Olen reilu parikymppinen 10kk ikäisen lapsen äiti. Parisuhde toimii kohtuu hyvin ja kaikki tuntuu olevan ok...mutta....olen kovin yksinäinen.Kavereita ei ole koskaan ollut paljoakaan, kaverisuhteita on ollu aina vaikea solmia. Tällähetkellä paras kaverini on oma äitini, siskoonkin pidän yhteyttä ja nähdäänkin sillontällön mutta siinä ne sitten enimmäkseen onkin.Päivät olen yksin lapsen kanssa, ja puhelin ei soi muutakuin kun äiti soittaa. Koskaan ei tule kutsua tyttöjeniltaan tms...ja se masentaa. Esim.siskoni on kovin sosiaalinen ja hänellä todella paljon kavereita, puhelin soi jatkuvasti, pyydetään kahville, illanistujaisiin yms..ja se ahdistaa!! Olen todella yksin..Tiedän että vika on itsessä, mutta ei se kavereiden "metsästäminen" niin kovin helppoa ole, varsinkaan kun on pieni lapsi ja koti hoidettavana.En tiedä miksi tänne kirjoitin, ehkä siksi että haluan tietää onko muitakin äitejä jotka ovat todella paljon yksin lapsen kanssa?
yksin...
....!!!
61771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikös tuossa olisi nyt loistava tilaisuus solmia niitä ystävyyssuhteita, kun taaperon kanssa alat käymään hiekkalaatikolla tai iltapäiväkerhoissa. Siellä on runsaasti muitakin äitejä, joten ei muuta kuin tutustumaan. Muutaman kerran kun olet jutellut, voit pyytää vaikka kylään äidin muksuineen.
Olen reilu parikymppinen 10kk ikäisen lapsen äiti. Parisuhde toimii kohtuu hyvin ja kaikki tuntuu olevan ok...mutta....olen kovin yksinäinen.
-------
Harmittaa tilanteesi, mutta onko todella parisuhteesi kunnossa.Jos äiti on kotona, niin parisuhteen merkitys nousee arvoon arvaamattomaan, koska arjenpyöritys menee lasten parissa.Lasten seura ei mahdollista aikuisen ihmisen seurustelua, jolla taas on merkityksensä esim. yksinäisyyteen.
Merkityksellistä lieneekin suhteen syventäminen parisuhteessanne.Siis aito välittäminen ja sen tunnistaminen.
Missä päin Suomea asut?
Täältäkin voi löytää ystäviä... :)
Niinpä. Sinäpä sen sanoit. Miksi märehtiä, kun voi sitä tehdä asialle jotain.
Onhan se tietenkin aluksi vaikeaa, tutustua uuteen ihmiseen, mutta rohkea rokan syö. :)
Itsellä kans pieni tyttöni on ainut ystävä.
Joten, jos vain haluutte, ottakee yhteyksiä. Minä asun Rovaniemellä.
Sähköposti os.: [email protected]
tilanne melkein...kavereita oli joskus emempiki ku nyt. Silloin kun jäin odottamaan ensimmäistäni oli kavereita mutta kun tyttäreni syntyi yhtäkkiä huomasin että eipä niitä kavereita nyt sit olekkaan kun luulin vain muutama kaveri joihin olen enempi yhteyksissä johtunee siittä että hekin ovat saaneet muksuja täs parin vuoden sisällä..nyt kun poikamme synty 10 vko sitten tilanne kun ei ole oikeen muuttunut miksikään vain lisää kavereita ei ole oikeen tullut ja eipä niiden muutamien kans kokoajan olla tekemisissä meinasin että ei jokapäivä. Eipä se nyt niin hassua olis vaikka tämänkin kautta niitä ystäviä löytys =) Olisipahan sellasia joilla olis samanlainen tilanne ku itellä ja ymmärtäisivät paremmin kuin sellaiset joilla ei lapsia itellä ole. itellä siis 10vko vanha poika ja 1v9kk tyttö
Täälä sama homma. Kaikki kaverit jäi, ja harmittaa kun ei edes pyydetä mihkään!! Vaikka aina ei pääse, olisi silti mukavaa kun joskus edes kysyttäisiin mukaan, kyllä lämmittäisi mieltä! Lapseni kummi oli paras ystäväni, ollut koko elämän, nyt tilanne se, että kävi viimeksi maaliskuussa jolloin oli lapsen syntymäpäivät (lapsi nyt 1v4kk), vaikka asuukin n. sadan metrin päässä. Mutta niin se vaan menee..
Itselle kasvaa niin kova kynnys pyytää toisia kylään tai soittaa että voisinko itse tulla lapseni kanssa kylään, kun useinmiten vastaus on ei.
Ja vielä hiekkalaatikko-ystävyydestä.
Kun asuu pienellä paikkakunnalla, hiekkalaatikotkin huutavat yksinäisyydestä. Ei siellä ketään käy.
Perhekerhossa kävin, niin kaikki 30v-äidit katsoivat vain kieroon, ei puhunut sanaakaan, olin kuin ilmaa. Pitävät minua aivan lapsena, vaikka voin taata että nuoresta iästäni huolimatta olen kokenut elämässäni puolet enemmän kuin he, valitettavasti...
Aion kyllä syksyllä koittaa kerhoilua uudestaan, ellen mene töihin jonnekin.
Kyllä sitä sosiaalisinkin ihminen syrjäytyy kun ei ole ketään kelle puhua.
Tai sitten ihmiset pelästyvät kun toinen puhuu kuin papu-pata, kun ei ole moneen kuukauteen puhunut tai nähnyt kasvokkain toista aikuista. :)