epävarmuus

ollaan oltu 9v. yhdessä josta 7v. naimisissa. tuli erehdyttyä väärälle tielle hetkeksi ja yhdeksi ainoaksi kerraksi, jota kadun, miehelleni kerroin tästä ja nyt välillämme on epävarmuutta ainakin omalla kohdallani että kestetäänkö tämän vaikean ajan yli. mieheni on muuttunut kireämmäksi, omissa ajatuksissaan olevaksi, ja vaiteliaaksi, haluaa katsoa puheluerittelyjä oman olonsa helpottamiseksi, ymmärrän sen täysin hyvin, kun hän tuntee olonsa petetyksi. se on minulle rankkaa koska itse haluan puhua asioista muttei se onnistu kun toinen elää ajatuksissaan eikä jaa niitä. pelkään että kaikki välillämme on ohi mutten halua sen pelon toteutuvan ja hän sanookin että päästään tämän yli mutta on vaikea uskoa sitä. syyttää saan itseäni mutta kannattaako minun kiusata itteäni jos olen jo tuhonnut kaiken ettei sitä ehkä saakaan korjattua vaikka niin me kumpikin uskotaan että sais. olisiko parempi olla erossa jonkun aikaa ajatuksineen vai erota kokonaan?? itse en tiedä kauanko jaksan tätä epävarmuutta...enkä halua miehenikään elävän tällaisessa liitossa jossa epävarmuus ja harhat asuu.
151237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kokemuksella sanon, että kerran kun luottamus menee, sitä ei takaisin saa. Aikoinaan poikaystäväni kävi vieraissa, kun sain tietää, olo oli kamala seuraavat viikot, aina tapausta ajatellessani meinasin oksentaa.
Aloin inhota koko ihmistä, ero tuli..ei pystynyt.
Anna miehellesi aikaa ja toimia niin kuin parhaaksi näkee. Älä tuputa selityksiäsi, kyllä hän sanoo sitten kun haluaa jutella.
Pettäminen on pahinta mitä toiselle voi tehdä, ellei itse ole sitä kokenut, ei tiedä miten se vaikuttaa koko loppuelämään.
Mulla tästä jo monta vuotta ja uusia miehiä on ollut sen jälkeen, luottamus ei pelaa edelleenkään kehenkään, vaan pelko pettämisestä on jatkuvasti läsnä.

Äänestä

nyt anna periks mulla oli sama tilanne vuosi,sitten,kun petin miestäni ja se sai tietää.no itkuahan siitä seuras ja hammasten kiristystä puhuttiin miehen kanssa asiat halki kunnolla.nyt on kaikki hyvin enkä enää tee samaa temppua uudelleen ei se kannata joten elä anna periks.

Äänestä
  • haluaisi periksi antaa, aikaa tarvii kyllä haavojen parantamiseen ja olen sanonut hälle että sanoa mitä voisin tehdä olon helpottamiseksi, aikaa ajatella on pyytänyt ja annan sitä mieluusti. tiedän sen että luottamusta ei kovin äkkiä takaisin saa, se pitää pikkuhiljaa rakentaa uudelleen, en odotakaan yhden yön ihmeitä. periksi en itse halua antaa enkä haluaisi hänenkään antavan kun kumpikin sen on sanonut ettei osaisi elää ilman toista enää niin ero olisi todella vaikea pala kummallekkin. mutta pitää odotella että hän puhuu kun ja jos haluaa puhua, ei se tietenkään auta että joka päivä itse alan puhua aiheesta eli muistutan siitä koko ajan, kun näen sen satuttavan.

    Äänestä

Mikäli miehesi pystyy asian jossain vaiheessa käsittelemään tulee siihen menemään aikaa. Luottamuksen rakentaminen vie vuosia. Mutta kyllä siitä voi selvitä, kokemusta on. Ollaan 8 vuotta seurusteltu itse petin noin 6 vuotta sitten kumppaniani kostoksi. Rankkaa aikaa, mutta onnellisesti yhdessä lopulta ja edelleen.

Äänestä

älä ainakaan takerru häneen. vaikka oma olosi ja syyllisyyden tunteesi saavat kaipaamaan halausta ja huomiota, et ole sitä ansainnut. anteeksi voit pyydellä ja osoittaa rakkauttasi, mutta liika ruikuttaminenkin ajaa pois..

Äänestä
  • asemassa olin ennen avioliittoa ja jotenkin se aika jäi heti taa kun avioliittoon päästiin, hänelle se taas tuli sen jälkeen. sitä tässä mietinkin että riittääkö pelkkä sanallinen rakkauden osoitus vai mikä olisi väkevämpi osoitus siitä, ruikuttamaan en hänellä halua ruveta, se karkottaisi jo minut minusta jos alkaisin. halauksen otan vastaan jos se on häneltä lähtöisin ja ainoastaan tässä on halattu aamulla kun hän töihin lähtenyt ja tullut töistä plus nukkumaanmennessä.

    Äänestä

Miksi kerroit miehellesi pettämisestäsi? Kysyikö hän, epäilikö hän? Oliko sinulla huono omatunto ja halusit keventää sitä kaatamalla taakan tietämättömän miehesi niskaan? Olet joko harvinaisen typerä, jos kuvittelit ettei mitään seurauksia tulisi tai sitten tietämättäsi etsitkin syytä eroamiseen miehestäsi.

Yksikin pettämiskerta riittää pilaamaan parisuhteen. Yritäpä kuvitella tosissasi itsesi miehesi tilalle, jos kuulisit miehesi tunnustavan pettämisen. Minun sääliäni et saa, myötätuntoni on miehesi puolella. Miehellesi toivon tsemppiä ja jaksamista, päätyi hän sinusta eroon tai sitten jatkamaan kanssasi. Toivon, että arvostat sitä yritystä siinä tapauksessa.

Siinä olet oikeassa, että matoa alle lakaisemalla asia ei poistu, vaan siitä pitää puhua, huutaa, itkeä, antaa anteeksi, PYYTÄÄ ANTEEKSI 10KERTAA USEAMMIN, voittaa luottamus takaisin, joka on todella vaikeaa!! Sinun pitää joka hetki näyttää teoillasi ja sanoillasi ja ottaa vastaan kaikki mikä mieheltäsi tulee. Vain tosi rakkaus voi tämän tehdä, onko sinusta kuitenkaan siihen...

Äänestä
  • hän epäili ja sitten arvasi itse, puristi tunnustuksen minulta joka oli vaikean takana kertoa, omaa oloa en siinä ajatellut vaan mitä se tekee hänelle. olen ollut tässä kuukauden valmiina ottamaan vastaan kaiken mitä hän antaa oli se sitten kuinka pahaa tahansa. missään vaiheessa en ole kuvitellutkaan ettei mitään seuraamuksia tulisi. olen sen jo tiennyt ensimmäisistä treffeistä että haluan olla hänen kanssaan elämäni loppuun asti eikä se tunne ole kadonnut minnekään, rakastan hänät enemmän kuin elämää itseään, ja voin sanoa että asetan itseni pölkylle ja jos hän todella siihen eroon päätyy minä otan sen vastaan, koska en mielestäni häntä ansaitse sen takia kun olen idiootti, jos se ero tulisi se olisi pakko vain hyväksyä ja koittaa elää sitten ilman sitä toista....

    "vaan siitä pitää puhua, huutaa, itkeä, antaa anteeksi, PYYTÄÄ ANTEEKSI 10KERTAA USEAMMIN"
    tuota ollan tehty jo kuukauden eikä se omalta kohdaltani ainakaan lopu.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    hän epäili ja sitten arvasi itse, puristi tunnustuksen minulta joka oli vaikean takana kertoa, omaa oloa en siinä ajatellut vaan mitä se tekee hänelle. olen ollut tässä kuukauden valmiina ottamaan vastaan kaiken mitä hän antaa oli se sitten kuinka pahaa tahansa. missään vaiheessa en ole kuvitellutkaan ettei mitään seuraamuksia tulisi. olen sen jo tiennyt ensimmäisistä treffeistä että haluan olla hänen kanssaan elämäni loppuun asti eikä se tunne ole kadonnut minnekään, rakastan hänät enemmän kuin elämää itseään, ja voin sanoa että asetan itseni pölkylle ja jos hän todella siihen eroon päätyy minä otan sen vastaan, koska en mielestäni häntä ansaitse sen takia kun olen idiootti, jos se ero tulisi se olisi pakko vain hyväksyä ja koittaa elää sitten ilman sitä toista....

    "vaan siitä pitää puhua, huutaa, itkeä, antaa anteeksi, PYYTÄÄ ANTEEKSI 10KERTAA USEAMMIN"
    tuota ollan tehty jo kuukauden eikä se omalta kohdaltani ainakaan lopu.

    Mieheni petti minua ja olemme jo vuoden päivät yrittäneet selviytyä - tai minä. Ehkä mieheni itkee vielä toisen naisen perään, sillä tämä salasala hylkäsi mieheni. Minäkin sain tietää, koska epäilin ja kysyin.

    Minä olen asiaa puhunut jo kauan, niin että mieheni alkaa olla kyllästynyt aiheeseen. Yritän päästä siitä tunteesta, että kelpaan vain siksi, että mieheni ei kelvannut sille toiselle. Mikä kierre! Alan pelätä pikkuhiljaa, että pilaan jo itse tätä suhdetta, joten otinkin yhteyttä terapiaan. Voin puhua vieraalle, ammattilaiselle asiasta. Ehkä se auttaa minua pääsemään irti kakkos-naisen tunteesta ja yksinkertaisesti vain hyväksymään tapahtunut. Mieheni kun sanoo - samoin kuin sinä- että minä olen hänen elämänsä nainen ja plaa, plaa plaa. Kokemuksesta voin sanoa, että on tosi vaikea uskoa pettäjän sanoja, kun kerta piti kuitenkin pettää! Miksi niin piti tehdä, jos puolisoa kuitenkin rakastaa eikä voi elää ilman. Miksi et sinä esimerkiksi ajatellut niitä seurauksia ENNEN PETTÄMISTÄ. Mietipä sitä!

    Sitä mekin olemme yhdessä ja yksin miettineet, mutta yksiselitteistä vastausta ei voi antaa kuin pettäjä itse syvimmissä mielessään. Yritän saada itselleni elämänhalua ja auringon valoa terapiassa, koska mieheni ei enää kovin usein jaksa jauhaa tätä. Olisiko sinun miehelläsi helpompi puhua jollekin terapeutille? Toivottavasti se ei ole kaunis, viehkeä nainen, saattaa mies tehdä jopa vastaiskun. Toiset ovat nimittäin sitä mieltä, että pettäminen ei painu unholaan ennenkuin on itsekin pettänyt... En ole vielä kokeillut!

    Äänestä

petettiin mieheni taholta vuosia sitten ja erohan siitä tuli, kun mieheni tunnontuskissaan sen kertoi. en voinut koskaan enään luottaa mieheeni ja se asia tuli aina pienessäkin kinassa esille.

olisit ollut ihan hiljaa asiasta...näin sanoin miehellenikin, ettei olisi kertonut lainkaan...

Äänestä

pitäs reagoida, kun mies tuli tuossa töistä ja ehdotti että lähdettäs maanantaina helsinkiin, oltas siellä pari yötä ja käytäs uudelleen avioliitto siunaamassa kirkossa tai jopa haetaan pappi ja etsitään todella kaunis paikka siihen "serenmoniaan"....puhdas uusi alku niin hän sanoi, lisäten vielä loppuun että aikaa miettiä huomis iltaan.
ihanalta kuullostaa mutta kuinkahan tuohon nyt reagoisi??

Äänestä
  • hyvä idea:) mut toisaalta pystytkö unohtaa mitä teit yms. miehes ainakin haluaa unohtaa

    Äänestä

  • mielestä kirjoitti:

    hyvä idea:) mut toisaalta pystytkö unohtaa mitä teit yms. miehes ainakin haluaa unohtaa

    jos mieskin kerta haluaa unohtaa, eipä tuossa asiassa miettimistä tarvi, kun toinen niin tohkeissaan oli ja on edelleen siitä ideastaan.

    Äänestä

unohtamaan muut miehet,tapahtuneen,lopettamaan kaikenlaiset "kiusaamiset"?, esim pukeutumalla vähiin vaatteisiin(oletus) kun menet käymään asioilla kaupungissa?
tai kertomaan kuinka toiset miehet katselivat perään jossain?

oma vaimo teki aikanaan saman kuin sinä,aikaa pari vuotta ja välillä tekisi vieläkin mieli kostaa korkojen kera..

Äänestä
  • muutenkin olen sellainen vilukissa ettei huvita pukeitua vähiin vaatteisiin, housut oli tänäänkin ja t-paita tiukasti päällä kun asioilla tuli käytyä, enkä muutenkaan tee sitä että "mua vahtas niin ja niin moni"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omasta suhteesta kirjoitti:

ollaan oltu 9v. yhdessä josta 7v. naimisissa. tuli erehdyttyä väärälle tielle hetkeksi ja yhdeksi ainoaksi kerraksi, jota kadun, miehelleni kerroin tästä ja nyt välillämme on epävarmuutta ainakin omalla kohdallani että kestetäänkö tämän vaikean ajan yli. mieheni on muuttunut kireämmäksi, omissa ajatuksissaan olevaksi, ja vaiteliaaksi, haluaa katsoa puheluerittelyjä oman olonsa helpottamiseksi, ymmärrän sen täysin hyvin, kun hän tuntee olonsa petetyksi. se on minulle rankkaa koska itse haluan puhua asioista muttei se onnistu kun toinen elää ajatuksissaan eikä jaa niitä. pelkään että kaikki välillämme on ohi mutten halua sen pelon toteutuvan ja hän sanookin että päästään tämän yli mutta on vaikea uskoa sitä. syyttää saan itseäni mutta kannattaako minun kiusata itteäni jos olen jo tuhonnut kaiken ettei sitä ehkä saakaan korjattua vaikka niin me kumpikin uskotaan että sais. olisiko parempi olla erossa jonkun aikaa ajatuksineen vai erota kokonaan?? itse en tiedä kauanko jaksan tätä epävarmuutta...enkä halua miehenikään elävän tällaisessa liitossa jossa epävarmuus ja harhat asuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu