Olen ymmälläni. Länsimainen perinne on jo pitkään suosinut ja ihannoinut rakkausavioliittoa, järkiavioliiton sijaan. Järkisyitä (taloudellset tms.) perusteita avioliiton perustamiseen halveksutaan yleisesti. Nyt kuitenkin näitä juttuja tässä keskustelussa seuratessa saan huomata, että rakkaus onkin vain halpa ja ohimenevä tunne, josta ei pidä välittää ja täytyisi kuunnella järkeään ja olla sekaantumatta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin/aviossa oleviin ihmisiin rakkauden huumassa.
Eli naimisiin tulee mennä rakkaudesta, mutta sen jälkeen tulevat rakastumiset ovat halpaa skeidaa, jota ei pidä kunnioittaa - vaikka se kultaakin arvokkaampi aviorakkaus olisi sammunutu jo ajat sitten, tai ehkä sitä ei koskaan ollutkaan...
Eli naimisiin tulee mennä rakkaudesta, mutta sen jälkeen tulevat rakastumiset ovat halpaa skeidaa, jota ei pidä kunnioittaa - vaikka se kultaakin arvokkaampi aviorakkaus olisi sammunutu jo ajat sitten, tai ehkä sitä ei koskaan ollutkaan...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikä se olekaan niin tai näin. Nimimerkki kokemusta on kertoo: menin ekaan avioliittooni suunnattoman rakkauden ja rakastuneisuuden tuntein ja sitä kesti kuusi vuotta. Toiseen liittoon umpijärjellä, ilman rakastumisen häivääkään, ei edes intohimoa. Kesti 17 vuotta ja saatiin yksi lapsi - mutta voi pojat, että ne vuodet olivat pitkiä...Rakastunut olen monesti sekä aviossa että sen ulkopuolella.
Rakkausliitto on huimaava kokemus, mutta enpä usko, että kovin pitkä. Järkiliitto on miellyttävän tasainen, mutta piiiiiitkästyttävä! Rakastuminen ei kestä koskaan missään, rakkaus on pitemmän päälle kiintymystä ja toisen sietämistä.
Näillä kokemuksilla haluan jatkossa intohimoista rakkautta lyhyinä annoksina, eikä koskaan avioliittoa tai parisuhdetta kummallakaan perusteella. 45-vuotiaana elämässä on muutakin tekemistä.
t. Aikuinen nainen
Rakkausliitto on elinikäinen eikä joku "töhdenlento"! Oletko todella noin tyhmä?
Älä vertaa itseäsi muihin kun olet täysin sekopäinen! Haet vaan hetken huumetta ihmis suhteista. Tiedän näitä tapauksia ja he viettävät lopun elämänsä yksin. Todella säälittäviä tyyppejä!
Eipä pidä alkaa solvaamaan tyhmäksi ketään. Luulenpa että reilu enemmistö kypsään ikään ehtineistä ihmisistä tajuaa sen ettei elinikäistä rakkautta (paitsi omiin lapsiin, vanhempiin ja sisaruksiin) satu kovinkaan monen kohdalle. Kyllä se vain niin pääsääntöiöisesti menee että ensin rakastutaan vimmaisesti ja se menee sitten viimeistään 6-8 vuoden kuluttua ohi (se kuohuva tunne). Sen jälkeen moni toki jatkaa elämänsä loppuun saakka samassa suhteessa, ja hyvä niin, mutta eiköhän se siinä vaiheessa ole kuitenkin jotain muuta kuin "rakkausliitto". En sano etteikö "elinikäistä rakkautta" voisi olla, mutta kyllä se on ilman muuta todella harvinaista. Helposti tulisi mieleen että siinä on kyse jonkinlaisesta "vakaumuksellisesta", uskomista lähellä olevaa sitoutumista ja omistautumista. Sellaista periaatteellista päätöstä, jossa ei ole väliä sillä miltä tuntuu. Toisaalta sellaisen periaatteellisen jumittumisen yhteen ihmiseen voi helposti myös nähdä eräänlaisena päänsä pensaaseen pistämisenä, rohkeuden puutteena, enkä ole niin varma osaanko arvostaa sellaista yhtään enempää kuin sitä, että jotkut päättävät toimimattoman ja "kuolleen" suhteensa ja siirtyvät eteenpäin. Ei toki aina niin. Ymmärrän ja uskon että joidenkin suhteet toimivat ihna oikeastikkin kymmeniä vuosia. Olisi niidenkin ihmisten kuitenkin hyvä ymmärtää ja sallia, että kaikilla (suurella enemmistöllä nykyään) homma ei mene niinkuin tuhkimotarinassa.
Ps. Tuhkimotarinasta tulikin mieleeni, että oletteko huomanneet satujen usin loppuvan lauseeseen "ja he elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti". Ei siis edes yritetä alkaa selittämään MITEN sellainen hoituu... liian vaikea asia kuvattavaksi? Mahdoton?
No no, romantikko siellä kiihtyy suotta :)
Kiva, jos se jonkun kohdalla osuu niin, että on tähtiin kirjoitettu kumppani rinnalla loppuelämän. Olisi ihanaa, jos minullekin olisi semmoinen osunut. Tyhmä en ole enkä kyyninenkään, mutta ikuinen rakkaus on tosiaan vain saduissa ja Reginan jutuissa, ei tosielämässä.
Elämä on onnellista ilman sitä ikuista rakkauttakin. Elämä on myös pitkä ja siihen mahtuu monta onnellista suhdetta niilläkin, jotka eivät löytäneet yhtä ikuista...
terveisin se sama nainen
parisuhteessa, joskin kakkossuhteissahan sen piikkiin pelehditään paljonkin.
Avioliitto niin kuin mikä tahansa muukin suhde muuttaa muotoaan kun ihmiset kasvavat, kehittyvät ja saavat kokemuksia (ja ymmärrystä lisää), rakkaus muuttaa muotoaan ja hyvässä suhteessä tulee myös muita tärkeitä yhteisiä asioita yhdessä pitäväksi asiaksi. Kummallista, että vain rakkautta tunteena pitäisi jotenkin glorifioida. Muut tunteet ovat yhtä tärkeitä esim. kunnioitus toista kohtaan, ystävällisyys, huolenpito, sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin jne.
Rakkauden nimissä tehdään paljon pahaa ja se ei tee väärää tekoa yhtään oikeammaksi vaikka perustelisi "että kun olen niin rakastunut/rakastanut..."" Avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat harvoin rakkautta, siksei niitä arvosteta. Jos ne olisivat aitoja suheita, ne kestäsivät päivän valon ja olisivat ykkössuhteita.
Jos se aviorakkaus ei nappaa niin olisiko fiksua ottaa ensin ero ja vasta sen jälkeen alkaa vongata uutta rakkauden huumaa?
Mutta lisäisin vielä, että eikö naimisiin kannattaisi mennä vasta kun haluaa sitoutua? Älkääkä vaan alkako vielä vinkumaan, että nokun ne pakotti naimisiin.
Rakkaus ei ole pelkkä tunne, joka tekee ihmisen sokeaksi. Siihen kuuluu paljon muutakin. Se rakkaus josta sinä puhut, on seksuaalista vetovoimaa, uutuuden viehätystä ja jännittävää "kemiaa". Todellinen rakkaus ottaa aina kokonaisuuden huomioon, eikä ryntää suin päin kohti uusia ihastuksia.
Olin itse rakastunut toiseen mieheen, niin kuvittelin, ja olin ottamassa jo eroakin. Onneksi tulin järkiini, sillä se olisi ollut iso virhe. Se rakkaus mitä puolisoni kanssa koen, on syvempää ja hienompaa kuin aiemmin, koska ymmärrän sen arvon entistäkin selkeämmin.
että ei jätettäisi yksin sinun päätettäväksesi mikä on "oikeaa" rakkautta? Kaikki kunnia sinun aivoituksillesi ja päätöksellesi, ja onnea valitsemallesi tielle... varmaan suot saman kunnia myös toisenlaisille johtopäätöksille ja elämänvalinnoille? ;)
elää parhaakseen katsomalla tavalla, kunhan ottaa huomioon ettei elä tässä maailmassa yksin ;) Toisten tunteet, tarpeet ja näkökulmat kanntaa ottaa huomioon. Muutoin voi olla kusi sukassa itselläkin..