en pysty ymmärtämään

hei vain kaikille.
Pakko oli johonkin kirjoittaa, ja purkaantua.
En voi ymmärtää että näin kävi myös sitten minullekkin.
Erosta on nyt kohta kolme viikkoa ja sattuu vain joka hetki enemmän ja enemmän.

Elimme avomieheni kanssa onnellista arkea,
ei ollut riitoja eikä pettämisiä.
Kunnes eräänä sunnuntaina hän saapui kotiin ja ilmoitti että tämä tässä. Kiitos, ja Hyvää jatkoa !!!!

En pystynyt ymmärtämään mitä oli tapahtunut. Mutta vastauksen sain.
Olin liian kiltti ja avulias hänelle.

Ihmettelen että miksi hän ei suostunut edes keskustelemaan asioista jos hänen mielestään joku oli vialla.
Mielummin sitten erosi. Ja hän myönsikin että kylmä ja tyly temppu, mutta hänelle helpompi varoittamatta.!

Ja kun tutkin viestejä häneltä,
niin edellisenä päivänä ennen eroa kuitenkin laittoi rakastan sinua juttuja.
Mihin se päivässä katosi?

Haluaisin vain uskoa että joku kriisi hänellä elämässä / työssä, ja ymmärtää virheensä,
ja tulisi kotiin.
Taitaa olla toive ajattelua, ja sen tiedänkin.

Miksi vain odotan häntä, ja en pysty hyväksymään asiaa että se on nyt ohi!
Rakastan häntä niin paljon, ja sattuu vain yli kipurajan jo.
112333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

hei!
Tuo kuullostaa ihan siltä että se mies olis saanu jotain selville sellasta mitä ei halua... Tai sitten sen on valehdellut ja halunnut miellyttää sinua.tai tottumuksesta laittanut. Oletko kuullut mitään kyseisestä miehestä sen jälkeen? Mietin vain, että olisko ollut liian pikainen valinta? tai olisko hällä sitten ollut joku toinen.. mistä sitä nuista miehistä koskaan tietää.

Äänestä
  • hei
    kiitos vastauksesta.

    Ollaan muutaman kerran soiteltu,
    lähinnä tavaroiden ja järjestelykysymysten takia.

    En ole kysynyt häneltä sen enempää sitten oliko oikea valinta,
    koska hän kokoajan kertoo kuinka hyvin nyt menee.

    Se minua satuttaakin niin paljon, kuinka hän voi nauttia nyt elämästään, ja minä tunnen vain tuskaa, tästä erosta.

    Ei ole /tai ainakaan ollut viellä muita naisia. Ja Minullekkin kertoi että haluaa olla vain yksin nyt.. (mitä nyt hauskanpito/yhdenillanjutut).

    Haluaisin vain niin että hän tulisi kotiin.
    Mutta en varmaan alene sille tasolle että rupeen kerjäämäänkään. Tunteeni olen hänelle tehnyt kuitenkin selväksi.

    Äänestä

  • alkuper... kirjoitti:

    hei

    Meillä erosta puolitoista kuukautta eikä helpota vieläkään.
    Huonosti meni melkein kolme vuotta(rakennusajan)tosin paljon hyvää mahtuu siihen kolmeenkin vuoteen.
    Olimme yhdessä 12 vuotta, kolme lasta ja juuri valmistunut talo.
    Mies pisti meidät pihalle, löysi elämäänsä uutta sisältöä uskonlahkon kautta ja minä ja lapset emme siihen enää mahtuneet.
    Olen tehnyt kaikkeni saadakseni kaiken korjattua, mutta kylmää on vastapuolella.
    Niinkuin minulle on sanottu, että anna ajan kulua aina on toivoa.
    Ymmärrän todella hyvin tunteesi kun itse kärsii tunti tunnista joka päivä ja toinen on tyytyväinen uuteen elämäänsä.
    Voimia.

    Äänestä

  • aringonkukka kirjoitti:

    suhteen ratkaisuksi: mieheni heräsi uskoon, ja minä en ei-uskovana sopinut kuvioon. Uskon mukana tuli myös pelko, pelko siitä, että keskustelu minun kanssani vetää hänet liikaa ei-uskovaan maailmaan. Mistään suhteeseemme liittyvästä emme enää uskoontulon jälkeen voineet keskustella, mikä on aika kamala asia.

    Olen ap:n lailla ollut myös liian "kiltti", liian joustava suhteessa. Tällaista ihmistä on myös helppo käyttää hyväksi, ja tällaiselle ihmiselle usein tehdäänkin tällainen "takinkääntötemppu".

    Paljon tsemppiä ap:lle ja kaikille, jotka ovat kokeneet tällaisen äkillisen suhteen loppumisen!

    Äänestä

"Ja kun tutkin viestejä häneltä,
niin edellisenä päivänä ennen eroa kuitenkin laittoi rakastan sinua juttuja.
Mihin se päivässä katosi?"

Mies on miettinyt tuota jo pitkän aikaa, mutta jatkanut vanhaan malliin.

"En pystynyt ymmärtämään mitä oli tapahtunut. Mutta vastauksen sain.
Olin liian kiltti ja avulias hänelle."

Ikävä kyllä minun korviini tuo kuulostaa enemmän valkoiselta valheelta, jolla yritetään saada sinulle hieman parempi fiilis.

"Ihmettelen että miksi hän ei suostunut edes keskustelemaan asioista jos hänen mielestään joku oli vialla."

Vialla on ollut hänen mielestään sellainen asia, johon sinä et voi vaikuttaa. Eli tässä on varmasti kyseessä oikeasti "ei johdu sinusta vaan minusta"-tilanne. Rakkaus vain katosi.

Äänestä
  • ..iloinen puolestasi. Saatoit päästä pois suhteesta, jossa sinusta ei välitetä tarpeeksi.

    Itselleni kävi samoin. Olen miettinyt kovasti syitä ja todennut, että yksi syy on varmasti ollut oma kiltteyteni. Helppo rakkaus saattaa tuntua kuulemma jopa vastenmieliselle.

    Kuulostaa aika pahalta, kyllähän parisuhteessa pitää saada myös hemmotella toista. Mutta jos toinen ei välitä tarpeeksi, sellainen hemmottelu ja joustavuus alkaa varmasti ärsyttämään.

    Kuitenkin olen iloinen myös omasta puolestani, että pääsin suhteesta pois. Itse en olisi osannutkaan repäistä irti.

    Myös minun mieheni oli viikkoa edeltävän viikon erityisen ihana. Oliko huono omatunto vai mitä. Tai sitten antoi minulle "tietämättäni" vielä yhden mahdollisuuden. Jonka sitten "sössin", olin itsekin aika väsynyt suhteeseemme.

    Hän ei myöskään ole halunnut/osannut puhua suhteestamme. Eron jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. En aio itsekään ottaa häneen yhteyttä. Ajattelen näin, että koska hän tietää tunteeni (sanoin erotessa, että haluaisin vaikeuksista huolimatta yrittää ja koettaa kehittää suhdettamme yhdessä), niin on hänen asiansa ottaa minuun yhteyttä mikäli kokee sen tarpeelliseksi.

    Minä jatkan elämääni ja lohduttaudun sillä, että jos hän ei välittänyt minusta tarpeeksi, oli pelkästään hyvä, että ero tuli. Silloin minulla on vielä mahdollisuus löytää rinnalleni ihminen, jonka kanssa rakkaus ja arvostus on yhteistä.

    Äänestä

  • ja olen.. kirjoitti:

    ..iloinen puolestasi. Saatoit päästä pois suhteesta, jossa sinusta ei välitetä tarpeeksi.

    Kiitos
    oli mukava lukea "lohduttavia" sanoja.
    Itse olen yllättynyt näistä tunteistani exääni kohtaan.
    Eron jälkeen Tajusin kuika paljon oikeasti häntä rakastan.
    Nyt vain tarvii elää päivä kerrallaan eteenpäin, ja toivoa että kipu rupee laantumaan pikku hiljaa.

    Äänestä

  • alkuperäin.. kirjoitti:

    anteeksi kirjoitus vierheet

    Äänestä

Meillä oli repiva ero 7 v. sitten, jäin 5 ja 9 v. lasteni kanssa hirveään kriisiin. Onneksi kuulin eroseminaarista, joka alkoi parin kk:n kuluttua. Seminaarista tuli käännekohta elämässäni ja ihmissuhteissani. Sain vertaistukea ja opin ymmärtämään monia parisuhteeseen vaikuttavia asioita, sanalla sanoen, kurssin jälkeen katselin niitä aivan eri silmin. Aiheina: sopeutuminen, suru, viha, muutos, itsetunto, avoimuus, ystävyys, suhteet, rakkaus, seksi. Opin rakentavaa keskustelua ja vuorovaikutustaitoja jotka ovat tarpeen muissakin ihmissuhteissa sekä parinvalintaan liittyviä asioita.
Myöhemmin kouluttauduin seminaarin vetäjäksi ja nykyisin minulla on eroryhmät keväisin ja syksyisin, seuraava alkaa ke 26.9. ja muutama paikka on vielä jäljellä. Lisätietoja www.fisher.fi. Kurssilaisten kommentit ovat yleensä harmitelleet sitä, etteivät ennen suhteeseen ryhtymistä jo käyneet kurssia, silloin olisi parisuhde saattanut onnistua aivan eri tavalla.

Äänestä

Tarinasi kuulostaa pitkälti samalta kuin minun. Minuakin kiusaavat kysymykset joihin en koskaan saa vastauksia. Mutta ajan myötä olen vähän jo oppinut luottamaan siihen ajatukseen, että jotain paljon parempaa on vielä odottamassa minua jossain tuolla... ja myös sinua varmasti.

Niinkuin joku tuossa sanoi niin, ollaan onnellisia siitä että tällainen kylmä ja välinpitämätön teki itse tilaa Sille Oikealle, joka ei väisty rinnalta arjenkaan keskellä. Jokainen päivä on askel eteenpäin ja aika kuluu ja kuljettaa mennyttä kauemmas joka sekunti :) Tsemppiä! Äläkä ainakaan syytä itseäsi! Kaverilla on tosiaan itsellä jotain ongelmia, ei sulla.

Äänestä
  • Kiitos lohduttavista sanoista.
    On se varmaankin pakko ajatella että jotain parempaa ja luotettavampaa vielä tulevaisuudessa tiedossa.

    Pelottaa vain paljon tulevaisuus,
    jos se onkin yksinäistä, ja jos Hän olikin se oikea minulle,
    koska rakastan häntä vieläkin yli kaiken.

    Toivottavasti jonain aamuna herään ja huomaan ettei satukkaan enään niin paljoa.

    Kiitos kaikille lohduttavista sanoista, ja tuesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

henki ei kulje kirjoitti:

hei vain kaikille.
Pakko oli johonkin kirjoittaa, ja purkaantua.
En voi ymmärtää että näin kävi myös sitten minullekkin.
Erosta on nyt kohta kolme viikkoa ja sattuu vain joka hetki enemmän ja enemmän.

Elimme avomieheni kanssa onnellista arkea,
ei ollut riitoja eikä pettämisiä.
Kunnes eräänä sunnuntaina hän saapui kotiin ja ilmoitti että tämä tässä. Kiitos, ja Hyvää jatkoa !!!!

En pystynyt ymmärtämään mitä oli tapahtunut. Mutta vastauksen sain.
Olin liian kiltti ja avulias hänelle.

Ihmettelen että miksi hän ei suostunut edes keskustelemaan asioista jos hänen mielestään joku oli vialla.
Mielummin sitten erosi. Ja hän myönsikin että kylmä ja tyly temppu, mutta hänelle helpompi varoittamatta.!

Ja kun tutkin viestejä häneltä,
niin edellisenä päivänä ennen eroa kuitenkin laittoi rakastan sinua juttuja.
Mihin se päivässä katosi?

Haluaisin vain uskoa että joku kriisi hänellä elämässä / työssä, ja ymmärtää virheensä,
ja tulisi kotiin.
Taitaa olla toive ajattelua, ja sen tiedänkin.

Miksi vain odotan häntä, ja en pysty hyväksymään asiaa että se on nyt ohi!
Rakastan häntä niin paljon, ja sattuu vain yli kipurajan jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu