Kyseessä on siis isoäitini.. Ei siinä mitään, hän on mukava ja ihana ihminen, aina ollut tukemassa minua, mutta..
Vuosikausia sitten aloin seurustelemaan nykyisen avomieheni kanssa. Oltiin nuoria silloin ja koulu alkoi menemään huonosti. Minä kuitenkin sain koulun päätökseen ja olen nyt uudessa koulussa. mutta mieheni, hän on jättänyt kolme koulua kesken seurustelumme aikana. Kovia kriisejä ne ovat meidän suhteessamme olleet. Lähinnä mies vaan makasi asunnolla kun minä hoidin kaiken.
Nyt mieheni käy töissä, kuukauden päästä aloittaa koulun. On muutenkin tullut järkeä päähän, osaa huolehtia laskuja, käy kaupassa, siivoilee, jne. Nyt on ihan eri malli mitä silloin. Voin sanoa, että olen täysin tyytyväinen häneen ja meidän suhteeseemme.
Mutta mummo taas.. Joka kerta kun käyn siellä (n. 1-2krt/vko, asutaan lähellä toisiamme), niin mummu alkaa miettimän, että tuleekohan koulunkäynnistä mitään, kun ei ole ennenkään tullut. "Jaksaakohan se Matti käydä töissä vai jääkö nukkumaan vaan aamulla". Tällaista, joka ikinen kerta. Ja oikein katsoo tuimalla ilmeellä ja sanoo, että varmasti seuraavakin koulu jää kesken, eikä töissäkään jaksa montaa päivää kulkea. Olen sanonut, että mieheni on viisastunut, ja sanonut, että kyllä hän töissä on nytkin, jne. Kaiken huippu oli se, kun oli minun vanhemmilleni puhunut, että miksen jätä tätä miestäni ja ala seurustelemaan yhden pitkäaikaisen ystäväni kanssa (miespuolinen, tunnettu 7 vuotta). Tämä miespuolinen ystävänihän on juuri loppusuoralla armeijassa, kun mieheni taas aikoo käydä sivarin, koska armeija on hänen omia näkemyksiään vastaan. Ystäväni menee syksyllä yliopistoon, kun taas mieheni aloittaa lukemaan datanomiksi. Jne. Tämä ystäväni olisi niin paljon mahtavempi kumppani minulle.. just joo.. Ehkä olisin sen 7 vuoden jälkeen huomannut jos meillä mahdollisuuksia olisi muuhun kuin ystävyyteen..
Arvatkaa rasittaako tämä? mieheni ei kehtaa enää tulla mummullani käymään, koska häntä hävettää.
Vanhempani ovat myös miestäni arvostelleet, mutta nyt he ovat huomanneet, että loppujen lopuksi heidän tyttärellään onkin kiltti ja huolehtivainen mies. Vielä kun mummu sen tajuaisi. Ei ole kiva kuunnella tuollaista. Itse olen kumppanini valinnut ja olen häneen tyytyväinen. Joten miksi ihmeessä pitäisi alkaa eroamaan, kerran rakastan miestäni? Ja mummulle en suoraan kehtaa sanoa, että lopettaa..
Että sellainen mummo minulla..

Vastaukset 2
Vanhimmat
pahasti sanoa, mutta kerro mummullesi, että luotat mieheesi ja olet itse tyytyväinen häneen. Kerro, että mies on juuri sinua varten etkä muunlaista haluakaan. Kerro se vaikka vähän naurahdellen, ehkä mummosi alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että olet tosissasi.
kumpaakin teistä . Mummoasi siksi ,että hänellä on kokemusta ja näkemystä elämästä.Ja ehkä myös kokonaiskuvaa tulevasta. Sinulla on taas vapauden hurmaa ,rakkautta ,intohimoa ,joka peittoaa kaiken ja sekä tunnet että osaat huolehtia omista asioistasi ja ennenkaikkea luotat mieheesi ja rakastat häntä.Varmaankin sinusta tuntuu alitajuisesti siltä ,että kun miestäsi ei hyväksytä ,niin samalla se on epäluottamus sinun valinnoillesi?Suurin syy ehkä mummosi käytökselle on suuri huoli sinusta ja rakkaus sinuun ,joka purkauttuu näin. Ehkä myös eri arvotukset elämässä.Kummallekin teistä elämä tasoittaa tietä ja tunteita tsemppiä sinulle!