Hirsutismi

Selailin tässä tätä keskustelupalstaa ja löysin muutaman keskustelun, missä puhuttiin tuosta hirsutismista ja googleltakin vielä tarkemmin kyselin asiaa, ja sain ahaa-elämyksen, että tässäpä saattaa olla syy minunkin karvaisuuteen. Karvója kasvaa kasvoissa (leuassa hyvin paljon ja ylähuulen päällä), selässä, rinnassa ja rinnoilla, alakropasta puhumattakaan. Olen myös ollut erittäin ylipainoinen (BMI > 35, nyt
81598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinulla voi olla PCO-oireyhtymä eli munasarjojen monirakkulaisuus, aiheuttaa kuvaamiasi oireita. Eteenkin jos sinulla on vielä lisäksi kuukautishäiriötä. Pyydä tk:sta lähete tutkimuksiin. Diane Nova- pilleri on melkein ainoa hoito tuohon vaivaan.

Äänestä

Heissan!
Itselläni on ainoastaan lievää hirsua havaittavissa ylähuulessa mutta tuska on silti kova.
Mene ihmeessä gynekologille ja kerro huolistasi. Nykyään on monenlaista lääkitystä vaivaan tai sitten myös e-pillerit diana nova ( joita olen itse syönyt). Kun saat diagnoosin hirsutismista kela korvaa pilleristä osan tai kuulema myös lääkärin tekemästä karvan poistosta. Ota selvää myös niistä, muistaakseni Lauttasaaressa/ Hki tehdään niitä ainakin. Itse odottelen että kotipaikkakunnalleni tulee ehkä syksyllä Elos menetelmä jota aioin kokeilla. Älä kärsi vaan toimi!

Äänestä

Samoja ongelmia on. Yli 10 vuotta sitten eräs ihotautilääkäri sanoi, ettei ole nähnyt yhtään tapausta jossa painonpudotus ei olisi auttanut hirsutismiin. Normaalipaino ja sitä myöden normaali hormonitoiminta. Gynekologinikin viimeksi sanoi, että ikää myöden viiksitilanne vain pahenee, joten paino ei saisi nousta enää ollenkaan.

Itselle ei tule pillerit eivätkä muut hormonivalmisteet kyseeseen, täytyy seuraavalla kerralla tehdä toimintasuunnitelma gynekologin kanssa - joko laittaa minut hormonitutkimuksiin tai sitten laihdutuskuurille :)

Perkeleellinen vaiva, ei voi muuta sanoa.

Äänestä
  • itse olen hoikka mutta tuntuu että tää vaan pahenee :(

    Äänestä

Moikka!
Tässä yksi PCO-tapaus lisää. Suosittelen tosiaan että käyt lääkärissä (ja suoraan gynelle mikäli mahdollista) ja kerrot ongelmasta. Joitakin mainintoja tuli tuossa e-pillereiden käytöstä hirsutismin hoidossa ja se onkin varmaan yleinen käytäntö MUTTA! Mikäli sinulla todetaan PCO (ja varsinkin jos on vuotohäiriöitä ym) niin e-pillerit peittää oireet muttei paranna tilannetta. Pillerit ei sovi kaikille ja niiden lopettamisen jälkeen tilanne palautuu ennalleen. Puhun kokemuksesta.
PCO hoitona mulla on metformiini lääkitys joka on auttanu myös tuohon karvaisuuteen. On olemassa myös muita lääkitysvaihtoehtoja mutta lääkärisi kertoo sinulle kyllä niistä mikäli tarvetta on.

Niin juu, PCO potilaan paino ei välttämättä putoa yrityksistä huolimatta koska hormonitasapaino on niin vinksallaan, metformiinista on yleensä jonkinverran apua myös tätä kautta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Toivottavasti sait hitusen toivoa vastauksista =)
Rohkeasti vaan apua hakemaan!

Äänestä
  • Heip,

    lopetin itse pillerit koska haluan hankkiutua raskaaksi. Gyneni sanoi ettei siinä tapauksessa voi käyttää muuta hoitoa karvojen kasvuun kuin kosmetologi..
    vuodon epäsäännöllisyyteen sain Terolutia 10 pvä / kk ja onnekseni kuukautiset alkoivat tänään eli 3 pvä viimeisestä pilleristä ( joillain voi mennä viikkokin)

    -Toiveikas-

    Äänestä

  • -------------------------------------------------

    " Mikäli sinulla todetaan PCO (ja varsinkin jos on vuotohäiriöitä ym) niin e-pillerit peittää oireet muttei paranna tilannetta."
    ------------------------------------------------

    mistä tiedän onko tuo mulla?

    Äänestä

olenpa huomannut ittessä kans saman tyyppisiä "oireita",menin lääkäriin (yksityiselle) ja sain diane nova kuurin joka kuitenkin vaihdettiin cypretyl lääkkeeseen nämä on e-pillereitä.
alussa oli hirveitä mieli ala muutoksia itkin,raivosin, jne kuitenkin jatkoin ja viikon päästä olo oli parempi.
en kyllä usko ylipainon liittyvän tähän.

mutten ole huomannut vielä mitään erilaisempaa muutosta mutta ohan tässä vasta toinen viikko menossa :P

laseriakin oon miettinyt... siitä taas en oikein tiedä paljoakaan.

kannattaa käydä lääkärin juttusilla kosmetologikin saattaa auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen2 kirjoitti:

Selailin tässä tätä keskustelupalstaa ja löysin muutaman keskustelun, missä puhuttiin tuosta hirsutismista ja googleltakin vielä tarkemmin kyselin asiaa, ja sain ahaa-elämyksen, että tässäpä saattaa olla syy minunkin karvaisuuteen. Karvója kasvaa kasvoissa (leuassa hyvin paljon ja ylähuulen päällä), selässä, rinnassa ja rinnoilla, alakropasta puhumattakaan. Olen myös ollut erittäin ylipainoinen (BMI > 35, nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu