Muistan ikuisuuden tilanteen,kun lapseni kummi ja minä olimme nuoria ja olimme minun mamman luona.Olin mennyt juuri siksi sinne kun tämä nykyinen kummi oli myös sielä.Minun mamma kysyi minulta mitä minä sielä teen??Kyl siinä iässä hiukan ihmetteli miksen saisi olla.Tämä toinen kun oli tullu vain sukuun sen kautta että setäni oli nainut hänen äitinsä.
Sitä se oli muutenkin ette tunsin itseni usein ulkopuoliseksi.
Viimeisin asia mitä en ole mammalleni anteekisi antanu oli se kun odotin poikaani ja olin yh-äidiksi tulossa.Mammani oli yhdelle toiselle sukulaiselle sanonut että annan lapsen pois kun olen sen synnyttänyt.Totesin siloin et v.t anna.Se on mun ja jos mä sen masussa 9kk kannan niin sata varmasti pidä.En kyl koskaan pyytänyt häneltä mitään apua,eikä myöskään pojan kanssa käyty hänen luonaan pahemmin kylässä.
Nyt mamma on kuollut jo,mut en käy hänen haudallaan edes.Hautajaissa olin kyllä..
Sitä se oli muutenkin ette tunsin itseni usein ulkopuoliseksi.
Viimeisin asia mitä en ole mammalleni anteekisi antanu oli se kun odotin poikaani ja olin yh-äidiksi tulossa.Mammani oli yhdelle toiselle sukulaiselle sanonut että annan lapsen pois kun olen sen synnyttänyt.Totesin siloin et v.t anna.Se on mun ja jos mä sen masussa 9kk kannan niin sata varmasti pidä.En kyl koskaan pyytänyt häneltä mitään apua,eikä myöskään pojan kanssa käyty hänen luonaan pahemmin kylässä.
Nyt mamma on kuollut jo,mut en käy hänen haudallaan edes.Hautajaissa olin kyllä..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla ei ole ollut koskaan isovanhempia.Lapsena aina toivoin että mullakin olisi mummo ja pappa niin kuin muillakin.Olin tosi surullinen siitä.En saanut koskaan istua mummon sylissä,äiti ei syliä harrastanut.Tuntuu ihan pahalta vieläkin 50v jälkeen.
Minä olen istunut isänäidin sylissä YHDEN kerran. Sekin oli vain sen takia, että otettiin ryhmäkuva eikä mulle riittänyt omaa tuolia ja oli muutenkin vähän ahdasta. Et silleen. Jäipä mieleen, erikoisena tapauksena.
oma anoppini moitti minua aikanaan siitä, että päästin lapsen syliin liian usein, minulla kun on sellainen käsitys, ettei hellyyttä ole maailmassa ripaustakaan liikaa. Eikä se, että antaa lapselleen rakkautta ja hellyyttä tarkoita sitä, että ei olisi kuria. Lapsellani on aina ollut erittäin tarkat rajat ja oikeastaan paljon kovempi kuri kuin kavereillaan, mutta syliä ja halauksia meillä myös annetaan rajattomasti.
Oma äitinikään ei koskaan ottanut syliin, joten omakohtaisia kokemuksiakin on siitä, miltä hylkääminen tuntuu.
Hyvä ihminen tuosta omasta jälkikasvustani on tullut. Hyväkäytöksinen, toiset huomioonottava ja varmasti, jos omia lapsia joskus saa niin syliin pääsevät ja rakkautta osaa antaa.
Hei! Hellyyttä osoitetaan eri tavoin eri puolilla Suomea. Muutama kymmenen vuotta sitten oli ihan tavallista, ettei lapsia pidetty sylissä. Ei ainakaan täällä Länsi-Suomessa. Se ei estänyt välittämisen osoittamista muulla tavoin.
Joten aika ja sukuperinteet vaikuttavat sylittämiseen.
Ei pitänyt minuakaan sylissä mummo, ei äiti, enkä minäkään muista, että olisin juurikaan istunut lapseni sylissäni. Näin täällä lähellä Turkua. Kaikista on tullut kunnon ihmisiä, rauhallisia ja tasapainoisia.
Lapsenlastani olen pitänyt sylissä senkin edestä. Mutta minullahan on aikaa toisella tavalla kuin äidillä ja mummolla ja minulla nuorena. Olen vasta jäänyt eläkkeelle.
Minullakin oli aina illuusioita siitä, millaista olisi jos olisi mummuja ja pappoja. No, kuinkas kävikään: minun lapsillani on elävä mummo. Hän ei kuitenkaan ole nähnyt lapsissani mitään rakastamisen arvoista eikä ole koskaan antanut heille mummon hyväksyntää ja hellyyttä. Onhan se vaikuttanut lasteni itsetuntoon aika pahasti, kun oma mummo ei välitä. Olenkin sitä mieltä, että parempi on illuusio mummosta kuin raaka realismi.