Miksi se ensimmäinen lyönti annetaan anteeksi? Itse olen lapsena asunut kodissa jossa erinäiset äitini miehet ovat hakanneet häntä ja olen päättänyt että yksi lyönti ja suhde päättyy.
Olen onnellisesti naimisissa, väkivallan uhkaa ei ole ja suhteemme on muutenkin tasapainoinen. Muut elämän vastoinkäymiset kestäisin puolisoni rinnalla, niin paljon häntä rakastan, mutta jos hän joskus löisi? Antaisinko jostain tuntemattomasta syystä suhteemme jatkua? Miten minä voisin elää sen päätöksen kanssa?
Mielestäni pahimmat asiat jotka toiselle voi tehdä on satuttaa fyysisesti tai valehdella. Miksi niin monet antavat näiden asioiden luisua sormien välistä?
Anteeksi kirjoituksen sekavuus, en vain osaa ilmaista tunteitani kovin hyvin näin vaikeassa ja minua askarruttavassa asiassa.
Olen onnellisesti naimisissa, väkivallan uhkaa ei ole ja suhteemme on muutenkin tasapainoinen. Muut elämän vastoinkäymiset kestäisin puolisoni rinnalla, niin paljon häntä rakastan, mutta jos hän joskus löisi? Antaisinko jostain tuntemattomasta syystä suhteemme jatkua? Miten minä voisin elää sen päätöksen kanssa?
Mielestäni pahimmat asiat jotka toiselle voi tehdä on satuttaa fyysisesti tai valehdella. Miksi niin monet antavat näiden asioiden luisua sormien välistä?
Anteeksi kirjoituksen sekavuus, en vain osaa ilmaista tunteitani kovin hyvin näin vaikeassa ja minua askarruttavassa asiassa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
että rakastamastaan ihmisestä haluaa uskoa hyvää ts. että se lyönti oli jonkinlainen "vahinko" Toisen anteeksianto ja katumus voivat olla vakuuttavia. Ja jatkossa hävetään ja pelätään -ihan turhaan.
Pidä vaan päätöksesi. Säästyt paljolta.
Jos sinulla on lapsia velvollisuutesi on pitää heidät pois väkivallan ulottuvilta.
Toivottavasti et koskaan joudu kohtaamaan asiaa käytännössä.
piti siis sanoa että
anteeksiPYYNTÖ ja katumus voivat olla vakuuttavia eka kerralla..
hyvä sitten sanoa "mitä minä sanoin". Seuraappa OMAA käytöstäsi, ennen sitä tulevaa lyöntiä.
Ei kai kukaan mene naimisiin väkivaltaisen puolison kanssa. Eräänä päivänä voi huomata elävänäs väkivallan keskellä eikä välttämättä itse tajua miten asiat ovat.
Fyysistä väkivaltaa edeltää aina henkinen alistaminen, jolloin uhri jopa itse uskoo olevansa syyllinen ja ansainneensa väkivaltaisen kohtalon.
Uhri myös häpeää, eikä hänellä usein ole ketään jolle kertoa asiasta. Kukaan ei usko.
Väkivaltaa ei pidä koskaan puolustella, vähätellä eikä sietää.
ja hermostuksissa "läpsimistä" Mutta SAMAT asiat miehen tekemänä muuttuvat henkiseksi ahdisteluksi ja hakkaamiseksi. Mistähän johtuu...
ei saa läpsiä. Riidellä saa molemmat. Riiteleminen on sanallista. Piste.
Riitely on eri asia. Riitelyssä pari on tasa-arvoinen. He ilmaisevat tunteitaan ja jos kokevat loukanneensa tai loukkaantuneensa, sopivat ja pyytävät anteeksi. Väkivalta on eri asia, se tähtää alistussuhteen luomiseen väkivallan avulla. Fyysistä väkivaltaa tosiaan edeltää verbaalinen. Molemmat ovat väkivaltaa, tarkoitettuja alistamaan, nöyryyttämään ja satuttamaan. Tekijä on tietoinen teoista, ne eivät ole vahinkoja. Hän antaa itselleen oikeuden loukata toista ja saa siitä palkintonsa. Peli olisi pantava poikki heti kun sen huomaa, ei pidä sietää itsensä loukkaamista, muuten koko asia pahenee ja pahenee.
nyrkin muodossa! Mutta aina tunteella... miksi miehen oma tunne pitäisi kieltää???? Kyllä on laitonta, mitä sitten? jos se on omaa.....sitten istutaan.
tunnetta, joku pääsee hengestään. Raja kulkee lyömisen kohdalla. Tämä on fakta.
Jos kommunikointi on noin tuskallista, ja jos se nyrkki on se ainoa tapa ilmaista tunnettaan, olisi ehkä parempi istua yksin, ettei tarvitse istua vankilassa!
yms sanallista ilmaisua ei missään kielletä. Siihen joko vastataan sanallisesti tai lähdetään pois tilanteesta. Ei lyödä.
miettiä etukäteen miten pahasti verbaalisesti loukkaa riidellessä.....koska sieltä saattaa tulla tunteella. Miettikääs nyt vähän sitä pistävä kielisyyttänne parisuhteissa. / Vapaisiin miehiinhän sitä ei kehdata käyttää. Verbaalisesti loukkaaminen ei ole sen sallitumpaa kuin lyöminenkään. Jos mies ottaa vastuun lyömättömyydestä, on naisen otettava vastuu pistävästä kielestään, joka lähes aina on alkutilanne.
joka on kielletty. Edelsipä sitä ihan mikä tahansa. Miehille on sellainen Lyömätön linja, jossa sedät ymmärtäväisesti ja hitaasti voi kertoa sinulle, jos ei mennyt perille.
Impulssikontrollia kiitos
kyllä toisen herjaaminen on laissa kielletty! Miksi mielletään että riidoissakin saa sanoa "mitä tahansa" Ei saa !!! Kyllä on pidettävä suu supussa! Monet ovat jo alkaneet nauhoittaa riitelyä.......herjauksesta alkaa napsahtelemaan nyrkin lisäksi, tuomioita.
rumaankaan kaaliin....
Onko pakko olla yhdessä sen herjaajan kanssa, jos olet noin onneton? Avioeron saa ihan helposti. Jos sen sijaan käytät nyrkkiä, rikot lakia ja saat ansaitun tuomion. Oman itsesi takia kannattaisi elää rauhassa itsekseen. Ei ole pakko olla suhteissa, jos se ei onnistu!
saavutin päämääräni !! ps. "Oletko täyspäinen ? Vai mahdollisesti suurin mahdollinen?"
Koskaan toisen käytös ei oikeuta lyömään. "Seuraappa omaa käytöstäsi!!" antaa jo vaikutelman että omalla käytöksellään voisi vaikuttaa toisen väkivaltaisuuteen. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja toisen on vain se hyväksyttävä lyömättä tai lähdettävä kävelemän jos ei kestä.
Tunnetta ei pidä kieltää mutta lyönti kyllä. Etsi vaikka terapiasta keinoja käsitellä tunnetta rakentavammin ettei tarvitse turvautua väkivaltaan.
Omassa suhteessani olen tehnyt omalta osaltani paljon työtä oman kommunikointini suhteen... yritän aina puhua asiallisesti, morkkaamatta ja syyttelemättä ja jos en siihen pysty rauhoitun hetken omissa oloissani. Se on vaikuttanut myös kumppanini käytökseen, mitä rauhallisempi olen ite, sitä rauhallisempi on hänkin... Vaikka päähän ottaisi kuinka kovin ja olisi kuinka loukkaantunut pitää silti osata hillitä itsensä. Itselläni se ei aina aivan onnistu mutta melkein kuitenkin... Miten teillä, jotka elätte/olette eläneet väkivaltaisessa suhteessa, toimii keskustelu? Omalta puoleltanne ja hänen puoleltaan?
luulet väkivallan vähenevän, elät kuitenkin väkivallan pelossa. Hyssyttely ei auta, usko pois.
Ei kenenkään tarvitse hiiviskellä huopatossuissa ja olla puhumatta ettei väkivaltarikolliset häiriinny. Usein pelkkä soitto 112:een auttaa.
Et kai ota tuon palstaa häiriköivän hullun väkivaltafriikin juttuja todesta (aina silloin tällöin täällä riehuu).
todellakaan ole kyse hyssyttelystä vaan asiallisesta käyttäytymisestä muita ihmisiä kohtaan... suuttua saa mutta senkin voi ilmaista asiallisesti, ei tarvitse huutaa ja solvata... Väkivalta on mielestäni kaikissa tilanteissa väärin... vielä moninkertaisesti kun kyse on omasta rakkaasta jota pitäisi voida kunnioittaa ja arvostaa. Siltikin varmasti omalla käyttäitymisellä on väkivaltaan paljon vaikutusta... ainakin useimmissa tapauksissa...
Sitten minua vielä jäi ihmetyttämään tuo edellä mainittu henkinen alistaminen... miksi kukaan siihen suostuu??? Onko kyse jo aiemmista itsetunto-ongelmista, siitä että hakee jonkun haukkumaan kun oma olo on huono? vai mistä?
jonkun haukkumaan.
No joopa joo...
Tuohon kysymykseen löytyy tältäkin palstalta lukemattomia vastauksia, jos vain viitsisit lukea ja vähän ajatellakin lukemaasi.
Minä vain kysyin... mitä ihmeen patoutumia sinulla on???
Ja heti on patoutumia.
Niitähän täällä on aina jonkun mielestä suunnilleen jokaisella kirjoittajalla.
Minä vain olen yksinkertaisesti kyllästynyt siihen, että vaikka täällä kuinka ihmiset kirjoittaa ja kertoo asiasta nimeltä parisuhdeväkivalta niin aina joku esittää noita sinunkin esittämiäsi kysymyksiä.
Jos lukisit joskus, etkä vain etsisi toisista patoutumia.Voisi jotain selvitäkin.
Ihan totta hyvä ihminen... mitä pahaa kysymisessä on? en ole täällä muita kirjoituksia edes lukenut ja tahdoin vain tietää asiasta joka minua mietitytti... Rauhoittuisit hieman... Olen pahoillani jos jotenkin loukkasin
että olisin jotenkin kiihtynyt tai jotain??
Jos olisin ja sinun suhtautumisesi olisi, mikä se nyt on, niin hoitaisitko silloin mielestäsi tilanteen fiksusti? Noinko sinä saisit tilanteen rauhoittumaan, kun alkaisit puhumaan minun patoutumistani ja ties mistä.
Tuossa kysymisessä on juuri se paha, kun monet täällä yrittää kertoa väsyksiin asti, miksi ihminen reagoi väkivaltaiseen partneriin niin kuin reagoi ja aina joku tulee sitten taas esittämään juuri noita kysymyksiä. Jaksaako kukaan loputtomiin selittää ihmiselle, joka ei kuitenkaan ymmärrä eikä edes halua ymmärtää.
Täällä joku joskus kirjoitti, että näitä asioita ei pysty eikä edes kannata yrittää ymmärtää järjellä.
Miksi edes mietit tuollaisia, kun omassa elämässäsi ei kertomasi mukaan ole väkivaltaa eikä sen uhkaa? On todella helppoa sanoa, miten toimisi missäkin tilanteessa, mutta kun tosi paikka tulee, niin jostain syystä ihminen ei sitten kuitenkaan toimi, niin kuin aikoi. Eikä siitä pitäisi syyllistää ketään.
Minä en kirjoita tätä millään tavalla kiihtyneessä mielentilassa vihaa uhkuen. En elä väkivaltaisessa suhteessa enkä kärsi huonosta itsetunnosta, johon tarvitsisin jonkun haukkumaan itseäni, että saisin rypeä vielä syvemmällä itsesäälissä.
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, miksi mietit jotain, mihin sinulla ei ole vastausta ja sellaisen vastaus ei sinulle kelpaa, joka sen voisi antaa.
Minä en viitsi edes yrittää vastata sinulle, koska asenteesi on väärä.
Minua ei ole koskaan pahoinpidelty, mutta pelossa olen joskus joutunut elämään. Tiedän, mitä kaikkea ihminen joutuu jo silloin kokemaan, joten ei tulisi mieleenikään suhtautua väkivallan uhriin noin ylimielisesti kuin sinä.
Äläkä viitsi täällä kenellekään tulla puhumaan patoutumista tai muusta. Mitä sinä voit päätellä kenestäkään tai kenenkään elämästä muutaman kirjoitetun rivin perusteella?? Et mitään. Menit metsään jo tuossa, kun kuvittelit, että minä olen kiihtynyt. Näitä kirjoituksia voi tukita ihan oman mielensä mukaan. Toiselle jää aivan päinvastainen mielikuva kuin toiselle. Riippuu täysin siitä, millä mielellä täällä on itse liikkeellä.
Toivottavasti joku minua viisaampi pystyy antamaan sinulle noita kaipaamiasi vastauksia. Suosittelen edelleen, että luet tämän palstan aiempia kirjoituksia. Vastauksia löytyy aivan varmasti, jos vain pystyt ne ymmärtämään ja hyväksymään ne.
Tähänkin palstaan purevat tavanomaiset hakutoiminnot, joten säästäisit kaikkien aikaa ja vaivaa, jos viitsisit ensin hakea vanhoista ketjuista vastauksia kysymyksiisi. Edellisellä vastaajalla oli ihan oikea pointti siinä, että sinun olisi ehkä hyvä tutustua koko palstaan. Näitä samoja asioita on puitu ennenkin.
Toki kysyä saa, mutta itsekin pitää vähän viitsiä.
otsikolla "Oletteko löytäneet elämänne takaisin?" ja sieltä nimimerkin "selviytynyt" vastaukset hänelle.
Todella hyviä kirjoituksia.
:))
Sainhan asiallisen vastauksen... kiitoksia siitä... luen tuon ketjun heti kun taas aika riittää=)
Luin tuon keskustelun sittenkin heti, minun täytyi, niin paljon asia minua askarruttaa. Ja sain paljon vastauksia kysymyksiini ja nyt ymmärrän paremmin lapsuuttani ja äitiäni, joka on aina elänyt väkivaltaisissa suhteissa. Elää vieläkin... En ole todella tarkoittanut ketään loukata enkä perheväkivallan uhreja syyllistää tai syyttää... Tai ehkä kuitenkin vähän... Olen yhä vihainen äidilleni, jota en koskaan ole voinut kunnioittaa... Mutta ehkäpä en kuitenkaan purkaa näitä tuntojani täällä... Mutta nyt ymmärrän perheväkivallan uhreja paremmin, vaikken syitä väkivallalle tiedäkään...
Kiitos vielä vinkistä sinulle ja teille muillekin jotka minulle olette vastailleet!!!
Hyvää kesänjatkoa!!!
Olen sama ihminen, jolla epäilit olevan jotain patoutumia..
Löydät tältä palstalta paljon muitakin kirjoituksia, jotka auttavat sinua ymmärtämään asioita myös äitisi kannalta. Sinulla on ollut vaikeaa, mutta niin on hänelläkin. Kaikki eivät jaksa pelastaa itseään eivätkä edes lapsiaan väkivaltaisesta liitosta.
Itse tein lähtöpäätöksen ennen kuin varsinainen väkivalta alkoi. Siihen suuntaan oltiin menossa. Oltiin vasta muutettu paikkakunnalle. En tuntenut ketään. Minulla oli vain lapset ja mieheni. Lähteminen ei ollut helppoa. Kolmen lapsen kanssa tuntemattomaan. Helpompi olisi ollut jäädä.
Onneksi lähdin! Tänä päivänä elämä on kunnossa ja minä ja lapset voimme hyvin.
Kaikki loput eivät valitettavasti ole onnellisia. Ihminen uupuu todella nopeasti väkivaltaisen kumppanin kanssa.
Anna anteeksi äidillesi. Ei hänkään tahtonut sellaista elämää. Ei itselleen eikä sinulle.
Olen pahoillasi puolestasi, jos sen vain sallit ja olen onnellinen että olet lähtenyt kun vielä olet jaksanut.
On helppo ajatella antavansa anteeksi, miksi en antaisi anteeksi äidilleni, me molemmat olemme kokeneet niin paljon... haavat eivät ole vielä täysin umpeutuneet, enkä voi näiden vuosien jälkeenkään vielä sanoa olevani täysin eheä... Mutta voin jo paremmin ja uskallan itsekin taas katsoa aurinkoon... Ja minun täytyy myöntää etten olisi sama ihminen ilman kokemaani... pahassa mutta myöskin hyvässä mielessä...
Ehkä joskus tulee aika jolloin minäkin voin antaa anteeksi... Rakastan äitiäni hyvin paljon ja tahtoisin suhteemme taas jotenkin eheäksi... Mutta nyt yritän ottaa välimatkaa häneen, vaikka tiedän hänen tarvitsevan minua yhä kipeästi... En voi auttaa häntä nyt, minun on ensin autettava itseäni, vaikka se kovin itsekkäältä kuulostaakin...
Kiitos vielä, annoit minulle paljon ajattelemisen aihetta myös oman käytökseni suhteen ja olen pahoillani että olin niin lyhytnäköinen...
itseäsi. Sitten vasta äitiäsi sen minkä voit.
Se ei kuullosta itsekkäältä. Se on oiken.
Sinä elät omaa elämääsi, äitisi omaansa. Tärkeintä on, että opit ymmärtämään, että elämä ei aina mene niin kuin sen haluaisimme menevän. Meillä on omat toiveemme ja suunnitelmamme, mutta joskus kaikki kääntyykin aivan päälaelleen.
Minä haluan uskoa, että vaikeillakin asioilla elämässä on tarkoitus. En minäkään olisi tänä päivänä se ihminen, joka olen, ilman omia kokemuksiani. Monenlaisia tunteita olen joutunut käymään läpi vihasta epätoivoon ja taas pienin askelin uuteen alkuun.
Kaikki tunteet ovat sallittuja ja ne kannattaa käydä ihan rauhassa läpi.
Jonakin päivänä sitten huomaa, että jalat kantaakin taas ihan kunnolla.
Olet oikealla tiellä kun uskallat käsitellä tunteitasi ja pohtia asioita. Sinä näet nämä asiat eri näkökulmasta, kuin minä, mutta niitä kannattaa miettiä myös äitisi kannalta. Se auttaa sinua ymmärtämään paljon enemmän.
Anteeksi, että olin tyly sinulle aluksi. Luulin että olit täällä vain syyllistämässä. Olet kuitenkin selvästi ihan oikeasti hakemassa vastauksia. Niitä löydät täältäkin ja kirjastosta löytyy aiheeseen liittyvää kirjallisuuta.
Voimia sinulle!