Ostin itselleni uudet housut. Sellaiset farkkusortsit. Nyt vituttaa, koska kotona ne ei näytäkkään enää yhtä hyviltä ja tuntuukin vähän liian isoilta. Niissä on perhana matala vyötärökin, mä en olis halunnut matalaa vyötäröä! Ja perkele, eihän niitä voi palauttaakkaan, kun ne oli alennuksessa. Lisäksi olen ihan persaukinen ja se pistää ketuttamaan vielä enemmän. Housut on vielä stretchiäkin, joten ne löysentyy käytössä. Emmä tiiä, et onko tää naisen logiikkaa, vai jotain Sulo Vilén-logiikkaa. Kun halvalla sain. Ja ei ne nyt erityisen halvatkaan ollut. Saako alennusmyynnit muittenkin päät sekaisin? Onko tullut ostettua huteja?
Housut
viilisniilis
8830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
meikäläisen saa kauppoihin rättejä penkomaan vaan pakottamalla, eli eipä se paljoo äijää hetkauta, jolsei nyt satu olemaan rapalan ottivaappuja tarjouksessa.
Jos mä tarvitsen housut, menen kauppaan ja ostan ne.
Välillä sitä joutui lähtemään naiseni kanssa kauppoihin, mutta hän tietää, miten paljon sitä hommaa inhoon ja nykyään hän mieluummin lähteekin jonkun kaverinsa kanssa, eikä patistele mua mukaan.
Eli vastaus on ei.
Oi, ymmärrän sua oikein hyvin, noin käy väistämättä itse kullekin silloin tällöin! Ota nyt kuitenkin ihan rennosti, ne on varmaan ihan hyvät ne sun sortisit kun pistät toisen kerran päälle. Muuten voit tietty vaikka vaihtaa ne jonkun kaverin kanssa johonkin kivaan vaatteeseen (pitäkää vaikka joukolla semmonen tyttöjen ilta, johon kaikki tuo vaatteensa, joita ei käytä, ja voitte sitten vaihdella keskenänne) tai myydä kirpputorilla tai netissä tai ihan vaan antaa ne jollekulle, jota pidät.
Persaukisuus vituttaa aina, mutta ei ne sortsit nyt varmaan niin paljoa maksaneet, etteikö niiden aiheuttama lovi budjetissa korjaantuisi jo ihan seuraavan kuukaudenkin kuluessa. Raha tulee, raha menee, älä anna sen pesiä turhaan, varsinkaan juuri silloin kun sitä on. Se on sitäpaitsi vain mammonaa eikä niin vakavaa.
Mahdatko muuten käyttää huuhteluainetta pestessäsi vaatteitasi? Sitä ei nimittäin missään tapauksessa pitäisi käyttää stretch-vaatteita pestäessä, koska se tuhoaa elastiset kuidut, ja silloin vaatteet löysentyvät. Muuten niiden kyllä pitäisi pysyä kuosissaan melko hyvinkin.
Joo, ei enää tunnu niin pahalta, kun otin päikkärit. Kyllähän kohta tulee jo palkka. Reilu viikon päästä. Joo, emmä käytä huuhteluainetta, mutta pesussahan se strechit aina "kutistuu" takasin alkupisteeseen ja sit käytössä löystyy. No, kyllä ne nyt tän kesän menee:).
Eiköhän ne ole kumminkin ihan käyttökelpoiset... mutta oikeastaan sun täytyy laittaa nyt tänne linkki kuvaan jossa olet ne jalassa jotta voidaan ottaa kunnolla kantaa :P
Osta supistavaa kasvovettä ja laita ne pöksyt siihen yöksi likoon. Johan on aamusella piukea olo kun vetäiset shortsisi jalkaan!
sinut tänään Mini-Manissa.Jessus mikä näky.Pukeudu tästä lähtien burghaan.
Mut mä en käy Nurmon puolella. Mut voin kyllä alkaa pukeutumaan burghaan, jos se sun elämää helpottaa.
li