Tilanne on seuraavanlainen: olin pitkässä avoliitossa, josta erosin yli 1,5 vuotta sitten. Erottiin eksän kanssa ihan hyvässä hengessä, jos se nyt tähän mitenkään kuuluu.
Olen nyt seurustellut uuden miehen kanssa noin puoli vuotta. Ongelmana on, että isäni ei tahdo millään hyväksyä tätä miestä. Olen miettinyt, mistä se voi johtua, koska mielestäni heidän ensitapaamisensa meni ihan hyvin. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että tämä mies on minua seitsemän vuotta vanhempi, hänellä on lapsi edellisestä liitosta ja työ, jota isäni ei tunnu pitävän "oikeana työnä". Toisin sanoen hänellä on eletty menneisyys, minkä taas itse näen tässä suhteessa pelkästään positiivisena asiana. Mies on kaikin puolin kunnon mies (ei alkkis, ei hakkaaja, ei rikostaustaa tms.) ja tekee minut onnellisemmaksi kuin eksäni koskaan.
Olen aina ollut tosi hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, eikä ennen tätä pitkää suhdetta ollut koskaan vaikeuksia esitellä ketään heille. Ja tässäkin tapauksessa äitini on ihan sujut uuden suhteeni kanssa, ja hänen kanssaan olenkin puhunut paljon isäni suhtautumisesta.
Isäni tuntuu "kaipaavan" eksääni paljon, he mm. käyvät yhdessä pelaamassa, mikä häiritsee minua aika lailla - ei häirinnyt ennen tätä suhdetta, koska niinkuin aluksi sanoin, meillä ei eksän kanssa jääneet asiat hiertämään. Mutta nyt tuntuu, että tämä heidän välinen yhteydenpito vain vaikeuttaa asioita. Vaan mikäs minä kieltämäänkään olen.
Tämä tilanne painaa minua kovin paljon, sillä vaikken suhdettani lopeta isäni suhtautumisen vuoksi, harmittaa, koska olen aina ollut ns. iskän tyttö. Eikä tunnu mukavalta, kun on olo ettei mieheni ole tervetullut kyläilemään vanhempieni luo.
Mietin, että pitäisikö vain nostaa kissa pöydälle, mutta miten? Ja loppuun vielä hauska (?) pointti: en tosiaan ole mikään tyttönen enää, vaan yli kolmekymppinen nainen. Kuitenkin minulle olisi hyvin tärkeää se, että rakastamani iskä hyväksyisi rakastamani miehen..
Olen nyt seurustellut uuden miehen kanssa noin puoli vuotta. Ongelmana on, että isäni ei tahdo millään hyväksyä tätä miestä. Olen miettinyt, mistä se voi johtua, koska mielestäni heidän ensitapaamisensa meni ihan hyvin. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että tämä mies on minua seitsemän vuotta vanhempi, hänellä on lapsi edellisestä liitosta ja työ, jota isäni ei tunnu pitävän "oikeana työnä". Toisin sanoen hänellä on eletty menneisyys, minkä taas itse näen tässä suhteessa pelkästään positiivisena asiana. Mies on kaikin puolin kunnon mies (ei alkkis, ei hakkaaja, ei rikostaustaa tms.) ja tekee minut onnellisemmaksi kuin eksäni koskaan.
Olen aina ollut tosi hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, eikä ennen tätä pitkää suhdetta ollut koskaan vaikeuksia esitellä ketään heille. Ja tässäkin tapauksessa äitini on ihan sujut uuden suhteeni kanssa, ja hänen kanssaan olenkin puhunut paljon isäni suhtautumisesta.
Isäni tuntuu "kaipaavan" eksääni paljon, he mm. käyvät yhdessä pelaamassa, mikä häiritsee minua aika lailla - ei häirinnyt ennen tätä suhdetta, koska niinkuin aluksi sanoin, meillä ei eksän kanssa jääneet asiat hiertämään. Mutta nyt tuntuu, että tämä heidän välinen yhteydenpito vain vaikeuttaa asioita. Vaan mikäs minä kieltämäänkään olen.
Tämä tilanne painaa minua kovin paljon, sillä vaikken suhdettani lopeta isäni suhtautumisen vuoksi, harmittaa, koska olen aina ollut ns. iskän tyttö. Eikä tunnu mukavalta, kun on olo ettei mieheni ole tervetullut kyläilemään vanhempieni luo.
Mietin, että pitäisikö vain nostaa kissa pöydälle, mutta miten? Ja loppuun vielä hauska (?) pointti: en tosiaan ole mikään tyttönen enää, vaan yli kolmekymppinen nainen. Kuitenkin minulle olisi hyvin tärkeää se, että rakastamani iskä hyväksyisi rakastamani miehen..
Vastaukset 2
Vanhimmat
johtaja ja hänen miellipiteensä oli laki.
Minulle ei kuitenkaan merkinnyt yhtään mitään se, että hän oli ikäni siis 20 v vuoksi avioliittoani vastaan, maailman kilteimmän ja kultaisimman miehen kanssa ja pitkälle opiskelleen.
Neljä kuukautta oli aikaa täysi-ikäisyyteen ja sanoin, että menen sitten syntymäpäivänäni naimisiin, mutta äitini sai hänet pehmitettyä.
Minulle ei kyllä isäni mielipide olisi merkinnyt yhtään mitään.
En voinut olla iskän tyttö, koska hänellä oli
johdettavanaan yli 2000 oppilasta ja kymmeniä opettajia.
Siis oli itsenäistyttävä nuorena ja sen tein.
Olemme olleet vuosikymmeniä naimisissa ja hyvin onnellisia.
Lapsia myös siunaantui.
Kyllä oli pojat sitten todella rakkaita isällenikin.