Holhoava äiti

Väsynyt -82

Onko täällä kenelläkään kokemuksia holhoavista äideistä, ja siitä miten heidät saa lopettamaan holhoamisen?

Olen kohta 25-vuotias ja asun omillani, lyhyen matkan päässä vanhempien kodista (en halunnut/tajunnut muuttaa kauemmas, koska pidän tästä asuinalueesta). Äiti käy luonani joka päivä ja kommentoi talouttani, siivoaa täällä ja tekee muutenkin ihan mitä tykkää, ei käyttäydy ollenkaan niin kuin tämä olisi minun kotini, minun aluettani. Välillä saattaa esim. sanoa että syön epäterveellisesti ja vie ostamiani makeisia salaa pois.

Olen yrittänyt sanoa asiasta, olen yrittänyt huutaa asiasta, olen kertonut että psykiatrini sanoo että tämä ei ole terveellistä käytöstä äidiltä, mikään ei auta. Äiti sanoo että jos hän ei kävisi täällä niin täällä olisi ihan hirveä kaaos. (Ei pidä paikkaansa, suurimmalla osalla tutuistani on paljon sotkuisempaa.)

Myös ulkonäköäni äiti arvostelee koko ajan. Jos esimerkiksi kävelen ulkona, olen vaikka matkalla kauppaan ostamaan maitoa, niin äiti tulee sanomaan että mene takaisin kotiin vaihtamaan kengät, nuo kengät eivät ollenkaan sovi tuon hameenpituuden kanssa. "Ja tukan voisit kammata, ei saa pitää noin pitkää tukkaa jos ei sitä hoida."

Usein kun vastustan jotain, vaikka määräystä hoitoaineen käytöstä tai maton paikasta kotonani, äiti alkaa huutaa kuin hullu, ja poistuu paikalta, koska "sun kanssa tulee aina huutoa."

Mitä teen? Onko ainut vaihtoehto muuttaa pois synnyinseuduiltani? Olen kyllä asunut ulkomailla ja sinne äidin valvova silmä ei tietysti ulottunut, soitteli vain joka päivä. Silti tuntuu ettei kenelläkään muulla yksin asuvalla aikuisella voi olla tällaista, että joutuu elämään koko ajan tällaisen diktatuurin alaisuudessa.

Arvostaisin kaikkia vastauksia, vaikka ihan lyhyitäkin!

40

6106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keiju K

      Jos äidilläsi on kotiisi avain, ota se pois. Näin eräs ystäväni oli pakotettu tekemään, koska hänellä oli aivan sama tilanne kuin sinulla. Tosin hän on lähes 40-vuotias. Eli avain pois tai tuota jatkuu vielä ainakin 15 vuotta.

      • minusta

        Ei tarvitse rukoilla sitä avainta äidiltä pois. Hän huomaa seuraavalla kerralla yrittäessään tunkeutua asuntoon, että ohoh, eipä avain sovikaan. Siinäpä sitten ihmettelee suljetun oven takana.


    • keino on

      suututtaa äitisi verisesti.
      Olen itse ollut äitisi kaltainen. Tajusin lopettaa tuollaisen käytöksen lastani kohtaan vasta pakon edessä.
      En tajunnut miten hullua käyttäytymiseni oli, ennen kuin että tyttäreni otti minut puhutteluun ja selitti asian omalta kannaltaan ja ilmoitti että ellen lopeta hänen elämänsä mestarointia, niin minulla ei ole minkäänlaista asiaa enää hänen kotiinsa.
      Hän istutti minut pöytään, kuin minä olin tehnyt hänelle monesti lapsena ja nuorena, eikä antanut minun keskeyttää eikä väittää vastaan puhumattakaan siitä että olisin poistunut paikalta...

      Loukkaannuin aluksi syvästi, koska olin luullut tekeväni hänen parhaakseen, kuin lapsena. Mutta kun ajattelin asiaa niin huomasin kuinka oikeassa hän on.
      Hän oli nyt aikuinen ja vastuussa itse omista tekemisistään, en minä.
      Pyysin anteeksi ja nyt olemme ystävät ja varon visusti neuvomasta enempää, kuin mitä hän kysyy.

      Välimme ovat hyvässä kunnossa, ja nykyisin hän kysyy paljon enemmän minunkin mielipiteitäni, kun en ole koko aikaa tuputtamassa niitä..

      Ota rauhallinen keskustelu asiasta, näytä vaikka tämä teksti tueksesi. Älä huuda tai riitele, esitä vain asiasi rauhallisesti ja kerro miltä sinusta tuntuu.
      Älä anna hänen jyrätä ylitsesi säälin tai äiti-lapsi-suhteen takia.
      Älä ota kantaa äitisi tunteisiin, koska hän on vastuussa niista, et sinä..
      Pysy aikuisena, äläkä "tipahda" takaisin lapsen rooliin, johon äitisi yrittää sinut vieläkin alistaa.
      Jos teille tulee välirikko tästä syystä, niin älä ihmeessä syytä kumpaakaan. Elämässä vain joskus kaikki ei mene suunnitellusti. Äitisi luulisi ymmärtävän aikanaan tarpeesi olla aikuinen omassa elämässäsi. Ja niin kauan muut määräilevät tekemisiäsi, kun annat siihen mahdollisuuden..
      Onnea yritykselle..

    • äitinä

      minäkin käyn tai ainakin huomautan joskus asunnon sotkuista poikaani. vaatteita ostelen, opiskelijalla ei oo rahaa, että näyttäis siistimmältä. en näe siinä mitään pahaa. tiedä ihan tasan tarkkaan, että työelämässä vaaditaa siistiä ja huoliteltua ulkonäköä ja sotkuisessa asunnossa alkaa lopulta pöpöt elämään. vai onko jollain vastaan sanomista tähän? nuorimies on ihan laiska itse syö pikaruokaa ja tietokonetta hakkaa ihan kaiken vapaa-ajan. kyllä minusta ädin kuuluu silloin tällöin ojentaa. se on keskettävä lapseltakin. etenkin kun äiti on todella oikeassa.

      • kaikkea kanssa

        Itse olet ainakin erittäin laiska mitä kirjoittamiseen tulee. Etkö ole nähnyt esim. Ilta-Sanomien neuvoja? Virkkeet aloitetaan isolla kirjaimella jne.

        Oletpa sinäkin sitten mukamas hyvä neuvomaan nuorempiasi.

        Peili nyt käteen ja pidä huoli vain omista asioistasi!


      • sinulle..

        Oletpa kuinka siisti tahansa, niin muiden kämppien siisteys tai sotkuisuus ei kuulu sinulle - ei edes poikasi kämpän! Se on hänen asuntonsa - ei sinun!


      • :DDD

        Vaadimme parempia provoja!


      • toinen äiti

        voi hyvä äiti miten ikinä luulet jälkikasvusi oppivan huolehtimaan asioistaan ja asunnostaan jos sinä siellä ravaat tekemässä kotityöt kuin kotonasi. Eiköhän olisi aika lopettaa tuollaiset " työvierailut" niin saattaisit jopa huomata että se jälkikasvu osaa itsekkin jotain.


      • Jokuvain1

        Joskus se vaatii kantapäänkautta opetuksen että oppii. Ei sekään oo hyvä jos mami on aina toheloimassa. Tulee vaan uus avuttomuutta ja itsekkin olen hiukan kärsinyt tästä. Ja tää on sellainen asia jolla tuskin kumpikaan osapuoli pystyy ylpeilemään. Poika saattaa olla jonkin aikaa tyytyväinen kun joku palvelee ja siivoaa puolesta. Eikä välttämättä sen kummemmin välitäkkään asiasta jos joku passaa ja siivoaa puolesta. Entäs sittenku tulee sellainen tilanne että on pakko alkaa siivota itse ynms. Voi olla vähän nolo tilanne pojallekun huomaa että ei osaa mitään ja jos ei ilkiä apua pyytää. Ni sithän ne pöpöt vasta alkaakin kasvaa kun ei ole enää palvelijaa/passaajaa joka holhoaa tai huolehtii. Vai pystytkö ite olemaan ylpeä kun joudut huolehtimaan poikasi asioista kaksi asuntoa missä toheloida, voi käydä pitemmän päälle rankaksi, sekä ne myöhemmät seuraukset. Tälläiset asiat pitäisi opettaa lapsille jo lapsesta asti. Oma mutsi ei näin tehnyt. Vaan nytten myöhemmin on ruvennut vasta holhoamaan. :/ Kiva huomata että serkkujen mutsi on kyllä opettanut kaiken lapsilleen itsenäistymistä varten.


    • lasket...

      Miksi sinä lasket äitisi kotiisi? Onko hänellä avain asuntoosi? Ota pois. Jos ei anna, niin vaihdata lukko. Älä ole hänen kanssaan tekemisissä joka päivä! Miksi sinun pitäisi käydä kaupassa yms. hänen kanssaan? Tee loppu tuosta. Sinun se on tehtävä, sinun ihan itse.

      • jätä se toinen

        "äiti"puhelimeksi,vastaat vain silloin kun sua huvittaa. Kun soittelee,hiljennä ääni.
        Tee selväksi että olet aikuinen ja teet jo ihan itse omat virheesi.


      • Nainen 32v
        jätä se toinen kirjoitti:

        "äiti"puhelimeksi,vastaat vain silloin kun sua huvittaa. Kun soittelee,hiljennä ääni.
        Tee selväksi että olet aikuinen ja teet jo ihan itse omat virheesi.

        Moni olisi onnellinen, jos hänellä olisi tuollainen äiti. Rajansa kuitenkin kaikella. Kauniisti voisit huomauttaa äidillesi, että sinä pidät oman kotisi sellaisena kuin haluat. Rakkaus lapseensa on nyt sinun tapauksessa ylittynyt äitisi seurannan kautta, sillä sitä sen eli pärjäätkös.


    • mummo vaan

      äitisi ei ole toipunut siitä, että hänellä ei enää ole lasta holhottavanaan. Hänen pitäisi löytää muuta sisältöä elämäänsä kuin sinusta huolehtiminen. Hän varmaankin kokee, että laiminlyö sinua, jos ei koko ajan huolehdi asioistasi. Se on ns. verissä, ei osaa lopettaa.

      Oikeasti äitisi pitäisi itsenäistyä ja osata antaa sinun mennä. On rakkautta antaa lapsensa kasvaa aikuiseksi. Hänessä riippuminen on itsekästä.

      • Jokuvain1

        Tästä viestistä tuli mieleen että oma mutsi aikoinaan laiminlöi mua tälläinen tunne mulle itselleni on tullut. Mutsi varmasti kieltää tämän ja koko suku kääntyy mua vastaan. Sen takia en haluaisi että mutsi enää puutuisi mun asioihin millään tavalla. Olisi vaikuttanut ja tehnyt asiat sillon oikein kun niihin oli mahdollisuus. Nyt minun mielestäni on ihan turha enää holhota ja puuttua mun asioihin kun olen aikuinen.


    • samaa kokeva

      Toi on tiukkaa. Itse olen hitusen vanhempi ja mutsi tuntuu vieläkin puuttuvan elämääni hieman liikaa. Koitan joka ikinen päivä taistella sen ajatuksen kanssa että missä vaiheessa ns. napsahtaa, eli sanon suorat sanat ts. "SUKSI NYT JO VITTUUN ELÄMÄSTÄNI!!!." En ihan viitsi, kyseessä on kuitenkin äiti, plus että olen ainoa lapsi, mikä kirous.

      Samaa se mulle selittää, että pitäisi syödä enemmän vihreitä kasviksia ynnä muuta shaibaa. Tulee välillä siivoamaan (koska päästän) kämppääni, voi vittu, tiedän ettei ole herkkua tuollainen. En vain pysty poistamaan äitiäni elämästäni, ja miksi pitäisi? Ainoa äiti mitä minulla on. Mutta jees...kannattaa olla tarkkana noiden äitijuttujen kanssa, niistä voi ihan oikeasti tulla taakka. Et ole mitään velkaa kenellekkään, et edes äidillesi.

      • Mirtsukka71

        Minulla ei tuollaisia kokemuksia ole,mutta tunnen 3 tyyppiä joilla on tai ollut hallitseva äiti.Kahdelta heistä äidit ovat kuolleet joten saavat perinnön kera elää vapaata elämää.Mutta sellanen fiilis kuitenkin on et et.....äideistään hakivat turvaa.Itse näen äitiäni liian harvoin(n.2 kertaa vuodessa) ja siitä vain on tullut sellainen tapa.Systerini(2 kpl)käyvät lapsineen(4 KPL) lähes joka viikonloppu vanhempieni luona ja ovat kertoneet ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.tarkoitin tolla että kun minä ja avopuolisoni käymme siellä kaikki on laitettu koreaksi eikä riidellä.Tässä muuten hyvä vinkki kaikille jotka eivät tule vanhempiensa kanssa liisksi toimeen.Lopettakaa se turha yhteydenpito niin välit paranevat taatusti.


      • Jokuvain1

        Oma tunne eipä tuntunut mutsista aikoinaan olevan turvaa mulle. Tuntu että sitä ei silloin edes kiinnostanut mun asiat kaverinkin mutsista oli enemmän äitiä se kuunteli, usko ja välitti ja puuttu kerran jopa sellaiseen asiaan johon oma mutsi vaan kohautteli olkiaan ja usein epäili että valehtelin saatto joskus jopa syyttää mua turhaan jostain , enkä suinkaan ollut ainut lapsi/syyllinen perheessä.


    • kunnon mies !

      asutko yksin ?
      ;; jos sinulla ei ole miesystävää, nii kannattaa hankkia sellainen, hän "suojelee" sinua äitiltäsi. :) (ainakin minulla oli niin...)

      sitten kun olette tutustuneet paremmin ehk. menneet kihloihin niin, voitte etsiä taloa, muusta kaupungista, jossa suku jatkuu ;-). vaikka asuisitte silloin muualla nii soita silti melkein joka päivä äitillesi. Jos muuttamisen jälkeen, äitisi jatkaa liika holhoamista niin en tiedä mitä tehdä.

      Vaikka sinul ei oliskaa miestä, nii kannattaa sanoa äitillesi että kuinka rakas hän on ja että tarvitset omaa tilaa..

      muuttamista suosittelen ehd. jos mikään ei todellakaan auta !

      toivottavasti minusta oli apua.

    • öllö

      sano hänelle että olet minun äiti,mutta PYSY POIS minun kämpästä,älä päästä sisälle.

    • !!!

      Sinun täytyy vaan topakasti sanoa äidillesi, että sitten saat tulla vasta neuvojas jakeleen kun tosiaan tarvii sitä!!! äitis voi loukkaantua siitä, mutta eipä enään ala jakeleen mitään neuvoja. itse olen joutunut sanomaan omalle äidilleni noin ja on ollut apua.

    • Ink83

      Oma äitini on kyllä osittain aivan samanlainen.
      Vielä kun nuorikin on, niin energiaa riittää.
      Itse siis olen jo 23-vuotias sälli ja äitini jotain 42.
      Tässä on kuitenkin se hyvä puoli että vanhempani muuttivat 600 kilometrin päähän :D
      Eli yleensä elelen vapaan tuntuista elämää huolimatta liikaa siisteydestä yms. ja kun äitini ilmoittaa tulostaan, niin tulee sitten kivasti tehtyä kunnon siivoukset.
      Viimeaikoina tosin on jo alkanut ymmärtää etten pidä siitä holhoamisesta, kuten ei siskonikaan, joten aika vähällä kritiikillä olen selvinnyt.
      Äitisi tuntuu kyllä todella paljon pahemmalta tapaukselta.
      Itse en ikinä luovuttaisi avaimia äidilleni ja saisi kyllä kuulla kunniansa jos penkoisi tavaroitani tai veisi elintarvikkeita pois.
      Kyllä sitä välillä miettii, että olisi se kauheaa, jos äitini asuisi samassa kaupungissa.
      Pidän kyllä äidistäni, mutta olo olisi varmaan paljn ahdistavampi jos hän asuisi tuossa lähettyvillä.

    • tarina

      Voi kun tuntuu tutulta tuo tilanteesi, olen itse lähes 6 vuotta vanhempi mutta samassa tilanteessa. Asun vanhempiani lähellä (samassa kaupungissa, samassa kaupunginosassa). Äitini kävi aikaisemmin luonani kylässä ja kohenteli samalla paikkoja (sekä salaa että avoimesti), huomautteli siisteydestä ja sotkusta, katseli jääkaapit, siivosi wc:n, petasi tahtomattani pedin yms. siivoili paikkoja, pyyhki pölyjä ja kaikki tämä ollessaan vierailulla luonani!!!!!!! Enää en päästä häntä luokseni koska en halua jatkuvasti kuulla pahaa omasta kodistani. Myös tuo ulkonäköjuttu kuulostaa samanlaiselta kuin omani - jos olemme lähdössä vaikka yhdessä kaupungille tai matkalle niin hän yrittää saada minut vaihtamaan vaatteita omaksi mieleisekseen. Passiivinen johdattelu pitäisi, yleensä tehdään ... on tuttua sekin. Et saa - sanat myös. Kapinoin itsekin aika rajusti hänen määräyksiään vastaan. Verhot, päiväpeitteet ja siivousvälineet on hänen valitsemiaan ... Tiedän, olen ollut muuttamisen aikaan hänen tossunsa alla, mutta nyt yritän ryömiä pois =)

    • Jokuvain1

      Viestin aloittajalle: kuulostaa tutulle, itselläni on vähän sama ongelma ja haluaisin päästä tästä eroon ja päättä itse omat asiani ja pitää omat asiani omina, mutta mutsi on sellainen jonka pitää työntää nokkasa toisten ihmisten asioihin. Onha hän kerran varoituksenkin siitä saanut, mutta sama meno jatkuu tosin varotus ei tullut multa vaan eräältä toiselta henkilöltä jonka asioihin hän puuttui. Itse olen miettiny jopa lähestymis kieltoa, mutta se ei liene mahdollinen. Pahimmillaan kun jouduin asumaan kyseisen henkilön kanssa vielä saman katon alla täytettyäni 18 hän vielä auko ja luki kirjekuoriani. Ei uskonut silloin pelkkää sanomista. Kirjeitä vaan aukeili ja luettiin ja itse aikoinaan toitotti että kun pitää huolen omista asioista ni se riittää ja nyt ei osaa itse noudattaa tätä neuvvoa.

    • Jokuvain1

      Hah itse haluan välttää tälläisen tilanteen. Mutsi aikoinaan teki minun selän takana kaikenmaailman päätöksiä. Eikä keskustellut/neuvvotellut mun kanssa aikoinaan hän yritti saada mut asumaan lähelle häntä ja tiedän kyllä mistä syystä ja niin tiedätte tekin ja se jos mikä ois ahistanu. Hänhän jo kerkesi lipsauttamaan että hänestä olisi mukavaa päästä sisustamaan ja laittamaan, mutta tuskin olisi hirveän paljon välittänyt/kuunellut minkälaisia huonekaluja mä haluan vaan sellaisia mitä hän haluaa ja näyttää hänen silmiinsä hyvälle. Hänhän on lähes aina ollut erimieltä kanssani ja hyvä ettei ole saanu raivokohtauksia kun en ole ollu samaa mieltä tai olen itse tykänyt jostakin sellaisesta mistä hän ei ja kauhea inttäminen. Ja jopa pienimuotoisia raivokohtauksia jostakin minun unelmistani/haaveistani mitä hän on kuullut.

    • Jokuvain1

      Keino on: Viesti sinullekkin hyvä kun olet tajunnut tilanteen kumpa oma mutsikin tajuaisi ilman että tarvii istuttaa mihinkään pöydän ääreen ahistaa jo nyt tiiä minkälaiseksi intämiseksi ja riitelyksi se menee. Mutsi on kova intämään ja puuttumaan muitten ihmisten asioihin ja on usein erimieltä kanssani ja tuntuu jopa että hän seisoo minun unelmieni ja haaveitteni tiellä.

      Se on oikein tajuta että aikuinen lapsi on itse vastuussa teoistaan ja valinnoistaan ja miten lapsi voi mitään oppia jos äiti on aina holhoamassa /estämässä että virheitä ei tule.

      Nii ja jos onnistuu pitämään hyvät puhe välit lapsiinsa. Ni eiköhän se lapsi itse sitten kysy apua jos ja kun sitä tarvitsee.

      • ongelmaäidit

        Meillä on samanlaiset äidit, "Jokuvain1"-nimimerkki. Luin kaikki vastauksesi tässä keskustelussa. Äideillämme on välillinen munchhausenin syndrooma ja läheisriippuvuus, joista he eivät pääse tarvitsemaansa hoitoon. Molemmista löytyy tietoa sekä Suomi24:llä että Wikipediassa.

        Kuten Sternin teoria osoittaa, irrottaminen äidin helmasta alkaa 2-vuotiaana ja sen kuuluu olla 100 %, kun lapsesta tulee 18-vuotias aikuinen, jotta aikuisen autonomia ja ihmisoikeudet toteutuvat käytännössä.


    • AikaItsenäistyä

      Sun pitää ottaa asia puheeksi, miettiä rajat valmiiksi
      Mitä toivot ja odotat häneltä,
      Missä voi tuoda apua tai neuvoja
      Mihin ei. Miltä sinusta tuntuu jne. Niinkuin eräs äiti kertoi oman tyttärien tehneen hänelle.


      Itsellä 2 poikaa, nuoria aikuisia, olen holhoavaa laatua myös,
      Syystä että itse olen hyvin nuorena joutunut itsenäistymään vaikka vanhemmat teki kyllä mitä pystyivät meidän lasten hyväksi, pyrkineet tukemaan jne.
      Mut silti tietyistä syistä olen joutunut itsenäistymään aikaisin. Ymmärrän taustat kyllä. Ei syötöstä.
      Mut olen holhoavaa, mutta myös annan lasteni puhua suoraan,
      Ja he pistävät kampoihin, kun hössötän liikaa. Joskus sanovat napakasti, ja soittavat puolen tunnin sisällä ja vain äänen painoa saattavat pyydellä anteeksi.
      Mut se on ihan oikein, ei tahto pidä jäädä äidin tai isän taskuun,
      Sitähän se aikuistuminen on et ottaa vastuun elämästälä ja tekee myös ne omat virheensäkin.
      Jos et pistä stoppia voi kumppanisi kans olla vaikeeta, jos äitisi sählyä kotonasi.
      Saati sitten joskus jos on lapsia.
      Lasten lähtö, tyhjän kodin syndrooma on aika kipee juttu, riippuu tietysti millainen on parisuhde tai onko sitä ja oma muu elinpiirtoiminta harrastuksiineen.

      Ota elämäsi haltuun äidin taskusta

    • Ahistaajajermostuttaa

      Nyt voisin osin allekirjoittaa nimimerkin Väsynyt -82 tarinan. Ahistaa jo valmiiksi juhliin pitäisi mennä. Ja jos menen. Niin haluaisin mennä omana itsenäni arkivaatteissa ja jos näin menen kyseessä pelkät sukujuhlat. Niin alkaa mutsi kaikkien kuullen mäkättää, että etkös sä nyt mitää siistimpää päälles löytänyt ja laittanut ja jne. Osa porukasta muutkin melko vaatimattomissa vaatteissa. Nyt en sit tiiä meenkö vai en kun en tiiä jaksanko jo valmiiksi ahistuneena vastaan ottaa mutsin arvostelut. Pääkoppa täynnä taas eri ajatuksia ja vaihtoehtoja siitä mitä teen tai sanon jos tilanne tähän menee. Mitä itse tekisitte?

      • nalkuttajakaveri

        Näin jonkunlaisen kotikasvatuksen saaneena kakskymppisenä sen verran kommenttia tähän: Vaatteilla kunnioitetaan sitä ihmistä jota juhlitaan ja myös niitä muita ihmisiä jotka siellä bileissä on.
        Arkivaatteet juhlissa ovat sen tyypin vähättelyä silleen, että mua ei hotsita satsata sun bileisiin kun sä tai te muut täällä ette oo mulle mitenkään tärkeitä tyyppejä. Sun äitis yrittää opettaa sulle tätä mäkättämällä, mutta ei mee jakeluun, aattelet vain ittees, sua ei huvita eikä kiinnosta.
        Arkivaatteissa voi tieteski mennä bailuihin, mutta kyllä niittenki pitäisi vähintään olla silitetyt, ei sellaset nyppyset ja ryppyset loppuunkulutetut rääsyt. Tänä päivänä kirppiksiltä löytää tosi edullisii ja nättejä vaatteita jos kaupan kledjuihin ei oo varaa. Ei vaatteisiin panostaminen vaadi muuta ku viitseliäisyyttä. Itte oon ostanu kymmeniä nättejä juttuja sieltä.

        Tää siivoominen on toinen jutska jota mä en myöskään tajuu. Jos teidän kämppä on ku pommin jäljiltä ja mutsinne siitä huomauttaa, onks se noin kamalaa. Kantsuis kattoo onko sen mutsin puheissa jotain perää eikä alkaa kitiseen heti.
        Mä en tajuu miks ihmiset ostaa ittelleen oman asunnon, mutta ei viitsi pitää sitä ees peruskunnossa. Ja vielä pahempi jos kyseessä on jonkun toisen omistama kämppä. Pitäis kunnioittaa ees sen verran jonkun toisen omaisuutta, myös niitä kunnallisii vuokra-asuntoja että seinät ja lattiat pysyy siistinä eikä vessan pytty pinty umpeen.
        Mun kaverilla ei löydy ees istumapaikkaa kun sinne menee käymään. On vaatteita lattialla, sohvalla, tuoleilla joten ei oo koskaan mitään puhdasta päälle pantavaa, kännykän ja tietsikan laturien piuhat löytyy sohvatyynyjen välistä tai vaikka keittiön pöydän alta ja aika usein en on rikki kun niiden päälle tallataan tuoleilla sun muuta, tiskipöydällä on monen päivän likaset astiat, sit niitä astioita heitetään roskikseen kun ei niistä muka lika lähde irti jne jne. Miks järkee tollasessa käytöksessä on? Hän ei käy töissä, joten miks ei ees sen vertaa viitti tehdä duunii, että huolehtisi kodistaan, tunti päivässä ja sen hima olisi siisti. Suuttu mulle kun varovasti kysyin, että eiks sulla olisi mukavampi olla jos täällä olis vähän siistimpää.
        Samaten toi ruoka, se mättää karkkii ja suolasta vuoronperään, siihen päälle kokista ja energiajuomii, mitään ei jaksa tehdä, sen paino nousee, siks ei kehtaa mennä työhaastatteluihin, ei haluu lähtee mihinkään kun on läskivalas. Oon siitäki yrittäny sanoo, että se raha mitä se laittaa päivittäin tollaseen ruokavalioon, sillä sais kunnon ruokaa. Ei mee jakeluun ku se on niin masentunu ku ei saa töitä, niin pitää syödä jotain hyvää.


    • Yxmutsi

      "Pienten lasten äideillä on sylihuolet, isojen lasten äideillä on sydänhuolet." - Ehkäpä aloittaja on jo äiti ja alkaa aavistella, mitä tuo ajatelma pitää sisällään. Toisaalta: perin pieniä ovat ihmisen huolet, jos jaksaa / viitsii huolestua, hermoilla ja syyttää äitiä holhoamisesta. Sen sijaan kannattaisi etsiä edes hiukan ymmärrystä kehiin.

    • pitäisittekinyrittää

      aloittajalle.. suurimmalla osalla tutuistasi on sotkuisempaa.... onko tänä päivänä likainen ja sotkuinen koti joku trendi-juttu? Kun kukaan muukaan ei siivoa, en siivoa minäkään.

      Tunnen useamman nuoren jotka ovat koko päivän kotona, eivät käy töissä, mutta eivät tee kotonaankaan mitään. Nukutaan iltapäivään, valvotaan yöt. Kuulokkeet korvilla, kännykkä kädessä tai tietokone nenän alla ollaan ja jutellaan vastaavassa tilanteessa olevien kavereiden kanssa 24/7. Päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Muutama tuttu on ollut tuossa tilanteessa jo liki 10 vuotta. Rahaa tulee isiltä ja äidiltä, toimeentulotukena sun muuna avustuksena.

      Teillä olisi aikaa siivota, pitää kotinne kunnossa, laittaa terveellistä ruokaa, kuntoilla ja pitää itsestänne huolta. Mitään ette kuitenkaan tee, valitatte miten vanhemmat eivät ymmärrä, yhteiskunta ei ymmärrä, rahaa ei ole, on masennusta sun muuta.

      Minuakin masentaa katsoa tollasta, teidän elämä valuu hukkaan sisällä yksin karkkia mussuttaessa, koneella roikkuessa ja itsesäälissä velloessa.

      Koettakaa tajuta, että teidän äidit ovat joutuneet menemään töihin hyvin nuorena, ne ovat tehneet työtä ja elättäneet teidät. Ne kokevat että niillä on moraalinen velvollisuus tehdä teistä yhteiskuntakelpoisia, hyödyllisiä ihmisiä, mutta eivätpä taida onnistua.

      • Twelvepoints

        Täyskymppikommentti.


      • owhjejfijoief

        mun äippä ainakin järjesti mulle aina potkut kun sain töitä


    • vihaanäitiäni

      Paitsi jos vastassa on äiti, joka syyttää, kiristää, käyttää hyväksi, maksattaa omat mokat sinulla ja kyttää kaikkea elämää, joka vain ikinä on hänen kädenulottuvilla. En esim. kehtaisi lohkaista lyhyen automatkan aikana, mitään noin sanoinkuvaamattoman törkeää, kuin mitä hän on useasti sanonut. Tokanakin hän yrittää saada ainoata tytärtään holhouksen alle ja siihenhän tarvitaan oikeasti oikeasssa elämässä helvetilliset perusteet. Kuten vammaisuus, mutta kun minulla ei ole todettu tätä vammaisuutta esim down tai cp, niin eipä sillä ole mitään erikseen mainittavaa syytä saada mua hohouksen alle. Mutta syystä tai toisesta joudun jatkuvasti pelkäämään tätä ämmää. Joudun pelkäämään milloin mitäkin, millä se taas kiristää mua. vittu mikä nolo sanoisin, huokaus pillun nolo ämmä. Ja mä olen sitten nainen, joka kirjoitan. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, mitä se seuraavaksi taas haluaa. Kyttää, kiristää, laskelmoi ja lopuksi huutaa auton ikkunasta, että saatana mikä luuseri, etpä ole minun tytär...hei taas ensi kertaan. Mikä ajaa äidin titteliä käyttävää tekemään tollasta?? nimimerkillä kysyn vaan... ei voi olla enää oma asia tällänen. Toi on häirintää äitini taholta. Voinko nostaa syytteen?? Lähestymiskielto, mikä tahansa, kunhan pysyy poissa mun kulmilta.

      • asennepielessämolemmilla

        Sun kielenkäyttösi kertoo juuristasi. Tekstisi on kuin 12 kesäsen pikkulapsen angstia, kuljet äitisi jalanjäljissä, kuulutte trash-porukkaan.


      • vihaanäitiäni

        PPPSSSTTT aika terävä kommentti noin hidasälyiseltä naiselta. Että oikein trash...


      • Devils_666

        Ja sellainen mutsi joka ei oo kuunnellu lastaan. Ei oo ymmärtäny ja on väheksyny/paheksunu lapsensa unelmia, tarinoita juttuja. Haukkunu mollannu ja näin ollen pahentanu ujon ja aran lapsen elämää entisestään. Esim syylistäminen lapsen hyväuskosuudesta, ongelmista ja ujoudesta/arkuudesta. Jyränny omilla mielipiteillään ja niin kun aijemmin jo mainitsin mutsin mielipiteet tärkeämpiä ja oikeampia kuin oman lapsensa. Oma lapsi on yleensä aina väärässä eikä tiedä mistään mitään.


    • hshs66666

      Holhoava ja kontrolloiva äiti ei yleensä muuta käyttäytymistään, ellet itse muuta omaasi. Kannattaisi siis vetää jo tässä vaiheessa selkeä raja siihen, mikä on hänen elämäänsä, mikä sinun. Pääset tällöin helpommalla.

      Kuvittele tilanne, että olet jo perheellinen ja sinulla on pienet lapset. Äitisi kontrollointi todennäköisesti vain lisääntyy tällaisessa tilanteessa, ja hän voi omia lastenlapset itselleen. Lasten kautta kun on helppo käyttää valtaa. Mieti miltä tuntuisi, kun rankassa elämäntilanteessa, pienten lasten äitinä, saisit jatkuvasti vielä kuulla, kuinka asuntosi on liian epäsiisti ja matto väärässä paikassa.

      Olet jo hyvällä tiellä, kun tiedostat tilanteen näin hyvin. Tsemppiä!

    • Devils_666

      Toivoisin vain että oma mutsi kuolis pääsis siitäkin riesasta lopullisesti eroon kun ei...

    • Iltalehtifi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8948
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2368
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1552
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1320
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe