uksottomuus oli häpeällinen teko. Silloin avioerot hoidettiin käräjillä.Muistan että kuulustelut olivat aika rankat ja silloin ei ollut intiimisuojalla mitään merkitystä.Tyttökaverini oli *sekaantunut* varattuun mieheen, ja tämän miehen vaimo haki eroa.Kuulusteluissa kaveriltani kysyttiin, missä tapailivat, mitä tapahtui,ja kuinka monta kertaa,seksistähän siinä tivattiin.Oli joitain todistajiakin ,eli tuttavat heidän ympäriltään joutuivat samaan juttuun,kertomaan mitä olivat nähneet jne.Kukahan tietäisi kuinka huimasti avioerot lisääntyivät suhteessa, kun eron hakeminen helpottui?
Muistan kun
70-luvulla
14920
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihmisillä ei ole enää mitään vastuuta mistään. Lapset ja perhe-elämä kärsii, kun vanhemmat höyläävät kuka missäkin.
joo vanhoina hvinä aikoina ihmiset poltettiin roviollakin -jos sattui poikkeamaan valtavirrasta ajattelemalla omilla aivoillaan.. usein riitti pelkä punainen tukka ja itsenäinen elämä..
kuinka silloin maksettiin todistajille etelänmatkoja, että olisi saatu niiltä oikeanlainen todistajanlausunto seksisuhteesta. Silloin pidettiin kulisseja pystyssä nykyistä pitempään, koska se prosessi oli niin hankala.
varmasti joo,olisi mielenkiintoista kuulla tuon ajan tapauksista.Olin murkkuikäinen ja varhaisnuori 70-luvun alussa,joten asia ei silloin kiinnittänyt huomiota,toki vanhemmat kuiskailivat varmaan asioista.Ainut tapaus oli tuo tyttökaverini tapaus,josta hän ei itse paljoa kertonut, ja silloin se vaan tuntui lähinnä jännittävältä asialta.
Erosin vanhan lain aikaan 80 luvun alussa. Silloin meillä oli kaksi vaihtoehtoa - käydä oikeudenkäynnin kautta nopea ero, jossa olisi tarvittu kaksi todistajaa kertomaan huoruudesta. Toinen tie oli hakea vuoden asumuseroa (jonka teimme) ja sen päätteksi oikeuteen ihminen todistamaan ettei oltu palattu yhteen, ei edes yövytty tai naitu todistettavasti tuona aikana.
Sanon että se oli nöyryyttävää kun kumpikin halusi eroa, "syyllisiä" oltiin kumpikin. Liitto oli loppunut jo vuosia aiemmin, eroa hain vasta kun halusin naimisiin uuden mieheni kanssa. Eron ajan asuin hänen kanssaan. Exmiehelläni oli tyttöystävä jo avioliittomme aikana.
Tekomoraalista ja turhaa olisi ollut antaa oikeuden päättää, kumpi on syyllinen. Menee yhteiskunnan rahat turhan paskan vatvomiseen, joka kuuluu enemmin johonkin terapiaan kuin oikeuteen.
Kamalia farsseja olivatkin nuo oikeudenkäynnit, kun oikein asianjajan avulla haukuttiin, mustamaalattiin ja jopa valehdeltiin aina omaksi parhaaksi.Käytiin julkisesti läpi kuka oli pannut ketäkin, missä mihin kellon aikaan. Siinä revittiin ihmisiä oikein olan takaa, huoran maineen saattoi saada aiheettakin. Sivullisia sotketiin mukaan ja saatiin loppuiäksi monta ihmistä vihaamaan toisiaan. Siksi tämä käytäntö muutettiin, koska katsottiin ettei ole oikeuslaitoksen tehtävä toimia minään moraalin vartijana tai ihmissuhdesotkujen, keskinäisten riitojen yms. ratkaisijana.
Kun kaipalette "Hyviä entisiä aikoja", älkää viitsikö unohtaa totuutta ja romantisoida liikaa asioita!
Laki muuttui 1988. Sitä ennen eroja oli vuosittain noin 10 000. Sen jälkeen vuosittainen eromäärä on pyörinyt 13 000 paikkeilla. Ei erojen määrä mitenkään räjähdysmäisesti kasvanut vaikka huoraamisten ja juopottelujen tutkimisesta käräjillä luovuttiin.
Kiitos tiedosta.Niin näyttää tosiaan siltä, että ei ainakaan mitään räjähdysmäistä kasvua todellakaan ole sitten tapahtunut.Ja, eivät varmaan kaikki erot 'rumia* olleet, kai se riippui siitä miten puoliso halus asian riitauttaa.Kai silloin oli omaisuuden jaonkin kannalta pakko ottaa laki taakse tarkemmin..tai jotain..
Kun sivusuhde paljastui ja puoliso haki eroa, puhuttiin haasteessa jatkuvasta huorinteosta. Tapaamisoikeus lapsille saattoi jäädä muutamaksi tunniksi kerran kahdessa viikossa. Kipurahojakin jouduttiin maksamaan. Oikeudenkäynnit olvat todistajineen värikkäitä.
Nykyään ihmiset jo tosissaan väittää, esim. avioliittoon sekaantuneet vosut, ettei heillä ollut MITÄÄN vastuuta tapahtuneesta ja ovat täysin syyttömiä. Ihan kuin ihmisillä olisi yhtäkkiä oikeus itsensä toteuttamisen nimissä rikkoa perheet ja kodit ja höylätä tosiaan ketä ja missä tahansa. Hyvin menee.
Vanhoina hyvinä aikoina nämä mainitsemasi "vosut" olivat kyllä samalla tavalla olemassa. Heitä vaimot vain sietivät paremmin, koska ynmmärsivät ettei mies eroa kuitenkaan. (mm. Sylvi Kekkonen jne.)
Vastuu muuten on aina sillä, joka rikkoo oman avioliittonsa. Hänhän se päättää, meneekö vieraisiin vai ei. Hän myös päättää kuinka pitkälle menee sivusuhteessaan, kuinka paljon aikaa käyttää tai rahaa tähän suhteeseen. Hän myös päättää, lopettaako suhteen. Mutta erosta taitaa päätää useimmin kuitenkin vaimo, jolla teolla hän lopullisesti rikkoo perheen. Vain siksi ettei voi kestää miehen harrastaneen sukupuoliyhteyttä jonkun muun kuin HÄNEN kanssaan.
Ennen aikaan hän olisi miehenä päässyt vain "miehisien miesten kirjoihin", se on mielestäsi oikein? Nainen vastaavasti olisi huora, jonka täytyy luopua lapsistaan? Vau...
Tiedän kyllä tapauksen (valitettavasti kovin henk.koht) joka on kuin suoraan siitä Glenn Close-elokuvasta (Fatal attraction?)...Mies erehtyi kerran polkemaan tätä naista ja nainen alkoi kiristää kaikin tavoin ja valehteli vaimolle mitä tahansa saadakseen miehen itselleen. Eli ainoat kokemukset "toisista" naisista on, että ovat henkisesti täysin häiriintyneitä.
matkustajan raitiovaunussa, en silti pidä kaikkia kyseisellä kulkuneuvolla matkustaneita häiriintyneinä.
Lukeudun niihin ihmisiin joka kannattaa tätä vanhaa "kunnon" lakia.
On siinä jonkinlainen kynnys kun ajattelee, että lähdet vieraisiin ja sen hintana voi olla talo, mökki, auto, vene yms.
Materialilistien elämässä ainakin kynnys moiseen tekoon voisi nousta.
osituksessa puolet avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Eli pelkkä mökki ei riitä, veneestä puhumattakaan. Nyt sentään kotiäiditkin saa erossa edes jotakin, koska kotityö otetaan asiallisesti huomioon.