Oregonin aupparit!

Heips! Ajattelin kysellä löytyykö tältä palstalta Oregonin aupaireja? Itse olen näillä näkymin elo-syyskuun vaihteessa (siis 2007) lähdössä Portlandiin aupparoimaan ja olisi kiva kuulla kokemuksia muilta kyseisestä paikasta tai Oregonin osavaltiosta. Tai jos joku on myös menossa tai on jo siellä niin ainahan sitä olisi kiva saada seuraa kaupungin tutkimiseen tai yöelämään tutustumiseen! Tottakai muutkin kun aupairit voivat kertoa kokemuksista tai tarjoutua seuraksi. =)
2427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan huippupaikka! Omasta auppari vuodesta on kylläkin jo aikaa, itse olin Washingtonin osavaltion puolella, mutta vietin paljon aikaa Portlandissa ja ympäristössä. Mihinkä päin kaupunkia olet menossa? Paljon nähtävää ja yöelämä on vertaansa vailla. Paljon erillaisia tapahtumia ympäri vuoden. Talviaika on kylläkin vähän ankeaa, sataa paljon. Mutta ainahan voi lennähtää vaikka kaliforniaan, myöskin Seattlen alue kannattaa tutkailla. Kävin vuoden aikana myös muutaman kerran Kanadan puolella, Vancouver on hieno paikka. Meno tuntuu jotenkin rennommalta kuin esim. itärannikolla, oman kokemukseni mukaan. Onko sulla vielä tietoa perheestä? Omalla auppari perheelläni oli "lomaosake" Oregon Coastilla, tyynenmeren rannalla, niimpä siellä käytiin aika useasti. Onnea matkaan, sulla on varmasti tulossa ihan huippuvuosi, itse haikeana muistelen omaani! Kirjottele kuulumisia tänne!

Äänestä
  • Joo perheen kanssa tässä tiuhaan tahtiin mailaillaan ja ovat mulle soitelleet. Kauheen kivalta perheeltä vaikuttaa ja heilläkin on joku kakkostalo siellä rannikolla. Aikovat myös käydä Hawaiilla lomalla sen mun vuoden aikana ja ottavat mut mukaan, wuhuu! =)
    Perhe asuu Portlandissa siinä sellaisen ison puistoalueen vieressä (olisiko ollut Forest Park...) Forest Heights nimisellä alueella. Katoin google earthistä sen ja ihan kivalta paikalta näyttäis. En tiedä käynkö tänne kuulumisiani kirjottamassa, mutta mulla on blogi jossa kerron aupparikuulumisista joten jos kiinnostaa niin sinne vaan lueskelemaan. =)
    Blogin osote on http://suskineiti.vuodatus.net

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Portland kirjoitti:

Heips! Ajattelin kysellä löytyykö tältä palstalta Oregonin aupaireja? Itse olen näillä näkymin elo-syyskuun vaihteessa (siis 2007) lähdössä Portlandiin aupparoimaan ja olisi kiva kuulla kokemuksia muilta kyseisestä paikasta tai Oregonin osavaltiosta. Tai jos joku on myös menossa tai on jo siellä niin ainahan sitä olisi kiva saada seuraa kaupungin tutkimiseen tai yöelämään tutustumiseen! Tottakai muutkin kun aupairit voivat kertoa kokemuksista tai tarjoutua seuraksi. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu