Kertoakko jos pettää? Olemme poikaystäväni kanssa eläneet jonkun aikaa kaukosuhteessa..aloitimme ihan lähisuhteella. Hän muutti töiden perässä ja jäin hiukan katkerana sitten kotikaupunkiimme kun en pysty vielä vuoteen lähtemään.
Rakastan miestäni todella paljon, enkä tajua mitä päässäni liikkui kun baari-illan jälkeen lähdin miespuolisen tuttavan luo. Seksiä ei ollut mutta kaikkea siltä väliltä. Ja aamulla tietysti kun alkoholi alkoi väistymään päästä iski totuus kasvoille ja itkin ja kaduin.
Minun täytyy puolustuksekseni sanoa, etten ole eläissäni pettänyt ketään ennenkuin nyt. En koskaan. En ole koskaan valehdellut miehelleni tai ollut epäluotettava.
Uskon että katkeruus miehen lähdöstä ja läheisyyden tarve tekivät kepposet humalaiselle. En silti puolustele itseäni.
Tiedän että minun kuuluisi kertoa, mutta en halua että suhde kaatuu tähän elämäni ainoaan virheeseen jota en aio ikinä toistaa. Syyllisyys on niin valtava etten voi kuvitellakkaan hankkivani tätä oloa enää ikinä...
Tahdon vain pelastaa suhteeni ja korvata tätä kaikessa hiljaisuudessa miehelleni elämäni loppuun asti.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kerro miehellesi. Jos hän arvostaa sinua, hän antaa anteeksi ja rakkautenne saa eheytyä. Muuten kauna jää jotenkin aina välille ja suhteen viattomuus on mennyttä. Anna myös itsellesi anteeksi.
Kertoisin, jos uskoisin että minulla olisis edes todella häviävän pienikin mahdollisuus saada anteeksi. Mutta minä tiedän että jos kertoisin, en ikinä saisi anteeksi. Suhde loppuisi kuin seinään. Siksi epäröin..
Tunnen kumppanini sen verran hyvin ja vanhojen keskustelujemmekin perusteella hän ei koskaan antaisi toista mahdollisuutta.
En tahdo menettää häntä näin tyhmän jutun takia vaikka varmasti sen ansaitsisin! Mutta olen aina ollut uskollinen ja tiedän että en toista tätä virhettä ikinä..
Kertoisin jos uskoisin että olisi edes pieni mahdollisuus puhua asiat ja saada anteeksi. Mutt tunnen mieheni ja hänen peeiaatteensa. Myös vanhat keskustelut kun laskee mukaan..hän ei koskaan voisi antaa toista mahdollisuutta. Ja minä taas haluan toisen mahdollisuuden. Saanko itse antaa sen itselleni jos en koskaan enää mokaa..? *huoh*
Ensin näytti siltä että ensimmäinen viestini ei tullut ja kirjoitin toisen ja nyt ne tulivat molemmat :S:S:S
ja unohdat koko jutun. Eihän se oikeastaan ollutkaan mitään;-) Ensi kerralla pidät mielessä ettet mokaa.
* tässä synninpäästö *
Olethan sentään nyt ripittäytynyt koko Suomelle.
Tulee uusia baari iltoja,olet yksin,se toistuu.
Ainut lohtu on että seuraavalla kerralla ei enää tunnu niin pahalle.Näin se mene.
Oletko kuullut, että jotkut ihmiset oppivat virheistään? Minä aion olla yksi heistä.
siksi, että homma jäi tekemättä.Miksi kadut jos ei tapahtunut sitä siten kunnolla?
Vai haluatko miehesi lukevan viestisi?
Palstalta löytyy näköjään heitäkin jotka saavat ilkeämielisyydestä tyydytystä. Vaan ei se mitään, olihan otsikkokin "antaa tulla vaan".
En todellakaan halua lisää, ja ainoa hyvä asia koko paska jutussa on että en mennyt tyypin kanssa loppuun asti. Katua kai silti voi yhtä lailla, sillä pettämistä se suutelu ja muu koskettelu myöskin on. En olisi saanut päästä asioita niinkään pitkälle, tietenkään.
Joten en ehkä ymmärrä kysymystäsi.
niin anna palaa vain. Olet ilmeisesti vielä kovin nuori? Pikkuhiljaa sitä oppii iän karttuessa salaamaan muitakin asioita.