Työn orjat

Siivoojat virittelevät suoran toiminnan iskuryhmää
Julkaistu: 20:36

Minttu Mikkonen

helsingin sanomat



Ryhmä nykyisiä ja entisiä siivoojia järjestäytyy elokuussa suoran toiminnan iskuryhmäksi. Oikeutta siivoojille -liike haluaa houkutella siivoojia nykyistä radikaalimpaan toimintaan.

Ryhmän aikomuksena on kerätä ensin riittävä porukka ja ryhtyä sitten järjestämään mielenosoituksia suurten siivousliikkeiden edessä, kertoo puuhamies Jarmo Åsnabrygg. Tavoite on saada julkisuutta siivoojien ongelmille.


Esikuvana ovat Yhdysvalloissa Justice for janitors -nimellä ja Britanniassa Justice for cleaners -nimellä toimivat kampanjat. Ne ovat keränneet kymmeniätuhansia, etenkin siirtolaistaustaisia, ihmisiä mielenosoituksiin ja lakkoihin. Kampanjan tunnus on punainen nyrkki, joka pitelee siivoojan harjaa.

Åsnabrygg on helsinkiläinen metronsiivoja. Hän on toiminut aiemmin SOL-palvelujen varaluottamusmiehenä. Suomen tunnetuimmista aktivisteista mukana ydinryhmässä on helsinkiläinen postinjakaja Reko Ravela, joka muistetaan muun muassa linnanjuhlien kuokkavieraista ja talonvaltauksista.


Siivoojien tuntipalkka on nykyisin vähän yli seitsemän euroa, eikä PAM ole ryhmäläisten mielestä tehnyt tarpeeksi alan ongelmien ratkaisemiseksi.

Åsnabryggin mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole kilpailla nykyisten ammattijärjestöjen kanssa. "Pyrimme siihen, että ihmiset järjestäytyisivät paremmin."


Siivousalalla on paljon maahanmuuttajia, joilla ei ole tietoa työehtosopimuksista. "Esimerkiksi metrossa meitä on 60 työntekijää, joista neljä on suomalaisia", Åsnabrygg sanoo.

Luottamusmiehenä hän kertoo tietävänsä useita tapauksia, joissa siivousfirmat ovat maksaneet maahanmuuttajille liian vähän palkkaa.

Oikeutta siivoojille on hänen mukaansa otettu hyvin vastaan PAM:ssa. Helsingin Sanomat ei tavoittanut PAM:n puheenjohtajaa Ann Seliniä kommentoimaan hanketta.
3606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pitävät heitä VAIN pakollisena "pahana", jolle on pakko maksaa tuo 7€. Työ on raskasta ja likaista ja se tuo tullessaan erilaisia sairauksia. Ei ole mikään ihme ettei siivoojia enään löydetä edes etsimällä töihin. Ala on ali-arvostettu ja siivoojaa ei pidetä edes ihmisenä.
Itselläni on tästä kokemusta ja työelämästä jäi vain katkerat ja huonot muistot. Terveys meni ja nyt elän köyhyysloukussa kuolemaani asti, koska siivoojien palkat (jotka miehet päättää) ovat törkeän huonot. Siihen perustuu sitten myös siivoojien eläkkeiden pienuus.

Äänestä
  • 'Ala on ali-arvostettu ja siivoojaa ei pidetä edes ihmisenä.

    Keitä he ovat jotka ovat tätä mainitsemaasi mieltä siivoojista? Uskoakseni ei ainakaan siivoojat itse ole samaa mieltä. Onko sillä mitään merkityksellisyyttä, jos ihmiset ovat jotain mieltä toisistaan menemättä fyysiseen kosketukseen.

    Palkoista sen verran, että saatavuus määrää palkkauksen. Työ maksaa juuri sen verran kuin kilpailutilanne sen sallii.

    Äänestä

  • Itse olen ollut 10v. erittäin raskaissa metallihommiissa ja tienaan vasta 8.30€,mikä on kuin siivoojan liksaa. Ei se oikeus kuule aina muillekaan näytä toteutuvan.Ymmärrän yskäsi silti täysin,sillä pomothan ovat vain pelkkiä porsaita,eivätkä pikkupajoissaansa arvosta tärkeintä,eli työläistä pätkääkään! Hitlerin kätyreitä he ovat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


duunari1 kirjoitti:

Siivoojat virittelevät suoran toiminnan iskuryhmää
Julkaistu: 20:36

Minttu Mikkonen

helsingin sanomat



Ryhmä nykyisiä ja entisiä siivoojia järjestäytyy elokuussa suoran toiminnan iskuryhmäksi. Oikeutta siivoojille -liike haluaa houkutella siivoojia nykyistä radikaalimpaan toimintaan.

Ryhmän aikomuksena on kerätä ensin riittävä porukka ja ryhtyä sitten järjestämään mielenosoituksia suurten siivousliikkeiden edessä, kertoo puuhamies Jarmo Åsnabrygg. Tavoite on saada julkisuutta siivoojien ongelmille.


Esikuvana ovat Yhdysvalloissa Justice for janitors -nimellä ja Britanniassa Justice for cleaners -nimellä toimivat kampanjat. Ne ovat keränneet kymmeniätuhansia, etenkin siirtolaistaustaisia, ihmisiä mielenosoituksiin ja lakkoihin. Kampanjan tunnus on punainen nyrkki, joka pitelee siivoojan harjaa.

Åsnabrygg on helsinkiläinen metronsiivoja. Hän on toiminut aiemmin SOL-palvelujen varaluottamusmiehenä. Suomen tunnetuimmista aktivisteista mukana ydinryhmässä on helsinkiläinen postinjakaja Reko Ravela, joka muistetaan muun muassa linnanjuhlien kuokkavieraista ja talonvaltauksista.


Siivoojien tuntipalkka on nykyisin vähän yli seitsemän euroa, eikä PAM ole ryhmäläisten mielestä tehnyt tarpeeksi alan ongelmien ratkaisemiseksi.

Åsnabryggin mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole kilpailla nykyisten ammattijärjestöjen kanssa. "Pyrimme siihen, että ihmiset järjestäytyisivät paremmin."


Siivousalalla on paljon maahanmuuttajia, joilla ei ole tietoa työehtosopimuksista. "Esimerkiksi metrossa meitä on 60 työntekijää, joista neljä on suomalaisia", Åsnabrygg sanoo.

Luottamusmiehenä hän kertoo tietävänsä useita tapauksia, joissa siivousfirmat ovat maksaneet maahanmuuttajille liian vähän palkkaa.

Oikeutta siivoojille on hänen mukaansa otettu hyvin vastaan PAM:ssa. Helsingin Sanomat ei tavoittanut PAM:n puheenjohtajaa Ann Seliniä kommentoimaan hanketta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu