Olen nuori mieshenkilö ja tapaillut nyt jonku aikaa erään ikäiseni nuoren naisen kanssa. Tapaamiset ovat aina menneet hyvin ja silleen. Olemme tapailleet vähän alle 10 kertaa. kai tätä vähitellen voisi jo seurusteluksi kutsua.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne että haluaisin lopettaa tämän meidän jutun tähän. Ei vaan ole juuri yhtään kipinää tätä naista kohtaan syttynyt. ajattelin alussa että katsotaan nyt jonku aikaa josko se kiinnostus siitä rupeaisi minulla kunnolla syttymään mutta niin ei ole käynyt.
Nainen on minuun todella palavasti ihastunut. Melkeinpä jo rakastunut. tämä on käynyt selväksi.
Seksiäkin olemme muutamia kertoja harrastaneet. Nainen on ollut seksin suhteen todella alotteellinen niin enpä ole vastaankaan pistänyt.
Nyt vaan mietin että miten sanoa tälle naiselle että en haluaisi enää jatkaa tätä juttua. se on vaikeaa kertoa koska hän on todella kiintynyt minuun ja ilmeisesti hän luulee että olen ihastunut häneen vaikka en ole mitään sen suuntaista sanonut.
Olen aina ollut hänelle mukava ja kaikinpuolin kohdellut häntä hyvin.
Ongelma onkin siinä kun hän on todella kiltti ja ihana ihminen niin en haluisi missään nimessä loukata häntä. Miten hoitaa tämä asia kivuttomasti? En vaan pysty tekemään niin että sanon suoraan että en halua jatkaa tätä juttua koska et ole tarpeeksi kiinnostava. Ei vaan pysty. En vaan halua loukata häntä.
Vaikka hän onkin kiltti ja muutenkin luonteeltaan ihana ihminen ja kaikkea muuta mutta ei vaan ole tarpeeksi kipinää syttynyt että haluaisin hänen kanssaan mitään vakavempaa. kaveri voisin olla mutta en mitään muuta.
Nuevoja miten hoidan tämän homman mahdollisimman fiksusti jotta nainen ei kovin pahasti loukkaantuisi? Pitäisikö keksi joku valkoinen valhe syyksi miksi juttua en halua jatkaa? Neuvoja, neuvoja??
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne että haluaisin lopettaa tämän meidän jutun tähän. Ei vaan ole juuri yhtään kipinää tätä naista kohtaan syttynyt. ajattelin alussa että katsotaan nyt jonku aikaa josko se kiinnostus siitä rupeaisi minulla kunnolla syttymään mutta niin ei ole käynyt.
Nainen on minuun todella palavasti ihastunut. Melkeinpä jo rakastunut. tämä on käynyt selväksi.
Seksiäkin olemme muutamia kertoja harrastaneet. Nainen on ollut seksin suhteen todella alotteellinen niin enpä ole vastaankaan pistänyt.
Nyt vaan mietin että miten sanoa tälle naiselle että en haluaisi enää jatkaa tätä juttua. se on vaikeaa kertoa koska hän on todella kiintynyt minuun ja ilmeisesti hän luulee että olen ihastunut häneen vaikka en ole mitään sen suuntaista sanonut.
Olen aina ollut hänelle mukava ja kaikinpuolin kohdellut häntä hyvin.
Ongelma onkin siinä kun hän on todella kiltti ja ihana ihminen niin en haluisi missään nimessä loukata häntä. Miten hoitaa tämä asia kivuttomasti? En vaan pysty tekemään niin että sanon suoraan että en halua jatkaa tätä juttua koska et ole tarpeeksi kiinnostava. Ei vaan pysty. En vaan halua loukata häntä.
Vaikka hän onkin kiltti ja muutenkin luonteeltaan ihana ihminen ja kaikkea muuta mutta ei vaan ole tarpeeksi kipinää syttynyt että haluaisin hänen kanssaan mitään vakavempaa. kaveri voisin olla mutta en mitään muuta.
Nuevoja miten hoidan tämän homman mahdollisimman fiksusti jotta nainen ei kovin pahasti loukkaantuisi? Pitäisikö keksi joku valkoinen valhe syyksi miksi juttua en halua jatkaa? Neuvoja, neuvoja??
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet tosiaan nuori, ainakin siltä tuntuu. En kuitenkin ymmärrä kysymystä-ei ole enää olemassa tapa millä voisit kertoa totuuden ilman että hän loukkaantuu. Kuka tahansa nainen voi nimittäin 10 tapaamisen jälkeen olettaa että mies on ainakin vähäsen kiinnostunut hänestä. Jos nyt sitten ilmoitat äkkiä seksin jälkeen ettet ollutkaan niin asia on aika selvä-käytit häntä hyväksesi.
"Nainen on minuun todella palavasti ihastunut. Melkeinpä jo rakastunut. tämä on käynyt selväksi"
Jos se on käynyt selväksi niin miksi sitten seksiä jos tiesit ettei sinua kiinnostaa? Ei riitä että hän halusi, hänhän luuli että sinä olit kiinnostunut hänestä.
Suhteessa ei voi koskaan olla varma yhtään mistään, ja kaikilla ihmisillä on aina oikeus muuttaa mieltänsä. MUTTA tapa miten sitä tehdään on kaikein a ja o. Tässä tapausessa ei ole kysmys siitä että muutit mieltäsi, vaan siitä että tiesti ettet ollut kiinnostunut. Jos ei ole kiinnostunut suhteesta niin sen pitäisi voida sanoa ääneen ainkin ennen kun harrastaa seksiä yhdessä. (siis jos ei ole kyse ilmiselvästä yhden yön suhteesta) Kirjoitat ettet sanonut että olet ihastunut mutta kerroitko ettet ole sitä? Annoit hänen vaan ymmärtää asian sillä tavalla koska se sopi sinulle.
"Pitäisikö keksi joku valkoinen valhe syyksi miksi juttua en halua jatkaa?" Olet pelkuri. Ota vastuuta omasta tyhmyydestäsi, jos kerran hyppäsit hänen kanssaan sänkyyn vaikkapa tiesit että hän on ihastunut sinuun ja että sinä et ole, niin silloin et voi odottaa että asia on helppoa sinulle. Mutta lopeta nyt ihmeessä ennen kuin hän rakastuu totaalisesti.Voit toki auttaa häntä eteenpäin jos kerrot avoimesti minkälainen kusipää olet ollut. Viha auttaa häntä eteenpäin. Jos keksit valheen ettet tiedä tai että voitte olla ystäviä jne niin hän ei koskaan pääse siitä yli. Osoita nyt että olet mies eikä oika enää. Tervetuloa aikuiseen maailmaan!
Viha ei auta mitään, eikä se ole hyvä keino välien katkaisuun. Tavoite eroissahan nyt normaalisti on, että pystytään olemaan sovussa sen jlk, eikä suinkaan saada toinen vihaamaan toista ja kantamaan kaunaa. Ei minulla ainakaan onnistuisi vihan avulla tunteitani kuolettaa. Se on niin lähellä rakkautta kuitenkin sekin tunne.
En nyt missään vaiheessa tarkoittanut että viha olisi hyvä asia. Enkä tarkoittanut että tavoite olisi saada toinen vihaamaankaan. Totesin vaan että jos on liian kiltti ja yrittää kertoa valheita miksi haluaa erota niin toiselle jää melkein aina sellainen olo että a)hän kai teki jotain joka aiheutti eron b)rakastat häntä mutta on vaan liian paljon muita arkipäivänongelmia eli hän jää roikkumaan ja elää toivossa. Siitä syystä rehellisyys on parempi, se voi aiheuttaa että toinen tulee vihaiseksi ja tuntee itsensä loukkaantuneeksi MUTTA sen jäkeen on taatusti helpompi hänelle siirtyä eteenpäin.
okei, olen kusipää. Mitä siihen seksin harrastamiseen tulee niin se tapahtui jo todella alkuvaiheessa ja naisen aloitteesta ja luulenpa että siinä vaiheessa nainenkaan vielä juuri mitään ihmeempiä minua kohtaan tunsi koska olmme vielä suunnilleen outoja toisillemme. Mutta itsekkin luulen että kusipääksi hän minut leimaa kun hänet jätän. Myönnän olen pelkuri eikä mitään hajua miten tämän asian hoitaisin.
Olenko minä sitten tökeä hyväksikäyttäjä koska olen harrastanut naisen kanssa muutaman kerran seksiä mutta en nyt sitten haluakkaan hänen kanssaan seurustella? sitä saaki miettiä.
niinkuin eräs kaverini, joka on nyt naimisissa ja isä, kun ei ajoissa uskaltanut kertoa, että ei halua suhteesta ystävyyttä enempää. Saas nähdä kauanko jaksaa olla kiltti.. Ei millään pahalla, mutta mitä pikemmin kerrot, sen parempi. Tytön ihastus ei vielä voi olla kovin vakavaa noin lyhyen tapailun jälkeen, joten kerrot vaan ihan suoraan, että haluat olla vain ystävä. Ehkä menetät ystävän, mutta so? niin käy joskus meille kaikille.
Huokaus. Esitit asian ehkä huonosti. Hyväksikäyttäjä on ihminen joka harrastaa seksiä toisen kanssa tietäen että toinen on ihastunut mutta samalla tietäen ettei itse ole ihastunut ollenkaan. Kaikilla on oikeus muuttaa mieltänsä kuten kirjoitin, mutta sinä et esittänyt asian niin. Kirjoituksesta sai sellaisen kuvan että olit tavannut hänet monta kerta, deittailumielessä siis, harrastanut seksiä mutta koko ajan ollut tietoinen siitä ettet olekaan kiinnostunut ja että hän on kiinnostunut. Mutta jos asia nyt ei olekaan niin, vaan olette tutustuneet ja hän on ihastunut, sinä et, niin mikä sitten siinä. Äkkiä kertomaan hänelle, se on sinun oikeutesi ja myöskin sinun velvollisuutesi. Kerro suoraan ettet tunne samalla tavalla. Siinä kaikki.Ei mitään valheita.
Paska mäihä. Mutta tossa vaiheessa vielä helppoa... vittumaista... mutta helppoa. USKALLA OLLA VITTUMAINEN.
Mä yritin sellaista "hellää poistyöntämistä" tai jotain. Se kuitenkin ui aina takas. Sitten lopetin kaiken yhteydenpidon ja sanoin että haluan olla vaan ihan itsekseni...
No vittu, sitten mulla meni muutaman vuoden päästä tosi paskasti muista syistä ja se kutsu mut luoksensa ja sitten menin elämättömyydentuskissani kosiin sitä. Se kuitenkin on "ihan jees" tapaus. Just mitä kuvailit.
Nyt sitten kaks muksua myöhemmin mä oon edelleen siinä mistä lähdinkin. En oikeastaan välitä siitä, se on ihan ok, hieno ihminen mutta mä en vaan rakasta. Kunnioitan ehkä... mutta siis... Ei sitä kipinää. Paska fiilis jatkuvasti.
Toisin sanoen : Sano että sä et missään nimessä, ikinä - voi kuvitella olevasi hänen kanssaan vakavasti. "Olet ihan ok, oot kiltti ja ihana ihminen." - mut silti ei. Sä kaipaat jotain muuta. Sano että et halua olla yhteydessä jatkossa, sano että toivot ettei ota sitä loukkaavana vaan lähinnä siten että sä päästät irti, täysin - ja toivot että hänkin päästää - koska sinä et ole oikea mies hänelle vaikka hän ehkä nyt niin (ehkä) ajatteleekin.
Sitten vaan ero ja numerot pois luurista ja jos soittelee niin sanot vaan pinkeesti että älä soita, mä en halua olla vittumainen mutten halua pitää yhteyttä.
Jos se kysyy "miksi" niin sano just niinku että "Koska mä en tunne tässä sellaista oikeanlaista kipinää ja tiedän että sitä kipinää ei tule olemaankaan. Musta tuntuu tyhjältä sun suhteen, tuntuu Tyhjältä isolla T:llä.".
Tossahan se. Kyyneliltä et voi varmaan välttyä, mut oo luja. Muuten sä saatat olla mun kaltaisessa tilanteessa pian ja SE EI OLE HYVÄ ASIA - KENELLEKÄÄN!
Siten olet hyvä mies sekä itseäsi että häntä kohtaan. Mä en sitä onnistunut olemaan :-(
Ihanan rehellistä, jos pystyisi tuohon. Oikeasti! Ei sille kipinälle tai kipinän puuttumiselle ole mitään hyvää selitystä: se vaan on tai ei ole. Mitä lie kemiaa ....
Onnea eropyristelyille! Ei kannata yrittää ottaa elinikäistä vastuuta toisen aikuisen pettymyksistä, silloin kun lopullisia lupauksia ja/tai sitoumuksia ei ole vielä tehty. Tietenkin teotkin puhuvat puolestaan, mutta seksin harrastaminen ei nykyään tarkoita kuitenkaan pakkokihloja niin kuin ennen muinoin. Jokaisella on oikeus muuttaa mieltään!
Tuo on vittumaista jos joku. Enpä haluaisi olla sinä mutta saatika sitten vaimosi. Mieluummin katkera ero kun katkera loppuelämä. Tekeekö joku oikeasti tollaista? Tarkemmin ajatellen en ole varma itsekkään rakastanko enää miestäni niin kuin kolme vuotta sitten kun tapasimme, mutta enpä ole toisaalta naimisiinkaan menossa. (tässä vaiheessa joku saattaisi kysyä miksi roikun miehessä kun en kerta enää sitä rakasta eikä häitä tule kuitenkaan...luoja kun sen tietäisi) Miksi se on niin vaikeeta??? Minut on yleensä aina jätetty, joten en minä osaa ketään jättää...pelottavaa. Ja onhan se niinkin että en jätä sitä koska näin on helpompi...täytyykin varoa ettei käy niinkuin sulle. Luoja että meni sekavaksi tämä minun juttuni. Rupea nyt toisia neuvomaan kun itse olet sekaisin kun seinäkello..ei ole helppoa mullakaan. Pahoittelen ja poistun paikalta.
Mieheni teki minulle saman tempun. Kosi ja mentiin naimisiin vaikkei rakastanutkaan. Vuoden liitto kesti kunnes mies yhtenä iltana sanoi että kokee syyllisyyttä siitä ettei rakasta minua ja haluaa eron. Meillä oli pitkä kihlausaika ja monet kerrat puhuttiin että teemmekö nyt oikein ja olemmeko ihan varmoja siitä että eletään yhdessä loppuelämä. Kukaan tutuistamme ei tiennyt tulevista häistämme joten molemmilla oli mahdollisuus perääntyä ja pistää peli poikki. Häät vietettiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa ja hyvin vaatimattomin puittein. Hylkääminen tuntui musertavalta sen jälkeen kun kerrankin opin luottamaan mieheen ja uskomaan siihen että pysytään yhdessä, tuli mitä tuli. Onneksi lapsia ei ollut ja onneksi hän teki eropäätöksen suht ajoissa eikä vasta kymmenen vuoden kuluttua. Nyt ollaan ihan hyviä kavereita ja sellaisena se meidän suhteemme olisi pitänyt pysyäkin alun perin.
Pointtini oli siis se että mitä pikemmin murskaat toisen toiveet, sitä parempi kummallekin osapuolelle.
"Pointtini oli siis se että mitä pikemmin murskaat toisen toiveet, sitä parempi kummallekin osapuolelle."
No minun tapauksessani pelkkiä "toiveita" ei revittäisi rikki, vaan perhe lapsineen, tulevaisuudensuunnitelmat, koko vitun helahoito, konkreettinen arki ja yhdessäoleminen - ainoa vika tässä on se että minun osaltani se ei ole "onnea" vaan velvollisuudentuntoa, pakkopullaa.
Ja miksi sen rikkirepisin? Että lapseni saavat mahdollisimman nuorena traumat? Että saisin olla "sinkku" ja vapaalla - eli siis täysin poissa kaikesta siitä mikä minut pitää jaloillani kuitenkin. Osittain ei-rehellisen Varmuuden tilalle täydellistä epävarmuutta? Ja - karua kyllä - en ole rikas tai ole hyväpalkkaisessa työssä. Elatusmaksut vetäisivät minut välittömästi rääsyläisjonoon. Vaimoni murskautuisi täysin koska hän rakastaa minua, on sanonut sen suoraan ja itseasiassa tiedänkin koska seurustelimme aiemmin ja kerran olen hänet jo "kunnolla" jättänyt ja silloinkin hän oli tosi rikki.
Kaikki tämä summautuu siihen että tämän vinouden jatkaminen, sen oleminen osa elämää - omien tunteiden puuttumisen peittäminen - on ratinoaalista toimintaa. Sille on selkeä syy, kun taas tuolle kaiken lopettavalle totuudelle ei ole kantavia syitä (paitsi ehkä sairas ajatus että totuus ennenkaikkea! Hinnasta piittaamatta!).
Ainoa mahdollisuus pois tästä yhtälöstä on löytää joku toinen, joku jonka kanssa poiketa polulta ja perustaa jotain jossa nykyistä vinoumaa ei ole. Heikolta pohjalta vahvalle pohjalle. Lapset kärsivät vähemmän jos edes minulla on jotain mitä tarjota heti, koti - esimerkki. Silloin lapsillekin on luvassa jotain muuta kuin traumoja; Opetus että elämän voi muuttaa dramaattisesti - kivuliaasti ehkä - mutta kuitenkin hyvästä syystä. Ihmisen oman onnen takia. Jos vaimoni joutuu esim. henkisiin ongelmiin jättämisen takia olisi jo valmis vaihtoehtoinen yhteisö isän luona (ehdoton edellytykseni uudelle suhteelle on uuden kumppanin lapsirakkaus, äidiksi ei tarvi ruveta - mutta rakastaa ja ohjata lasta kuten ketä tahansa lasta josta välittää... se on vaatimus).
Kuten huomaatte on tilanne todella pahasti puun ja kuoren välissä minulla. Onneksi olen sen verran hyvä mies että pystyn keinottelemaan tunteideni puuttumisen kanssa. Vaikka en tunne juurikaan vaimoani kohtaan kipinää ovat lapset minulle valtava voimavara ja motiivi... itse, omat tarpeeni - ovat taustalla toistaiseksi.
Minä olen tehnyt helvetin suuren virheen, se on varma (toisaalta, ilman tätä virhettä noita ihania lapsia ei olisi. Ei niin huonoa etteikö...). Hyvässä uskossa, luottaen siihen että rakkaus voi syntyä spontaanisti vaikkei sitä siinä tunnekaan. Tämä on minun rangaistukseni, minun ongelmani joka määrittelee elämäni ja sen kulun sekä kaikki ne mahdollisuudet joita tilanteessa on tai jotka siitä puuttuvat.
Toivon että joku oppii tästä jotain.
Tämä nyt ei varmaan hirveesti auta koska tuskin olet kuitenkaan niin mulkvist kun eksäni, kun viitsit täällä asti asiaa pohtia, mutta älä vaan ainakaan esitä että kaikki on hyvin ja sitten pläjäytä päin naamaa tuhannen jurrissa että ei sinua ehkä enää kiinnostakkaan. Se sattuu! Voisit ehkä antaa pieniä vinkkejä siihen suuntaan että ei ehkä kiinnosta niin kovasti, mutta hienovaraisesti ja sitten kerrot totuuden kun nainen jo vähän aavistelee pahinta. Tai niin voisin kuvitella ettei se ehke sattuis ihan niin paljon kun on jo vähän aavistellut...voin olla väärässäkin.
olla vain kaveri. Ei tarvitse selitellä itsenäisesti muuta. tyttö kyllä varmaankin jossain vaiheessa rupee kyseleen et MIKSI. Olkaa vain kavereita, kavereita ei ole koskaan liikaa.
Minusta on parempi kun sanot asian suoraan niinkuin se on. Itse vähän samassa tilanteessa olen tapaillut miestä 3 kuukautta ja aluksi kaikki oli ihanaa, mutta sitten mies sanoi, että ei pääse niin sanottuun kakkos vaiheeseen tässä :) sanoi kyllä, että on ihastunut minuun mutta kuitenkin. Kysyin häneltä, että haluaako lopettaa kokonaan mutta ei hän halunnut nyt itse kadun kun en silloin lopettanut suhdetta. Nyt kuukausi mennyt ja nähty kolme kertaa soiteltu kyllä päivittäin paitsi nyt viimeisin viikko yhtä hiljais eloa, joten ajattelee varmaan, että ei tarvitse kertoa toiselle, että ei halua olla. Tää on pahempaa kuin se, että kertoisi suoraan. Mutta elämä jatkuu eteenpäin ja jos se ihminen olisi tarkoitettu minulle niin olisihan tuo tuossa vierellä :) En voi muuta sanoa kuin, että sano suoraan kuinka asia on tai laita ensiksi viesti missä kerrot asian ja sitten vaikka soitat perään.. niin minusta on parasta kaikille osa puolille. Hyvää kesän jatkoa.
Ole rehellinen.Sano, ettet nyt ajattele vielä vakavampaa seurustelua.On tosi kurjaa, jos kiertelet ja kaartelet.Pahin temppu on olla vastaamatta puheluihin ja tekstareihin. Minulle on käynyt pari kertaa niin, etei mies ole enää vastannut, toinen jopa vaihtoi puhelinnumeronkin.Olin sentään yli vuoden kummankin kanssa. Myöhemmin kertoneet kavereilleen, ettei minussa ole mitään vikkaa, olen niin kilttikin, etteivät halunneet pahoittaa mieltä.Eivät vain halunneet sitoutua.
Jätä suihkussa käyminen äläkä pese tai vaihda vaatteitasi. Jätä parta ajamatta ja haise vanhalle viinalle sekä valkosipulille. Hukkaa muka pankkikorttisi ja ala hölmöillä. Ala puhua törkeää kieltä ja kiroile paljon.
Pitäis karkoittaa pahimmat tunteet tältä tytöltä.
Mutta jos et halua tätä tehdä, sinun on kerrottava totuus. Ja vielä mieluummin kasvotusten niin, että säilytät kuitenkin tytön itsekunnoituksen.
Älä hyvä ihminen vaan soita ja kerro asiasta tai lähetä karua tekstiviestiä.
Tarkoituksesi kai ei ole satuttaa häntä? Niinpä hän ansaitsee kaiken kunnioituksesi. Jättää voi niin monella tavalla, myös niin, että et vaurioita toisen itsetuntoa.