Anoppi ongelma..

Olen aika ristiriitaisessa tilanteessa suhteessa. Miten tämän nyt aloittais..
Olemme tunteneet toisemme 8v seurustelleet siitä ajasta 4v. 2,5v kului todella hyvissä merkeissä kunnes sorruin syrjähyppyyn.Koitettiin uudestaan jatkaa ja sitä kesti puolisen vuotta ja uudestaan sorruin. Sitten tuli 1,5v tauko ettei oltu paljon yhteydessä, jokseenkin soiteltiin ja elin aika hulvatonta elämää. Olen todella "läheisriippuvainen" ihminen jos sen voi näin kuvailla. Näinä 8v aikana olen aikasen harvoin ollut ns. yksin. Ei se, ettenkö pystyisi olemaan yksin vaan suhteen jälkeen melkein heti olen jo uuteen tutustunu ja jne.
No kuitenkin nyt on tilanne, että olimme/olemme palanneet 1,5v sitten yhteen. Tilanne on vain se, että naiseni äiti on se ongelma, voidaan sanoa, että on meillä muitakin ongelmia suhteessa, mutta ei ylipääsemätöntä. Aikoinaan suhteemme alussa kun en ollut tehnyt näitä virheitäni niin tulimme aivan mahtavasti toimeen anopin kanssa. Nyt taas kun hän tietää tyttären itkut kuunnelleena ei voi edes katsoa minua silmiin ja näkee vain punaista. Tietyllä tavalla anoppi on jopa uhkaillut tyttärellensä,että pistää taloudellisesti ja muutenkin välit poikki häneen jos jatkamme suhdetta. Elämme ns pattitilanteessa, jossa naiseni ei pysty sanomaan äitillensä suhteestamme. En tiedä miten tämän asian pystyisin paremmin pukemaan sanoiksi, mutta tiedän kasvaneeni noista 3v takaisista virheistäni ja tiedän, että tämä nainen on se oikea minulle.
Hän on pystynyt antamaan anteeksi tekoni , mutta en usko anoppi pystyy siihen. Hän on niin "kerrasta poikki henk". Tiedä kuinka tästä nyt enää eteenpäin. Näillä näkymin tämä suhde on tässä. Edessä on ero, nainen haluaisi olla vielä kaveri, mutta itse en pysty näitä tunteita laittamaan sille tasolle. Näillä näkymin hänen kaverit, j0tka muodostuivat minunkin kavereiksi ajan myötä jäävät unholaan. Tuntuu, että tässä kaatuu koko elämä ihan päälaelleen..

Hävettää lukea jopa tekstiäni. En vain tiedä mikä tähän on enää neuvoksi, tunnen vain menettäväni elämäni naisen ja enkä tiedä millä tavoin voin enää tätä pelastaa..
51052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

äidithän haluavat tyttärilleen vain hyvää. Sellaiset anopit kuten minä olen jo nähnyt omassa elämässäni tarpeeksi uskottomuutta, enkä missään tapauksessa halua, että tyttäreni tarvitsee moista paskaa elämässään kokea. Olen juuri se paskapää anoppi, joka on iloinen ja tyytyväinen siitä, että tyttäreni on moisen pellen vihdoin ja viimein lempannut. Hän on ansainnut paljon paremman miehen, ja niitäkin maailmassa onneksi on.

Äänestä

No kerro ihmeesä etunimeni, vai oliko tämä vertauskuvainnolisesti kirjoitettu jos ja kun näin olisi?

Äänestä
  • vaan yhden kovin samanlaisen entinen anoppi. Sinulle toivon kuitenkin kaikkea hyvää, kannattaisiko ottaa yhteyttä siihen anoppiin ja kertoa tämä sama tarina?

    Äänestä

Ei kai ongelmana tässä ole anoppi vaan sinä ja sinun töppäyksesi?

Jos todella olet kasvanut ja ryhdistäytynyt niin ole kuin mies ja pyydä kahdenkeskeistä audienssia anopilta. Ehkä saat rehellisesti puhuen välisi kuntoon myös sinne päin. Tietysti sinulla pitää ensin olla selvillä se, että tämä nainen ylipäätään haluaa sinuun sitoutua... ?

Äänestä

antanut sinulle anteeksi, kuuluu hänen vähän puhutella äitiään. Hänen kuuluu näyttää anopillesi, että te kuulutte yhteen ja hänen on vain parasta se hyväksyä, jos yleensä haluaa enää olla tyttärensä kanssa tekemisissä. Niin minä ainakin teksisin, jos olisi kysymys elämäni miehestä. Äiti mäkätyksineen jäisi toiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhjä olo kirjoitti:

Olen aika ristiriitaisessa tilanteessa suhteessa. Miten tämän nyt aloittais..
Olemme tunteneet toisemme 8v seurustelleet siitä ajasta 4v. 2,5v kului todella hyvissä merkeissä kunnes sorruin syrjähyppyyn.Koitettiin uudestaan jatkaa ja sitä kesti puolisen vuotta ja uudestaan sorruin. Sitten tuli 1,5v tauko ettei oltu paljon yhteydessä, jokseenkin soiteltiin ja elin aika hulvatonta elämää. Olen todella "läheisriippuvainen" ihminen jos sen voi näin kuvailla. Näinä 8v aikana olen aikasen harvoin ollut ns. yksin. Ei se, ettenkö pystyisi olemaan yksin vaan suhteen jälkeen melkein heti olen jo uuteen tutustunu ja jne.
No kuitenkin nyt on tilanne, että olimme/olemme palanneet 1,5v sitten yhteen. Tilanne on vain se, että naiseni äiti on se ongelma, voidaan sanoa, että on meillä muitakin ongelmia suhteessa, mutta ei ylipääsemätöntä. Aikoinaan suhteemme alussa kun en ollut tehnyt näitä virheitäni niin tulimme aivan mahtavasti toimeen anopin kanssa. Nyt taas kun hän tietää tyttären itkut kuunnelleena ei voi edes katsoa minua silmiin ja näkee vain punaista. Tietyllä tavalla anoppi on jopa uhkaillut tyttärellensä,että pistää taloudellisesti ja muutenkin välit poikki häneen jos jatkamme suhdetta. Elämme ns pattitilanteessa, jossa naiseni ei pysty sanomaan äitillensä suhteestamme. En tiedä miten tämän asian pystyisin paremmin pukemaan sanoiksi, mutta tiedän kasvaneeni noista 3v takaisista virheistäni ja tiedän, että tämä nainen on se oikea minulle.
Hän on pystynyt antamaan anteeksi tekoni , mutta en usko anoppi pystyy siihen. Hän on niin "kerrasta poikki henk". Tiedä kuinka tästä nyt enää eteenpäin. Näillä näkymin tämä suhde on tässä. Edessä on ero, nainen haluaisi olla vielä kaveri, mutta itse en pysty näitä tunteita laittamaan sille tasolle. Näillä näkymin hänen kaverit, j0tka muodostuivat minunkin kavereiksi ajan myötä jäävät unholaan. Tuntuu, että tässä kaatuu koko elämä ihan päälaelleen..

Hävettää lukea jopa tekstiäni. En vain tiedä mikä tähän on enää neuvoksi, tunnen vain menettäväni elämäni naisen ja enkä tiedä millä tavoin voin enää tätä pelastaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu