Potut tirisee pannulla .. lapset katsovat leffojaan... Mies lähti viime yönä baariin ja on siellä jossain edelleen.. sinänsä hyvä, koska muuten pelkkää vittuilua, naljailua ja arvostelua.. Hain eilen päivällä eropaperit käräjäoideudesta, olisin jättänyt sen saman tien, mutta totesin, etten yksinäni sitä maksa!
Eilen päivällä veti sellaset raivarit että naulakot lähti seinästä... No mistä veti raivarit... Laitoin ruokaa ja pääsimme pöytään istumaan, hän pienen sanailun jälkeen kaatoi piimälasini pöydälle, toissapäivänä ostetulle uudelle tabletille, johtuen siitä etten ollut heti ymmärtänyt miten tahtoi pöydän päässä olevan tuolin siirretävän.. Olisi vaan sanonut heti eikä vaan että ota kiinni siitä.. Vittu! Mulla kihahti heti ja heitin lautaseni ruokineen päivineen pöydälle ja lähdin ulos. Tulin takaisin, piimät oli siivonnut ei muuta. Kaikki astiat ja ruoat oli pöydällä. Heitin tabletit roskiin ja kerroin että tossa oli paperi, allekirjoita ja maanataina viedään sitten käräjille..
No comments, muutakun että mitä vittua sä ostat tänne himaan uusia tavaroita yhteisillä rahoilla jos kuitenkin oot eroomassa..
Talous on kunnossa, muutamia kuukausia lukuunottamatta, jolloin olen vaihtanut työpaikkaa. Hänen siunauksellaan jäin muutama vuos sitten kotiin yksityiseksi perhepäivähoitajaksi, joka sittemmin tuli todettua erittäin huonoksi vaihtoehdoksi, vaikkakin sääästimme tarhamaksuissa ja työmatkakustannuksista.
Kaiken sen ohella tein neljään eri firmaan konsulenttikeikkoja ja pariin muuhun putiikkiin keikkoja... Sunnuntait kävin siivoamassa yhden ison konttorin ja jakelin vielä kahtena iltana mainoksia... Nirso en ole työn suhteen ollut, ehkä liiankin nöyrä..
Mieheni mielestä en ole oikeutettu samoihin menoihin kun hän, koska liksoillani voi pyyhkiä persettä, hän kuulema elättänyt minua tämän 10 vuotta mitä ollan oltu yhdessä ja 3 ja puol vuotta aviossa.. Lähinnä lasten takia mentiin avioon, jotta saisimme lapsillemme saman sukunimen. Vanhin poika on edellisestä liitosta. Poika ei ole koskaan tavannut biologista isäänsä, isä ei ole käuyttänyt oikeuttaan tavata lastaan, valvotuissa olosuhteissa se tapahtuisikin...
Veljekset ovat kuin ilvekset keskenään, mieheni kasvattanut kummatkin tasavertaisina, mitä nyt nostaa itseään jalustalle joskus vähän turhan paljon... Kärjistyneimmillään olen ansainnut ex-mieheni pahoinpitelyt ym..
Mieheni kielenkäyttö on kertakaikkisen ala-arvoista, vittua, saatanaa viljelee jokatoisessa lauseessa.. Olen saanut kuulla olevani separi-huora-läskiperse-bitch... mutterfuckerlehmä... mukavaa.. ja sitten ihmettelee kun on kaksi viikkoa ilman persettä..
Olen otsekkin ollut kuumakalle, nyttemmin jo vuosia sitten oppinut laskemaan 12:sta...
Olen oppinut hillitsemään tempperamenttiani enkä ole niin tuomitseva kuin nuorempana. Mieheni sen sijaan on ilmoittanut minulle, että toivoisi välillä elävänsä homosuhteessa jotta voisi hakata minut kuin miehen... usein kuullut kuinka hänen tekisi mieli tappaa ja kusisi haudalleni..
Kävin päivällä hakemassa rahaa mieheltäni, jotta voisin ostaa pojille uimaleluja..
Sain 20:ä ja sain kuulla taas kuinka minä olen aiheuttanut sen miten hän käyttäytyy.. Hänen käytöksensä johtuu siitä että en kuulema osaa myöntää virheitäni... En nyt tiedä onko se virhe jos unohtaa jotain... tai sanon jotain millä ei ole merkitustä, en ole niin pikkutarkka.. miehelleni taasen pitää joka asiasta jättää viisi sivuinen esitelmä..
Hän vaatii lapsilta hirvittävästi, vaatteisiin ei saa tulla reikiä, koska hän oli hyvon tarkka omista vaatteistaa, on viläkin. Suorastaan hysteerinen kontrollifriikki. JOs olemme ravintolassa syömässä hän jättää ruoat ja menee vessan pesemään paitaansa jos siihen esim. roiskuu kastiketta.. jos ruoka ehtii jäähtyä hän tilaa uuden annoksen.. ja muut saa odottaa..
Kaukosäätimet ovat siistissä rivissä.. Ne ovatkin ainoat asiat kotona mitä tekee... Hän väitti eilen etten ole imuroinut vuoteen... Mitä nyt viimeks tiistaina.. Hän taasen ei ole 10 vuoteen pedannut sänkyjä, pessyt pyykkiä tai laittanut puhtaita kaappiin. Hän ei ole koskaan vienyt lapsia tarhaan aamuisin, joskus hakenyt töiden jälkeen. Minä jopa itse ajanut kesken päivän kotiin hakemaan nuoremman tarhasta, jotta hän saa nukkua päikkärit. Tarha on 50m päässä talostamme... Repikää siitä! Hän ei tamppaa mattoja tai järjestele tavaroita, ei vie talviurheiluvarusteita kellariin ym. Hän ei plankkaa kenkiään saatika laita juhlavaatteita itselleen valmiiksi edellisenä iltana, vaan tuntia ennen lähtöä alkaa huuto siitä etten tee mitään..
Normaalin pitkän työpäviän jälkeen kun tulen kotiin aloitan tiskikoneen tyhjentämisestä, jotta saisin tiskialtaassa lojuvat paskaset astiat koneeseen, sen jälkeen aloitan pyykeistä ja petaan sängyt. Kerään eteisen lattialle heitetyt paskapyykit ja vien yläkertaan..
Huippu on se että joskus mieheni odottanut minua kotiin jotta hänen ei ole tarvinnut nousta sohvalta hakeakseen keittiönpöydältä jaffa-pulloa... Hän on soittanut minulle töihin ja kysynyt onko meillä leivinpaperia, ettei hänen tarvitse nousta sohvalta turhaan avaamaan sitä laatikkoa keittiössä ja katsoa itse onko sitä vai ei..
Karran oli kaksi viikkoa imuri keskellä olohuonetta, kunnes kysyi miksi se on siinä kun kyllästyi hyppimään sen yli...
Mieheni ei hoida juoksevia asioita, lasten neuvoloita, lekureita,harrastuksia, jos pitää soitta jonnekkin virastoon, vakuutusyhtiöön tai sähkölaitokselle.. ihan sama mihin pitä soittaa... Varaan hänelle hammaslekurit, auton huollot...
Ja silti hänen mielestään en hoida mitään, en tee mitään, kaikki mitä teen, teen väärin tai päin vittua tai muuta vastaavaa..
Kun kysyn häneltä miksi hän on kanssani, hän ei tiedä... tai siksi että rakastaa minua... Kun kysyn mitä hän minussa rakastaa, vastaus on kun olen niin hyvä kotitalousihminen, ahkera ja tunnolllinen, kaunis, huumorintajuinen, sosiaalinen jne...
Eilen sitten sain kuulla kuinka olen pilannut hänen elämästään 10 vuotta, eikä ollut eka kerta..
Miksi sitten itse olen hänen kanssaan ollut kaikki nämä vuodet... en tiedä itsekkään... Aloitin viime syksynä chattailemaan eräältä keskustelupalstalta löytämäni miehn kanssa.. niitä näitä, seksiviritteisiäkin keskustelujakin käytiin, hän tiesi että olen aviossa ja kaksi lasta jne..
En salannut mitään. Lopujen lopuksi hain hänelle joulukuussa lähestymiskiellon ja sain sen myös lapsilleni. Mitään suhdetta ei ollut. Vuodatin surunjani ventovieraalle psykopaatille. Oikeudenkäynnit ja muut vielä edessä, hän rikkoi kieltoakin... totaalinen sekopää..
Miehen kanssa sovittiin silloin että yritetään vielä.
Hän ei ole kuulema päässyt yli siitä asiasta.
Hän ei myöskään ymmärrä miksi hain lohtua jostain helvetin netistä, en minäkän. Tekemettömäksi en sitä saa...
Mieheni nauttii minun nolaamisesta julkisesti. Olimme tuossa kaupassa yksi päivä pullonpalautus automaatilla ja tungin pulloja koneeseen. Meillä oli riita päällä. Itse pyrin olemaan hiljaa ja pitämään matalaa profiilia. Sain kuulla olevani luottotiedoton koira ja taatusti se vieressä ollut nainen kuuli lapsineen kaiken.. Häpesin ainoastaan miestäni, en luottotietojani. En ole hyvä raha-asioissa, tuskin tulen olemaan. Olen liian impulsiinvinen.. Tosin lapsilta ei ole puuttunut ikinämitään ja kerään mielummin pulloja kun menen sossuluukulle jos sikseen menee..
Kello on nyt kohta puoli yhdeksän, mies ei ole soittanut, en tiedä missä on.
Tämä on tuhannesviidessadas kerta. Menen huomenna töihin, ehkä tulee siihen mennessä kotiin..
Usein ollut 2-3 päivääkin liesussa.. Jossain talleilla kavereittensa kanssa.. En usko hänen pettänee minua..
Sitä armotonta ryyppäämistähän se on, kunnes kunto loppuu.. ja sehän loppuu ennen kun rahat..
Aion laittaa sen eron vireille jokatapauksessa, kämppä menee myyntiin vuoden vaihteessa, maaliskuussa tulee vasta kaksi vuotta täyteen tässä asunnossa. En halua maksaa myyntivoittoveroja. Perintörahojani on n. 85000 euroa laitettu asuntoihin, joista kahdesta ollaan netottu 100000. isovanhemmiltani saatu tuhansia markkoja ja euroja, jotka sijoitettu milloin autoihin tai muihin viihdykkeisiin. Ostimme vuosi sitten auton, käteisellä 27000 meni siihen.
Perintörahat on antanut meille tietynlaisen elintason, asuntolainan lyhennys naurettavat 400 kuukaudessa. Muutaman vuoden kuluttua laina olisi maksettu pois. Pitäisikö odottaa siihen asti, sitten vaan jaettaisiin rahat, ei olisi velkoja.
Miehelläni on lukuisia osakkeita, perinyt mummoltaan. Meillä ei ole avioehtoa, mutta jos nyt erottaisiin ei vielä sovellettaisi sitä viiden avioliittovuoden sääntöä. Ihan unen näköä, että omaisuus menisi 50/50.
Vaikka mieheni väittääkin elättäneensä minua, joka ei pidä paikkaansa. Lakikirjasta löytyy jopa pykälä, jossa esim. kotona lapsia hoitavalle äidille lasketaan tehdystä työstä hinta. Olen kotonakin ollessani kokoajan tehnyt jotain työtä. En siis ole koskaan ollut työttömänä. Olen ehkä liiaksi yrittäjäluonne. Olen joskus joutunut tekeytymään itse sairaaksi, kun mies ei ole tullut kotiin, kun en ole voinut lhteä töihin ja jättää lapsia yksin. Joskus olen vienyt lapset anoppilaan .. Itse asiassa aika usein. Nyt jo lapset sen verran isoja, että pärjäävät jo pari tuntia kaksistaan. Raadan hulluna, en toki valita, mutta olisihan se reilua joskus kun tuleekotiin, että olisi vaikka ruoka lautasella odottamassa..
En ole koskaan saanut viettää perinteistä äitienpäivää.. sen sijaan olen hakenut miestäni milloin mistäkin baarista, samoin joulut...
Jos on jotkut perhe juhlat tulossa, hän vetää armottomat kännit edellisenä yönä ja on sitten kankusessa seuraavan päivän ja herää viis minuuttia ennen kun vieraat tulee.. Minun syytä kun kutsun vieraita tai järjestän jotain... Miksi hänen pitäisi auttaa..Tai jos hän ei ryyppää niin tekeytyy sairaaksi.. Nuoremman synttärit olisi elokuun alussa... harmittaa kun osan kutsuista menin jo lähettämään...
Olimme poikien kanssa rannalla tänään. Ratkoin ristikoita, otin aurinkoa. Meillä oli luksus eväät ja pojilla hauskaa uusien lelujensa kanssa.
Mietin siinä, että olen selvinnut kahdesta entisestä sekopää miehestä, jäänyt yksinhuoltajaksi, asunut turvakodissa, ollut rahaton ja koditon, veljeni itsariyrityksestä, isän kuolemasta, anopin syövistä, alkoholisti sukulaisista ja ties vaikka mistä. Niin miten muka en pärjäisi jos eroasin nyt ja rupeasin nauttimaan uudesta elämästä. Vaikkakin olisin lasten kanssa ja he pari kertaa kuukaudessa isänsä luona, minulla olisi enemmän vapaa-aikaa itselleni kun on ollut vuosiin. Nykyinen ala millä työskentelen mahdollistaa arkivapaat, vaikka iltapanoittenen onkin. Firmasta mahdollistetaam etätyöskentely, kaikki vehkee saanut kotiin. On täys autoetu. Lounarit, jumppaedut jne... Kullä me pärjätään.
Olen ollut aika yksinäinen viime vuodet, varsinkin kun muutimme eri paikkakunnalle, josta minulla vain pari kaveria. Vanhat ystävät ei soittele tai muuta, tulevat kyllä bileisiin kos kutsutaan... Missäs mä niitä tapaisin kun en voi lähteä mihinkään.. Eräs hyvä ystäväni asuu Norjassa, usein pyytänyt lyokseen viikonlopuksi tai vaikka to-la. Lentoja saa halvalla.. eihän se käy, koska mieheni ei tulisi mukaan, vaan joutuisi jäämään lasten vahdiksi. Usein on anoppinikin sanonut, ett joku kerta tuot pojat hänelle ja lähdet vaan menemään. Antaa jätkän ihmetellä pari päivää missä lapset ja vaimo mahtaa olla, hänkin niin kyllästynyt tuohon poikansa tuohuun.
Joskun olen toivonut mieheni kuolemaa... sairastahan tuo. En ikävöi häntä. Joskus kun menee ns. hyvin, joka sekin usein vaan tyyntä myrskyn edellä, tunnen rakastavani häntä paljonkin.. Onhan sitä jo kuitenkin oltu vuoskymmen yhdessä ja tunnettu kaksi. Ja silloin kun menee hyvin menee hyvin, mutta kun nyt tätä paskaa jatkunut oikeesti päivittäin kolme kuukautta putkeen. Keväällä oli pieni riidaton kausi... Viime kesä ihan hirvee jne.. Yhtä vuoristorataa..
Voi sanoa, että ei tullut sitten yhtään lyhyt eikä ytimekäs kirjotelma, kun ajattelin vaan lyhkäsesti purkaa jotain.. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti.. kommentoidakin saa, jos siellä vaikka joku kohtalotoveri olisi, mies tai nainen.
On tää elämä yhtä helvettiä....
Eilen päivällä veti sellaset raivarit että naulakot lähti seinästä... No mistä veti raivarit... Laitoin ruokaa ja pääsimme pöytään istumaan, hän pienen sanailun jälkeen kaatoi piimälasini pöydälle, toissapäivänä ostetulle uudelle tabletille, johtuen siitä etten ollut heti ymmärtänyt miten tahtoi pöydän päässä olevan tuolin siirretävän.. Olisi vaan sanonut heti eikä vaan että ota kiinni siitä.. Vittu! Mulla kihahti heti ja heitin lautaseni ruokineen päivineen pöydälle ja lähdin ulos. Tulin takaisin, piimät oli siivonnut ei muuta. Kaikki astiat ja ruoat oli pöydällä. Heitin tabletit roskiin ja kerroin että tossa oli paperi, allekirjoita ja maanataina viedään sitten käräjille..
No comments, muutakun että mitä vittua sä ostat tänne himaan uusia tavaroita yhteisillä rahoilla jos kuitenkin oot eroomassa..
Talous on kunnossa, muutamia kuukausia lukuunottamatta, jolloin olen vaihtanut työpaikkaa. Hänen siunauksellaan jäin muutama vuos sitten kotiin yksityiseksi perhepäivähoitajaksi, joka sittemmin tuli todettua erittäin huonoksi vaihtoehdoksi, vaikkakin sääästimme tarhamaksuissa ja työmatkakustannuksista.
Kaiken sen ohella tein neljään eri firmaan konsulenttikeikkoja ja pariin muuhun putiikkiin keikkoja... Sunnuntait kävin siivoamassa yhden ison konttorin ja jakelin vielä kahtena iltana mainoksia... Nirso en ole työn suhteen ollut, ehkä liiankin nöyrä..
Mieheni mielestä en ole oikeutettu samoihin menoihin kun hän, koska liksoillani voi pyyhkiä persettä, hän kuulema elättänyt minua tämän 10 vuotta mitä ollan oltu yhdessä ja 3 ja puol vuotta aviossa.. Lähinnä lasten takia mentiin avioon, jotta saisimme lapsillemme saman sukunimen. Vanhin poika on edellisestä liitosta. Poika ei ole koskaan tavannut biologista isäänsä, isä ei ole käuyttänyt oikeuttaan tavata lastaan, valvotuissa olosuhteissa se tapahtuisikin...
Veljekset ovat kuin ilvekset keskenään, mieheni kasvattanut kummatkin tasavertaisina, mitä nyt nostaa itseään jalustalle joskus vähän turhan paljon... Kärjistyneimmillään olen ansainnut ex-mieheni pahoinpitelyt ym..
Mieheni kielenkäyttö on kertakaikkisen ala-arvoista, vittua, saatanaa viljelee jokatoisessa lauseessa.. Olen saanut kuulla olevani separi-huora-läskiperse-bitch... mutterfuckerlehmä... mukavaa.. ja sitten ihmettelee kun on kaksi viikkoa ilman persettä..
Olen otsekkin ollut kuumakalle, nyttemmin jo vuosia sitten oppinut laskemaan 12:sta...
Olen oppinut hillitsemään tempperamenttiani enkä ole niin tuomitseva kuin nuorempana. Mieheni sen sijaan on ilmoittanut minulle, että toivoisi välillä elävänsä homosuhteessa jotta voisi hakata minut kuin miehen... usein kuullut kuinka hänen tekisi mieli tappaa ja kusisi haudalleni..
Kävin päivällä hakemassa rahaa mieheltäni, jotta voisin ostaa pojille uimaleluja..
Sain 20:ä ja sain kuulla taas kuinka minä olen aiheuttanut sen miten hän käyttäytyy.. Hänen käytöksensä johtuu siitä että en kuulema osaa myöntää virheitäni... En nyt tiedä onko se virhe jos unohtaa jotain... tai sanon jotain millä ei ole merkitustä, en ole niin pikkutarkka.. miehelleni taasen pitää joka asiasta jättää viisi sivuinen esitelmä..
Hän vaatii lapsilta hirvittävästi, vaatteisiin ei saa tulla reikiä, koska hän oli hyvon tarkka omista vaatteistaa, on viläkin. Suorastaan hysteerinen kontrollifriikki. JOs olemme ravintolassa syömässä hän jättää ruoat ja menee vessan pesemään paitaansa jos siihen esim. roiskuu kastiketta.. jos ruoka ehtii jäähtyä hän tilaa uuden annoksen.. ja muut saa odottaa..
Kaukosäätimet ovat siistissä rivissä.. Ne ovatkin ainoat asiat kotona mitä tekee... Hän väitti eilen etten ole imuroinut vuoteen... Mitä nyt viimeks tiistaina.. Hän taasen ei ole 10 vuoteen pedannut sänkyjä, pessyt pyykkiä tai laittanut puhtaita kaappiin. Hän ei ole koskaan vienyt lapsia tarhaan aamuisin, joskus hakenyt töiden jälkeen. Minä jopa itse ajanut kesken päivän kotiin hakemaan nuoremman tarhasta, jotta hän saa nukkua päikkärit. Tarha on 50m päässä talostamme... Repikää siitä! Hän ei tamppaa mattoja tai järjestele tavaroita, ei vie talviurheiluvarusteita kellariin ym. Hän ei plankkaa kenkiään saatika laita juhlavaatteita itselleen valmiiksi edellisenä iltana, vaan tuntia ennen lähtöä alkaa huuto siitä etten tee mitään..
Normaalin pitkän työpäviän jälkeen kun tulen kotiin aloitan tiskikoneen tyhjentämisestä, jotta saisin tiskialtaassa lojuvat paskaset astiat koneeseen, sen jälkeen aloitan pyykeistä ja petaan sängyt. Kerään eteisen lattialle heitetyt paskapyykit ja vien yläkertaan..
Huippu on se että joskus mieheni odottanut minua kotiin jotta hänen ei ole tarvinnut nousta sohvalta hakeakseen keittiönpöydältä jaffa-pulloa... Hän on soittanut minulle töihin ja kysynyt onko meillä leivinpaperia, ettei hänen tarvitse nousta sohvalta turhaan avaamaan sitä laatikkoa keittiössä ja katsoa itse onko sitä vai ei..
Karran oli kaksi viikkoa imuri keskellä olohuonetta, kunnes kysyi miksi se on siinä kun kyllästyi hyppimään sen yli...
Mieheni ei hoida juoksevia asioita, lasten neuvoloita, lekureita,harrastuksia, jos pitää soitta jonnekkin virastoon, vakuutusyhtiöön tai sähkölaitokselle.. ihan sama mihin pitä soittaa... Varaan hänelle hammaslekurit, auton huollot...
Ja silti hänen mielestään en hoida mitään, en tee mitään, kaikki mitä teen, teen väärin tai päin vittua tai muuta vastaavaa..
Kun kysyn häneltä miksi hän on kanssani, hän ei tiedä... tai siksi että rakastaa minua... Kun kysyn mitä hän minussa rakastaa, vastaus on kun olen niin hyvä kotitalousihminen, ahkera ja tunnolllinen, kaunis, huumorintajuinen, sosiaalinen jne...
Eilen sitten sain kuulla kuinka olen pilannut hänen elämästään 10 vuotta, eikä ollut eka kerta..
Miksi sitten itse olen hänen kanssaan ollut kaikki nämä vuodet... en tiedä itsekkään... Aloitin viime syksynä chattailemaan eräältä keskustelupalstalta löytämäni miehn kanssa.. niitä näitä, seksiviritteisiäkin keskustelujakin käytiin, hän tiesi että olen aviossa ja kaksi lasta jne..
En salannut mitään. Lopujen lopuksi hain hänelle joulukuussa lähestymiskiellon ja sain sen myös lapsilleni. Mitään suhdetta ei ollut. Vuodatin surunjani ventovieraalle psykopaatille. Oikeudenkäynnit ja muut vielä edessä, hän rikkoi kieltoakin... totaalinen sekopää..
Miehen kanssa sovittiin silloin että yritetään vielä.
Hän ei ole kuulema päässyt yli siitä asiasta.
Hän ei myöskään ymmärrä miksi hain lohtua jostain helvetin netistä, en minäkän. Tekemettömäksi en sitä saa...
Mieheni nauttii minun nolaamisesta julkisesti. Olimme tuossa kaupassa yksi päivä pullonpalautus automaatilla ja tungin pulloja koneeseen. Meillä oli riita päällä. Itse pyrin olemaan hiljaa ja pitämään matalaa profiilia. Sain kuulla olevani luottotiedoton koira ja taatusti se vieressä ollut nainen kuuli lapsineen kaiken.. Häpesin ainoastaan miestäni, en luottotietojani. En ole hyvä raha-asioissa, tuskin tulen olemaan. Olen liian impulsiinvinen.. Tosin lapsilta ei ole puuttunut ikinämitään ja kerään mielummin pulloja kun menen sossuluukulle jos sikseen menee..
Kello on nyt kohta puoli yhdeksän, mies ei ole soittanut, en tiedä missä on.
Tämä on tuhannesviidessadas kerta. Menen huomenna töihin, ehkä tulee siihen mennessä kotiin..
Usein ollut 2-3 päivääkin liesussa.. Jossain talleilla kavereittensa kanssa.. En usko hänen pettänee minua..
Sitä armotonta ryyppäämistähän se on, kunnes kunto loppuu.. ja sehän loppuu ennen kun rahat..
Aion laittaa sen eron vireille jokatapauksessa, kämppä menee myyntiin vuoden vaihteessa, maaliskuussa tulee vasta kaksi vuotta täyteen tässä asunnossa. En halua maksaa myyntivoittoveroja. Perintörahojani on n. 85000 euroa laitettu asuntoihin, joista kahdesta ollaan netottu 100000. isovanhemmiltani saatu tuhansia markkoja ja euroja, jotka sijoitettu milloin autoihin tai muihin viihdykkeisiin. Ostimme vuosi sitten auton, käteisellä 27000 meni siihen.
Perintörahat on antanut meille tietynlaisen elintason, asuntolainan lyhennys naurettavat 400 kuukaudessa. Muutaman vuoden kuluttua laina olisi maksettu pois. Pitäisikö odottaa siihen asti, sitten vaan jaettaisiin rahat, ei olisi velkoja.
Miehelläni on lukuisia osakkeita, perinyt mummoltaan. Meillä ei ole avioehtoa, mutta jos nyt erottaisiin ei vielä sovellettaisi sitä viiden avioliittovuoden sääntöä. Ihan unen näköä, että omaisuus menisi 50/50.
Vaikka mieheni väittääkin elättäneensä minua, joka ei pidä paikkaansa. Lakikirjasta löytyy jopa pykälä, jossa esim. kotona lapsia hoitavalle äidille lasketaan tehdystä työstä hinta. Olen kotonakin ollessani kokoajan tehnyt jotain työtä. En siis ole koskaan ollut työttömänä. Olen ehkä liiaksi yrittäjäluonne. Olen joskus joutunut tekeytymään itse sairaaksi, kun mies ei ole tullut kotiin, kun en ole voinut lhteä töihin ja jättää lapsia yksin. Joskus olen vienyt lapset anoppilaan .. Itse asiassa aika usein. Nyt jo lapset sen verran isoja, että pärjäävät jo pari tuntia kaksistaan. Raadan hulluna, en toki valita, mutta olisihan se reilua joskus kun tuleekotiin, että olisi vaikka ruoka lautasella odottamassa..
En ole koskaan saanut viettää perinteistä äitienpäivää.. sen sijaan olen hakenut miestäni milloin mistäkin baarista, samoin joulut...
Jos on jotkut perhe juhlat tulossa, hän vetää armottomat kännit edellisenä yönä ja on sitten kankusessa seuraavan päivän ja herää viis minuuttia ennen kun vieraat tulee.. Minun syytä kun kutsun vieraita tai järjestän jotain... Miksi hänen pitäisi auttaa..Tai jos hän ei ryyppää niin tekeytyy sairaaksi.. Nuoremman synttärit olisi elokuun alussa... harmittaa kun osan kutsuista menin jo lähettämään...
Olimme poikien kanssa rannalla tänään. Ratkoin ristikoita, otin aurinkoa. Meillä oli luksus eväät ja pojilla hauskaa uusien lelujensa kanssa.
Mietin siinä, että olen selvinnut kahdesta entisestä sekopää miehestä, jäänyt yksinhuoltajaksi, asunut turvakodissa, ollut rahaton ja koditon, veljeni itsariyrityksestä, isän kuolemasta, anopin syövistä, alkoholisti sukulaisista ja ties vaikka mistä. Niin miten muka en pärjäisi jos eroasin nyt ja rupeasin nauttimaan uudesta elämästä. Vaikkakin olisin lasten kanssa ja he pari kertaa kuukaudessa isänsä luona, minulla olisi enemmän vapaa-aikaa itselleni kun on ollut vuosiin. Nykyinen ala millä työskentelen mahdollistaa arkivapaat, vaikka iltapanoittenen onkin. Firmasta mahdollistetaam etätyöskentely, kaikki vehkee saanut kotiin. On täys autoetu. Lounarit, jumppaedut jne... Kullä me pärjätään.
Olen ollut aika yksinäinen viime vuodet, varsinkin kun muutimme eri paikkakunnalle, josta minulla vain pari kaveria. Vanhat ystävät ei soittele tai muuta, tulevat kyllä bileisiin kos kutsutaan... Missäs mä niitä tapaisin kun en voi lähteä mihinkään.. Eräs hyvä ystäväni asuu Norjassa, usein pyytänyt lyokseen viikonlopuksi tai vaikka to-la. Lentoja saa halvalla.. eihän se käy, koska mieheni ei tulisi mukaan, vaan joutuisi jäämään lasten vahdiksi. Usein on anoppinikin sanonut, ett joku kerta tuot pojat hänelle ja lähdet vaan menemään. Antaa jätkän ihmetellä pari päivää missä lapset ja vaimo mahtaa olla, hänkin niin kyllästynyt tuohon poikansa tuohuun.
Joskun olen toivonut mieheni kuolemaa... sairastahan tuo. En ikävöi häntä. Joskus kun menee ns. hyvin, joka sekin usein vaan tyyntä myrskyn edellä, tunnen rakastavani häntä paljonkin.. Onhan sitä jo kuitenkin oltu vuoskymmen yhdessä ja tunnettu kaksi. Ja silloin kun menee hyvin menee hyvin, mutta kun nyt tätä paskaa jatkunut oikeesti päivittäin kolme kuukautta putkeen. Keväällä oli pieni riidaton kausi... Viime kesä ihan hirvee jne.. Yhtä vuoristorataa..
Voi sanoa, että ei tullut sitten yhtään lyhyt eikä ytimekäs kirjotelma, kun ajattelin vaan lyhkäsesti purkaa jotain.. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti.. kommentoidakin saa, jos siellä vaikka joku kohtalotoveri olisi, mies tai nainen.
On tää elämä yhtä helvettiä....
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nt teet niinkuin anoppi ehdotti, eli viet lapset sinne pariksi päiväksi ja otat aikaa itsellesi! Hengähdä ja rauhoitu sinä aikana ja kerää voimia! Ota ero,kyllä te tulette pärjäämään lasten kanssa! Voimia
itkenyt kun puro... äijäkin tuli kotiin kun kävin sen hakemassa.. vittu tota känniläisen sössötystä ei jaksa kuunnella. Meni äsken yläkertaan kun sadannen kerran pyysin että voisitko mennä nukkumaan.. perkele notku tossa ja oli vielä kiinalaisen kautta käyny, eväät sitten mukana kun hain. Hirveetä kattoo tollasta örvellystä. Lapset onneks nukkuu. On raukka niin sekasin ettei tajunnut että on jo kokonainen ruokalista paidassa.. ja minähän sen oletettavasti pesen. Vaan en enää... Pyyteli tossa kamalasti anteeks ennen kun lähti hoippumaan portaisiin.. What ever....
Ansaitset mielestäni tuhannesti miljoonasti parempaa. Oli karmaisevaa lukea tekstiäsi - miten ihmistä voidaankaan kohdella vuosien ajan noin väärin. On kyllä selkeästi lapsien ja sinun etu ottaa se ero. Kyllä te pärjäätte - usko itseesi. Kyllä elämä kantaa. Uskon itse siihen että kärsimys ei voi olla ikuista - jotain hyvää on pakko olla edessä huonojen aikojen jälkeen, jos vain ITSE tarttuu toimeen ja etsii tiensä valoon vaikka sitten eron kautta. Etköhän ole jo tarpeeksi kauan katsellut tätä kuvaamaasi helvettiä - jos se ei tässä ajassa ole muuttunut parempaan niin mitä hyvää voi olla edessä? Mitä on edessä viiden tai kymmenen vuoden jälkeen jos jäät tähän suhteeseen? Sitä kannattaisi pohtia ihan ajan kanssa. Lukemani perusteella ei ole kovinkaan ruusuiset näkymät jollei jotain ihmettä tapahdu. Voimia teille tässä vaikeassa tilanteessa. Vaikeaahan eroaminen on mutta kuten itse kuvailit olet selvinnyt jo niin monesta.
Olemme olleet yhdessä avoliitossa kohta 3 vuotta ja meillä ongelmat alkoivat (tai paljastuivat minulle), kun muutimme yhteen viime helmikuussa.
Olin jo jonkun aikaa aavistellut, että kaikki eivät ole kohdallaan ja eiväthän ne olleet!
Jäi kiinni pettämisestä.
On käynyt ja käy edelleen vkonloppuisin pelaamassa veljensä luona tietokoneella jotain sotapelejä tai niin hän minulle sanoo...
On siellä nytkin parhaillaan ja minä yksin kotona. En ruikuta sitä että olen kotona yksin, mutta kun tämä "järjestely" sattuu tapahtumaan joka vkonloppu..
No silloin kun hän jäi kiinni minulle uskottomuudestaan, niin keskustelimme asiasta ja päätimme jatkaa yhdessä. Taisimpa tehä silloin pahan erheen..
Oli "löytänyt" tämän toisen netistä ja alkuun väitti kivenkovaan ettei ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä, mutta kun itse löysin saman ihmisen yhdeltä pelisivulta netistä ja laitoin hänelle viestiä, jossa kysyin miten asian laita oli, niin tulipahan samalla selväksi ettei mieheni ollut puhunut totta lainkaan.
Olen myös alkanut laskeskelemaan, että kuinka hyvin pärjäisin yksinään ja kyllähän se alkuun tekisi tiukkaa, mutta olen sen verran "optimisti" että yleenhänsä asiat tulevat järjestymään parhaiten päin, siis raha-asiat.
Ystävät, sukulaiset jne sanovat, että pitäisi laittaa mies pihalle, joka olisi paljon, paljon helpompaa jos ei olisi tunteita toista kohtaan, koska kaikesta tapahtuneesta huolimatta rakastan edelleen avomiestäni ja omien sanojensa mukaan hän myös minua, eikä halua erota/katuu uskottomuuttaan.
No eihän tämä minun ongelmani ole samaa luokkaa kuin sinun, mutta hermoja raastavaa tämä on minulle.
Kallistun päivä päivältä enemmän eron kannalle, mutta vielä en ole sitä "askelta" ottanut, ehkäpä pitäisi...
Salaa mielessäni toivon, että hän jäisi kiinni pettämisestä tai valheesta tai jostain sen tapaisesta, niin minun olisi silloin "helpompi" sanoa, että nyt riitti!
Tiiän että tuo yllämainittu kuullostaa tyhmältä, lapselliselta ja raukkaimaiselta, mutta tiiän itteni ja sen että vihaisena, loukattuna, jne minä olisin paljon vahvempi pitämään tunteeni kurissa ja pysyä eropäätöksen takana.
Kaikesta huolimatta toivon sinulle paljon voimia!
voimia jaksaa...
Itse en pettänyt miestäni, vaikka tapasinkin tuo nettituttavan. Näen vieläkin painajaisia, yöllisitä soitoista, häirinnästä josta osansa sai myös työkollegat, tappouhkauksista, lasten vahingoittamisesta.... ja se ei taatusti helpota meitäkään menemään mieheni kanssa etenpäin, jos joka ikinen kerta, kun riidellään jostai arkipäivän skeidasta, tyyliin kuka hakee ta vie lapsia harrastuksiin, saan kuulla siitä kuinka vaikeeta hänen on päästä yli siitä asiasta.
Hän lopetti harrastuksen sen jälkeen kun hänellä todettiin selässä vamma, jota ei voi ta lekurit ei halua korjata. Ei ole neljään vuoteen käynyt salilla, ei kävelyllä, ei uimassa, ei mitään. Maatuu sohvalla, syö roskaruokaa ja lihonnyt nyt 20kiloa parissa vuodessa, on sellainen tyypillinen keskivartalon kasvattaja, juo viinaa, kirkasta. Itse juon sen perjantaisen punkkupullon.. siideriä silloin tällöin.
Olen lopen kyllästynyt hänen saamattomuuteen. Jos hänellä on kokonainen vapaa päivä, hän nukkuu puoleen päivään. Aamuvuorosta kun tulee kotiin n, 14.30, menee päikkäreille ja nousee sitten kun minä huudan syömään, noin klo 18.00. Jos hän menee iltavuoroon, hän nukkuu noin 11:sta... Eli käy töissä, nukkuu... Iltavuorosta tulee n.22.30, sitten katsoo telkkaria yhteen tai kahteen...
Jos meillä on lauantai vapaata molemmilla, hän nukkuu...
Olen ehdottanut ett harrastettaisiin jotain, ilmaislippujakin on, no ei, sitten mennään kun on varaa ostaa kuukausilippu, siis mitä vittua.
Hänellä on kyllä varaa laittaa rahaa 150:ä/baari/ilta, muttei 22 euroa johonkin helvetin jumppallimppuun.
Ostin kävelysauvat, jotta saisin omaan liikuntaan tehokkuutta (olen opettanut mm. tanssia ja muutenkin liikunnallinen tausta), ehdotin jos hän lähtis seuraks kävellle.. No ei hän kun ei hänellä ole sauvoja... Kävin ostamassa hänelle sauvat. No nyt päästään yhdessä lenkille ja vitut! Kun ei jaksa tai telkasta tulee sopranos tai joku selveiytyjät. Nyt kun alkaa olla ne viimesetkin mehut loppu.
Tekosyitä on helppo keksiä. Mutta mä käyttäsin senkin energian johonkin aiva muuhun.
Hän on myös katellinen luonne. Itse käynyt peruskoulun ja tehnyt duunia koko ikänsä. Ei siinä mitään ja hyvin tienaa.
Jos kerron jostain tuttavastani, kuten nyt yksi ystäväni sai erittäin hyvän duunin ulkomailta, olen sydämestäni onnellinen hänen puolestaan ja kannustanut, että kyllä se joku päivä loksahtaa kohdalleen.. niin johan oli siinäkin sitten kaikki perseestä, ylpee ämmä, perheen ainoo lapsi, niin kyllähän se näkyy että on hienohelma.. blaablaa, totaalista katkeraa skeidaa, eikä se edes raukka tajuu sitä.
Tämä ystäväni on taatusti ansainnut paikkansa, tehnyt vuosia duunia ja käynyt kouluja, sairastunutkin erittäin vakavasti silti jaksoi paahtaa. Purskahdin itkuu kun soitti ja kertoi uudesta paikastaa, olin onnellinen hänen puolestaan. Mieheni ei kykene pyyteettömään empatiaan. Hän seuraa lehdistä kuinka paljon kukakin julkkis tienaa tai kenellä on sitä ja tätä ja tota. On kateellinen vaikkei sitä myönnäkkään. Hänellä on lukihäiriö, joka aiheuttaa sen ettei kuule kaksoikonsonantteja tai vokaaleja. Siihen hän tukeutuu monessa asiassa. Äitini ollut toimittaja vuosikymmeniä sekä taittanut kirjoja ym. ja hänellä myös lukihäiriö. Se ei ole este yhtään millekkään ellei siitä tee ongelmaa.
Kovan työn ja harjoittelun tulos. Eikä siltikään mene kirjottamiset oikein, varsinkin väsyneenä.
Mutta eihän mun mies sais aikaseksi yhtään mitään. Jos yritän potkia perseelle ja kannusta, niin vittuilen, sitten kun olen hiljaa kaks viikkoo niin en välitä ja olen kylmä. Siis mitä helvettiä??? Hän ehdotti itse että jos ostaisin jotain helppoa luettavaa hänelle, voisi harjoittaa sitä silmän ja aivojen yhteistyötä, opetella ulkoa jne.. Ostin kirjan, se tais mennä kirpparille viime muutossa. Ehdotan sitä ja tätä.. Hänellä menee kaikki energia täysin jonnin joutavaan paskaan.
Keskittys olennaiseen, elämiseen. Kotiinsa on moni kuollu.. sillä rupee sappi kiehuun kun vittuilen sille siitä...
Mun käy välillä jopa sääliks.. Näkis nyt pikku hiljaa sen metsän puilta ja rupeis tekeen elämällään jotain eikä ruikuttas. aina on joku jolla asiat huonommin. Ja meillä ei ole puutetta mistään, on autot, nätti oma koti jne. Näkyy se elintaso kieltämättä omassakin perseessä... Sitä se työ teettää kun ajaa 60 000km vuodessa ja vapaa-aika menee kodinkoneena....
varmaan(?)
kyllä ne se vaistoavat ja niitä ahdistaa. ipanat ovat uskomattoman fiksua porukkaa.
ero ilman muuta. miehesi on joko pelkkä kusipää, tai pahempi. tuota asetelmaa et pysty muuttamaan uhkailuilla, tauoilla yms...
kerrasta poikki.
odotat, että tulee se talon 2 vuotta täyteen. ei varmaan kannattaisi odottaa kakaroiden takia pitempään;
vuosi on niille pitkä aika alussa.
kaikkea ei voi rahassa laskea; se oma onni ja kersojen tulevaisuus.
nöyrryt ja käyt sossussa niitten kakaroiden takia. typerä periaate... säästörahat loppuvat vuosien aikana.
joo... siskollani oli vähän sama tilanne, mutta lopetti onneksi aikaisemmin. tuttua tuo.
Ehkäpä onkin niin, että sinä olet nainen, joka rakennat identiteettisi näiden "toivottomien miesten" kautta. Hakeudut aina - ja tulet jatkossakin hakeutumaan - huonoihin parisuhteisiin, koska ilman niitä et koe olevasi olemassa.
Olemalla "vahva" ja hoitamalla kaikki asiat, tekemällä työtä ja hyysäämällä miehiä sinä vahvitstat itseäsi entisestään. MItä olisitkaan ilman sitä luuserimiestä, jota voit katsoa alaspäin ja tuntea itse samalla ylemmyyttä?
Miten muka osaisit elää tasavertaisessa suhteessa, jossa mieskin todella hoitaisi osansa ja vaikkapa vielä hemmottelisikin sinua? Tuskin osaisit, olen siitä melkeinpä sataprosenttisen varma.
Onko - rahojen ja omaisuuden laskemisen sijaan - koskaan tullut mieleesi pysähtyä ja alkaa katsella peiliin? Kuka sinä olet? Mikä on sinulle elämässä todella tärkeää? Mitä itse olet valmis antamaan? Mitä vastaanottamaan? Voisitko itse kehittää omaa persoonaasi? Etsiä sisäistä rauhaa ja syvyyttä elämääsi?
Sitäpaitsi nimimerkkisi viittaa aikamoiseen itsekeskeiseen ja narsistiseen näkökulmaan. Kuten varmasti itsekin huomaat, jos uskallat katsoa... ... ?
joka tuohon nimimerkkiin sisältyy, kuvastaa miestäni... Joten haista sinä paska.
En hakeudu luusereiden seuraan enkä hyysää ketään. Osaan myös kääntää kelkkaa ja olla tekemättä kotitöitä vaikka kolme viikkoa, kunnes äijä alkaa käyttää kertis-astioita... Kuten jomainitsinkin, meillä pitkä historia, mahtuu myös paljon hyviä asioita. Minäkö itsekeskeinen, minä ihminen joka annan vähästänikin toisille ja ollut aina lojaali ystävilleni. Olen myös oppinut sanomaan ei, joillekkin se on sukuvika olla osaamatta..
Olen oppinut laittamaa työkännyn kiinni, jotta voin pelata edes afrikan tähteä perheeni kanssa ilman lukuisia taukoja. Lomalla en avaa työsähköpostiani, koska tiedän että lojaalisuudestani työtäni kohtaan en osaisi siellä odottavien asioiden antaa odottaa kunnes palaa töihin.
Olen ylitunnollinen, aina valmiina Pariotyttö, joka on osaksi rasite. Luuletko että minun tarvitsee päteä toisten auttamisella?
Luuletko että mieheni on joku holisti tai nisti, jota paapotaan ja paijataa päähän, että kyllä sulla on vaikeeta. Alkoholistin entisenä vaimona, älä tule selittämään asiasta, ellei sulla omakohtaisia kokemuksia. Minä olen naarasleijonan tavoin suojellut perhettäni, jos ei toinen sitä tajua, voi voi. Turha rypistellä kun on jo housuissa. Minun ei tarvitse katsoa peiliin. Mieheni on se joka on narsisitinen luonne. Ja ovela sellainen, taidat olla samanlainen, kolkuttiko jossain...???
Pakkohan ne kuule ne himahommat on joskus tehtävä, ihan vaan vaikka sitten oman ja lasten viihtyvyyden takia. Olishan se noloo lasten tuoda kavereitaan kotiin ja istuu sohvalle paskapyykkien sekaan ja tarjoilisin välipalaa kertalautasista...
Niin, mainitsinko, että olen ollut koulukiusattu?!
Mitä tiedät siitä? Onko henk,koht. kokemuksia. Oletko pitänyt henkitoreista veljeäsi sylissäsi ja rukoillut että ambulanssi ehtii ajoissa?? Oletko pitänyt lastasi 10 päivää vanhana sylissäsi sairaalassa, kun lääkärit yrittävät elvyttää vakavasta keuhkosairaudesta jo 30 minuuttia tajuttomana olleen lapsen. Älä jumalauta tule selittämään mulle kuule yhtään mitään. Olen jo tehnyt päätöksiä elämäni suhteen, huojentaa oloa kun saa jotain päätökseen.Vähän niinkuin se, että saa jonkun pitkän työprojektin päätökseen. Vai teetkö työtä ollenkaan, vai oletko joku työtön luuseri itse, jolta oma vaimo lähtenyt juuri sen takia että sinä olet se narsistinen sadisti???
Tällä elämän ja kokemusten rikkauksilla mitä olen saanut kokea, olen silti onnellinen, että olen terve, huomisesta en tiedä. Olen iloinen että olen auttanut ystäviäni hädässä ja saanut myös apua ja ystävän tukea itse. Olen iloinen siitä, että olen saanut kaksi lasta, kasvattanut heidät kunnoittamaan muita ja toisten omaisuutta. Kohteliaampia lapsia saat etsiä He osaavat nauttia ihan tavallisita asioista, tietävät mistä raha tulee, että sitä ei vaan revitä sienästä nappia painamalla. Puhuvat sujuvati kolmea kieltä, suomi, ruotsi ja englanti. Perheemme on kaksi kielinen. Mieheni kun sattuu olemaan svenskatalandebättrefolk... Mieheni kuitenkin kaikista puutteistaan huolimatta haluaa tarjota lapsilleen sen mistä itse on jäänyt paitsi.
Ehkä siksi on osittain niin tarkka tavaroistaan, koska ei junnuna elänyt yltäkylläisyydessä kuin taas minä joka olin rikkaasta perheestä, vaikkei se rikkaus ja raha sitä onnea tuonutkaan, johan veljeni yritti itsensä tappaa.... mutta se on jo sitten toinen tarina...
Vaikka olenkin rahakkaasta perheestä, en ole mitään saanut ilmaiseksi. Menin töihin 13 vuotiaana. Sen jälkeen sain kotoa vain perus ruoan ja vaatteet. Toki ei nyt tarvinnut ulkomaanmatkoja sentäs itse maksaa, mutta ajokorttini maksoin ihan itse, samoin ekan autoni. Moponkin ostin omilla rahoillani. Merkkipäivinä kyllä sitte vanhemmat muisti. Vihasin isäni tapaa laittaa köyhiä kyykkyyn... Tietynlaista kaksinaismoraalia siinäkin... Ja statusta piti olla. Niin vitun läpinäkyvää..
Mitä nyt vielä lapsiin tulee, kyllä he tietävät kuinka tulehtuneet välit meillä on. Meillä istutaan koko perhe alas ja keskustellan 7 ja 12 vuotiaiden kanssa niin kuin sen ikäisten kanssa voi. Varsinkin vanhemmalla pojalla on erittäin vahvat ja terveet mielipiteet asioista. Nuorempi tulee vanavedessä. Katsoo veljeään kuin jumalaa.
heitä ei ole koskaan alistettu, saatika kuritettu.
Kyllä meillä huudetaan, mutta tähän maailmaan ääntä mahtuu. Meillä itketään ja nauretaan, Lapset ustkaltavat puhua meille vanhemmille asiasta kuin asiasta. Ovat rohkeita ja puolustavat itseään jos tarve. Uskaltavat itkeä jo on paha mieli. Meidän lapsia kunnoitetaan ja mielipiteitään kunnoitetaan sekä kuunnellaan.
Lapset eivät tee päätöksiä, mutta heille annetaan vaihtoehtoja. Tietävät syyseuraususuhteen, erottavat oikean ja väärän, osavat pyytää sekä antaa anteeksi. Ovat reiluja kavereilleen, ottavat heidät huomioon. Eivät lintsaa kotiituloajoista, Tietävät että vapaus ja vastuu kulkee käsikädessä.
Olen kasvattanut kaksi lasta, jotka eivät pelkää puolustaa itseään tai kavereitaan. Uskaltavat seisoa ajatustensa takana. He pärjäävät koulussa, vaikka nuorempi poika käykin erityisluokkaa mahdollisten oppimishäiriön takia, on ylivilkas ajottain. Että älä tule selittämään mulle yhtään mitään narsismista, mulla ei ole aikaa sellaiseen.
Ja kuka on selittänyt mistään toivottomasta tapauksesta, mieheni on saamaton, jäänyt rypemään itsesääliin. Kuinka pitkälle mun vieterin pitää venyä????
Mutta sulla näytti olevan vastaus joka asiaan, joten mitäpä sitten näitä enää miettimään.
Liekö oikein perehtynyt olet... pidätkö kenties vastaanottoa jossain??? Voitaisiin oikein naamatusten keskutella narsismista...
Onpa mielenkiintoisa, että noin agressiivisesti reagoit ehdotukseeni: voisiko olla näin?
Ei minulla ole vastauksia yhtään mihinkään asiaan, ehdotuksia kyllä. Sinulla sen sijaan tuntuu olevan hyvin vahva, jyrkkä ja tunnevärittynyt mielipiteesi jokaiseen asiaan minkä tuot esille. Ja näkökulmasi on tietysti hyvin subjektiivinen.
Toteat itsekin olevasi ylivastuullinen. Miksi sitten tyrmäät suoralta kädeltä sen mahdollisuuden, että tämä oma vahvuutesi saattaisi olla vahvasti vaikuttamassa ja ylläpitämässä nykyistä olotilaasi? Ja miksi sitten niin kovasti "haukut" miestäsi, jos asiat kerran ovat hyvin? Asiahan kuitenkin on niin, että me ihmiset vedämme puoleemme sellaisia asioita joita tarvitsemme - myönnämmempä sen tai emme.
Ja kertomasi elämänhisoria viitaa vahasti siihen, että sinulla on taipumusta hankkiutua näihin yli-alivastuullinen kuvoihin, joita tarvitsen ylläpitääksesi omaa identiteettiäsi.
Mitä narsismiin tulee, niin se ei mitenkään ollut pääpointti edellisessä kirjoituksessani. Pääpointti oli se, että josko haluaisit laajentaa perspektiiviä ja tarkastella asoita laajemmasta näkökulmasta käsin. Kukaan ihminenhän ei elä parisuhteessa yksin ja molemmat myös omalla käyttäytymisellään ja luonteenpiirteillään vaikuttavat perheen roolikuvioihin...
Aika tutulta kuulosti. Itsekin kaahasin samanmoisessa vuoristoradassa melkein kaks vuosikymmentä. Alkuaikoina toivoa-epätoivoa ja loppuajasta pelkkää alamäkeä, kun usko parempaan oli jo totaalisesti mennyt.
Viisi vuotta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja panin eron vireille. Seurasi elämäni karmein vuosi - mutta se kannatti. Nyt olen vapaa, itsenäinen ja onnellinen. Taloudellisesti otti lujille, mutta olen yhä sitä mieltä, että tästä vapaudesta ja rauhasta kannatti maksaa.
Kysymys kuuluu: haluatko olla onnellinen? Jos vastaat kyllä, ota ero.
Olipa surullista lukea, millaista perhe-elämänne on. Mitä sinä oikein haluat ja odotat? Oletko nyt onnellinen? Millaisia tunteita sinulla on miestäsi kohtaan? Oletko koskaan ajatellut, ettet kenties anna miehellesi arpeeksi tilaa elää j olla sellainen kuin hän on?
Kuulostat todella voimakkaalta persoonalta, ja se on tietyst hyvä, sillä selviät varmasti elämän kaikista vastoinkäymisistä. Sinun on kuitenkin hyväksyttävä se fakta, että kaikki ihmiset eivät ole kaltaisiasi, ja tuntuu siltä, että miehesi musertuu sinun persoonasi alle. Et vaikuta tukevan miestäsi kovinkaan paljon ja tuntuu siltä, ettet kuuntele hänen tunteitaan lainkaan. Tietysti sinä kaipaat tukea, varsinkin kun hoidat asiat noin mallikkaaasti, mutta miehesi on heikompi kuin sinä ja tarvitsee enemmän kannustusta. Sen sijaan on täysin väärin, että hän suo itselleen oikeuden puhua sinulle noin törkeästi. Siitä ainakin pitää tulla loppu.
Sinun pitää miettiä, mitä todella haluat. Rakastatko miestäsi? Haluatko pysyä hänen rinnallaan myös vastoinkäymisissä, sillä sellaisesta on nyt kyse. Kaikkeen ei ole pakko suostua, mutta jos todella haluat korjata asioita, sinun pitää jaksaa muuttaa myös omaa käytöstäsi sen sijaan että keskittyisit muuttamaan miestäsi. Saattaa tietysti olla, että mitään ei ole tehtävissä, mutta voit vielä yrittää jos tahdot. Siinä tapauksessa sinun ja miehesi tulee keskustella ehdottoman rehellisesti ja purkaa oloanne ja tunteitanne toisillenne.
Ymmärrätkö, kuinka paljon nettiseikkailusi on saattanut häntä satuttaa? Oletteko puhuneet asiasta? Huomaatko lainkaan, että vaadit mieheltäsi loppujen lopuksi suunnattoman paljon errattuna siihen, minkä verran hän tällä hetkellä on kykenevä sinulle antamaan? Huomaatko, että jokainen epäonnistuminen ja paha sanasi painaa häntä yhä syvemmälle? Huomaatko, että sinä annat itsellesi tilaisuuden ratsastaa hänne holhoamisensa kunnialla? Miehesi haluaisi varmasti olla erilainen ja parempi.
10 ja puole vuoden aikana kun ollaan oltu yhdessä, mieheni on se joka ei ole antanut mitään kunniaa minulle saatika arvostusta siitä että minä raadan ja hän käy baareissa ja yötolkullla teillä tieätämättömillä.
Äititen päivät hän makaa kankkusessa ja usein miten oksentaa koko päivän.
Hänellä on oma taktiikkansa heittäytyä kaksi vuotiaakasi kun on tulossa jotkut perhejuhlat tai MINULLE tärkeä tapahtuma. Mutta sitten jos on hänen syntymäpäivänsä tulossa niin pitää kyllä huolen omalla tavallaan siitä että varmasti muistetaan ja järjestetään jo sjonkimlaiset yllätysbileet! Onko hän narsisti? ON!
Älä tule kysymään olemmeko puhuneet nettiseikkailusta, joka johti siihen, että hain kyseiselle psykopaatille lähesstymiskiellon, itselleni laajennetun ja lapsille perusmuotoisen.
Rikosoideudenkäynnit ovat vasta syyttäjällä...
Kolmen kuukauden terrori joka oli aivan sairasta, johon tämä hullu sotki tykaveritkin ja jopa seinänaapurin. Joten olen taatusti saanut tuta sen minkä olen itse aiheuttanut. Enkä minäkään jaksa kantaa sen enempää kun jaksan...
Mieheni ei saa minulta yhtään enempää tukea kun mitä olen antanut hänelle kaikkina näinä vuosina.
Minä kuskannnut ja hekenut ja vienyt häntä milloin mihinkin.
Minulla ei ole kuin muutama ystävä, joita tapaan lähinnä lasten kanssa.
Mieheni menttaliteetti on jo vuosia ollut että hanki lapsille hoitaja jos aiot mennä johonkin.
Että kiitti letuista. Hän tienaa enemmän kun minä, joten hänellä se erotus on hänen omaa rahaansa. Perheemme autot on hänen nimissään, joten ne ovat hänen omaisuuttan, mutta silti minä maksan huollot ja varaan ajat jne... Ja itse ajan työsuhde autolla, jos täysi autoetu...
Lueppa koko ketju niin valaisee sullekkin muutaman asian.
Vai että minä olen liian vahva ja liian vaativa muille... huhu huh sanon minä!
herranen aika LAKKAA varailemasta miehellesi aikoja ja makselemasta laskuja jne.. --anna herran nähdä, että asiat eivät hoidu itsestään!
Sattumalta luin koko ketjun ja vaikka ymmärränkin pahaa oloasi ja olen siitä surullinen, ei käsitykseni muutu. Sinä olet tilanteesta yhtä paljon vastuussa kuin miehesi. Jos miehesi ei kymmeneen vuoteen ole arvostanut sinua, en käsitä miksi olet kuitenkin halunnut olla hänen kanssaan niin kauan. Miksi ihmeessä hoidat miehesi asiat? Eikö sinulla ole lainkaan itsekunnioitusta?
Kysyin, rakastatko miestäsi, sillä se on avainkysymys. Jos rakastat ja haluat olla hänen kanssaan, sinun yksinkertaisesti on tehtävä asiat eri tavalla ja toivoa, että muutos sinun käytöksessäsi saisi aikaan muutoksen myös hänen käytöksessään. Jos taas et enää edes rakasta häntä, miksi ihmeessä hyysäät häntä? Et voi syyttää ongelmistasi miestäsi, se oli asiani ydin.
Ymmärrän kyllä ap kirjoittajaa. Kuulostaa siltä, että ukko on sellainen, että jos ap ei asioita hoida itse, niin ne jää hoitamatta. Varmaan on helpompi hoitaa asiat kun sitten setviä niitä hoitamattomia juttuja ja niistä aiheutuneita sotkuja. Siinähän kärsii koko perhe sitten. Ikävä kyllä kuulostaa siltä että ukko on iso lapsi tai oikeastaan kiukutteleva teini. Tee ap palvelus itsellesi, lapsillesi ja jopa ukollesi eroamalla hänestä ja antamalla hänelle vastuun omista asioistaan. Tulet pärjäämään loistavasti ilman ukkoasi, kun olet koko ajan käytännössä jo yksinhuoltaja. Ukko saa kasvaa aikuiseksi tai hankkia uuden passaajan itselleen!
Me Myself and I,
Lähde kävelemään. Älä anna itsestäsi tuolle retkulle enää tippaakaan. Älä enää alistu henkisen väkivallan alla ja anna hyväksikäyttää. Lapsilla, vaikka kuinka ihminen ajattelisi on parempi kun on molemmat vanhemmat, niin ei todella pidä paikkansa (kun toinen on tuommonen). Teidän on paljon parempi ilman tuommosta kitisijää. Ei ole pojille kun huono miehenmalli, josta ottaa oppia ja jonka opin sitten voi siirtää omiin tuleviin parisuhteisiin ja lapsiin. Katkaise se kierre nyt.
Ei se sitäpaitsi ole mies vaan kakara, jolle ei ole opetettu käytöstapoja.
Onnea ja menestystä.