Kävin katsomassa äitiäni (80v). Hän muisti taas kerran (lähes joka kerta tavatessamme) haukkua isäni (kuollut yli 20 v sitten) saamattomaksi, laiskaksi ja kieroksi sekä valheillaan äitini vietelleeksi, jne. jne. Tämä haukkuminen on inhottavaa, turhauttavaa ja tapahtuu myös lasteni kuullen. Olen niin väsynyt tuohon ainaiseen toivottomaan katkeruuteen.
Miten minun kuuluisi toimia tilanteessa? Näitä haukkumisen ja katkeroitumisen keskusteluaiheita on lukuisia muitakin. Eli tiedän jo mennessäni äitiä katsomaan, mistä taas keskustellaan. Kynnys käydä äidillä nousee koko ajan. Sisarukseninkin ovat kai jotenkin väsyneet asiaan, koska eivät jaksa myöskään enää käydä niin paljon vierailulla.
Sanonko äidille suoraan, että se on ollut hänen oma valintansa, ei minun? Jokaisen on elettävä omien valintojensa kanssa, olivat ne sitten olleet oikeita tai vääriä. Vai annanko vaan olla?
Koen tilanteen todella raskaaksi.
Miten minun kuuluisi toimia tilanteessa? Näitä haukkumisen ja katkeroitumisen keskusteluaiheita on lukuisia muitakin. Eli tiedän jo mennessäni äitiä katsomaan, mistä taas keskustellaan. Kynnys käydä äidillä nousee koko ajan. Sisarukseninkin ovat kai jotenkin väsyneet asiaan, koska eivät jaksa myöskään enää käydä niin paljon vierailulla.
Sanonko äidille suoraan, että se on ollut hänen oma valintansa, ei minun? Jokaisen on elettävä omien valintojensa kanssa, olivat ne sitten olleet oikeita tai vääriä. Vai annanko vaan olla?
Koen tilanteen todella raskaaksi.
Vastaukset 31
Vanhimmat
puheenaihetta tai sanot juuri kuten kerrot. Ihmisen mieli kun alkaa vanhetessaan junnata samoja asioita ja varsinkin vanhoja asioita.
Niin ehkä äitisikin kohdalla.
Sanot napakasti, että on syytä unohtaa asiat joille ei enää voi mitään ja omat valintansa on tosiaan aikanaan tehnyt.
enää muuksi. Kyllä taitaa olla niin, että hän jankkaa niitä samoja juttuja kuolemaansa asti. Etpysty niitä muuksi muuttamaan. Voisitko suoraan sanoa, että puhutaan nyt muusta? Jaksatko kysellä muita tämän hetken asioita? Kyläläisistä, tuttavista, muista kävijöistä? jne.
Toisaalta äitiäsi tuntematta voi olla helpompaa antaa asian olla, koska se ei muuksi muutu. Voit muka kuunnella, mutta kehitä suora linja toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Itse olen sen tehnyt työkaverini puheille. Hän valitta ja haukkuu jatkuen toisia takana päin, mutta olen ottanut linjan että en lähde mukaan juttuihin. En siis kantaa juttuihin suuntaan tai toiseen.
Näen asian niin, että olisi hyvä jos äitisi saisi puhua perinjuurin kaiken tuon asian pois sydämeltään. Jos sinä et jaksa niin järjestä äidillesi vaikka psykologi tmv.
Hänen täytyy saada tuo paha olo pois ja se lähtee vain puhumalla.
Oma äitini on samanlainen äärimmäisen katkera tapaus. Olisi tarvinnut syvällistä psykoanalyysiä jo nelikymppisenä. Nyt 75 on aivan mahdoton - kukaan ei tahdo enää jaksaa kuunnella hänen päättymätöntä marmatustaan.
pahaolo väistyy puhumalla. Jos mummu on jumittunut toistamaan samoja asioita hän ei osaa edetä asiassa ja tarvitsee siihen apua. Sen avun voi antaa läheinen tai todellakin psykologi.
Jotenkin se mummun jumi pitäisi avata että hän pääsisi eteenpän, ettei koko elämän tarina valuisi katkeraan menetyksen tunteeseen.
Puhuessa toisen kanssa tulee aina uusia näkökulmia ja jos puhuja on oikeasti kiinnostunut asiasta voi syntyä pohdiskelua, joka lopulta johtaa asian asettumiseen.
Liian usein kuitataan puhumisyritykset mamatukseksi, vanhan jauhamiseksi jne. Kukaan ei oikeasti kuuntele ja ihminen voi jumittaa samassa asiassa vuosikymmeniä osaamatta selvittää sitä. Puhumisen tarve ei ole vain sanojen sanominen vaan vuorovaikutus. Jos puhuu seinille se on sama kuin ei olisi puhunut eikä se tee hullua hurskammaksi
Mitä jos antautuisi mummon kanssa keskusteluun ja oikeasti kiinostuisi hänen elämänsä käänteistä ja miettisi eri näkökulmia asioihin yhdessä mummun kanssa. Yleensä puhe etenee ja kehittyy ja lopulta unihtuu.
voivat tehdä tällaista. Äitisi on kokenut elämässään jotain sellaista, mitä ei ole käsitellyt keskustellen. Kun hän on tullut vanhaksi, hän muistaa nämä ajat ja ikävä kyllä negatiiviset asiat ennenkaikkea. Valitettavasti meidän jälkipolvien on hyväksyttävä heidät sellaisena kuin ovat. Voit yrittää hakea hänelle apua terapiasta, että saisi nämä asiansa käsiteltyä pois. Helppoa tuomita, mutta voisi ajatella itsensä samalle paikalle. Minusta kuitenkin tuntuu, että tätä ihmistä on kohdeltu siten, että siksi ne asiat vielä riepoo.
ei olisi vietellyt häntä, sinua ei olisi olemassa. Kysy, olisiko äitisi iloinen, jos sinua ei olisi? Kerro, ettet pysty ottamaan osaa ihmisen parjaamiseen, joka on antanut sinulle elämän, äitisi kanssa.
Tai lievennä hänen lausuntojaan sanoen jotain siihen tapaan, että: "Kadut siis, että menit naimisiin isän kanssa?" tai "Päätit sitten kuitenkin jatkaa avioliittoanne, etkä ottanut eroa - kiitos siitä. Minulla oli niin hyvä lapsuus."
Tai kerro omista hyvistä muistoistasi isästäsi ja lapsuudestasi.
kaikille. Helpottaa kun sain tukea vaikeaksi kokemaani tilanteeseen. Taas jaksan eteenpäin ja sain uusiakin ideoita, kaikkea olen valmis kokeilemaan. KIITOS!
Jos tuommoista valitusta vaan kuuntelee, sitä tulee ikuisesti ja se vaan yltyy ajan kanssa. Ainoa keino, valitettavasti, on olla täysin ja 100 prosenttisesti kuuntelematta sellaista. Lähtee vaikka pois aina, jos hän aloittaa tuollaiset jutut.
Itselläni isä on vielä elossa, mutta äiti piti samankaltaista showta aina, kun oli kuuntelijoita. Tuossa oli vielä tupla-häpeä se, että isäni joutui kuuntelemaan nuo häntä halveeranneet jutut, mutta oli liian pehmo, että olisi sanonut asiaan mitään. Sama show myös vieraiden ollessa läsnä - sukulaiset yms. lakkasivat käymästä, kun tiesivät että "esitys" alkaa aina, jos äitini saa kuuntelijoita vaan. Mieli järkkyi siis äidilläni noin, käytännössä.
Homma loppui vasta noin kuin kuvasin, eli lähdin aina pois, jos show alkoi. Ikävähän se on vanhalle ihmiselle noin jyrkästi käyttäytyä, mutta joillekin ei muu toimi. :/ Nyt hän ei minun kuulteni aloita tuota isäni haukkumista.
No kylläpäs osasit. Ei ole olemassa ainoaa keinoa. Tälle mummolle on hänen miehensä valehdellut silmät ja suut täyteen, ei se ole niin helppoa olla hiljaa sellaisesta. Jos olisi minun äitini, niin yrittäisin saada hänelle keskusteluapua. Puhuminen, puhuminen ja puhuminen auttaa. Ei vanhaa ihmistä saa jättää yksin. On eri asia jos mies olisi ollut syytön.
..tai syyllisyyksistä on paha sanoa! Sen minkä joku kokee kamalana viettelynä ja pettämisenä on toiselle harmiton takaisku. Kaikki on niin paljon kiinni omista resursseista käsitellä elämän ilmiöitä, murheita ja harmeja. Monesti on kyse suuremmasta pettymyksestä itseä kohtaan kuin konsanaaan jotkauta joka "teki mulle jotain..."
... näköjään käynyt päinvastoin kuin yleensä: nämä horatsut haukkuvat miestänsä niiden eläessä minkä ehtivät, mutta annas olla kun näistä aika jättää niin nämä samat tupsluikkarit ja nahjukset muuttuvat enkeleiksi.
Hei lukekaapa Georges Simenonin; KISSA -niminen kirja, voi myös löytyä nimellä; "Kissa ja papukaija". Paras kirja, joka kertoo sarkastisesti koko avioliiton ihanuuden ja nurin kurisuuden :)
kävi anoppini kanssa. Miehen eläessä oli jatkuva natkutus päällä, eihän se ukkoraasu osannut mitään tehdä oikein. Sitten appiukko kuoli äkillisesti. Ensin oli täysi paatos päällä: nyt pääsin pahasta eroon, ja samaan hautaan ei sitten haudata, se on jämpti niin. Lapset olivat täysin poissa tolaltaan vielä isänsä kuolemasta ja meinasivat saada hermoromahduksen kuunnellessaan hautajaisiltana anopin painokkaita kommentteja.
Kului pari kuukautta, ja sitten alkoi appiukon pyhimyskehä hiljalleen kiillottua. Nyt levy jauhaa aivan päinvastaista, ja tuntuu pahalta tätäkin kuunnella,sillä ei näin täydellistä ja ihanaa ihmistä voi olla olemassakaan. Jos joku lapsista rohkenee todeta, että ei tuo ainakaan hänen muistinsa mukaan pidä paikkaansa, saa täysillä anopin silmilleen.
En jaksa käsittää anoppia, mutta onneksi en ole yksin.
Voi kuinka tutulta tuo kaikki kuulostaa, meillä on sama meno vaikka isä vielä hengittää ja voi hyvin... Vanhempani erosivat 15v sitten, sen jälkeen äidilläni on säännöllisesti tapana pitää isän haukkumatalkoot. Veljelleni hän ei tätä saarnaa pidä, mutta tyttärelle lienee helpompi aloittaa "minä marttyyri" luento. Viime talvena mittani tuli täyteen, ilmoitin äidilleni että minulla on vain yksi isä ja hän on ollut minulle paras mahdollinen! Tein selväksi etten jaksa näitä virsiä enää kuulla. Nyt on hetken ollut rauhallista, saa nähdä kauanko se kestää...
Minun äitini on 88v ja mä muutaman kerran vuodessa käyn kuuntelemassa häntä
Hänellä on kuulolaite ja hän ei käytä sitä kun menen käymaan
Hän selittää kuka on kuollut aivan vieraita ihmisiä ja sit alottaa selvittämään miten muut sisarukset pärjäävät hyvin.
En ole sisaruksieni kanssa tekemisissä koska äitini on meidän välit sotkenut.
Minun ei kannata puhua koska hän ei kuule tai ei ole kuulevinaan kun mä jotain puhun ja sit kertoo sisaruksille että minä en kerro mitään omasta perheestäni ja itsestäni mätään.
(näitä asioita saan kuulla jälkeenpäin kun hän puhuu veljelleni ja hän vaimolleen ja sieltä kautta aina kuuluu monenlaista)
Kerrankin kun kävin hän laittoi radion niin isolle päälle ettei siinä voinut mitenkään olla samassa huoneessa.
Olen monesti ajatellut että miten osaan mennä hautajaisiin jos aika hänestä jättää ennen minua.
Mikään ei ole niin rumaa, kuin kirjoittaa omasta äidistään netin keskustelupalstalle, kun hän ei enää pysty itseään puolustamaan. Ja tarkoitan tällä kaikkia niitä onnettomia jotka viruvat äitinsä kynsissä.
Vaikka äitinne olisi kuinka isosuinen, on hän antanut teille kaikille paskanaamoille elämän ja pyhjennyt teidän likaiset perseenne kun olette ollut pieniä. Lisäksi siinä samassa passannut isännekin.
Sinäkö sen tiedät mikä on oikein ja mikä ei? Mistä olet tällaisen ainutlaatuisen viisauden saanut?
Täällä palstoilla on kuule jokaisella oikeus ilmaista mielipiteensä esimerkiksi äidistään, sisaruksistaan ja lapsuudenkodistaan. Sinähän et sitä päätä mitä tänne kirjoitetaan.
Monille tällä paalstalla on suorastaan terapeuttinen merkitys,kun suurinpiirtein ensimmäisen kerran elämässä pääsee kertomaan kauan vaietuista, vaikeista kotiasioista.
Samalla kuulee muiden väärinkohdeltujen mielipiteitä ja saa ymmärrystä omille mielipiteilleen. Voi todeta, että ei olekaan hullu, vaikka sellainenkin ajatus voi välillä mielessä käväistä.
Kyllä se on äiti joka on jalkojaan levittänyt joskus aviomiehelle, joskus kelle tahansa kaksilahkeiselle. Ei siinä ole mitään pyhää että on äiti.
Eikä äidiksi tulo taatusti tuo kaupan päälle mitään erityistä ansiota. Riippuu ihan kustakin yksilöstä miten käyttäytyy niitä esiin vääntämiään kakruja kohtaan.
Minua äiti ainakin on kohdellut niin kaltoin, etten aio mennä edes akan hautajaisiin. Siinä ei paina yhtään mitään se jos hän on minulta kakat pyyhkinyt kun olin avuton lapsi. Itsepä oli minut pannut alulle ihan tietoisesti.
Ymmärrän sinua, sinua on ilmeisesti äitisi kohdellut kaltoin ym. Silti useinpien kohdalla olen sitä mieltä, että äiti on hoitanut ja rakastanut lastaan ja kun hänestä tulee vanha ja avuton, niin lapset viis veisaa ja eivät ymmärrä. Silloin mielestäni olisi viisainta tilata aika joltain terapeutilta ja saada keskusteluapua, niin asiat saavat oikeat mittasuhteet, eikä vanha äiti joudu tietämättään koko kansan haukuttavaksi netissä, vaikka olisi kuinka nimetön.
..saa olla uskollinen vaikka pettymys liittyisi omaan äitiin. Ei kaikki äidit ole edes kohdelleet lapsiaan hyvin vaikka elämän ovat antaneet ja häthätää pyllyt onkin psty. (Saman tyylin paikkansapitämätön ajatus on sekin että oma koti olisi AINA lapselle paras kasvupaikka.) Ei silloin ole "luonnotonta" olla katkera äidille. Ei sen kuitenkaan tarvi tarkoittaa sitä että siihen jäisi kiinni tai haukkuisi äitiä päin naamaa tai kohtelisi muuten huonosti. Tuppaa olemaan vaan niin että jos ei missään saa edes puhua vaikeudestaan, se alkaakin kohdistua siihen ihmseen, joka sen vaikean olon aiheuttaa. Täällä ei kenenkään henkilöllisyys paljastu ja siksi tämän ei tarvitse loukata ketään. Mulla on ollut aika hyvä äiti mutta ei täydellinen. En koe ollenkaan pahana että joillekin fiksuille ja ymmärtäväisille puhun siitä mitä tunteita äitini puheet joskus herättävät. Enkä niiden tunteiden takia jätä huolehtimatta hänestä!
Olet myös oikeassa, on ihan eri asia, kun saa neuvoja, jotka oikeesti auttavat, mutta kun keskustelupalstalla monet neuvovat kylmänkiskoisesti jättämään äidin, vaikka kyse olisi aivan eri asiasta. Ja joku saattaa olla niin hädissään ja väsynyt, että todella noudattaa neuvoja ja rikkoo ihmissuhteensa jonkun tuntemattoman neuvojen ja kirjoitusten vuoksi, jotka kaiken lisäksi saattavat olla provoja tai pilakirjoitteluja. Kun niin läheinen ihminen, kuin oma äiti on, niin loukkaa ja käyttäytyy huonosti, se koskettaa syvälle sisimpään. Siinä ei olla normaalissa mielentilassa. Kannattaisi silti yrittää muistaa ne hyvätkin asiat, jos niitä löytyy, niin tärkeästä ihmissuhteesta on kyse. Ja kun tällaisessa mielentilassa oleva ihminen lukee netissä kauhu-äiti-juttuja ja neuvot ovat suunnilleen luokkaa jätä äitisi, niin minusta se on vastuutonta.
Olisi mukava tietää. Vai oliko tälläkin kertaa pelkkää mutua.
perusteella. Kyllä siinä painavat kussakin tapauksessa ihan ne omat syyt.
Itse panin lopulta välit poikki äitiini, koska hän todellakin on joka ikisessä tilanteessa aiheuttanut minulle aina ja vain pahaa mieltä. Ei koskaan mitään positiivista. Minulla ei tosiaankaan ole hänestä yhtään hyvää muistoa!
Elämäni hän on mytännyt ja lytännyt niin matalaksi kuin vain suinkin on pystynyt. Silti olen noussut siitä kuopasta.
Minusta tuntui siltä, että jos olisin jatkanut yhteydenpitoa tuohon sairaalloisen ilkeään ja kielteiseen ihmiseen, olisin lopulta hautautunut siihen kuoppaan.
Miksi esim. minun olisi pitänyt pitää tuosta sukulaisuussuhteesta kiinni kynsin hampain, kun kaikki äitiin liittyvä oli jollakin lailla kielteistä ja energiaani syövää?
En todellakaan pannut välejä poikki nettikirjoittelijoiden neuvosta. Sen sijaan sain - ja saan yhä - monien kertomuksista lohtua itselleni, kun näin oli pakko tehdä. Olisin toki halunnut, että meillä olisi ollut hyvä suhde. Mutta äidilleni ei kelvannut mikään eikä kukaan. Eikä hän ollut edes kiinnostunut minun elämästäni. Olin loppujen lopuksi hänelle vain jättimäinen korva, johon hän kaatoi jatkuvasti oksennusta muistuttavaa märinää kaikesta ja kaikista.
Jotkut kielteiset ihmissuhteet on paras lopettaa. On valitettavaa, että joskus se kielteinen ihminen on oma äiti. Näin nyt vain sattuu olemaan tässä kylmässä maailmassa.
Tunnen ainakin, että tein todellakin kaikkeni, ettei suhteemme olisi päättynyt näin ikävästi. Hän taas ei tehnyt yhtään mitään, jatkoi vain märinäänsä loputtomasti.
Katsotaan, pyytääkö hän koskaan anteeksi. En pidätä hengitystäni.
Minulla ei ole tilastotietoja käytettävissä. Arvioin sen perusteella, mitä olen nähnyt, kokenut ja kuullut, esim. sairaalan vuodeosastojen tai saattokotien henkilökunnalta. Mikäli olen väärässä, on todellakin yleisen keskustelun paikka. Silloin on aihetta keskustella myös miesten osuudesta lasten hoidossa silloin ennen vanhaan. Meillä on käytössämme palveluja, joista vanha sukupolvi ei ole osannut uneksiakaan. He ovat kuitenkin raivanneet meille tien asua ja toteuttaa itseämme itsenäisessä maassa. Ne tutisevat mummot joita täällä suureen ääneen kritisoidaan, ovat kuitenkin eläneet sellaisen elämän, että hyvin vähän oikeasti meillä netti-ihmisillä on siitä käsitystä, vaikka olisivatkin olleet huonoja äitejä. Mutta heidät jätettiin yksin silloin, ja nyt me jätämme heidät yksin taas, koska meidän pitää saada myötätuntoa kun on kaikki traumat.
Tässä on toinen totuus.
Tässä on myöskin yksi syy siihen, että niin paljon vanhuksia on"unohdettuina" laitoksissa.
Lue ja mieti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000027144039
On hyvä, että olet selviytynyt ja taistellut itsesi irti. Missään nimessä en ole sitä mieltä, että lasta saisi alistaa ja lyödä. Äitisi olisi varmasti tarvinnut terapiaa ja hoitoa ja sinä apua, nykyään sellaista olisi tarjolla ja asioihin puututaan. Uskon kuitenkin, että äitisi käyttäytymisen takana on hänen omat traumansa jostain lapsuudesta. Ehkä hän ei itse saanut rakkautta vanhemmiltaan.
Kirjoituksesi saa miettimään, olen minä itsekin jotakin elämässä kokenut ja löytänyt anteeksiannon vaikka se vaati kahdeksan vuotta. Ja vieläkin ottaa lujille välillä.
tuo kirjoitus ei ollut minun elämästäni, mutta otin sen esimerkiksi siitä, että lasten suhtautuminen vanhaan äitiin tai isään juontaa juurensa kaukaa lapsuudesta.
Miksi hyysätä ilkeää, sadistista vanhusta, vaikka kyseessä olisi oma vamhempi?
Ei mitään syytä.
pyytääkö anteeksi? Oletko ihan tolkuissasi?
Olit siis kuin suuri korva siis kuuntelit ja sinua otti päähän kun toinen tarvitsi sinua kuuntelijana. Moni on ylpeä saadessaan olla toisen kuuntelija. Oma puhumisen tila on järjestettävä hienovaraisesti, mutta se on kuuntelijan vastuulla.
No olipa humaani päätös päättää kääntää selkänsä, ettei sinua vain käytetä kuuntelijana.. Miksi äitisi pitäisi pyytää anteeksi sitä että sinä olet itsekäs k..pää? Pitäisikö hänen pyytää anteeksi sitä, että sinä ajattelet ja kirjoittelet täällä hänestä karkeita ajatuksiasi? Oletko aivan varma?
Tiedätkö kuinka rankka asia on edes miettiä välien katkaisemista omiin vanhempiin? Luuletko, että sellaista tehdään kevyin perustein. Mielestäni ketjun aikaisemmat viestit olivat monipuolista keskustelua ongelmasta, sinun kommenttisi aika ala-arvoinen. Kenties oma äitisi vielä pesee pyykkisi...?
Jos et voi tehdä tälle asialle mitään, voit ainakin ottaa siitä oppia. Ihmisen pitäisi uskaltaa puhua omille aikuisille tai aikuistuville lapsilleen elämästään, kertoa mitä virheitä on tullut tehtyä ja miten on tullut elettyä. Ja vielä itseään kaunistelematta! Monet ajattelee, että siinähän ne koko ajan näkee, miten tässä elätään, mutta eivät ne tosiasiassa näe. Lapsille äidit ja isät ovat itsestäänselvyyksiä juuri sellaisina kuin ovat, eikä niiden asioita varmaan edes paljon mietitä, ennenkuin ongelmat sitten vuosikymmenten jälkeen putkahtavat esiin tuollaisena katkeruutena tai muuna kummallisena käytöksenä. Kun on tuollaista katkeruutta, kuin sinun äidilläsi, hän ei ole aikanaan halunnut tai osannut puhua sinulle asioistaan. Luultavasti syynä on myös se, että vikaa on ollut hänessä itsessäänkin, hän ei ole uskaltanut tehdä oikeita päätöksiä, siksikään hän ei ole halunnut puhua niistä.