitämään toista itsestäänselvyytenä, eikä jaksa huomioida enää samalla tavalla. Kun kaukosuhteessa elävät tapaavat, jaksavat he keskittyä koko ajan toisiinsa, mutta tavallisessa parisuhteessa olevilla usein käy niin, että yhteisellä ajalla lähinnä katsellaan telkkaria tms.
Etenkin nuorilla kun on vielä ensi rakkaus kyseessä niin kaukosuhde voi hyvinkin kestää. Toiseen ihmiseen ei kyllästy eikä toiseen ärsyynny samalla tavalla, kun tavataan niin harvoin. Ja sitten se yhdessä vietetty aika tuntuu niin ihanalta ja ihmeelliseltä. Kuitenkin tähän liittyy ongelmakin. Nimittäin se, että kestäisikö tällainen suhde jos se ei olisi kaukosuhde? Mitä sitten jos muutetaan yhteen ja se arki mihin ei ole totuttu tulee mukaan ennemmin tai myöhemmin. Silloin sellainen ikävöinti ja unelmointi jää ja oikea yhteiselo alkaa.
Mielestäni siis ei voi varmaksi sanoa, miten kaukosuhde toimisi lähisuhteena. Ja voin sanoa, että erilaiset kaipauksen tunteet on ihmisellä hyvin vahvoja niin mitä tapahtuu kun ne loppuvat ja se toinen onkin siinä vierellä jatkuvasti. Mielestäni suhteen todellinen kestävyys mitataankin silloin kun asutaan yhdessä/lähekkäin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaukosuhde on oikea suhde, sillä sen tarkoitus on johtaa lähisuhteeseen ja kaikki siinä valmistelee osapuolia siihen. Ei kai kukaan halua olla kaukosuhteessa lopun ikäänsä? Tietenkin on myös niitä, joiden lähisuhde on muuttunut syystä tai toisesta kaukosuhteeksi esim. työtilanteen tai opintojen vuoksi.
Tietenkin kaipausta ja intohimoa on helpompi pitää yllä kaukosuhteessa. Mitä se haittaa, vaikka lähisuhde sitten osoittautuisi ongelmalliseksi. Kaikissa lähisuhteissa on ajoittain ongelmia, ei niitä voi välttää! Minua ei yhtään harmittaisi kaukosuhteen pitkä ja ihana alkusoitto harmaaseen arkeen :-))
Olen ollut kaukosuhteessa melkein pari vuotta (viikon päästä tulee täyteen tasan kaksi). Ja todellakin ikävöinti ja odottelu on kaikkein negatiivisinta koko suhteessa. Nyt kun molemmat ovat kesän töissä, näemme netissäkin entistä harvemmin ja se on todella vaikeaa minulle. Tuntuu välillä ettei tiedä mitä ajatella. Mietityttää tulevaisuus ja miten saamme yhteiselon hienosti käyntiin, missä maassa... kysymyksiä riittää mutta niihin ei vain saa vastauksia ennen kuin sen aika on. Pitäisi olla positiivinen, mutta aina ei jaksaisi.
Uskon myös, että kun joskus muutamme yhteen. En voisi lainkaan olla erossa hänestä. Opiskelujen jälkeen alkavat työt ja koko päivä ollaan näkemättä toisiamme. Sekin tuntuu todella epäreilulta. Ensin on jaksanut olla kaukosuhteessa (meillä tod.näk. 4-5 vuotta) ja taas pitäisi olla päivätkin erossa. Koska sitten oikein voi viettää aikaa yhdessä ja tekemättä mitään muuta kuin olla yhdessä, nauttia toisen seurasta ja tutustua toiseen toisenlaisessa suhteessa (kaukosuhteen muututtua lähisuhteeksi).
Rakastan poikaystävääni enkä näe elämässäni ketään muuta miestä, jonka kanssa sopisin yhtä hyvin yhteen, jonka kanssa nauraisin ja pitäisin hauskaa yhtä hyvin, mennä naimisiin, saada lapsia... matkustella, yksinkertaisesti elää yhdessä. Miksi silti tuntuu, että ei enää jaksa koko touhua?
Luokittelen kaukosuhteen hieman erikoislaatuiseksi suhteeksi. Varsinkin nykyaikana, kun ihmiset ovat kansainvälistyneet, matkustavat, työskentelevät ja opiskelevat ulkomailla, on suuri mahdollisuus löytää ulkomaalainen puoliso. En tiedä onko asiaa sen tarkemmin tutkittu, miten rakkaus ja suhde kestää tavallisella parilla ja kaukosuhdeparilla. Uskon, että nykyinen nuorten sukupolvi on se jota myöhemmin voitaisiin tutkia kaukosuhteiden osalta.
Kaukosuhteet on itsestäni uusi juttu ja varsinkin sen ero aikaisempaan, jolloin suhdetta pidettiin yllä kirjeiden ja mahdollisesti puheluiden avulla, kun nyt on netti, nettikamerat ja mikrofonit... joten suhde on muuttunut interaktiiviseksi. Koskahan keksitään sellainen toiminta, jolla voi myös koskettaa toista ja antaa oikeita pusuja netin välityksellä... ei varmaan koskaan...
Ymmärrän jos olet huolissasi siskostasi ja muutenkin viestisi "pointin". Olen itse kaukosuhteessa ja voin vakuutta, että sekin arkipäiväistyy. Ei ehkä aivan yhtä nopeasti, mutta kuitenkin. Olen ollut suhteessa 2 vuotta, päivittäin puhelimessa ja lähes päivittäin koneella. Olemme tutustuneet toisiimme lähes läpikotaisin. Harvoin tulee enää mitään uutta vastaan, mutta suhde syvenee joka tapauksessa. Olen itse tullut siihen tulokseen, että kaukosuhde on oikea suhde. Siinä tutustuu toiseen kunnolla, kun jutellaan tunteja puhelimessa. Mutta se kannattaa. Toivottavasti siskosi on löytänyt ihana miehen. =)
Minusta kaukosuhteessa saa selville, että rakastaako oikeasti kultaansa ja se on todellinen testi. Itsellä on kestänyt yli 1v ja jatkuu loppuun asti
Kun poikaystäväni lähti viime kesänä (06) töihin 600 km päähän, ajattelin - jos tästä kesästä selvitään niin selvitään mistä vaan.
Ajatukset menivät taas mullin mallin, kun hän taas lähti kesäksi (07) pois 400 km päähän - "jos tästä selvitään niin mikään ei voi enää meitä erottaa".
Ei kaikki kuitenkaan ole siinä, koska syksyllä on tiedossa kokonaisen vuoden kaukosuhde ja kilometrejä on parhaimmillaan kymmeniä tuhansia. Se tulee olemaan todellinen koettelemus, ehkä sitten sen jälkeen selviämme mistä vaan...
Ja tuskimpa ne koettelemukset tuohon loppuu. Eli suhde on kyllä ikuista selviytymistestiä! Rakkaus, luottamus ja rehellisyys on kaiken a ja o.