Kahden vuoden sinkkuaikanani olen tavannut lukuisia nelikymppisiä sinkkumiehiä,joilla suurimmalla osalla ero on tapahtunut naisen ilmoitettua ettei halua perhettä.Tämä on ollut aika yllättävää.Oma eroni taas suurimmaksi osaksi johtui ex-avomieheni vastaavista ajatuksista,"ei lapsia". Luulisi ihmisten perimmäisenä taka-ajatuksena parisuhteessa olevan kuitenkin kumppanin löytämisen ja perheen perustamisen?
Nyt on treffitarjouksia sadellut, mutta en tunne mitään. Jos joku yrittää lähestyä tunnetasolla, pakenen. Tarkoittamattani olen tässä parin vuoden aikana erosta kehitellyt itselleni rakastumista estävän muurin,samanlaisen panssarin minkä murtamiseen ex.mieheni kohdalla meni vuosia.Hankala kierre, haluaisin perheen rakastamani miehen kanssa, mutta en uskalla laskea ketään lähelleni. Ehkäpä on nyt vain lomasta johtuvaa alakuloisuutta.On taas aikaa ajatella elämän tarkoitusta, mikähän sekin lie omalla kohdalla...?Tekeekö tämä kesäloma ihmisestä tälläisen.
Nyt on treffitarjouksia sadellut, mutta en tunne mitään. Jos joku yrittää lähestyä tunnetasolla, pakenen. Tarkoittamattani olen tässä parin vuoden aikana erosta kehitellyt itselleni rakastumista estävän muurin,samanlaisen panssarin minkä murtamiseen ex.mieheni kohdalla meni vuosia.Hankala kierre, haluaisin perheen rakastamani miehen kanssa, mutta en uskalla laskea ketään lähelleni. Ehkäpä on nyt vain lomasta johtuvaa alakuloisuutta.On taas aikaa ajatella elämän tarkoitusta, mikähän sekin lie omalla kohdalla...?Tekeekö tämä kesäloma ihmisestä tälläisen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei minulla ainakaan ole minkäänlaisia haluja perustaa perhettä. Vihaan lapsia. Kumppanin etsin ja löysinkin koska en halua olla yksin, kaipaan rakkautta. Ja sitä, että voi jakaa ilot ja surut, ja kaiken. Jakaa kaiken. Siitä minulla parisuhteessa on kyse. Eikä pidä muutenkaan yleistää. Eivät kaikki halua lapsia ja se on hyvä, muutenhan tänne ei kohta mahtuisi ollenkaan. Jos kaikki toteuttaisivat "lisääntykää ja täyttäkää maa"-periaatettta, hyvä että meitä järkeviäkin vielä on. :)
Johan nyt elämässä on paljon muutakin kuin pakko väsätä kersoja ja kuka niitä viitsii enään hoitaa? Hetken aikaa intoo voi piisata ja sitten lyödään hanskat naulaan. Näin on monilla käynyt.
Toki tapansa kullakin elää. Nämä kaksi edellä kirjoitettua tekstiä tuntuivat kuulostavan alta kolmekymppisten kirjoittamilta.Voi,useimmilla kun se mieli niin muuttuu kun ikää tulee lisää. Itsekiin nuorempana en todellakaan ajatellut näitä perheasioita yms, mutta upsista mitenkäs kävikään.Ja edelliselle, ei se lapsettomuuskaan ole tae parisuhteen koossapysymiselle!
tietystikään ole tae suhteen koossa pysymiselle.
Itse lähenen kovaa vauhtia kolmeakymmentä, eikä lapsiperheen arki viehätä vieläkään. Lapset on kivoja, tulen heidän kanssaan toimeen, lasten touhuja on hauska seurata jne, mutta siitä on vielä pitkä matka vanhemmuuteen. Jokainen lapsia hoitanut tietää tämän.
Ehkä nykyajan perheissä ongelma on se, että nämä päälle kolmikymppiset, joilla ei ole välttämättä lainkaan lastenhoitokokemusta, putoavat aika lujaa maanpinnalle, kun perheeseen siunaantuu lapsia. Vauva-ajan tuttavat muistaa nuorta perhettä, mutta sen jälkeen alkaa arki-useimmiten myös parisuhteessa.
Ystäväpiiriini kuuluu pari-kolme opettajaa, ja kyllä se niin on, että monilta nykyvanhemmilta vanhemmuus on aivan hukassa. Sitä sitten koulun täytyisi paikkailla...
Sori vaan, mutta olen sitä mieltä, että jos ei vanhemmuuteen pysty, lapsia ei pitäisi hankkia-lasten itsensä ja muun yhteiskunnan kannalta. Eli oikeastaan on vaan positiivista, että kaikki eivät näe lasten hankintaa itsestäänselvyytenä.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta ainakin mun kohdalla lasten hankinta on aika epätodennäköistä. En ole ns. äitityyppiä, vaikka olen sosiaalinen ja herttainen (muidenkin kuin itseni mielestä).
On myös hyvä huomioida, että nykyisin mm. mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet reippaasti. Tämä varmasti hidastaa/estää/saa jotkut luovuttamaan lasten hankkimisesta.
Lisäksi kahden aikuisen, samanhenkisen ihmisen arki on hauskaa.
Lisäksi, ainakin toisinaan kun katsoo kulttuurimme tilaa (sitä mikä on naisen/miehen malli, kultushysteria jne.), niin kyllä ainakin minun käy tulevia sukupolvia sääliksi. Tästä aihepiiristä joku taisi jo vastaillakin sinulle.
Haluaisin sanoa, että vaikka suurin osa ystävistäni haluaa tai on jo saanut lapsia, on myös niitä, jotka eivät ole halunneet. Yksikään tuntemani lapseton pariskunta (nyt iältään n. nelikymppisiä) ei ole myöskään katunut päätöstään pysyä lapsettomana.
Eli meitä on moneen junaan, enkä tiedä, kannattaako niitä toisten elämää koskevia päätöksiä yrittääkään ymmärtää.
Vastaavasti tuttavapiirissäni on myös niitä lapsia saaneita (halusivatkin alunperin), mutta jotka ovat myöhemmin ottaneet jalat alleen. Heille vanhempana olo on kuitenkin ollut jollakin tapaa "epäsopiva" rooli/elämäntapa.
Suurin osa "lapsellisista" tuttavistani on ikionnellisia perheestään ja lapsistaan, mutta ei se ole ainoa elämäntapa. Niin monta elämäntapaa kuin on eläjää.
> Luulisi ihmisten perimmäisenä taka-ajatuksena
> parisuhteessa olevan kuitenkin kumppanin
> löytämisen ja perheen perustamisen?
Miten niin JA ?!!?
Kumppanin löytäminen ei takaa perheen perustamista (ainakaan siinä mielessä kuin sinä oletat, että tehdään lapsia)
Avopuoliso riittää minun perheekseni vallan mainiosti. Lapsia emme halua koskaan.
Miksi hitossa te naiset aina luulette asioita?
naiset aina luulette asioita?"
Täällä yksi, joka ei automaattisesti luule tai odota. Ylipäänsä minulle elämässä ei ole asioita, jotka olisivat itsestään selvyyksiä.
Olipa kiva saada tuon ikäiseltä mieheltä (puolisoineen) kommentti asiaan. Meitä on moneen junaan :)
...koskaan hankkivani lapsia. Mutta....niitäpä siunaantui oikein komea katras. Ja nyt voin sanoa, ettei elämässä mikään ole niin hyvää ja ihanaa, kuin omat lapset. Lähes kaikki ovat jo aikuisia ja hyvin elämässä menestyneitä, vaikka olen taatusti äiti-tyyppinä tosi surkea.
Vanhin tyttäreni on myös paras ystäväni ja käymme yhdessä paljon tanssimassa, matkoilla, "rietastelemassa" jne. Ja meillä on todella hauskaa yhdessä.
Ihailen ja kunnioitan ihmisiä, jotka ovat päättäneet pysyä lapsettomina, mutta minä olen joka päivä kiitollinen siitä, että sain lapsia. Ja kaikki ovat vielä ns. vahinkoja. Yhtäkään ei suunniteltu etukäteen.
KAIKILLE, niin lapsettomille kuin lapsellisillekin, HALUAN TOIVOTTAA RAKKAUDEN TÄYTTÄMÄÄ KESÄÄ !!!
Kommenttisi lämmitti sydäntäni.Optimistisuutesi elämän perusarvoihin on ihaltavaa.
Jokaisella meillä on oma polku, jota kulkea. Elämä on valintoja täynnä, joita teemme.
Itselläni on 5- ja 7-vuotiaat lapset ja olen jo eronnut. Voin vain sanoa, että lapset ovat parasta mitä minulla elämässäni on. Olen heidän myötään kasvanut ihmisenä sekä miehenä älyttömästi.
Olen oppinut rakastamaan lähimmäistä, empatia on lisääntynyt, minulle on tullut kärsivällisyyttä, ymmärrän paremmin lasten ja nuorten toimintamalleja, osaan tulkita omaa toimintaa paremmin yms.
Siis lapsen myötä saa uutta ulottuvuutta elämään ja lasten myötä oppii paljon...
ja huomioida sen mukaisesti, vaikka lapsia ei olisi ainuttakaan.