Ei anopin kuulu säätää teidän elämäänne hänellä on täysin oma elämä eikä täten kuuluu puuttua muiden ihmisten elämään. Pidän itse anoppiani täysin ulkopuolisena ihmisenä enkä anna hyppiä varpaille varsinkaan kun esikoinen on tulossa. En pidä häntä yhtään etuoikeutettuna ihmisenä elämässäni hän on täysin ulkopuolinen ihminen. En näe velvollisuutta antaa lastani hänelle hoitoon mm. syystä että meillä on erilaiset elämän arvot ym. Kunnioitusta et valitettavasti anoppi saa jos et sitä anna ! ja sen minkä taaksen jättää edestään löytää (huom en todellakaan ole katkera)
miniöille vinkki
elämänohje
353438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
että lapsesi saa elämänsä aikana tavata vain sellaisia ihmisiä joilla on samanlaiset elämänarvot kuin SINULLA ! Se on todella tärkeää jotta lapsesta tulisi yhtälailla rajoittunut ja kylmä ihminen kuin SINÄ olet !
Sinun arvosi tuntuvt olevan kohdallaan; minä,minä,minä kenelläkään muulla ei ole mitään väliä.
Säälin syntyvää lastasi.
aloittajan kommenttia ! T: mummo 50 v.
...?!?
en ole katkera mutta en pidä anoppiani arvoasteikkossani todellakaan mitenkään ylempänä tai yleensäkään perheeseen kuuluvani osatekijänä mikäli kunnioitus ja anopin oma elämä ei ole hallinnassa. Kyllä olen todellakin minä minä ihminen kun on kysymys tulevasta esikoisestani se on katsos sitä välittämistä ! en anna esikoistani vääistyineiden arvojen maailmaan kasvatettavaksi. Pitäkööt vaan anopit huoli omasta elämästään älkääkä tekeytykö tekopyhiksi tukeilijoiksi muille. Säälin monia miniöitä jotka kärsivät eivätkä pidä puoliaan anoppiensa suhteen. Olette jo oman lapsenne kasvattaneet ja hän on osaltaan myös se joka teitä arvostaa jos on arvostaakseen.
anoppisi kaltainen, eli halveksittava ja sinun taholtasi vihattu ? Onhana hän kuitenkin anoppisi kasvattama ja varmaan geeninsäkin on perinyt osaksi äidiltään. Eli mitä ilmeisemmin inhoat myös miestäsi.
Säälin sinua todella. On hyvä että kaltaisillesi on tämä paikka missä purkaa kaunojaan ja vihaansa, jospa anoppi pääsisi sitten vähänkään helpommalla.
...eihän anoppisi ole yhtään enempää tai vähempää ulkopuolinen kuin oma äitisi, lapsesi isovanhempia molemmat. Näissä suhteissa ei kannata vetää siimaa liian kireälle, jos ei ole ihan pakko. Korrekti ja kohtelias välimatka, jos ihminen ei tunnu sukulaissielulta, on minusta hyvä ratkaisu, mutta hyvästä käytöksestä ei kannata tinkiä.
Muuten ihan uteliaisuuttani kysyn, että mitkä ovat sinun elämänarvosi ja miksi ne poikkeavat niin kovin anoppisi käsityksistä?
Tietysti sinun täytyy ottaa huomioon myös lapsesi isän tunteet. Ehkä hän haluaisi omat vanhempansa lapsen elämään. Jos näin ei ole, niin pidä vaan tuosta kiinni. Ihan hyvä niin!
Onko SINUN lapsellasi ollenkaan isää, vai oletko neitseellinen synnyttäjä, anoppi pelkkää mielikuvitusta?
kyllä nyt yleensä lapsella on molemmat sekä isä että äiti jotka nyt varmaankin jostain ovat tulleet tähän maailmaan...tosin tämä ANOPPI ei ole laisinkaan sukua äidille eikä toivon mukaan häntä oteta huomioon mikäli hän ei sitä kunnioitusta ja arvostusta ansaitse...eli vastaus kyllä se isä on !
miniällesi, mutta monet anopit pitävät lapsenlastaan (tätä miniän synnyttämää) sukulaisenaan. Aika hankala tilanne!
tai oikeastaan epäkunnioitettavat anopit..ei minun tarvitse lain mukaan antaa lastani anopilleni katseltavaksi eikä ainakaan hoidettavaksi..näin se vaan on.
sinunkin kohdallasi aikanaan.
Ainoa toivosi saattaa olla, ettet koskaan synnytä poikaa, jolloin lapsenlapsesi äiti on miniäsi.
Tyttären äiti on kieltämättä eri asemassa. Hänhän on yleensä suoranainen pyhimys maan päällä.
uskonpa rakentavani elämäni eri arvomaailman pohjalta enkä suinkaan tyrkytä itseäni, käyttäydy loukkaavasti ja epäkunnioitettavasti. Eiköhän näillä sun muilla vastaavilla periaatteilla voi olla ns hyvä normaali anoppi huom. jolla on myös oma elämä.
Aloittaja, ole ystävällinen ja kerro ne elämänarvot, jotka tahdot lapsellesi välittää. Sanoit näiden elämänarvojen olevan päinvastaisia kuin anoppisi arvot.
Tulevana anoppina olen kiinnostunut näistä elämänarvoistasi.
aikomusta viedä lapsiani (sitten kun niitä -toivottavasti- saan) anopille hoitoon. Olen seurannut kuinka anoppi ja appi "hoitavat" mieheni veljen lasta ja se on jotain aivan kamalaa katsottavaa. Anoppi ei yhtään kunnioita lapsen äidin antamia ohjeita (ei makeaa ennen ruokaa jne.) vaan syöttää ensin lapselle mahan täyteen herkkuja ja sitten ihmettelee kun ei pojalle ruoka maistu.
Anoppi ja appi ovat useammin kuin kerran tapelleet lapsen ollessa heillä hoidossa niin että ovat huutaneet toisilleen lapsen yli...
Ja tässä VAIN pari esimerkkiä anopin lapsen "hoidosta"... En todellakaan anna lastani IKINÄ tuollaisille hoitoon.
Olen kuullut samat sanat ennenkin, mutta kun se lapsi on ollut maailmassa, on anoppia tarvittu sitä hoitamaan - usein ja paljon.
Minä en ole se anoppi enkä se miniä, olenpahan vain sivusta seurannut ja variksenvaloja kuunnellut.
Luuletko tosiaan olevasi ainutkertainen tällaisen paatöksen tekijä. Katsos, kun läheskään aina ei riitä, että on omasta mielestään hyvä normaali anoppi.
Et ole sitä kuitenkaan välttämättä miniäsi mielestä. Esim. miehen äiti ei koskaan ole anopiksi tullessaan samalla lähtöviivalla miniän äidin kanssa, vaikka yrittäisi kuinka käyttäytyä sinun arvomaailmasi mukaan.
Kuten sinäkin, monet miniät haluavat pitää anopin loitolla ja vieraana ihmisenä. Anoppihan on miniälle aina vieras ihminen. Siitä ei pääse mihinkään.
Lapset kulkevat yleensä enemmän äitinsä kuin isänsä mukana, johtuen jo äitiyslomista ja hoitovapaista ym vastaavista. Tottakai miniä menee mieluummin omaan kotiinsa kuin miehen kotiin, vaikka oltaisiin sovussakin.
Lapset tulevat väkisinkin läheisemmiksi äidin vanhemmille. Anoppi tuntee katkeruutta, jota ei ehkä aina voi täysin peittää.
Unohdin, että sinullahan on oma elämä. Siitä on ihan tosissaan hyvä huolehtia. Selviää sitten vähemmillä psyykkisillä vaurioilla, mikäli miniän ja lasten mukana yhteydenpito poikaankin käy olemattomaksi.
Se anoppi on miniälle aivan vieras ihminen, kuten sanoit. Anoppini ei ole sukua minulle millään tavalla, en esim. peri häntä.
On helppo vertailla anoppia ja äitiäni keskenään, ja tietenkin koen oman äitini läheisemmäksi minulle. Anoppini kokee oman tyttärensä läheisemmäksi henkilöksi kuin minut, tämähän on aivan selvä juttu. Olemme tekemisissä mutta anoppi ei ole äitini. Olisihan se kumma, jos arvostaisin anoppiani enemmän kuin äitiäni...tai edes saman verran, olen sentään tuntenut äitini syntymästä saakka, ja anopin vain vajaat 10 vuotta.
Ihminen, anoppi, voi ajatella, että hän käyttäytyy hyvin miniäänsä kohtaan, mutta minä, miniä näen anoppini käytöksen kyllä jonain aivan muuna. Minulla olisi useita esimerkkejä tarjottavana, joissa anoppi on sanonut tätä, ja tehnyt aivan toisin. Jahkailu ja asioiden lykkääminen on hänelle tyypillistä, minulle ei.
Hän, anoppini, voi ajatella, ettei kyseinen asia ole niin tärkeä, että päätöksentekoa voi lykätä ensin kuukausia, ensin mietitään sanotako kyllä vai ei, ja sitten mietitään miten siirryttäisiin sanoista tekoihin, asian toteutuminen vie oman aikansa, minulle tämä jahkailu on vain kiusantekoa.
Ovat eläkkeellä, eli aikaa olisi hoitaa asia, mutta ei, ei vaan onnistu. Kyse on maksimissaan 20 min hommasta, eikä kyseessä ole lainapaperien allekirjoittaminen, omistamamme asian siirto ilmaiseksi meiltä heille, heidän nimiinsä, koska meillä ei ole käyttöä sille omaisuudelle enää. Aikaa olisi, halua ei. Mikä avuksi, kun arvot ja asenne ovat täysin vastakkaiset? Ensin sanoo, että joo käy, otamme vastaan, sitten kitistään, vaikka ilmaiseksi saavat. Periaatteessa aina negatiivinen luonne, ja tällaiseksi olen valitettavasti muuttunut itsekin, anopin kanssa tekemisissä ollessa. Seura tekee kaltaisekseen, valitettavasti.
Asiahan on päivänselvä.
Tarkoitukseni olikin vain muistuttaa sinua, että mikäli itse joskus olet miniän anoppi, kuvio on ihan sama, huolimatta siitä miten hyväksi anopiksi itse itsesi tunnet.
Miniähän sen tahdin perheessä yleisimmin määrää, kuten varmasti teidänkin perheessänne. Miehet eivät tällaisiin asioihin kiinnitä edes huomiota, ellei tule täysi sota.
Harvemmin pojat lopultakaan ovat niin äidissään kiinni (vaikka usein muuta annetaan ymmärtää) kuin tytöt. Naisten jutut kun ovat naisten juttuja, jotka eivät samalla tavalla poikia kiinnosta.
Sanot, että anoppisi voi kuvitella käyttäytyvänsä hyvin. Sinä näet kuitenkin anoppisi käytöksen ihan jonain muuna.
Voitko kuvitella, että asetelma saattaa olla päinvastainenkin. Myös anoppi voi loukkaantua miniän tekemisistä ja sanomisista, vaikka ei ehkä sitä uskallakaan näyttää.
Mitähän sinunkin anoppisi epämääräisesti kertomastasi asiasta sanoisi, jos myös hänen mielipidettään kysyttäisiin. Asioissa kun on aina kaksi puolta ja ilm. joku syy pitkittämiseen. Mikset hoida asiaa jotenkin muutoin, jos appivanhempasi ovat haluttomia ottamaan vastaan, mitä se nyt onkin? Tuskin heitä voi pakottaa.
Eivätkä ne sanomiset aina ole pääasia. Loukkaavana anoppi varmasti pitää myös miniän puhumattomuutta ja yleistä huomioimattomuutta.
Olisihan anopeillakin tarjottavana monenlaisia esimerkkejä miniän käytöksestä, mutta sellaista ei varmasti kannata jatkaa.
Olemmehan me anopitkin olleet aikanamme miniöitä ja käyneet koko kuvion läpi. Monet useampaankin kertaan, joten ei mitään uutta auringon alla.
Kaikille ei tuo äidin ja anopin ero valitettavasti ole päivänselvää. Anopin kunnioittamisesta puhutaan, sitä vaaditaan tällä palstalla ja ihmetellään miniöiden asennetta, kun miniät eivät arvosta ja ymmärrä miehensä äitiä. Anoppinsa touhuja kummeksuva miniä leimataan melko helposti katkeraksi, miksi juuri katkeraksi muuten?
Sellainen ihminen on katkera, joka kaipaa joltakin jotain, maailmalta jotain, erityistä huomiota, odottaa jotain ilman omaa panosta,ja ihmettelee, kun ei sitä saa. Sepä se juuri onkin, en kaipaa anopilta erityistä huomiota, tiedän, ettei maailmalta saa mitään ilmaiseksi. Odotan vain samaa huomioonottokykyä, jota olemme osoittaneet hänelle, kun olemme heitä auttaneet, aina kun he ovat apua pyytäneet. Samaa asennetta emme ole saaneet heiltä.
En ole hänen tyttärensä, en ole siis katkera, tunnen vain suurta ärtymystä häntä kohtaan. Tulemme aivan eri suvuista, eri arvojen ja asenteiden piiristä.
Kuten sanoin aiemmassa viestissäni, anoppini ei näe tuossa kuvaamassani viivyttelyssä mitään outoa, jos näkisi, ei viivyttelisi. Tämä on osa hänen luonteenpiirrettään, asioiden lykkääminen tulevaisuuteen. Avun pyytäminen meiltä tulee kyllä sukkelaan.
He itse ehdottivat, että haluaisivat tuon asian, mistä me taas halusimme päästä eroon, ilmaiseksi tarjoamme sitä heille. Mutta kun ei niin ei. Kuvasin asian tarkoituksella epämääräisesti, sillä ei ole väliä mitä tarjoamme, jos ei ilmainen kelpaa niin ei kelpaa.
Ainahan he voivat ottaa sen vastaan ja myydä sen, ja saada siitä rahaa, saman mekin olisimme voineet tehdä, mutta kysyimme ensin heiltä, kiinnostaisiko, siitä alun kiinnostaako -tiedustelusta on kulunut kohta puoli vuotta, ja vasta nyt kirjoitan siitä tänne. Eli aika pitkä pinna minullakin on anopin suhteen, vuosien varrella kehittynyt.
Eikä auta minun jutella hänelle, hän on mieheni äiti, ei minun, anoppini juttelee tuosta asiasta mieheni kanssa. Ei miehenikään juttelisi asioista minun äitini kanssa, sulkien minut täysin ulkopuolelle. Siinä se ero on anopin ja äidin välillä, asioista puhuvat ainakin meidän suvuissa vain ne, jotka ovat sukua toisilleen. En voi sopia asioista anopin kanssa, ja vain ilmoittaa siitä miehelleni, puhuin tästä miehelleni ja hän sopii asiasta äitinsä kanssa.
Kukaan ei todellakaan ole pakottanut anoppia mihinkään, hän itse ehdotti tätä, siksi viivyttely kummeksuttaa.
tässä nimittäin puhut eri asiasta kuin tuolla muualla, miksi?
Se on totta, että et lain nojalla peri anoppiasi, mutta miehesi perintöosasta voit erotilanteessa avio-oikeuden nojalla tasinkona saada anopin omaisuutta ellei teillä ole avioehtoa tai anoppi ole testamentissaan sinua poissulkenut - mikä mielestäni olisi järkevää.
Mistä päätöksenteosta on kysymys? Onko kyse maatilasta ja sen jatkamisesta vai jostakin muusta omaisuuteen liittyvästä? Ei siis lasten kasvatuksesta ja arvomaailmasta.
Joku muu. Käytän esimerkkinä muuta kuin lapsen kasvatusta, koska tämä kuvaamani ongelma on tällä hetkellä ajankohtaisin meidän perheessä. Molemmissa tapauksissa on kuitenkin kyse mielipide-eroista kahden eri naisen kesken, on sitten kyse lapsen kasvatuksesta tai muusta asiasta. Anoppi ajattelee yhdellä tavalla, miniä toisella.
Viittaukseni perimiseen oli vain esimerkki, sivuhuomautus, kun halusin korostaa sitä seikkaa, etten ole sukua anopille. Olen erittäin hyvin perillä lain näistä puolista, enkä todellakaan kaipaa heiltä mitään, taloudellista enkä muuta puolta. Siksi, jos luit kommenttini tarkemmin, kirjoitin, että annamme tuon omistamamme asian heille aivan ilmaiseksi. Jos se ei kelpaa heille, myymme itse sen.
anopin päätöstä ja valitat täällä? Myy tai anna se asia jollekin muulle niin lakkaa asia sinua vaivaamasta.
Kuvaamasi tapaus ei mielestä kerro mitään ristiriidassa olevista elämänarvoista. Minä käsitän ainakin elämänarvot tyystin toisella tavalla.
Muista nyt kuitenkin,että nainen on miehesi äiti ja voit negatiivisella suhtautumisella loukata miestäsi.
Sukupolvien välillä on eroja,elämänarvoissakin.
Mikä teillä anoppisi kanssa pahimmin mättää?
Mistä lapsesi jää paitsi, jos ei saa viettää aikaansa isovanhempien kanssa?
Itselläni oli maailman ihanin anoppi. Kirjoitan oli, koska anoppi on jo nukkunut pois. Opin häneltä paljon asioita, etenkin kodinhoitoon liittyvää. Toki oli meillä erilainen näkemys lapsen hoidosta, mutta suurimmat linjat olivat kunnossa. Molemminpuolinen kunnioitus piti huolen siitä, että toistemme huusholleihin ei puututtu. Ihmissuhteissa kun tuppaa olemaan niin, että jos osaa antaa niin vastapainona myös saa.
Minä en ole ikinä puuttunut anoppini asioihin enkä hänen kotiinsa, olen aina käyttäytynyt siellä kunnioittavasti ja kohteliaasti.Silti hän tulee minun kotiini ja käyttä
ytyy kuin omansansa, siivoaa, tekee ruuat,penkoo meidän postit, syynää vaatekaapit ja sisustaa sitä. Hän ei kunnoita pätkääkään minua.minun kotiani,lasten kasvatustani ja hoitoani. Hän haukkuu,arvostelee ja nälvii minua ja miestäni meidän kodissa. Eli ei se aina mene niin että mitä antaa saa takaisin.
Minä en ole ikinä puuttunut anoppini asioihin enkä hänen kotiinsa, olen aina käyttäytynyt siellä kunnioittavasti ja kohteliaasti.Silti hän tulee minun kotiini ja käyttä
ytyy kuin omansansa, siivoaa, tekee ruuat,penkoo meidän postit, syynää vaatekaapit ja sisustaa sitä. Hän ei kunnoita pätkääkään minua.minun kotiani,lasten kasvatustani ja hoitoani. Hän haukkuu,arvostelee ja nälvii minua ja miestäni meidän kodissa. Eli ei se aina mene niin että mitä antaa saa takaisin.
Tiedän vastaavanlaisen tapauksen, jossa vaimon äiti tuli ja omi tyttärensä huushollin. Se loppui kun mies sanoi, että kyläillä saat ja välit halutaan pitää, mutta lopetat tuon tavaroiden siirtelyn ja huushollaamisen jätät tyttärellesi. Anoppi siitä tietysti ensin loukkaantui, mutta riidan jälkeen ovat tulleet tosi hyvin toimeen.
Vaimo kylläkin kohteli miehensä vanhempia tuonkin jälkeen aika pahasti. Nämä kun mm. piipahtivat kahville niin miniä kyllä keitti kahvit ja kattoi pöydän, mutta kun appivanhemmat istuutuivat pöytään miniä häipyi olohuoneeseen lukemaan naistenlehtiä. Mies ei silloin ollut kotona, joten appivanhemmat joivat kahvit kaksistaan keittiössä, kiittivät tarjoilusta ja lähtivät kotiin.
varmasti appivanhempia, varsinkin anoppia, sydänjuuria myöten, sanaakaan sanomatta.
Kyllä minunkin anoppi loukkaantui mutta kyllä hänen olisi pitänyt mennä itseensä, oli sekin aika loukkaavaa kun hän haukkui minua ties miksi.
omankin äitisi elämästänne yhtä tehokkaasti. Miehesi olisi varmasti mielissään kun molempien vanhemmat saavat tasa-arvoisen kohtelun. Muista, että anoppi on miehesi äiti ja oma äitisi on miehesi anoppi.
Olen itsekkin tehnyt samoin kun anoppini oli haukkunut minut kuukausi ennen visiittiä luuseriksi,hulluksi,epänormaaliksi,huonoksi äitiksi ja käskenyt mieheni jättää minut, onhan tuo vähän lapsellista mutta ei siinä tee mieli rupatella mukavia kun anoppi on sadatellut myrkkyänsä kuukausi aiemmin. Tietysti jos heillä ei ollut mitään kärhämää keskenään niin sitten outoa ja töykeää käytöstä.
...järkeä, no on. tässä tilanteessa mäkin varmaan karkaisin jonnekkin ei oo kiva kuunnella toista haukkumassa. tulee ihan mieleen se monster in law leffa.
Joo.Samaa mieltä.
Anoppi on täysin yhdentekevä ihminen elämässäni.
Mulle tulee äkkilähtö jos huomaan anopin tulevan kylään.Mies passatkoon äitiään.
Anoppi saa kohdella miniää kuin tiskirättiä, arvostella,haukkua,pilkata ja panetella, mutta miniän pitää tästä huolimatta hymyillä,alistua tähän, kääntää toisenkin posken ja palvoa anoppia. Opetakaapa omillekkin lapsille että näin toimitaan koulussakin jos kiusataan.
...nyt sitten jotain järkeä? aika jyrkkä on asenne toisia ihmisiä kohtaan, "jos et ajattele niinku mä niin suksi kuuseen", niinkö? missä kaikki empaattisuus? ihan kannattais ajatella toistenki kannalta sitä et miltä itestäs tuntuis jos joku olis sulle tollanen dorka eikä anna nähä omaa lapsenlasta? kannattais varmaan vähän hävetä...kyllä anopin kanssa voi olla tekemisis ja näyttää jotenki et ite määräät omasta elämästä...tuosta sun vinkistäs ei oo mitään hyötyä kenellekkään, ennemmin haittaa. Ei sillä väliä ootko katkera vai ei mutta todella typerästi ja kakaramaisesti toimit...