Ystävän kateus

Kaverikseni tunki kerran ihan väkisin satunnaisesti töissä näkemäni ihminen, jonka motiivina taisi olla alun alkaenkin kateus. Tuntui siltä, että hän yritti jollakin tavalla nujertaa edes jotakuta tunteakseen itsensä paremmaksi. Koko juttu oli tosi omituinen, ja ihan häkeltyneestä mielenkiinnosta katselin sitä muutaman kuukauden, minkä jälkeen sitten nostin kytkintä.

Naisella oli monta kompleksia. Hän kärsi lyhyydestään, kasvoistaan, hiuksistaan, töppöjaloistaan ja siitä, että vaikka hänelle oli pienestä pitäen kotona selitetty, että hän oli maailman kaunein ja älykkäin pikkuprinsessa, hänestä ei loppujen lopuksi tullut mitään poikkeuksellisen erikoista eikä peilikään hymyillyt.

Hän sitten mollasi minun pituuttani, silmiäni, nenääni, suutani, korviani, muotoani, pitkiä koipiani ja aika seikkailullista työhistoriaani. Ihan suorin sanoin tai "vaivihkaa" itseään ylistäen: "kaikki on aina sanoneet mulle, että mulla on ihana tukka, ja mä en ainakaan mitään pitkää ja ruskeeta haluais" - voi arvata, että minulla oli pitkät, ruskeat hiukset. Aikamoista pelleilyähän tuo aikuiselta ihmiseltä oli.

Voin olla väärässäkin, mutta mielestäni tuo oli silkkaa kateutta ja omanarvontunnon epätoivoista paikkaamista.

Näin: Kun alat pärjätä paremmin kuin hän. Kun hän on pönkittänyt huonoa itsetuntoaan nälvimällä sinua.
Kun alat päästä itse hänen tasolleen tai jopa ylikin, se ystävä lemppaa sinut kuin vanhan tiskirätin sillä olet hyödytön koska olet pärjännyt vähintäänkin yhtä hyvin tai jopa paremmin.