tiedän että meidän on pakko erota, kun suhde ei toimi, mutta käy sääliiksi miestä ja pelkään olla yksin :( Vaikka tiedän et monet miehet olisi minusta kiinnostuneita. En ole ikinä ennen eronnut eli tää on mun ensimmäinen kunnon suhde. Tänäänkin taas yritettiin erota ja mies sanoi että ei halua pitää muhun enää yhteyttä niin olin ihan paniikissa, hän on mulle kuitenkin niin tärkeä ihminen, paras ystävä ja haluan olla jatkossakin ystäviä. Sain kauhean itkukohtauksen ja ollaan kai edelleen yhdessä, mut ei sekään tunnu hyvältä, mut parempi se kuin et ei olla ollenkaan yhteydessä. Sekoan kohta, auttakaa!
en osaa erota
umpikujassa
115011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama ongelma täällä :( Rakastan miestäni, mutta enemmän ystävänä. En uskalla jättää, kun tuntuu, että hänen maailma murtuu. En pysty katsomaan, kun hän itkee minun takiani.
Toisaalta mietin, voisiko vielä yrittää, vaikka kaksi vuotta on tullut pohdittua eroa. Jospa sitä jaksaisi elää elämäänsä kaverin kanssa, turvallisesti.
Olen eronnut kerran, omasta tahdostani silloinkin, ja vaikka olin aivan varma, että haluan erota, se oli siltikin kauheaa ja kivuliasta. Kesti pari kuukautta tottua taas yksinolemiseen, mutta se oli silti oikea ratkaisu. Kyllä se yksinäisyyden tuska menee ohi ja voi olla, että elämään ilmestyy nopeastikin uusi mies.
Jos tunnet, että tämä on ainoa oikea ratkaisu, uskalla lähteä. Jokainen on tässä maailmassa loppujen lopuksi yksin, joten on osattava pärjätä omillaan.
mulla siis aivan sama, rakastan miestä ystävänä, seksiä en sen kanssa halua, se intohimo katosi joku vuosi sitten, viime kuukausina harrastin sen kanssa seksiä vain miellyttääkseen sitä, itse en siitä nauttinut lainkaan :( Mut sit näen miten se kärsii kun kerroin että haluan erota, kertoo miten rakastaa mua, enkä halua satuttaa sitä. Mut eihän se ole oikein itseään eikä sitä kohtaan jatkaa suhdetta väkisin, koska ei halua toista satuttaa. Mut on se niin vaikeaa erota:(
Ollaan oltu jo yli 4 vuotta mieheni konssa yhdessä...ja nyt tajuan, etten rakasta sitä "oikein"...rakastan sitä ystävänä ja välitän ihmisenä. Mutta suhteen alussa ei minulla ollut sitä ihana ihastumista häntä kohtaan, mies kyllä rakastui heti(ja puhui asiasta koko ajan). Silloin ajattelin, että voihan sitä rakastua myöhemmin. Myöhemmin tuntui, että rakastan...vai olinko vaan tottunut siihen, että ollaan yhdessä???
Mies vieläkin rakastaa ja sanoo, että on maailman onnellisin mies. Arvostan miestäni! Mutta kannattaako olla yhdessä vain toisen takia?
eroa - Ei sua se ero ahdista vaan se, että jatkat suhdettasi vaikka et halua !
Haloo !
Toisaalta, jos sulla on useampia odottamassa kannattaa varmaan ensin tehdä valinta ?
ei mua oo kukaan odottamassa, mut jotkut olisi kiinnostuneita, mut eihän siitä välttämättä tule mitään, ja sitä mä just pelkään, et jään yksin :( Ja että exäni ei haluais olla edes ystävä (mitä kyllä epäilen).
jatkuu - pelasta itsesi ja eroa !
Tuu mun messiin. Mä jätän ton vaimoni jota en rakasta (sekin pitkä tarina miksi ollaan yhdessä) ja sä jätät sen joka ei sun kanssa voi olla.
Ei tarvi viettää sinkkuna aikaa, se ei oikein ole enää munkaan juttu.
Ootko lapsirakas muuten? Se on yksi harvoista kynnyskysymyksistä...
Niin oikeasti, onko kumppanimme todellakin ansainneet sellaisen ihmisen joka ei heitä rakasta?
Mä tiedän että mun vaimolle tulee helvetin vaikeaa ilman mua. Se on katkera, kamala prosessi... mutta ehkä se pitää käydä läpi jotta jokainen voi löytää SEN KETÄ RAKASTAA JA JOKA RAKASTAA OIKEASTI TAKAISIN?!
Eikö SE OLE _KAIKILLE_ oikein?!
se on väärin toista kohtaan, olen sen kanssa vain "velvollisuudesta", kun en halua satuttaa sitä, mutta tiedän että joku muu tekisin sen onnellisemmaksi, kuin mä teen (todella harvoin), en ymmärrä miten se jaksaa roikkua mussa, taitaa rakastaa todella paljon, välillä kyl tuntuu et ne on vaan sanoja, sillä se ei teoillaan usein sitä näytä ,mut sanoo liiankin usein. En tiiä, oon jo ihan sekaisin. Mut ehkä suurin pelko tässä on se että jään yksin, ja kun oon vielä niin hellyydenkipeä, niin en tiiä miten pärjään. Mut on se aika itsekästä´, en vaan voi itselleni mitään, helpoin ratkaisu olisi jos mies jättäis mut, mut ei se varmaan noin ikinä tekisi..
Kun on oikeasti rakastanut ja välittänyt toisesta ja jos tunne muuttuu pelkäksi ystävyydeksi on eroporosessi pitkä. Itse tein eroa miehestäni usemman vuoden. Tunnelma oli kotona välillä ihan kamala, mutta yhdessä oli oltava kun ei ollut valmis eroamaan. Kun se päivä tuli, mies muutti pois, kävin laittamassa verhotkin ex:lle hänen uuteen kämppään. Lopullinen ero ei ollut enää vaikea...
Umpikujassa: keskustele miehen kanssa, jos sinusta tuntuu ettet vielä voi lähteä, älä lähde, tee se sitten kun se tuntuu "oikealta". Uskon että asioilla on tapana tapahtua, kun aika on oikea.
Lohdullista kuulla tuo, että kun tällaisessa "kyllä me erotaan kun se sopii molemmille" tilassa on roikkunut jo toista vuotta, niin siitä saattaa seurata sitten vähän helpompi ero. Meillä vaan on lapsia 6-17 vuotiaat, joten se tekee erosta todella painavan. Mutta näin ei voi kauaa jatkua. Että mikään ei ala, kaikki vaan päättyy, hyvin hyvin hitaasti. Meidän on varmaan vaan vaikea hyväksyä se, että tehdään tavallaan väärin. Jätettynä olisi jotenkin sopivampaa olla, ehkä sekin jotain vaikuttaa. Molempia sattuu kuitenkin, jätettyä toki enemmän.