Terveet

Ehkäpä toi anoppi ja appi meininki on toisille vaikeata, mutta ei minulle millään tavalla. Ex-tyttöystäväni vanhemmat oli aika mukavia etenkin anoppi ehdokas mutta appi oli aika persoona joten sen kanssa en paljoa ollut tekemisissä, mutta alusta saakka sanoin mielipiteeni niin he alkoivat hiljalleen kunnioittamaan minua ja olla tunkematta joka asiaan.

Nykyisen vanhemmat on ihan mukavia etenkin appi, mutta anoppi on aika viileähkö kun on tosi skeptinen joka asiasta.

Mun vanhemmat ei koskaan ole puuttunu mihinkään ainoastaan silloin kun olen kysynyt neuvoa/apua johonkin. Äitini on kiltein ihminen minkä tiedän totaalisen epäitsekäs ja ei koskaan puhu pahaa kenestäkään. Isäni on myös hieno ihminen. Aina ovat olleet kohteliaita mun kavereita ja tyttöystäviä kohtaan. Kunnioitus on aina ollut selvä asia meidän perheessä.
0193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


välit kirjoitti:

Ehkäpä toi anoppi ja appi meininki on toisille vaikeata, mutta ei minulle millään tavalla. Ex-tyttöystäväni vanhemmat oli aika mukavia etenkin anoppi ehdokas mutta appi oli aika persoona joten sen kanssa en paljoa ollut tekemisissä, mutta alusta saakka sanoin mielipiteeni niin he alkoivat hiljalleen kunnioittamaan minua ja olla tunkematta joka asiaan.

Nykyisen vanhemmat on ihan mukavia etenkin appi, mutta anoppi on aika viileähkö kun on tosi skeptinen joka asiasta.

Mun vanhemmat ei koskaan ole puuttunu mihinkään ainoastaan silloin kun olen kysynyt neuvoa/apua johonkin. Äitini on kiltein ihminen minkä tiedän totaalisen epäitsekäs ja ei koskaan puhu pahaa kenestäkään. Isäni on myös hieno ihminen. Aina ovat olleet kohteliaita mun kavereita ja tyttöystäviä kohtaan. Kunnioitus on aina ollut selvä asia meidän perheessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu