kysta suussa

annukka25

Kävin tänään päivystyksessä hammassäryn takia ja kuvissa näkyi kysta. En tiennyt että niitä voi tulla jopa suuhun.
Onko täällä joku joka on kokenut samaa? Pelottaa ihan mielettömästi!!
Pitäisi luultavasti mennä yksityiselle sitä poistattamaan, kun nyt on niitä kesälomia lääkäreillä. Vasta maanantaina saan soitettua aikaa`! Kokemuksia, pliis!

26

32560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei satu, ei kestä kauaa

      Hammaskirurgit poistaa niitä paikallispuudutuksella. Toimenpide ei kestä kauaa, eikä ole jälkeenkäänpäin kivulias. Tikit poistettiin noin viikon kuluttua leikkauksesta. Itselläni oli lievää turvotusta muutaman päivän ajan, jota varten sain 3 päivää sairaslomaa.
      Suun kystia on erilaisia ja osan leikkauksista Kela korvaa ja osaa ei - ainakin näin oli käytäntö vielä vuosia sitten, mutta hammaskirurgi kyllä sitten kertoo.

    • kystaleikattu

      Itsellä leikattu kaksi kertaa kysta ja aivan älytön toimenpide. Sattui aivan valtavasti. Suukirurgilla kävin yksityisellä ja toimenpide todella oli kivulias.
      Piikkejä laitettiin kyllä tosi monta, mutta siitä huolimatta sattui.
      Lopuksi vielä tikkienkin laitto sattui tosi paljon ja nostin jo kädetkin pystyyn...kuristaakseni kirurgin. Hän vain selitteli että yhtä paljon sattuisi lisäpuudutekin ja niin hän veteli tikit ja mulla kädet pystyssä kuristusotteeseen...

      Sitten kun homma oli ohi, oli vähän anteeksipyytävän oloinen, ei meinannut kotiinkaan päästää, varmisti olotilani ja jouduin ainakin puoli tuntia olemaan hänen kanssaan kun rupatteli jälkikäteen lohduttavasti... itse olin kyllä valmis heti lähtemään, ei sinänsä ollut olossa mitään vikaa, ettenkö olisi voinut lähteä, vit*** niin paljon kun piti tällainen kokemus vielä kokea.
      Eka kerralla leikattiin kouluhammaslääkärissä ja silloin kyllä sain tuhdin puudutuksen ja se leikkaus ei sattunut, mutta piikkien laiton kyllä muistan loppuikäni, oli niin karmivaa kun monta joutui silloinkin laittamaan,mutta silloin leikkaus oli tosiaan muuten kivuton... nyt kävi huono mäihä ja vielä jouduin pulittamaan leikkauksesta...
      Enää ei kyllä ikinä leikellä, ennemmmin otatan pois koko hampaat, niin eipä tarvitse enää traumoja kelata vuosien päästä..
      Tsemppiä sulle!

      • ei jäänyt traumoja

        Ei piikkien laitto tunnu, jos ensin laitetaan geelin muodossa olevaa paikallispuudutetta ikeneen. Jos ei suukirurgi tai hammaslääkäri huomaa sellaista laittaa, niin pyytäkää. Kyllä heillä kaikilla sellaista on lääkevarastossaan.
        Minulla kysta oli etuhampaiden välissä ja viilto tehtiin kulmahapaasta toiseen. Kipua ei tuntunut missään vaiheessa, ja siinä vaiheessa kun puudutus alkoi hävitä, otin suukirurgin antamia särkylääkkeitä. Minä hetkenä hyvänsä voisin mennä uudestaan, ei jäänyt pelkoja ja tarumoja.


      • yhtä hyvä tuuri
        ei jäänyt traumoja kirjoitti:

        Ei piikkien laitto tunnu, jos ensin laitetaan geelin muodossa olevaa paikallispuudutetta ikeneen. Jos ei suukirurgi tai hammaslääkäri huomaa sellaista laittaa, niin pyytäkää. Kyllä heillä kaikilla sellaista on lääkevarastossaan.
        Minulla kysta oli etuhampaiden välissä ja viilto tehtiin kulmahapaasta toiseen. Kipua ei tuntunut missään vaiheessa, ja siinä vaiheessa kun puudutus alkoi hävitä, otin suukirurgin antamia särkylääkkeitä. Minä hetkenä hyvänsä voisin mennä uudestaan, ei jäänyt pelkoja ja tarumoja.

        minulla taas sattui aivan älyttömästi koko touhu. Suukirurgi teki yksityisellä ja jäi kyllä melkoiset traumat. Leikkaus sujui hyvin vaikka sattui, piti vain pitää päätä paikoillaan liinan alla, vaikka kuinka teki mieli vetää pois kun sattui! Suukirurgi selitteli koko ajan ja sanoi aina minkä verran kestää ja lopetti välillä kun kipukynnys ylittyi reilusti!
        Ei puudutusgeeli aina auta, sorry vaan. Tapauskohtaisia tilanteita.
        Sinulla oli hyvä tuuri kun ei sattunut.
        Särkylääkkeitä minäkin sain kotiin ja vastaanotolla, mutta ei nekään vieneet särkyjä pois, kuten ei puudutuskaan. Minulle muuten laitettiin sitä geeliäkin, mutta siitä huolimatta piikit kävi tosi kipeää, ihan vedet silmissä odotin seuraavaa... mutta tietysti toimenpide oli välttämätön ja suukirurgi teki parhaansa tietenkin. Kivutonta se ei suinkaan minulla ollut, mutta hammas nyt kunnossa.
        Tsemppiä aloittajalle leikkaukseen.


      • Kivulias kokemus

        Mulla oli kivuliasta kanssa. Ensin juurihoito hampaaseen ja sitten juurenpään poisto ja lopuksi koko hampaan poisto.
        En minäkään halua pelotella, mutta juurenpääleikkaus oli suoraan sanottuna elämäni hirvein kokemus.
        En usko enää ikinä suostuvani moiseen operaatioon, joka on todella kallis ja voi käydä niin että kestää vain muutaman vuoden ja hammas joudutaan poistamaan ja joutuu korvaamaan hampaan proteesilla tai implantilla jos näkyvällä alueella.


      • hammasongelmat*
        Kivulias kokemus kirjoitti:

        Mulla oli kivuliasta kanssa. Ensin juurihoito hampaaseen ja sitten juurenpään poisto ja lopuksi koko hampaan poisto.
        En minäkään halua pelotella, mutta juurenpääleikkaus oli suoraan sanottuna elämäni hirvein kokemus.
        En usko enää ikinä suostuvani moiseen operaatioon, joka on todella kallis ja voi käydä niin että kestää vain muutaman vuoden ja hammas joudutaan poistamaan ja joutuu korvaamaan hampaan proteesilla tai implantilla jos näkyvällä alueella.

        Itsellä on pelastettu kaksi etuhammasta kahdella eri leikkauksella, ja leikkausten väli oli yli 10 vuotta, joten kyllä voi leikellä milloin vain uudestaan, jos ei eka kerralla tule kuntoon ja näin EHKÄ saadaan hampaat säilymään suussa.
        Itsellä pelastettiin siis etuhampaat, toisessa on tosi lyhyt juurenpää jäljellä ja hammas on pysynyt ihan moitteettomana jo vuosikausia.

        Mielenkiintoista näissä leikkauksissa kun minulle kirurgi painotti , että hampaan poisto on vielä kamalampi operaatio kuin juurenpääleikkaus.
        Juurenpääleikkaukset olivat kyllä kamalia, mutta olen tyytyväinen säilyneistä etuhampaista.

        Muutama vuosi sitten minulta poistettiin pari tervettä hammasta ja arvaa vaan ,miten pelotti mennä niiden poistoon kun suukirurgi oli valmiiksi jo sanonut, että hampaan poisto on pahempaa kuin juurenpääleikkaus! Minulle juurenpääleikkaukset oli tosi hirvittäviä, niin pelottelu vielä kamalammasta toimenpiteestä hammaskirurgin suusta oli todella kauheaa.

        Olin ihan shokissa mennessäni poistoihin, odotin vielä vielä kamalampaa kokemusta tietysti, koska suukirurgi oli näin sanonut aikaisemmin.Ja resektiot oli tosi karmivia. No, hampaan poistot sujuivat todella hyvin, eikä minulle niistä jäänyt mitään traumoja, mutta juurenpääleikkaukset eivät unohdu!
        Näin meitä manipuloidaan eri toimenpiteisiin! Ja voi sitten käydä aivan päinvastoin...
        Yksityisellä tehtiin kaikki.


      • Anonyymi

        Metka homma,minulta juuri poistettiin ala leukaluusta kysta,leikkaus kesti 2 tuntia,tehtiin kulutuksessa,hammaskirurgeista en ole kuullut,leukakirurgeista kyllä.
        Silta sairaalassa,meikussa, on leukakirurgian poliklinikka.


    • öladfkjg

      Minulta poistettiin paikallispuudutuksessa kysta etuhampaan juuresta ikenestä. Röntgenkuvassa näkyi selvästi tulehtunut alue, joka paljastui myöhemmässä vaiheessa kystaksi. Kysta oli muodostunut juurihoidettuun hampaaseen. Hampaan juurihoidosta oli kulunut 18 vuotta. - Kannattaa tasaisin väliajoin tarkistuttaa juurihoidettujen hampaiden kunto. ettei pääse tapahtumaan yllätyksiä. Itse huomasin hampaan epänormaalin tilan vasta siinä vaiheessa, kun ikenessä alkoi tuntua molemmin puolin selvä patti. Tässä vaiheessa oli jo hieman liian myöhäistä mennä hoitoon, mutta hammas pystyttiin kuitenkin pelastamaan, ainakin toistaiseksi. Kysta oli nimittäin ehtinyt kasvaa todella isoksi.

      Leikkauksesta on nyt kulunut 4 viikkoa, ja ien on edelleenkin arka, vaikka se alkaa olla päällisin puolin kunnossa. Kystan aiheuttama ikenen luukato on nimittäin varsin suuri. Leikkauksesta voisin sanoa, että se oli varsin kamala kokemus kaikin puolin. Eikä se todellakaan ollut mikään kivuton toimenpide. Puudutusainetta jouduttiin lisäämään koko toimenpiteen ajan. Viikko leikkauksen jälkeen poistettiin ompeleet ja juurihoidettiin viereinen hammas, joka oli kuollut tulehduksen/kystan takia. Juurihoidon jälkeen puudutuksen lakattua alkoi ikenessä tuntua armotonta kipua, joka ulottui nenään asti. Kipu tokeni vasta kahden Panacod-tabletin jälkeen. - Ien ja nenä ovat edelleen arat, vaikka eivät varsinaisesti kipeät olekaan.

    • Hammasvaivainen

      Itselläni alkoi neljä päivää sitten aivan sietämätön kipu hampaassa ja leuassa, ja röntgenkuvan avulla kuolleen etuhampaan juuresta löytyi tulehtunut kysta (n. sentin kokoinen). Hammaslääkäri aloitti hampaaseen juurihoidon, kirjoitti reseptin kahteen antibioottiin sekä kipulääkkeisiin ja varasi uuden ajan hampaan hoitoon viikon päähän. Lääkäri sanoi myös, että jos kipu pahenee, hammas joudutaan poistamaan, mutta pelkällä juurihoidolla pitäisi kuulemma selvitä. Syön nyt antibiootteja toista päivää ja kipu alkaa viimein hieman hellittää, mutta leukani on todella turvoksissa (puhjenneen kystan takia?), minkä takia suun avaaminen ja puhuminen on hankalaa. Pohdinkin nyt, kuuluuko turvotus asiaan, kun lääkäri ei sellaisesta mitään maininnut. En kuitenkaan tosiaan haluaisi tuota hammasta poistattaa, etenkin kun palvelualalla työskentelen. Onneksi ei kuitenkaan montaa päivää tarvitse odotella, että saa hammaslääkäriltä vastauksia. Olen kyllä todella tyytyväinen, että kipu on saatu edes jotenkin aisoihin, se kipu josta kärsin oli jotain aivan epätodellista. Vaikka kipulääkkeiden voimalla tässä edelleen elellään.

    • Resektio tehty
    • "hammas mätänä hoid.

      tänään 5.8.2013 poistettiin minulta kysta suusta alhaalla hampaistosta.Oli 2,5cm.se on ollut kauvan.Ikävä vain oma hammaslääkärini ei ymmärtänyt , vaikka vasta 26.6 "et tämä taitaa olla kysta" oli useita kuvia otettu ja koko leuvan alueen
      kokokuva nimittäin röntken.23.5 otetiin juurihoidettu amalgaani hammas.
      Silloin jo tuli kaikkee mönjää pois. Kun kuvasta näky jo 18.4 et siel se on hammasjuures,niin lääkäri sano et,"se on ollu siellä niin kauvan kyl se kestää" kun viiden viikon päähän suostui jen rotiskon ottaa pois ,siis ajan anto.26.6 anto
      onnes sen ajan sen poistoon,siis lähetteen kyksiin.Ise kiirehdin sit sitä aikaa et otettas pois.Nyt on helpotus et se on pois.Nyt vaan pitää hoitaa niin kuin on neuvottu
      .Ei tarte pelätä kyl se suukirurgi hienosti homman hoitaa!

      • Umppu1

        Kyseessä on siis ilmeisesti ollut radikulaarikysta, eli tulehtuneeseen hammasjuureen kehittynyt tulehduspesäke. Näitähän näkee, eli juurihoidetuissa tai pahasti reikiintyneissä hampaissa niitä silloin tällöin kehittyy. Ne kasvavat hitaasti vuosien mittaan eikä niiden poistamisella sinänsä ole kiirettä. Jos huhtikuussa huomataan ja (saman vuoden) elokuussa poistetaan niin hyvin on mennyt. Se röllykkähän on meinaan siellä juurenpäässä kasvanut jo vuosia.


    • ahdistunutpotilas

      Tuntuuko tuollainen Hammaskysta suussa? Kun mulla on mennyt viisaudenhammas kokonaan.. Ja sen jälkeen tuossa leuassa on patti, mutta suussa ei tunnu mitään... Ja en viitsi enää mennä hammaslääkäriin näyttämään niin paskaa hammasta..

      • hampaaton1

        Ei kannata mennä näyttämään. Itse tein samoin ja tänään leikattiin golfpallon kokoinen kysta. Poistettiin useita hampaita jne. Oli melkoinen määrä luuta kadonnut ja poskiontelo ommeltiin umpeen. Kyllä se sitten joskus ilmoittelee itsestään ja jälki on tällaista!

        Ei se erityisesti suussa tuntunut se patti. Nyt tuntuu!


    • Ei kannata peätä

      Moi
      Minulta poistettiin juurihoidettu hammas, jonka juurelle oli tullut kysta ja samalla rytäkällä kaivettiin kystakin pois. Puudutus toimi hienosti, eikä mitään kipuja tuntunut.vaikka operaatio kesti reilun tunnin. Kiitettävää toimintaa hammaslääkäriltä ja avustajalta.

    • avato1

      4 tervettä alaetuhammasta poistettiin 3 vuotta sitten, kun hampaiden alapuolelle oli muodostunut suuri kysta. Viikko sitten ilmestyi poistettujen hampaiden kohdalle ikenen ulkosivulle keskelle jälleen uusi patti aivan kuin ien olisi lohjennut. Täytyy selvityttää hammaslääkärillä, mikä leukaa tai ientä taas vaivaa. Ikenen pala on revennyt yläpäästä ja repsottaa ulospäin.

    • Odottanut liian kaua

      Itse kävin kolmen tunnin operaatiossa tänään, hammas pois ja luuhun kiinnittynyt kystä pois ja kuopan puhdistus, voi järkytys sitä kipua, veet valui silmistä, puuduteltiin useallaki aineelle, kipu sitämätön, mutta se kaikki kauniin hymyn arvoista, nyt terve suu

      • Ylläripylläri1

        Minulta löydettiin kysta sattumalta röntgenissä kun kuvattiin kipeää alatakahammasta. Sijaitsee alhaalla viimeisen hampaan takana. Kirurgi totesi myös, että on ollut siellä kauan. Näytti nesteen täyttämältä "pallukalta". Mitenkään ei ole minua vaivannut. Samalla totesi, että viisaudenhampaan viereinen hammas oli kokonaan halki ja siihen sain juurihoidon ja se poistetaan myöhemmin. Oli myös tulehtunut. Kuvat kystasta lähtivät tarkempaan arviointiin ja päättävät sitten kuka ja missä leikataan. Hyvä, että moinen löytyi ja aivan sattumalta. Saadaan pois.


    • ojkjbhvg

      Joulu meni jo ja kysta kyllin tuli.

    • Resektio

      Kävin eilen juurenpäänresektiossa. Mulla oli alaetuhampaassa kova kipu 14 vuotta sitten. menin tuolloin hammaslekurille, muttei löytänyt kipuun syytä - ei ottanut röntgenkuvaa suoraan edestä vaan vain sivuilta. Kipu häipyi stten pikku hiljaa. Välillä sitä oli, mutta ajattelin vain ikenen ärtyneen.

      Vuosi sitten menin ekan kerran ykstyiselle ja hän teki kunnon tarkastuksen, jossa löytyi yli 1cm mittainen tulehduspesäke etuhampaan alta. Hammasjuuri oli joskus murtunut (ei siis hampaassa reikää) ja siitä tämä ontelo sitten kehittynyt. Vuosi hoidettiin juurihoidolla, josta ei hyötyä ollut.

      Eilen olin vähän yli tunnin operoitavana esilääkityksen ja kunnon puudutuksen turvin. Ainoa mikä sattui oli olo kotiin päästyä oli kyllä aivan kamala: verta valui suussa, leuat turvoksissa, syödä ei voinut jne... Kuin olisi turpiin saanut.

      Tänään jo parempi olotila!! Pystyy varoen syömään pehmeitä ruokia, kipua ei juuri tunnu ja leuka on turvoksissa hieman. Jos tästä näin hyvin mennään eteenpäin, niin ei kaduta. Vaihtoehtona olisi ollut hampaanpoisto, ja nyt ei kyllä rahaa implantteihin ole.

      Tsemppiä vaan kaikille resektioon meneville. Ei olle kivaa, mutta siitä selviää hengissä. Ja pyytäkää esilääkitys (diapam 10mg) niin pelko ja jännitys pysyy kurissa.

    • pkojihu

      kysta voi olla paha juttu

      • jännittää

        Niinpä. Kysta leikettu josku 90-luvulla hammaskirurgin toimesta puudutuksessa. Nyt sitten ens kuussa sairaalaan. Leikkaus nukutuksessa sairaalassa ja korvaava väliaikainen hammas mukana samalla asetettavaksi. Hammas ok, mutta ei ole leikkauksen jälkeen paikkaa juurille. Turha kuulemma nyt suunnitella implanttia kun luuta kadonnut. Toivottavasti on kuitenkin hyvänlaatuinen ja kumpa riittäisi vaan yhden hampaan menetys. Olen käynyt säännöllisesti hammaslääkärissä ja näin vaan pääsi käymään :( Kasvaapi vaan melkoista vauhtia.


    • Savolainenviäräleuka

      2006 leikattiin laaja keratokysta oikeasta alaleuasta. Toimenpide oli traumaattinen vaikka puudutusta lisättiin toimenpiteen aikana ueasti. Auki jätettiin aukko takahampaan taakse ja siinä oli dreeni noin kaksi viikkoa. Sen tarkoitus oli että kertyvä neste valuu sitä kautta pois.
      Hammaskirurgi muistuttu hoidon loputtua että keratokystalla on taipums uusiutua. No, niin siinä sitten kävi. Nyt 2014 samassa paikassa todettiin taas uusi kysta. Kävin leukaluun röntgenkuvissa ja magneettikuvissa. Kirurgi laittoi leikkausjonoon ja kertoi että tällä kertaa toimenpide tehdään yleisanestesiassa. KIITOS! Ainut asia joka minua tässä nyt lohduttaa kaiken kurjuuden keskellä. Varoitteli vielä siitä että voi olla että menetän kolme takimmaista hammasta siinä rytäkässä. Toivon että tämä on viimeinen kerta kun tähän rumbaan joudun.

    • kärsimys ei vahvista

      Ihmettelen miten vieläkin tehdää äärimmäisen tuskallisia leikkauksia suuhun ilman toimivaa kivunlievitystä. Eikö todella ole mahdollista käyttää ilokaasua tai antaa potilaalle vaikka morfiinia tms. eikä niin että leikellään ikeniä sekä porataan leukaluuta vaikka ne eivät ole kunnolla tai pahimmillaan ollenkaan puutuneet. Mitäs sitten tehdään jos potilas ei kerta kaikkiaan kestä sillä on turha höpöttää mitään kivun voittamisesta tahdon voimalla sillä jos kipu on kyllin suuri et hallitse enää itseäsi. Kenestäkään ei varmasti tule narkomaania jos tuollaisessa tilanteessa annettaisiin kyllin voimakasta kipulääkettä niin ettei potilaalle jää elinikäistä painajaista operaatiosta.

    • P.O.Tilas

      Itselläni leikattiin kysta kitalaesta viime kesänä.
      Lähetteen sain keväällä tutkimuksiin hammaslääkäriltä,kun hammasröntegenissä,
      näkyi kitalaessa jokin epämääräinen tumma läiskä.

      Kävin ensin tutkimuksissa ja sitten tehtiin toimenpide päätös.
      Lääkärin tarkastus ja sitten tutkimukset.
      Tutkimukset,magneettikuvaus ja jokin vastaavanlainen tietokonekuvaus.
      Toimenpide tehtiin helsingin kirurgisessa sairaalassa.

      Ensin ilokaasulla kevyeen nukutukseen ja sitten pieni leikkaus.
      Homma kesti kaikkinaan noin puolisen tuntia.
      Ompeleet 3 tikkiä,sulivat itsestään viikon sisällä.

      Olin yön yli sairaalassa ja seuraavana aamuna pääsin kotia.
      Jälkihoitona antibioottikuuri ja desinfiointiaineella parikertaa päivässä suun huuhtelu.
      Noin 2 viikon ajan.

      Marraskuussa on kontrollikäynti kuvaus ja lääkärin vastaanotto.

    • Anonyymi

      Kolmas kerta itellä eilen. oikeelta alhaalta viisurin teki 10w sittenk 3x3 cm holen mikä uusiutunu nyt 2 kerta... eli kontrollissa kanndee käydä edes 2w välein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe