Tämä voi olla huono palsta asialleni, koska ”naisen logiikka” on ikivanha tylsien vitsien aihe eikä asiani ole vitsi.
Ihmettelyni koskee naisen suhdetta omaan ulkonäköönsä ja vartaloonsa. Elän pitkäaikaisessa parisuhteessa upean naisen kanssa. Hän on omasta mielestäni todellinen kaunotar. Kauniit kasvot ja sopusuhtainen sporttinen vartalo. Lisäksi hän on olemukseltaan hyvin nuorekas (mikä asia saattoi minut taannoin erittäin noloon tilanteeseen, kun iloiseksi yllätyksekseni huomasin rakkaani kävelevän edessäni kaupungilla - kunnes hirvittäväksi nolostuksekseni ja ao. henkilön kavereiden suureksi riemuksi tajusin puhutelleeni kovin tuttavalliseen sävyyn jotakuta lukiolaistyttöä).
Tiedän myös, että mielipide ei ole vain omani. Esim. kaverini joskus leikillään kiusoittelevat minua kysellen vinkkejä, miten sellainen nainen saadaan.
Kuitenkin kaunottareni löytää vähän väliä itsestään kaikenlaisia ulkonäöllisiä puutteita. On muka liikaa jossain tai liian vähän jossain muualla. Minusta nämä ovat täysin perusteettomia ongelmia, mutta pelkkänä höpönhöpönä en asiaa voi ottaa, koska se rakastani tuntuu ihan oikeasti vaivaavan ja hänen omien sanojensa mukaan tekee hänet usein alakuloiseksi.
Epävarmuus omasta ulkonäöstä on varmaan ihan normaalia teini-iässä, kun yleensäkin ollaan epävarmoja kaikesta. On sellaista pojillakin, minkä muistan omasta nuoruudestani. Mutta meillä tämä ongelma on astunut esiin, kun aletaan lähestyä 40:n ikää. Pyrimme elämään terveellisesti ja harrastamme mielellämme liikuntaa. Olen ajatellut, olisiko tässä kyse siitä ihan normaalista asiasta, että näillä ikävuosilla ihminen ajattelee yhä enemmän omaa ruumistaan, mutta että hänellä tämä vain ilmenee vähän omituisella tavalla.
Mielestäni muistan kertoa rakkaalleni usein, miten upeana häntä pidän. Ei tietenkään niin, että rakastaisin häntä juuri hänen ulkoisen olemuksensa vuoksi, mutta mieluusti mainitsen senkin, miten kauniina häntä pidän. En kuitenkaan ole mikään runollinen ihminen. Ehkä sanon asiat liian arkisesti?
Tämä voi kuulostaa typerältä, mutta en ole myöskään kovin impulsiivinen ihminen, ja silläkin voi olla osansa asiaan. Tarkoitan sitä, että en tee seksuaalisia aloitteita mitenkään tulisesti. Tietenkin janoan rakkaani kauniin vartalon ja kauniin sielun kosketusta myös seksuaalisessa mielessä, mutta tie niihin upeisiin hetkiin johtaa rauhallisuuden ja hellyyden kautta, ei niinkään repivän intohimon. Olen miettinyt, korostaisiko tulisempi lähestyminen sitä, miten haluttavana rakkaani koen. En ole uskaltanut koettaa sitä, koska tiedän että samoin kuin minä, hänkin kokee seksin paljon muuna kuin pelkkänä fyysisenä himona.
Minusta tuntuu, että vaimoni vertaa itseään johonkin ulkoiseen malliin, vaikka ei myönnä tietoisesti niin tekevänsä. Ihmettelen vain, mikä tuo malli on, koska ainakin omasta mielestäni hän vastaa kaikkia sellaisia kauneusihanteita, joita itse pystyn kuvittelemaan.
Mielessäni pyörii monenlaisia kauhukuvia masennukseen tai syömishäiriöön sairastumisesta. Toivon, että ne olisivat liioiteltuja, mutta nykyajan paineiden keskellä voi tapahtua monenlaista. Kysymykseni onkin, miten auttaa toista ymmärtämään oma kauneutensa ja luopumaan perusteettomasta itsensä arvostelusta.
Ihmettelyni koskee naisen suhdetta omaan ulkonäköönsä ja vartaloonsa. Elän pitkäaikaisessa parisuhteessa upean naisen kanssa. Hän on omasta mielestäni todellinen kaunotar. Kauniit kasvot ja sopusuhtainen sporttinen vartalo. Lisäksi hän on olemukseltaan hyvin nuorekas (mikä asia saattoi minut taannoin erittäin noloon tilanteeseen, kun iloiseksi yllätyksekseni huomasin rakkaani kävelevän edessäni kaupungilla - kunnes hirvittäväksi nolostuksekseni ja ao. henkilön kavereiden suureksi riemuksi tajusin puhutelleeni kovin tuttavalliseen sävyyn jotakuta lukiolaistyttöä).
Tiedän myös, että mielipide ei ole vain omani. Esim. kaverini joskus leikillään kiusoittelevat minua kysellen vinkkejä, miten sellainen nainen saadaan.
Kuitenkin kaunottareni löytää vähän väliä itsestään kaikenlaisia ulkonäöllisiä puutteita. On muka liikaa jossain tai liian vähän jossain muualla. Minusta nämä ovat täysin perusteettomia ongelmia, mutta pelkkänä höpönhöpönä en asiaa voi ottaa, koska se rakastani tuntuu ihan oikeasti vaivaavan ja hänen omien sanojensa mukaan tekee hänet usein alakuloiseksi.
Epävarmuus omasta ulkonäöstä on varmaan ihan normaalia teini-iässä, kun yleensäkin ollaan epävarmoja kaikesta. On sellaista pojillakin, minkä muistan omasta nuoruudestani. Mutta meillä tämä ongelma on astunut esiin, kun aletaan lähestyä 40:n ikää. Pyrimme elämään terveellisesti ja harrastamme mielellämme liikuntaa. Olen ajatellut, olisiko tässä kyse siitä ihan normaalista asiasta, että näillä ikävuosilla ihminen ajattelee yhä enemmän omaa ruumistaan, mutta että hänellä tämä vain ilmenee vähän omituisella tavalla.
Mielestäni muistan kertoa rakkaalleni usein, miten upeana häntä pidän. Ei tietenkään niin, että rakastaisin häntä juuri hänen ulkoisen olemuksensa vuoksi, mutta mieluusti mainitsen senkin, miten kauniina häntä pidän. En kuitenkaan ole mikään runollinen ihminen. Ehkä sanon asiat liian arkisesti?
Tämä voi kuulostaa typerältä, mutta en ole myöskään kovin impulsiivinen ihminen, ja silläkin voi olla osansa asiaan. Tarkoitan sitä, että en tee seksuaalisia aloitteita mitenkään tulisesti. Tietenkin janoan rakkaani kauniin vartalon ja kauniin sielun kosketusta myös seksuaalisessa mielessä, mutta tie niihin upeisiin hetkiin johtaa rauhallisuuden ja hellyyden kautta, ei niinkään repivän intohimon. Olen miettinyt, korostaisiko tulisempi lähestyminen sitä, miten haluttavana rakkaani koen. En ole uskaltanut koettaa sitä, koska tiedän että samoin kuin minä, hänkin kokee seksin paljon muuna kuin pelkkänä fyysisenä himona.
Minusta tuntuu, että vaimoni vertaa itseään johonkin ulkoiseen malliin, vaikka ei myönnä tietoisesti niin tekevänsä. Ihmettelen vain, mikä tuo malli on, koska ainakin omasta mielestäni hän vastaa kaikkia sellaisia kauneusihanteita, joita itse pystyn kuvittelemaan.
Mielessäni pyörii monenlaisia kauhukuvia masennukseen tai syömishäiriöön sairastumisesta. Toivon, että ne olisivat liioiteltuja, mutta nykyajan paineiden keskellä voi tapahtua monenlaista. Kysymykseni onkin, miten auttaa toista ymmärtämään oma kauneutensa ja luopumaan perusteettomasta itsensä arvostelusta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
hmm.. se on vissi, että asia on naisen omien korvien välissä --vaikka ylistäisit ja himokkaasti sekstailisit aamusta iltaan, niin ulkonäköpaineinen nainen ei tässä kohdin tule tyydytetyksi ihailluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeineen, koska ei itse hyväksy itseään sellaisena kuin on..
..pitkä matka on (naisella itsellään!) korjata tuota kohtaa --ja paradoksista kyllä usein tämän tyyppiset naiset OVAT kauniita/ hyvännäköisiä.. itse olen käyttänyt ammattiapua hyvällä menestyksellä..
sanoit, että olet itse hyvännäköinen. Kuinka te naiset voitte olla noin vitun itserakkaita?
Vaikuttaa vähän siltä että naisella on ikäkriisi menossa. Hän pelkää että kun väistämätön ikääntyminen alkaa näkyä niin hän ei enää kelpaakaan sinulle. Jos jatkuvasti sanot hänelle että miten kaunis ja upea hän on niin sekin saattaa aiheuttaa pelkoja tulevista vuosista kun rupsahtaminen alkaa todella näkyä. Jospa keskittyisit ihan muihin asioihin kuin naisesi ulkonäköön. Kerro että hänen kanssaan on hyvä olla ja että hän on ihana ihminen, eikä vain sitä että hän on ulkoisesti kaunis ja upea. Voi olla että sen olet jo omasta mielestäsi hänelle kertonut, mutta se ei ole mennyt perille.
Tiedän erittäin hyvin tunteen siitä kun tuntee ettei ole tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi hoikka tai tarpeeksi trendikäs. Olen teinivuosista lähtien (nyt 28v) taistellut itsetuntoni kanssa ulkonäköni suhteen. Tämä on kovin ristiriitaista sillä omaan suht terveen itsetunnon muilla elämän alueilla mutta ulkonäöstä puhuttaessa tunnen pistoksen rinnassani ja samalla hetkellä tunnen olevani ruma ankanpoikanen.
Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu. Lapsuudessani on muutama loukkaava tapahtuma jotka liittyivät ulkonäkööni (olin hieman pullea lapsena) ja näillä varmaan on vaikutuksensa siihen etten tunne olevani ulkoisesti tarpeeksi hyvännäköinen. Niin miehet kuin naiset ovat sanoneet minua kauniiksi lukemattomia kertoja. Silti kun katson itseäni peilistä näen kasvot joissa mikään ei ole kohdallaan, vartalon jossa ei ole koskaan mikään hyvin ollutkaan. Mielestäni ystäväni ovat todella kauniita, joka puolella näen todella upeita naisia ja tunnen aina olevani se rumin ja lihavin koko joukosta.
Minun pitäisi olla fiksu, nätti ja itsenäinen nuori nainen jolla ei pitäisi järjen mukaan tällaisia ongelmia olla. Jostain nämä kuitenkin kumpuaa ja toivoisin että löydän varmuuden ulkonäköni suhteen ja oppisin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, en täydellisenä mutta ihan nättinä kuitenkin.
kykyä ymmärtää noin(kaan) filosofista ihailua? vrt.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001777&posting=22000000027580257
ja naisten vastaukset siihen.
voi olla esim.
1) Naiset oppivat lapsesta saakka, että on tärkeää olla kaunis tai vähintäänkin viehättävä, jotta miehet tykkäisivät. Ulkonäkö rapistuu vuosien myötä, mutta miesten asenteet välttämättä eivät...
2) Nainen ei arvosta itseään ja tuntee riittämättömyyttä, mikä johtuu siitä ettei hän hallitse itseään ja elämäänsä. Valitus ulkonäkön pikku puutteista ja niiden korjausyritykset ovat vain yritystä hakea edes jonkinlaista hallintaa elämään. Luultavasti nainen on elänyt ylisuojeltua elämää koko ikänsä.
häntä kehumalla välillä hänen luonnettaan ja sanomalla ykisnkertaisesti siitä että kuinka mukava hän on yms. Se saattaisi saada hänet kiinnittämään enemmän huomiota sisäisiin kuin ulkoisiin seikkoihin.
Kiitos paljon itse kullekin vastaajalle hyvistä ajatuksista! Taitaa olla niin, että olen yrittänyt hoitaa oiretta, enkä itse ongelmaa. Nimittäin emme mielestämme ole pinnallisia ihmisiä. Emme ole aikaisemmin juurikaan puhuneet ulkonäköasioista. Itse olen ajatellut, että rakkaalleni hänen kauneutensa on niin itsestäänselvyys, että hän on asian kanssa sinut eikä halua siitä numeroa.
Nyt sitten, kun tämä kertomani juttu alkoi tulla esiin, luulin että kyse on siitä, että en ole osannut kehua häntä tarpeeksi. Mutta kuten antamistanne ideoista käy ilmi, sillä on ollut ehkä päinvastainen vaikutus.
Lienee paras jatkaa samalla ei-ulkonäkökeskeisellä linjalla kuin aikaisemmin, mutta korostaa kaikkea muuta, mikä yhteisessä elämässämme on hyvää. Ja sitä on paljon.
Tämä taitaa olla näitä keskustelupalstojen hyviä puolia. On helppoa tilittää anonyymina. Ja tilityksen lukee niin monenlaisia ihmisiä, että isosta joukosta tulee väkisinkin hyviä ideoita. Kiitos vielä vastaajille.