Mikä neuvoksi, kun poikaystäväni haluaisi asua kanssani, mutta ei halua kahta kissaani samaan kämppään? Hän ei varsinaisesti vihaa kissojani, mutta ei pidä siitä, että niiden karvoja on joka puolella( siivousyrityksistä ja harjaamisesta huolimatta). Kissat ovat minulle hyvin rakkaita, enkä voi kuvitella luopuvani niistä poikaystäväni mielipiteen takia( allergian vuoksi tosin voisin harkita luopumista). Olen aika umpikujassa asian suhteen. Pitääkö minun odottaa seuraavat 10 vuotta, kunnes aika jättää kisuistani, asua erillään vai heivata äijä?
Kissaongelma
Ongelmakissa
273271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ittellä on sekä kissa ja koira mutta emäntä puuttuu;) en panisi ollenkaan pahakseni vaikka talouteeni tulisi emäntä ja pari kissaa lisää;)
Mikähän on miehesi rakkain ja/tai aikaavievin harrastus tms??? Pyydäpä häntä lupumaan siitä... Katso mitä tapahtuu.
Kannattaa lukea tämä tarina huolella,mutta ensin vakava mielipiteeni.
Kissat ovat sinun perheesi jäseniä ja sinulle rakkaita.
Millainen ihminen voi vaatia luopumaan niistä itsensä vuoksi.
Tietysti allergia voi olla hyvä syy,mutta miehelläsi ei sellaista ilmeisesti ole.
TARINA(totta joka sana)
Tunsin miehen joka ei ollut mitenkään eläinrakas,hän tapasi ihanan naisen jolla oli lemmikkinä kissa.
Mies asetti ehdoksi yhteen muutolle että kissa on hävitettävä tai hän ei suostu yhteis asumiseen.
Mies vieraili naisen luona harvakseltaan ja juoni pahoja kissan pään menoksi,jättäen ovea auki tahallisesti ym.
Mies oli ehdoton,kissat karvaavat sohvat,haisevat ja metelöivät öisin,vaihtoehto on kissa tai mies.
Nainen mietti asiaa vakavasti harkiten koska molemmat olivat hänelle rakkaita.
Valitsi kissan,olihan se elänyt yhdessä emäntänsä kanssa useat vuodet.
Vuosia myöhemmin samainen mies vakiintui erään toisen naisen kanssa,muutaman vuoden yhteiselon jälkeen heille hankittiin kissa,vuoden päästä toinen kissa.
Miehestä oli tullut kissoja rakastava mies.
Tarinan opetus on siinä ,jonka kyseinen mies itsekkin on myöntänyt,hänellä ei aiemmin ollut kokemusta kissoista eikä muutoinkaan ollut eläinrakas johtuen siitä ettei lapsuudessa ollut lähipiirissä koiria tai kissoja.
Vanhasta tapauksesta hän kertoi olevansa pahoillaan,kuinka itsekkäästi hän silloin ajattelikaan koska kuvitteli naisen tekevän mitä vaan puolestaan ,ja kissasta hän ajatteli kuin se olisi ollut viemärirotta josta oli päästävä eroon jika tapauksessa.
Vaikka nainen olisi hävittänytkin kissansa mies ei usko olisiko suhde kestänyt pitkään koska rakkaudesta hän ei sitä pyytänyt vaan pelkästään itsekkäästä vallanhalusta.
Kuulostaa vähän oudolta että hemmo on luultavimmin tiennyt kisuistasi alkaessanne seurustella ja nyt eivät kissat sitten kelpaa asuinkumppaneiksi.
Älä anna hänen tehdä kissoista ja rakkaudestaan vaihtoehtoisia. Tai hänhän voi yrittää sitä mutta silloin tiedät että hänen tunteensa eivät ole aitoja.
Mietipä, yrittääkö hän muutoinkin ohjailla elämääsi? En nyt halua masentaa mutta jos näin on, niin tilanne pahenee mitä tiukemmin sidot itsesi häneen.
kissanomistajana ihemttelen miten pari pientä suloista otusta voisi tehdä poikakaverisi elämän niin sietämättömäksi että ei sinun, oman rakkaansa, kanssa voi yhteen muutta. Kuulostaa aika itsekkäältä sikäli että ethän sinäkään aseta hänelle moisia raakoja ehtoja yhteenmuuton suhteen. Sinuna sanoisin hänelle että asutaanpa sitten vaan erillään...
Ei voi väittää, etteikö se olisi suuri elämänmuutos, alkaa elämään kissojen tai koirien kanssa! Kyse ei ole siitä tykkääkö eläimistä vaan siitä haluaako elää niiden kanssa samassa huushollissa. Pahin asia on mielestäni ne karvat. Niitä on lattialla, sukanpohjissa, kengissä, paljain jaloin ei viitsi kulkea yhtään. Sohvalle tai mille tahansa jos istuu, niin on housut karvoissa. Vaatteet on paras valita sillä lailla, että karvat irtoavat niistä helposti tai sitten rullata joka kerta itsensä teippirullan kanssa kun lähtee ihmisten ilmoille. Imurointia pitää harrastaa monta kertaa viikossa, että tilanne pysyisi jotenkin hallinnassa. Kyllä se on kuulkaa iso muutos ja ratkaiseva asia siihen verrattuna, että voi liikuskella huushollissa ihan miten vain, ruokia ei tarvitse vahtia koko ajan vaan voi hetkeksi jättää silmistään kun esim. puhelin soi toisessa huoneessa. Keittiön pöydät ovat myös paljon hygieenisemmät, kun ei ole kissoja. Silloin tietää että otus ei ole käynyt hiekkalaatikolla tarpeillaan ja tullut sen jälkeen tepastelemaan ruokapöydälle (olen oikeasti joskus löytänyt kissanhiekkaa keittiön pöydiltä). En myöskään ikinä haluaisi koiria tai kissoja sänkyyn, mikä tuntuu olevan tärkeä asia monille eläimenomistajalle. Ajatelkaa missä kaikissa paikoissa ne ovat tassuineen painaneet ulkona ja minne kuononsa työntäneet ja sitten vain pusimaan ja nukkumaan emännän naaman viereen. Yök... Kissojen ja koirien kanssa ei pysty elämään edes suurin piirtein hygieenisesti. Siitä en jaksa edes kirjoittaa, että minnekään ei voi lähteä 12 h pidemmäksi aikaa, kun pitää käydä kotona pissattamassa ja ruokkimassa koiria/kissoja...
Elämänmuutos on suuri ja pysyvä ja jos on hygieeninen ihminen, ei siihen totu koskaan. Jollain lailla sietämään voi kyllä oppia (niin kuin minäkin parissa viime suhteessani..).
Ainoa kompromissi minkä minä tiedän, on pyhittää makuuhuone sellaiseksi paikaksi, jonne eläimillä ei ole lupa mennä. Ainakin minulle se on ollut suurin kynnyskymys.
P.s. En ymmärrä miten kukaan ikinä voi valita eläimen ihmisen sijasta... Jos valitsee, sen valinnan kanssa on vain elettävä ilman mutinoita.
..siien kiintyy, se on perheenjäsen a omistaa on eläimen ottaessaa sitoutunut huolehtimaan siitä, Jos sitä et tajua, olet aika kylmä ihminen.
taitaa sulla olla kummallinen kissa ollut. Mun kissasta ei lähde karvoja kyllä tuolla lailla eikä sitä tarvitse harjata. itse se turkkinsa hoitaa. Eikä ole kissan hiekkaa. Kissalla on pissapaikka ulkoaitauksessa. Sitäpaitsi kissa pesee itsensä monta kertaa päivässä ja on todella hygieeninen eläin. Oikein opetettu kissa ei todellakaan hypi ruokapöydällä. Ihmettelen ihmisiä jotka ottaa eläimen ilman että ovat valmiita "kasvattamaan" sitä.
Kyllä minä ymmärrän sen, että eläimeen kiintyy ja niin kiinnyn minäkin tavallaan tuttuihin eläimiin (olen tosiaan elänyt eläinhuushollissa, mutta uutta eläintä en olisi antanut ottaa, koska se on minusta liian epähygieeninen ja hankala elämäntapa). Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten jotkut sinkut toitottavat suureen ääneen miten kissat/koirat ovat tuhat kertaa parempia kumppaneita kuin ihmiset ja omat lemmikit menevät aina ihmisten edelle. Eli jos kumppani tulisi allergiseksi, saisi lähteä..? Sittenpähän ovat yksin...
Se on tosi, että koirista lähtee huomattavasti enemmän karvaa kuin kissoista. Karkeapintaisiin huonekaluihin (esim. työtuolit, grrrr...) niitä kyllä jää kiitettävästi. Kissan p haisee kyllä tyrmäävältä pienessä vessassa, joten onnitelen sinua ulkoaitauksesta!
Olen itse asunut yhdessä kissahuushollissa ja parilla tutullani on myös kissat, jotka kiipeilevät minkä kerkiävät keittiön pöydillä. "Ei kissaa saa sellaista oppimaan" toteavat kaikki, jos ottaa pöydillä kiipeilyn puheeksi. Koiran saa siis oppimaan melkein mitä vain, mutta kissa on niin tyhmä, että ei opi? Asia selvä...
Hmm... katsotaas... ei näy vaatteissa juuri kissankarvoja. Tällä hetkellä ei taida löytyä yhtään. Ei ainakaan osu silmiin. Vaikka kotona on pitkäkarvainen kissa. Sohvat on nahkaa, niihin ei tartu niin helposti karvoja. Matolla kieltämättä niitä on jonkin verran. Ja kissan omalla (kankaisella) pedillä sitäkin enemmän. Sitten kun kissa istuu sylissä niitä kyllä tukee vaatteisiin tai kun se kiehnää oikein jaloissa. Vähän karvoja vähentää se kun ahkeraan harjaa kissan. Ja riippuu vaatteistakin, toisiin ne tarttuu helpommin.
Makkariin kissa ei sa tulla, koska mies ei halua. En ymmärrä miten kissan karvat nyt ovat niin suuri ongelma. Mutta en ole kovin siisteysintoinen ja bakteerikammoinen. Pitää tietysti ottaa huomioon, että ihmiset ovat hyvin erilaisia. Toista joku asia ei haittaa yhtään ja toiselle se voi olla isokin ongelma. Ja itse olen tottunut kissoihin jo lapsesta.
Mutta olen sitä mieltä, että kannattas heti seurustelusuhteen alussa sanoa, että ei pidä kissoista eikä halua koskaan sellaisia huusholliinsa. Eikä vasta sitten kun ollaan yhteen muuttamassa.
Mulla on pitkät ja paksut hiukset ja niitä on usein kyllä siellä sun täällä (ja viemärit aina tukkeutuu...). Kun äsken etsin niitä kissankarvoja löysin vaan irronneen hiukseni housuiltani... Voisihan tuo mies harkita minunkin vaihtamistani vähemmän karvaiseen...?!
Ei meilläkään kissa hypi ruokapöydällä. Raapii kyllä tuoleja...
"jos on hygieeninen ihminen, ei siihen totu koskaan."
Myytinmurtajissa tehtiin testi. Koiran suu on hygieenisempi kuin ihmisen. Koiraa on turvallisempi suudella kuin ihmistä.
Mieti sitä!
Mutta toki joidenkin eläintenomistajien kodit voivat olla haisevia ja epäsiistejä. Mutta niin voi ihmisten kodin muutenkin.
Niin kuin tuossa joku jo sanoikin, kun eläimen ottaa, sen huolehtimiseen sitoutuu. Monien mielestä eläimen voi pistää kiertoon, mutta niin saadaan vain aikaan niitä otuksia, joista hetken kuluttua sanotaan, että elukalla oli päässä vikaa ja se oli lopetettava.
Sinun asemassasi en missään nimessä suostuisi valintaan. Valintahan itse asiassa on miehen, ottaako sinut sellaisena kuin on oppinut tuntemaan vai asuuko erillään. Toivon teille koko porukalle kaikkea hyvää, mutta tiedäthän hyvin, että suinkaan kaikki alkaneet suhteet eivät kestä elämänmittaa. Silloin vasta oletkin katkera, jos suhteenne muutaman ajan kuluttua kariutuu, ja sen takia luovuit otuksista, jotka luottivat sinuun.
Niin ja vielä, omaa kokemusta on aikanaan lievästi koira-allergiseksi ilmoittautuneesta poikaystävästä. Sen aikaisista koirista aika on jo jättänyt, mutta tuossa ne tuhisevat vierekkäin talon nykyisten sohvanvaltaajien kanssa, eikä allergiaa ole ollut koskaan. Uskaltaisipa vaan joku tulla sanomaan jotain poikkipuolista hänen koiristaan... Sen minkä haluaa, tekee mahdolliseksi. Jos poikaystäväsi haluaa elää kanssasi, hän tekee sen mahdolliseksi.
Olet selvästikin siis eläinrakas ihminen...jollei mies nyt halua eläimiä niin tuskin tulevaisuudessakaan? Oletko valmis elämään lopun elämääsi ilman eläimiä jos sattuisikin löytymään pitkäaikainen kumppani. Vai heivaatko miehen ja elät juuri niin kuin itse haluat.
Itse ainakin heivaisin miehen saman tien!
Meillä oli tilanne 7 vuotta sitten se, että muutin kotoani suoraan poikayästävän luokse. Meillä on lapsuudenkodissani ollut AINA kissoja, samoin mummoloissani jne. Poikakaverillani ei koskaan mitään, eikä missään nimessä ollut edes halunnut!
Poikaystävä ei halunnut minun muuttaessani "vaivoikseen" vielä kissaakin ja omahan oli kotinsa - asia tulikin ajankohtaiseksi kun muutettiin omaan ekaan yhteiseen kämppään. Valmistelin asiaa puoli vuotta kertomalla ylipäänsä kivoja, positiivisväritteisiä juttuja kotieläimistä, sitten kävimme tavallista enemmän vieraisilla äidilläni, missä siis kissoja sekä kaveriniluona, jolla oli tuolloin 5 kissaa.
Aika kului, miehen pehmitys eteni... ja kävi niin, että ystäväni pelasti sattuman kaupalla kaksi kissanpentua kuolemalta (kyllä, jotkut ihmiset edelleen hukuttavat ei-toivottuja pentuja!) mutta ei voinut pitää niitä pysyvästi itse. Tässäpä tilaisuus! Toinen pentu tuli "väliaikaiseeen sijoitukseen" meille. Mies ilmoitti, että tasan puoli vuotta on maksimiaika, sitten lähtee joko hän tai kissa - ja hän oli aivan tosissaan.
Puoli vuotta meni aika kiivaasti, tuntui että kissalla ja miehellä oli jatkuvaa tappelua satunnaisista asioista, jotka oli mulle kissaperheessä asuneena itsestäänselviä. Esim. karvapallon oksentaminen, valkoiset karvat mustassa puvussa, ulko-ovesta livahtaminen (asumme kaupunkikeskustassa eli ei-ei ulos ilman hihnaa), kerran jopa protestipissat sekä yleinen hiekan levittely kylppäriin... Tunnelma oli välillä aika kireä.
Sitten yllättäen umpeutui tuo puoli vuotta sellaisena aamuna jona mieheni makasi sängyllä kainalossaan selällään makoileva kissa. Toinen nuoli kättä ja toinen rapsutteli mahaa (saa arvata kummin päin). Oli pakko ikuistaa valokuva tuosta hetkestä. Kuva on meillä edelleen jääkaapin ovessa ja kissa saa pian seuralaisekseen toisen pennun - ei tosin itse enää pentu tietysti ole!
Mies on puhunut jälkeenpäin monesti siitä, että hän ei vain ollut tiennyt millaista on asua eläimen kanssa, siksi aluksi näki pelkät negatiiviset puolet eikä halunnutkaan nähdä muita. Vasta ajan kanssa oli kuulemma tajunnut mitä kaikkea muuta kotieläin tuo mukanaan. Toivoa siis lienee! Kyse saattaa olla teidänkin tapauksessa puhtaasti vain tietämättömyydestä - on joku mielikuva, joka on saatu jostain vuonna X, ja joka on vain vahvistunut paremman puutteessa vuosien aikana. Joten häntä pystyyn! Ehkä teillekin löytyy jokin ratkaisu ja elämä vaan lutviutuu itsestään kuntoon :-) Tsemppiä!
Ei sinulla ole kissaongelmaa, on vain miesongelma. Itse tietäisin , jos pitäisi valita, kumman valitsisin. Tietysti oman rakkaan kissan ja se on aina etusijalla, muusta ei keskusteltaisikaan.
Pane mies valitsemaan, joka sinä ja kissa yhdessä tai ei mitään.
heivaa mies! jos hän todella haluaisi kanssasi asua, hän kestäisi kyllä muutamat karvat... kodissa nyt sattuu vain näkymään elämän jäljet. ei mieskään täysin sisäsiisti ole, vaatteita ja tavaroita lojuu joka puolella ja eikä ne pisutkaan aina pönttöön osu :) täytyy vain oppia elämään pienessä epäjärjestyksessä, viimeistään siinä vaiheessa kun lapsia tulee :)
Itselläni on kolme koiraa, enkä todellakaan luopuisi yhdestäkään kenenkään miehen takia! Ja varsinkaan kun ei ole edes allergiaa. Niin kuin on jo sanottu, onhan miehesi tiennyt kissoistasi jo alusta lähtien!
Ja kyllähän miehen pitäisi ymmärtää että sinulla on ollut kissat jo kenties monta vuotta, ei niitä nyt voi vain johonkin heittää koska mies ei pidä niistä. Täytyyhän niitä eläimiäkin ajatella!
Ja sitten sinulle joka kirjoitit kissankarvoista ym. eläimien tuottamista vaivoista, niin onhan niissä paljon tekemistä. Mutta ainakin minun mielestäni vaivan arvoista. Meillä on aina ollut kotona eläimiä, joten olen tottunut siihen, että vaihdan aina ns. kotivaatteet kun menen kotiin, silloin ei siistemmissä vatteissa ole karvoja.
Ja hygienisyydestä. Tottakai eläimet likastavat, tulee kuraa ym. Mutta ei niistä pienistä bakteereista ole normaalisti ihmiselle haittaa, (jos esim. koira on tassutellut ulkona) On tietysti eri asia jos kissa tulee suoraan hiekkalaatikosta pöydälle, mutta kuten joku jo sanoi, niin ei opetettu kissa sitä tee, paitsi ehkä silloin kun kukaan ei ole kotona.
Ja tottakai voit pitää makuuhuoneesta eläimet pois, mutta eläimet ovat sängyssä tottuneet nukkumaan monta vuotta, voi olla vaikeaa niitä sieltä pois opettaa.
Olet päässyt jo aika pitkälle suhteessa, jossa toinen ei siedä lemmikkejäsi. Joskus aikoinaan itsellänikin oli sellainen poikaystävä ja nuorena hömppänä jopa mietin, pystyisinkö luopumaan kissoista poikaystävän vuoksi.
Onneksi äijä paljastui ääliöksi, suhde loppui ja kissat säilyivät minulla. Kylläpä olisi harmittanut, kun olisin luopunut rakkaista lemmikeistäni! Näitä tapauksia on tullut nähtyä liian monta, että suhde on kariutunut ja lemmikit on heivattu. Sitten suhteen päätyttyä on kiva ottaa uusia, ja taas uuden seurustelukumppanin myötä niistä luovutaan.. huoh! Kun lemmikin ottaa, siihen sitoutuu sen elinajaksi. Valitettavasti lemmikit ovat monille kertakäyttötavaraa ja vain hetkellistä viihdykettä.
Itselläni tuli vielä myöhemmin vastaan miehiä, jotka eivät kissoja sietäneet mutta viisastuneena en edes alkanut sen vakavammin tapailla tällaisia tyyppejä.
Miehiä tulee ja menee, kissat on ja pysyy ;) Ja jo viidettä vuotta elukoista pitävä miekkonen rapsuttelee kissojamme, joista yksi yhdessä hankittu (yhteensä neljä, joukossa toki myös koira ja lapsikin) saman katon alla :)
Meidän suhteen alussa miehellä ei ollut mitään kissojani vastaan, joita oli silloin 4kpl, mutta sitten kun muutimme yhteen hän huomasi pieniä juttuja mihin sitten meni totaalisesti hermot. Yhdessä vaiheessa sanoikin että joko kissa lähtee tai hän. Tosin tuolloin 3 kissoista oli vielä leikkaamattomia ja ne merkkailivat silloin tällöin..., Joten ymmärsin kyllä mieheni mielipiteitä. Selitin kuitenkin etten kissoistani luovu. Kissat on nyt leikattu ja opetettu että pöydille ei hypitä eikä sohvaa raavita, joten nyt on kissat sekä mies tyytyväisiä. Yhdestä kissasta luovuin mieheni takia mutta jälkeenpäin kävi ilmi että se oli paras ratkaisu myös kissojen kannalta! Mutta älä ihmeessä mene kissoistasi luopumaan! Ne ovat aina vierelläsi ihan sama mitä kävi ja miehistä taas ei ikinä voi olla varma koska löytävät mielestään parempaa seuraa.... Joten tsemppiä ja pidä kissat!
Jos oikeasti rakastaa ei ehtoja latele!
Laita mies käveleen jos ei muuta mielipidettä.
Minullakin yks suhde päättyi osaksi sen takia ku jätkä sanoi ettei hänen lapsi/tulevat lapset asu mun koiran kanssa saman katon alla. Se siitä sitten... miehiä tulee ja menee, mut ystävät on ikuisia(tarkotan myös eläimiä).
Ihmeellistä että monet ovat kissojen puolella. Minulla ei ole ainakaan mitään hyvää sanottavaa kissoista. Kaikki tutut kellä niitä on niin sen kyllä huomaa. joka paikassa karvaa, kotona ja vaatteissa. Huonekalut joutuu ostamaan kissojen ehdolla, nekin sitten hajotetaan. Ei kai kaikki voi kissoista tykätä.
Oma tarinani kissanaiselle. Tapasin minäkin koiraihmisen, seurustelimme ja menimme naimisiin.
En itse isommasti välittänyt mistään koteläimestä. Mutta, koska koira oli olemassa jo ennen minua, katsoin sen kuuluvan pakettiin.
Se on perheen jäsen ei sitä voi heivata yli laidan. Niinkuin ei lapsiakaan, jos sattuu kumpanilla olemaan.
miksi sinun pitäisi kissastasi luopua?! mielestäni jokainen lemmikinottaja on vastuussa eläimestään loppuun saakka, ilman mutinoita. Vaikka elämäntilanne muuttuu, olet velvollinen huolehtimaan lemmikkisi hyvinvoinnista ensisijaisesti.
Jos miehesi on asian kanssa niin ehdottoman tiukka (ja typerä), että ei suostu asumaan samassa asunnossa kissan ja sinun kanssa, niin suosittelen suhteen tilan vakavaa punnitsemista. Jos kissankarvat ovat syy kieltäytyä yhteenmuuttamisesta, niin mielestäni yhteenmuuttaminen on jo todella huono ajatus. Jos kissankarva kauhistuttaa niin mitähän mieltä miehesi on sinusta irtoavista HIUKSISTA?! tai kertyvästä PÖLYSTÄ?? herranjumala!!
Minun neuvoni on, että voitte puhua asiasta ja miettiä onko nyt yhteenmuuttamisen aika, vai olisiko se myöhemmin. Mikäli yhteen päädytte, niin voihan käydä niinkin että miehesi tykästyy kissoihin? Oma mieheni ainakin oppi hyvin pian tykkäämään minun kissoistani, vaikka ennen oli hyvin välinpitämätön ja torjuva yleensäkin kissoja kohtaan. Mielipiteet voivat muuttua itse kullakin, kunhan miehesi ja tilaisuuden tutustua kissaasi.
luin kaikki vastaukset ja jokainen on tavallaan oikeassa. Minulla on ollut aina kissoja ja koiria (mm.koira 14 vuotta) huolimatta siitä että olen lähes pikkutarkka siisteyden suhteen. Sillä hetkellä kun tapasin nykyisen mieheni 3 v sitten, minulla ei ollut yhtään omaa eläintä. Hänellä oli pieni, rasittava ja huonokäytöksinen koira, joka nukkui sängyssä peiton alla, availi kaapit ja kiipeili ruokapöydälle ja paljon muuta. Ihan kiva koira muuten jos halusi. Muutimme yhteen ja minä pidin koiraa tietysti kuin omaani, opetin käytöstapoja ja lopetin sen ihmisten pureksimisen ym. Ja tietysti siivosin asuntoamme tuntikausia joka päivä josta huolimatta jakkupukuni töissä oli aina koirankarvoissa. Miehen ja minun suhde ajautui kriisiin muista syistä ja hankin oman asunnon. Seurustelu jatkui ja suhde parani, mies haluaisikin etsiä yhteisen asunnon. Minä haluaisin myös, mutta vaikka eläimiä rakastan, olen tajunnut ja huomannut etten halua enää sellaisen kanssa asua. EN SIEDÄ enää sitä karvahelvettiä ja likaisia lattioita, vaikka koira on periaatteessa puhdas, aina tassuissa kulkeutuu kuitenkin likaa. EN HALUA enää kaapista vetää puhtaita vaatteita päälle töihin lähtiessä ja huomata silti että mustat housut ovat sieltä täältä kuitenkin valkoisessa karvassa...jne paljon muuta. Ajan saatossa elämäni on siis muuttunut niin, etten halua nähdä sitä turhaa vaivaa enää. Työni vie nykyään valveillaoloajastani 80%, enkä halua käyttää eläimen vuoksi siivoamiseen sitä loppuaikaa. Haluan myös ne vähäiset vapaapäivä- tai lomapäivä mahdollisuudet käyttää miten hyvältä tuntuu, en luopua kaikesta jäädäkseni kotiin pissattamaan koiraa sateessa, kun hoitopaikkaa ei löydy. Surullista, mutta totta. Tiedän että koira on miesystävälleni rakas, joten ei tulisi mieleenkään edes ehdottaa siitä luopumista. En vain muuta yhteen heidän kanssaan, eikä koira voi asua luonani, korkeintaan käydä nopeasti kylässä eikä mielellään sitäkään. Tällä tasolla seurustelu pakon edessä on ok minulle. Jos mieheni kokee (ymmärtää varmasti asian sanomattakin,koska tuntee minut) että haluaa muutosta ja esim. luopua koirasta tai jonkin muun ratkaisun, hän varmaankin kertoo siitä minulle jotta voimme keskustella. Ja kenties perustaa yhteisen kodin. Muussa tapauksessa odotamme (koira elää n. 7 vuotta vielä) ja elämme kuten tälläkin hetkellä ja katsomme kestääkö suhteemme. Biologinen kelloni alkaa kuitenkin jo tikittää. Nyt toivon, ettei kukaan koiraihminen vastaa viestiin että olen itsekäs ja pitäisi vaan ottaa koko paketti. Onhan asiassa sekin puoli, että vaikka ottaisin "koko paketin", ei perhettä voisi perustaa vaan siivous jatkuisi entiseen malliin koiran eläkepäiviä odotellessa, minun biologisen kelloni tikittäessä ja miehen jankuttaessa lapsien hankinnasta. Eihän koiran, joka on purrut useita lapsia ja aikuisia, kanssa samaan kotiin voisi suunnitellakaan vauvoja, tappaisi vielä lapsen....että asiassa on monia puolia, ja kaikkien mielipiteet tavallaan oikeita. Ihminen muuttuu ajanmittaan ja rupeaa näkemään ásioita eri tavalla. Kenties myös halu asua tietyssä paikassa muuttuu ajan mittaan (kerrostalo/oma) jne. jolloin olosuhteet eläinten pitämiseenkin muuttuvat.
..kun omistajat ovat poissa.
Usko tai älä, mutta tuo on totta, mikäli ruokapöydälle on mitään mahdollisuutta päästä (esim. keittiön ovi ei ole kiinni).
Tämä on vieläpä helppo testata. Kääri paljon pieniä paperisia palloja ruokapöydän päälle yöksi. Aamulla pallot ovat lattialla. Kokeile, niin hämmästyt! Kissat ovat todella ovelia.
Meidän paksu köntyskatti jää kiinni pöydällä loikoilemisesta harva se päivä. Aina kun tulee kotiin - ulkoovi käy - kissasta kuuluu tömähdys kun se hyppää pöydältä pois. Aina esittää kuin ei olisi pöydällä ollutkaan, ja tulee tervehtimään tulijoita :D Todella harvoin jää kiinni itseteosta, tietää milloin hypätä pois.