Mulla on nyt kinkkinen tilanne menossa ja hyvät neuvot olisi tarpeen. Olemme aikuinen lapseton aviopari, yhdessä olemme olleet sen viitisen vuotta. Kummallakin entisiä liittoja hajonnut useampi. Minulla liitot hajonneet lähinä miesten juopottelun vuoksi ja miehelläni hänen tai ex-puolisonsa pettämisen vuoksi. Kun aloimme seukkaamaan mieheni (ainkin väitti) että ensimäistä kertaa eläissään hän on nyt semoisessa suhteessa että pettäminen ei edes ole käynyt mielessä. Mahdollisuuksiakaan ei hirveästi ole ollut kun kapakoissa emme käy ja jos käymme niin aina yhdessä. Kuitenkin, tietäen nämä tarinat leopardin täplistä jne. olen ollut aina varuillani. Sen päätin jo ajat sitten että kerran jos pettää niin minä lähden. Olen liian vanha haaskaamaan aikaani enää kusipäihin.
Noh, tässä pari kuukautta sitten alkoi jotenkin naisen vasito hälyttämään että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan. Mies alkoi tekemään paljon ylitöitä ja oli kotona kärttyinen ja riidanhaluinen. Jos saa nääs oikein kunnon riidan aikaiseksi niin voi lähteä ovet paukkuen pois jaolla esim. kaverilla tai kesämökillä yötä muka rauhoittumassa ja palata kotiin ammulla sovintoa hieromaan. No, enhän minä tyhmä ole!!!
Tarkistin puhelimensa ja olipa sinne ilmestynyt sellainen kummallinen nimi kuin HUTSU. Numero nimen takan oli prepaid joten omistajan nimeähän ei löytynyt mistään. Otin numeron talteen ja koiti soittaa siihen omasta kännystäni niin ettei muneroni näkynyt toisesta päästä. Sieltähän vastasi joku nainen, ei sanonut nimeään. Menin mykäksi ja löin luurimen kiinni.
Kyselinpäs sitten mieheltäni että kenenkäs numero se tämä tällainen on, niin hän väitti sen olevan yhden Virren ( hänen kaverinsa jonka nimi on Marko Virtanen ja jota kaikki ovat aina kutsuneet Virreksi) väittäen että kyllä Virreä joskus kutsutaan myös Hutsuksi. Sanoin että soitin numeroon ja sieltä vastasi nainen ja ukko siihen ettei hän voi moisesta tietää kun Virre ite oli numeronsa hänen puhelimeen syöttänyt.
Noh, päätin esittää että "hyväksyn" hänen selityksensä ja ajttelin pitää tilannetta silmällä noin niinku että soitteleeko hän kyseiseen numroon jne. Vähän aikaa meni niin OHO kyseinen nimi olikin kadonnut puhelimen muistista kokonaan. Ajattelinpa sitten tarkistaa että mikähän siellä puhelimessa se Virren numero oikein on(josko uko olisi vaihatnut nimen/numeron "oikeaksi"). Eipä sieltä löytynyt koko Virreä olleenkaan millään nimellä.
Ajattelinpa tuolloin että okei, oli asian laita miten oli niin nyt se on ilmeisesti loppunut kun kerran numero on poistettu. Koska en ikinä pääsisi selville miten asia oikeasti oli katsoin parhaaksi unohtaa koko jutun.
HUOKAUS, viime viikolla mies unohti puhelimensa kotiin lähtiessään töihin ja tulipa siinä käytyä läpi puhelutiedot. Huomasin että oli edellis iltana lähettänyt viestin jollekkin Karille ja yllätys yllätys Kari-nimen takaa löytyi juuri se samainen pre-paid numero joka oli edelliskerralla ollut nimen HUTSU-takana!!!! JA sen tiedän että Virtasen Markoa ei kukaan IKINÄ kutsu Kariksi!!!
Aikani järkytyksestä toivuttua, ajattelin että soitan ukon puhelimella tuohon numeroon ennekuin hän tulee töistä mutta kerekspä ukon puhelimest aloppua akku ja piniänsä en tiedä joten ei onnistunut. Ehkä hyvä niin koska nyt minulla on ollut aikaa miettiä asiaa ja yrittää päättää mitä tehdä. Senkin tarkistin mikä Virren oikea puh.nro on ja se ei todellakaan ole tuo pre-paid. Viestit ukko aina poistaa kaikki joten semmoista mahista ei tule että niitä näkisin piatis islloin jos sattuisin paikalle kun viesti tulee ja kerkeäisin itse sen ekana lukemaan. Mikä on vaikeaa koska ukko on laknut pitämään puhelintaan äänettömällä.
Tiedän nyt siis että miehelläni ei ole puhtaat jauhot pussissa mutta mitä teen? Voisin tietysti raa'asti vain jättää ukon ja sanoa syyksi että "mietippä sitä". Tahtoisin kuitenkin tietää kuka tuo nainen on ja jättää ukkoni siten että tälle ei jää epäilystäkään siitä että nyt on mokannut ja pahasti. Enkä tiedä onko kyseessä vain viestittely vai onko tapaamisia ja sen sellaista. Toisaalta, mulle riittää että on viestitelly ja yrittänyt piilotella numeroa. Pettämistähän sekin on. Vai?
Asiat joihin tarvitsen neuvoja:
-miten selvittää naisen henkilöllisyys tai osoite kun tiedän vain pre-paid numeron? Tämähän viittaisi ehkä myös siihen että nainen saattaa olla omalla tahollaan varattu ja on hommannut pre-paidin johon mieheni voi ottaa yhteyksiä salaa. Senkin takia haluan selvittää henkilöllisyyden koska haluan ehdottomasti kertoa hänen miehelleen mikä on homman nimi.
-jos olisit minä; soittaisitko naiselle miehen puhelimesta ja kysyisit suoraan mikä on homman nimi? Kun olen pari kertaa yritänyt soittaa omasta puhelimesta ilman numeron näyttöä hän ei enää vastaa ( mieheni lienee varoittanut)
-jos olisit minä; laittaisitko miehen puhelimesta viestiä tuohon numeroon ja katsoisit mitä sieltä tulee takasin? Millaisen viestin lähettäisin?
Neuvokaa nyt hyvät ihmiset miten edetä tässä asiassa!!!
Kunnes tiedän mitä teen, olen nyt vain kuin ei mitään olisi tapahtunut. Itse asiassa olen alkanut esittämään oikeen herttaista ja ihanaa vaimoa jotta tuntuu ukolla sitten kahata kauheammalta kun hänet jätän. Samalla olen alakunt tekemään valmisteluja eron edessä ( tavaroiden jakoa ja asunnon metsästystä yms). Kaikki tulee olemaan tarkaan suunniteltu kun eron hetki koittaa, en nääs halua nähdä koko paskakasaa enää ikinä sen jälkeen kun tämän asian saan selväksi.

Vastaukset 20
Vanhimmat
lähdet jo nyt. Olet jo tehnyt paljon sellaista, ettei sinuunkaan voi vastaisuudessa luottaa. Et luota mieheen eikä hänkään voi luottaa sinuun. Miksi ihmeessä vielä pidätte tuollaista teatteria?
katso amiehen puhelin ja hänellä lupa katsoa minun puhelimeni. Ja kuten kerroin kysyin hänelät tuost anumerost ajo silloin eka kerralla kun sen löysin j ahän valehteli vastauksen. Kerroin jopa sen että olin yrittänyt soittaa numeroon ja siletä vastasi nainen. Eli siinä suhteessa en ole tehnyt mitään luvatonta tai jättänyt mitään kertomatta. Vmesesä lödökseän en neenää kerro tai kysy suoraan koska viimeksikin oli vastauksena valhe häneltä joten lienee turha odottaa että tällä kertaa tulisi sitten totuus. Voin minä lähteä hetikin mutta sitten jää totuus kokonaan saamatta. Kostosta puhumattakaan.
sä horiset. Ainoa joka tossa oli mokannu ja pahasti on se pettäjä-äijä. joten lueppa kuule toi teksti uudelleen niin jos sä tajuaisit sen paremmin.
tommosta äijää kattele...voitko muka enään luottaa??? Ja alä vaivaudu tollasten paskakasojen vuoksi jätä heidät ihan omiin oloihinsa. kyllä se sattuu kun oikeasti toista rakastaa mutta kokemuksellani voin sanoa että aika antaa helpotuksen!
ollut aivan liikaa aikaa miettiä asioita ja hautoa juttuja omassa päässäsi. Yksinkertaisinta on kysyä mieheltäsi suoraan asiasta. Jos et vakuutu, soita miehen puhelimesta sille naiselle, tartu härkää sarvista kiinni. Kaikki muu juonittelu ja vehkeily miehesi seläntakana kostautuu vain itsellesi, teet itsestäsi syyttä hullun.
Aina on parempi pitää huoli vain omista asioistaan eli jos naisella on oma mies jossain, jätä hänet rauhaan. Viestintuoja ammutaan aina ja käännät sillä vain kaikki itseäsi vastaan.
että älä ainakaan laita ukkoa soittamaan sille naiselle niin että olet itse vieressä kuuntelemassa... tämä nainen ei tässä se suurin syypää ole eikä sinun tule syyttää muuta kuin ukkoasi, jolla se velvollisuus sinulle on kertoa miten asian laita on. Viimeiseen astihan se yrittää väittää ettei mitään ole tapahtunut, ja takuulla sille toiselle naisellekin sanonut, ettei saa kertoa sinulle mitään, on ne sellaisia kettuja. Jos saisit jotenkin ukon kiinni itse teosta esim. riidan jälkeen seuraatkin minne se lähtee, niin johan olisi turha ukon enää väittää vastaan, jos naisen luo lähtee!
Enpä voi tuota naista syyttää, enhän onko hän tahollaan varattu vai ei ja mitä soopaa ukkoni loppujen lopuksi on hänelle syöttänyt. Tuon vieressä kuuntelemisen kun mies soittaisi hänelle tiedän myös kokemuksesta ei toimivaksi. Tein niin exäni kanssa ja lopputulos oli vain että sain kuulla yhdessä sovittuja valheita siitä miten jutuu in nyt ohi. Jälkeenpäin selvisi että eihän se mitään ohi ollut vaan jatkoivat juttuaan ja naurua riitti kun olin niin tyhmä etten tajunnut että toimiihan se puhelin silloinkin kun minä en ole vieressä kuuntelemassa.
En todellakaan välitä siitä mitä puhelevat tai lupailevat toisilleen tai mulle. Minä tahdon vaan saada selvyyden siitä mikä on totuus jotta voin epäröimättä ja pystyssäpäin lähteä tästä suhteesta. Haluan pystyä selvästi osoittaan miehelle että hän on oikeasti jäänyt kiinni PETTÄMISESTÄ eikä vain siitä että puhelimessa oli jonku naisen numero pimitettynä. Varmuus siitä että olen oikeassa on pakko saada jotta ei käy niin etten jälkeenpäin kun muistaa vain ne hyvät puolet toisesta, ala ajattelemaan että olinko sittenkin tyhmä kun puhelin-numeron takia tein lopun. En tahdo että asiaan jää minkäänlaisia epäselvyyksiä MINULLE ITSELLENI. Jos kävisi niin että seuraisin häntä riidan jälkeen ja näkisin että menee naisen luo se riittäisi. Ei mun tarttis mennä heitä tenttaamaan. Minä olisin saanut kaiken minkä tarvitsinkin. Ongelma on vain se että hän lähtee autolla ja kun lähden autolla perään ei ole vaikea olla huyomaamatta että akka-pöljähän siellä perässä yrittää roikkua :(
Sanon vaan että paska homma...Tulee oma vastaava tilanne hyvin mieleen. Ja sitten aina ihmetellään että vaimot "roikkuvat" miehessään eivätkä anna rakastuneen salaparin viettää onnellista elämää. Eihän se niin mene, vaan kyllä mies haluaa sen vaimonsa/ykkösensä aina pitää ja valehtelee ja pimittää suhteitaan minkä ehtii. Päätä nyt tuossa asioita kun olet ihan pimennossa. No, itse yrittäisin olla välittämättä koko asiasta enää ja keskittyisin omaan elämään. Hanki uusi mies tai rakastaja ja pistä aikasi mieluummin vaikka puhelinseksiin tämän kanssa kuin ukkosi tekemisten seuraamiseen. Paljon parempi mieli sinulle!
Saat itsellesikin muuta ajateltavaa - ja jos jäät kiinni, tietääpä miehesi miltä sinusta on tuntunut hänen tekosensa! Miehet on vaa siitä vitun tyhymiä, että ne luulee oikeuden pettämiseen olevan vain heillä itsellään! Ei muuta kun palamaan vaan!!
Kysy mieheltä suoraan. Ja jos kieltää, niin pyydä siltä seisomalta soittamaan tai lähettämään viesti ko. numeroon..
Ja jatka muuttovalmistelujasi..
numeron omistajan henkilöllisyys. Numero kuuluu eräälle kevytkenkäiselle naikkoselle jonka kanssa ukolla oli tapana pettää ex-vaimoaan. Voi vitun vittu!!!!
Ajattelin nyt tehdä niin että sanon ukolle näin:
Nytpä mulle on selvinnyt kenen numero se oli se HUTSUn nimellä oleva. Eipä ollut Virren senkin valehtelija.
En mainitse nimiä enkä mitään siitä että tiedän että numero on vieläkin hänen kännyssään eri nimen takana. Saas nähdä miten paljon tuo myöntää suoraan ja uskaltakoonpa vielä valehdella että " poistin numeronki jo ajat sitte" tai jotain muuta saatanan paskaa. Voi vitun vittu että osaa ottaa päähän moiset petturit!!
ja tuu ihmeessä sitte kertomaan miten ukko reagoi! Siis tiesit, että ukkosi on pettänyt exäänsä tämän naisen kans? On ukolla otsaa pettää sinuakin saman kanssa sitten, varsinkin jos tietää, että sinäkin tiedät kyseisen tyypin!
Noh,ukko tuli töistä ja laitoin heti kovan kovaa vastaan. Ohessa selostus siitä miten petturit viimeiseen asti inttää ja valehtelee:
(M= minä, U=ukkoapaska)
M: Sainpas tänään selvitettyä kenen se HUTSUN puhelinnumero oikeesti on.
U: se on Virren numero.
M: Eipä muuten ole ja sen tiedät itekki.
U: No sitte se on sen vaimon numero. Emmä voi tietää ku se ite sen sinne syötti. (tässä kohden pitää vielä kiinni siitä vanhasta valheestaan jonak silloin eka kerralla heitti.)
M: Ei muuten ole. Etkö vois lopettaa valehtelua ja puhua totta. Mä tiedän kenen numero se on.
U: No kuka se on, sano sitte jos tiedät. ( ei uskalla ite kertoa ku "toivoo" vielä että mä bluffaan)
M: En kerro, se on sun aika nyt kertoa.
U: No emmä tiedä kenen se on. Katoitko Enirosta, sieltähän se selviää. (tietää kyllä että pre-paideja ei sieltä löydy)
M: Enpä kattonu Enirosta. Selvis muuta kautta.
U: No jo on saatana soitetaan sitte siihen numeroon, sillähän se selviää. (Alkoi etsiä puhelimestaan numero animellä HUTSU tietäen tasan tarkkaan että on jo poistanut sen.) Oho, eihän täällä ole edes koko numeroa enää. (muka yllättyneenä)
U: No, sulla varmaan on se muistissa jollain paperilla ku kerran tunnut noin paljon tietävän. Hae se niin soitetaan.
M:On se sunki puhelimessa ku kerran oot sinne viestejä laitellut.
U: No én kyllä oo laitanut, eihän mulla ole koko numeroa enää.
M: Annapas se puhelimesi tänne niin soitetaan sinne. ( Etsin hänen puhelimestaan KARIN numeron ja näytän papreilapun jossa on se numero jonka kirjoiti HUTSUN takaa ylös ja yllätys yllätys sama numerohan siellä oli)
U: Täähän on Karin numero (ja yritti muka soittaa siihen silmät ympyräisinä ja kädet täristen. Tuo käsien tärinä olikin sitten ainoa merkki joka hieman paljasti että nyt ei ukolla olo ole hyvä. Silmistä ja naamasta ei olis kyllä ikinä arvnnut mitään. Hyvä tuo on apskaa puhumaan. Noh, kukaan ei tietty vastannut tai sitten ukko esitti että kukaan ei vastaa.)
M: Herra on nyt hyvä ja painuu vittuun. Tuu sitte kertoon kun haluat puhua totta.
VITTU. Sitä vaihdellaan numeroita eestaa eri nimille vaikka ei edes muka tiedetä kenen numero ja sitten numeroon laitetaan viestejä vaikka ei tiedetä kenen numero se on ku joku muu sen ite sinne syötti jne. Tsiisus mikä imbesilli.
Tosta näette miten petturit tosiaan viimeiseen asti valehtelee joten niiltä on ihan turha kysyä asioita suoraan ja sitten jäädä siihen uskon että asia on nyt selvitetty.
Ukko lähti mökille ja ei ole kuulunut mitään, siellä mitettii miten tästä pälkähästä taas ittensä valehtelis ulos. En vieläkään sanonut ääneen hälle tuon naisen nimeä joten jos hän tahtoo tulla rehellisesti mulle puhuun niin itse joutuu tuon nimen ensimmäisenä suustaan päästämään. Se on ainut merkki millä hän voi todistaa että totuutta puhuu. Ja ehkäpä valehtelee sittenkin, on naisen kanssa sopinut mitä sanotaan. Eli sanokoot mitä lystää, enää en luota ja todellakaan ota takasin.
Kämppä on katottuna nyt ja alan pakkaileen kamoja.
Elämä on murusina ja olo on todella rikkinäinen. Kerranki luulin että mulla on nyt se oikea kenen kanssa elän onnellisena loppuun asti. Ite en edes vielä näiden vuosienkaan jälkeen voinut kuvitella että olisin kenekään toisen kanssa saatikka että enää edes ihastuisin keneenkään muuhun. Luulin että hän tunsi samoin, niinhän hän sanoi, eli valehteli silloinkin :(
mutta ymmärrän kyllä, että helppoa sinulla ei ole. :( Tottakai petturi viimeiseen asti yrittää väittää, ettei mitään ole, ja nytkin varmaan hutsun kanssa soittelee ja sopii sotasuunnitelmaa, että muka hän on auttanut naista jossain hommissa, ja sen takia ollut yhteydessä, mutta ei ole halunnut loukata sinua, niin sen takia laittanut numeron eri nimen alle, koska syytä ei ole epäillä... Näin ne paskakasat vois just toimia... Olis kai se ukkos sen naisen aikoinaan ottanu itelleen jos olis halunnu, mutta on se kumma sitte että kuitenkaan ei oma riitä ja taas lähdetään toisen kelkkaan ja vielä sen saman!!! Tsemppiä sulle aikeissas!!
on varmaan paras ratkaisu laittaa kantapäät vastakkain, sillä kunnioitusta ei näy olevan puolin jos toisin.
No joo, mies oli vuorokauden mökillä eikä kuulunut mitään. Arvatenkin veti lärvit ja kehitteli naikkosensa kanssa toimintasuunnitelmaa. Tänä aamuna sitten sain kuulla valitut selvitykset:
-myönsi että numero on juuri se kenen väitän sen olevan mutta ei vieläkään suostunut päästään suustaan nimeä ( siltä varalta että bluffaan). Hän ei kuitenkaan ole tehnyt mitään väärää. Hän ei ole pettänyt. Sano sitten yhdessä lauseessa että siitä on 10v ku mä oon sitä pannu eli tuota kautta tuli sitten myönnettyä että sama ämmähän se on.
-Numero piti piilottaa koska mä oon kuulemma niin "skitso".
-samalla yritti ottaa selville millaisia viestejä olen mahdollisesti nähnyt väittämällä että siinäki viestissä luki sitä ja tätä ja että kyllähän mun pitäs tietää kun olen viestinsä lukenut. Näin jotta tietäisi miten paljon oikeesti tiedän.
-ukko sanoo että hänellä on kevyt olo kun hän on rehellinen. Juu, tänään on yhtäkkiä rahellinen kun eilen vielä kivenkovaan väitti ettei tiedä kenen numero se on.
-JNE. JNE. syytön viaton syytön rehellinen JNE.
-ei muista miten numero oli puhelimeen yhtäkkiä ilmestynty kun oli niin päissään että muisti pois. Muistas kuitenki varmasti jos olis käyny panemassa. HAHHHA, ei mee läpi
Siis, minä sanon tähän että enhän mä tyhmä ole. Vanhan panon numero ilemstyy puhelimeen väärälle nimelle ja ukko valhetelee sen olevan yhen kamunsa numero. Sitten ukko piilottaa samaisen numeron toisen kamun nimen taa ja väittää yhäki että se on sen ensinmainitun kamun numero eikä osaa selittää miksi hän on laitanut sen väärän kamun nimen taa. Saatikka miksi hän on viestitelly tuolle kamulle "väärään numeroon". TSIISUS ja kehtaa sitten väittää että hän on REHELLINEN ja ei ole tehnyt mitään VÄÄRÄÄ.
Voiko ukko tosissaan luulla että olen NIIN TYHMÄ että nuo selitykset menee läpi???
No ihan sama mulle, kamat on kasassa ja mä lähden nyt. Ukko saapi soitella en vastaa, kun tulee kotiinsa huomaa kyllä että mulla ei jääny tänne enää mitään. Naiskennelkoon nyt sitä nistansa niin paljon ku lystää ja selitelköön ittellensä miten on rehellinen jne.
E.V.V.K Meikä lähti nyt elämään sinkuelämää.
Mulla oli lähes vastaavanlainen tilanne kaksi vuotta sitten. Viimeiseen asti mies väitti, että mitään suhdetta ei ole, kunnes sitten mokasi ja unohti puhelimeen pari ratkaisevaa viestiä.
Rinnakkaissuhdetta oli kestänyt lähes vuoden. Voi prkl, että olin vihainen. Ei voinut äijä erota ennen uutta suhdetta, vaikka minä olin eroamisesta puhunut hänen kanssaan monesti. Munaton luuseri koko mies. Ajattelinkin, että paras kosto kakkoselle on saada hänet kokonaan =DD
Niin päättyi meidän lähes kymmenvuotinen liitto kahdessa päivässä, enkä ole päivääkään sitä katunut.
Nyt minulla on aivan fantastinen suhde, jossa kunnioitus ja luottamus on kunnossa. Tosin vei aikansa toipua kusipää pettäjän jättämistä haavoista.
Ai niin, exä katkeroitui erosta oikein kunnolla. Hän maksoi rahassa todella pitkän pennin pettämisestään. Ei jäänyt hänelle kuin velkaa monen vuoden asuntolainojen maksusta ja ihmettelee varmaan vieläkin, että mikä meni pieleen.
Ai että sentään. Maailmassa todellakin paha saa palkkansa. Minä tiedän sen =)
on naisen paras ystävä, varsinkin jos miehellä on huono omatunto. Onneksi olkoon hyvästä osituksesta.
"kohtalotoveri"
että pääset vihdoin elämään sellaista elämää, jonka sinä ansaitset! Saa ukko keskenään nyt miettiä mitä tuli tehtyä. Miten ne voikin olla niin tyhmiä, että luulevat, ettei oma vaimo/tyttöystävä tajua mitä on meneillään... Jos olisi halunnut pitää salassa niin olisi vaikka opetellut hutsun numeron ulkoa, ja poistanut aina kaikki viestitiedot, jos kerran niin tärkeää tähän oli/on yhteyttä pitää...
Mutta tsemppiä sulle edelleen ja katse eteenpäin! :)
pitää olla. Pisteet sulle. Sulla on samanlainen ajatusmaailma/toimintatapa kuin mulla :)
1) Naisen henkilöllisyyttä et tod.näk saa selville.
2) Soittaisin ja kysyisin homman nimeä. Olen niin tehnytkin ;)
3) Laittaisin viestiä ja olen laittanutkin. Laitoin yksinkert. viestin et Miten menee? Typy soitti ite takas ja KÄRY KÄVI ;)
Tsemppiä sulle salapoliisintyössä :)