Suomalaiset miehet vs.

Nämähän on aina mielipideasioita tai kokemuksien kautta koettuja mutta tässä tulee taas yksi suomalaisista miehistä verrattuna ulkomaalaisiin.

Olen opiskellut ulkomailla muutama vuosi sitten. Ja kuten arvata saattaa on siellä opiskelijoita ympäri maailmaa, joten vertailupohjaa on. Suomalaisia pidetään tosi juroina ja hiljaisina, jotka korkeintaan alkoholin avulla uskaltavat aukaista suun. Etelä-eurooppalaisia taas pidetään päinvastaisina olentoina(?), varsinkin miehet ovat kaikki Casanoovia. No, muutaman kuukauden oleskelun jälkeen sain aivan toisen laisen -oikean- kuvan. Suomalaiset miehet olivat todella sosiaalista väkeä ja peittosivat kuulemma "kilpailijansa" mennen tullen. Uskalsivat puhua ventovieraiden kanssa surutta muustakin kuin säästä, eivätkä tarvinneet alkoholia avukseensa. Toki he juodessaan kyllä näyttivät, että suomalaiset osaavat juoda enemmän kuin muualta tulevat, loppuun asti...
Itse olen mies, ja tällaista palautetta sain kuulla muualta tulevilta naisilta...
2808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

yleensä ne on vielä tuontikamaa, ei tuo hiljaisuus näitten kotimaan neitojen keksintöjä ole, siihen ne on ihan liian tyhmiä

Äänestä

Tuskin kuitenkaan hiljaisimmat, sisäänpäinkääntyneet tai muuten epäsosiaaliset ihmiset hakeutuvatkaan ulkomaille kohtaamaan uusia ja erilaisia sosiaalisia tilanteita. Toisaalta avoimessa seurassa on yleensä helppo olla sosiaalinen ja seurahan tunnetusti tekee kaltaisekseen.

Naiset pitävät geneettiseltä perimältään erilaisia miehiä kiinnostavampina (miksei myös toisinpäin) muutenkin. Samanlaista on käytös eläinlaumoissa. Geneettiseltä perimältään erilaisten vanhempien jälkeläiset ovat yleensä terveempiä kuin samanlaisten - evoluutio lienee edelleenkin ohjaamassa tämänsuuntaista käyttäytymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulkomaalaiset miehet kirjoitti:

Nämähän on aina mielipideasioita tai kokemuksien kautta koettuja mutta tässä tulee taas yksi suomalaisista miehistä verrattuna ulkomaalaisiin.

Olen opiskellut ulkomailla muutama vuosi sitten. Ja kuten arvata saattaa on siellä opiskelijoita ympäri maailmaa, joten vertailupohjaa on. Suomalaisia pidetään tosi juroina ja hiljaisina, jotka korkeintaan alkoholin avulla uskaltavat aukaista suun. Etelä-eurooppalaisia taas pidetään päinvastaisina olentoina(?), varsinkin miehet ovat kaikki Casanoovia. No, muutaman kuukauden oleskelun jälkeen sain aivan toisen laisen -oikean- kuvan. Suomalaiset miehet olivat todella sosiaalista väkeä ja peittosivat kuulemma "kilpailijansa" mennen tullen. Uskalsivat puhua ventovieraiden kanssa surutta muustakin kuin säästä, eivätkä tarvinneet alkoholia avukseensa. Toki he juodessaan kyllä näyttivät, että suomalaiset osaavat juoda enemmän kuin muualta tulevat, loppuun asti...
Itse olen mies, ja tällaista palautetta sain kuulla muualta tulevilta naisilta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu