Nyt sattuu NATO-hörhöä pääppään !

78% kansasta haluaa yleisen asevelvollisuuden säilymisen.

Pureskelkaapa sitä, vähemmistössä olevat demokratian vastustajat.

Lähde: Ilta-Sanomat
8704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Natoon liittymiseen vaikuttaa? Oletkohan perillä asioista? Yleistä asevelvollisuutta minäkin kannatan ja Natoa. Hienoa, että Suomessa on jatkuvasti näin vahva yleisen asevelvollisuuden kannatus. Se osoittaa suomalaisten vakavan tahdon pitää maa aina omissa käsissään. Tietenkin viisasta on hankkia liittoutumalla kaikki mahdollinen sotilaallinen lisävoima.

Eipä jäänyt sitä pyytämääsi pureskeltavaa. Sitäpaitsi vähemmistökin saa uudessa Suomessa esittää mielipiteensä julkisesti. Demokratian vastustamisväitettä en vaivaudu edes kommentoimaan.

Äänestä
  • Natoon liittymiseen vaikuttaa? Oletkohan perillä asioista? Yleistä asevelvollisuutta minäkin kannatan ja Natoa. Hienoa, että Suomessa on jatkuvasti näin vahva yleisen asevelvollisuuden kannatus. Se osoittaa suomalaisten vakavan tahdon pitää maa aina omissa käsissään. Tietenkin viisasta on hankkia liittoutumalla kaikki mahdollinen sotilaallinen lisävoima.


    Olen täysin samaa mieltä. On hyvä että puolustustahto on korkea ja Nato jäsenyys vahvistaa entisestään puolustusta. Erityisesti se lisää hyökkäys kynnystä maahamme. Natoon

    Äänestä

  • Tuo 78% vastaa aika tarkalleen sitä prosenttia, joka myös on Nato-jäsenyyttä vastaan.

    Eikä ihme, yleistä asevelvollisuuttamme nykymuodossa ja Nato-jäsenyyttä on mahdoton yhdistää.

    Äänestä

  • vastustajilla kirjoitti:

    Tuo 78% vastaa aika tarkalleen sitä prosenttia, joka myös on Nato-jäsenyyttä vastaan.

    Eikä ihme, yleistä asevelvollisuuttamme nykymuodossa ja Nato-jäsenyyttä on mahdoton yhdistää.

    yleistä asevelvollisuuttamme nykymuodossa ja Nato-jäsenyyttä on mahdoton yhdistää.

    Perustele tuo väite? miten niin ei voida yhdistää?!

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,, kirjoitti:

    yleistä asevelvollisuuttamme nykymuodossa ja Nato-jäsenyyttä on mahdoton yhdistää.

    Perustele tuo väite? miten niin ei voida yhdistää?!

    Koska suurta osaa suomalaisista ei saada motivoitua toimimaan Naton etujen hyväksi.

    Tähän astihan maanpuolustus on rajoittunut OMAN maan puolustamiseen.

    Naton myötä se viimeinenkin perustelu miksi meillä on armeija, menettää merkityksensä.

    Hoitakaa sitten puolustuksenne Natonne kanssa.

    Äänestä

  • pian. kirjoitti:

    Natoon liittymiseen vaikuttaa? Oletkohan perillä asioista? Yleistä asevelvollisuutta minäkin kannatan ja Natoa. Hienoa, että Suomessa on jatkuvasti näin vahva yleisen asevelvollisuuden kannatus. Se osoittaa suomalaisten vakavan tahdon pitää maa aina omissa käsissään. Tietenkin viisasta on hankkia liittoutumalla kaikki mahdollinen sotilaallinen lisävoima.


    Olen täysin samaa mieltä. On hyvä että puolustustahto on korkea ja Nato jäsenyys vahvistaa entisestään puolustusta. Erityisesti se lisää hyökkäys kynnystä maahamme. Natoon

    Oman maan puolustustahto on korkea.

    Miten korkea on tahto lähteä sotimaan Naton intressien puolesta vierailla mailla, on toinen juttu.

    Ehkä joku hullu vapaaehtoinen lähteekin, mutta koko asevelvollinen ikäluokka tuskin.

    Äänestä

Venäjältä puuttuu satamia, sen huomaa tyhmempikin ajaessaan tuolla välillä monen venäläisen rekan välissä. Strategisen iskun mahdollisuus on otettava huomioon suurpoliittisen tilanteen kiristyessä. Ennen kuin huomataankaan, satamiin ja lentokentille saattaa ilmestyä vierasta raskasta kalustoa. Voi voi, ei ollut vakuutusta!

Äänestä
  • "Venäjältä puuttuu satamia"

    Täyttyy sitten meidän suomalaisten konsultoida Iivana rakentamaan uusia ja lisäämään nykyisten kapasiteettia.(ihmettelen mihin he niitä, itämerellä tarvitsevat, ne on jo etukäteen tuhoon tuomitut olivatpa ne Suomessa tai äiti-venäjällä.)

    Jos sellainen kuitenkin pitää olla rysällä itämerellä. niin jos kerran ei kannaksella tai Pietarin seudulle mahdu mittavan ruoppaamisen jälkeen, niin ehdottaisin pohjoista Jäämerta. Murmansk pitäisi olla lujasti linnoitettu...

    Sen sijaan taistelu Itämerestä on Nato JO NYT ETUKÄTEEN voittanut, eivätkä suomalaiset satamat muutenkaan sovellu nykyaikaisen suuremman laivastotukikohdan käyttöön noin vain, eivätkä olisi kunnossa kovin kauaa aikaa, käytettiinpä niitä sitten mihin tahansa venäläisten toimintaan. Me ne tuhoaisimme ja jollemme me sitä tekisi NATO sitten ainakin auttaisi. Ei tähän jäsenyyttä tarvita, varmaan olisi varsin yksimielinen toimenpide Suomen ja Nato -johdon puolelta.

    Vai jos jonkinlaista maihinnousua ajattelit Itämeren alueella? Kohteita kyllä on venäläisille paljonkin, muttei se auta sodan vallitessa Itämeren piirissä, ainakaan venäjänpuolelta sitä ei voitaisi toteuttaa. Ei minkäänlaista itämerenalueella ainakaan. Sellainen huomattaisiin ennen kuin kuin lastaus olisi edes alkanut. Mikäli olisi enää yhtään ehjää satamaa alueella.

    Huoltokuljetukset Kalingradiin sama juttu tai minne tahansa. Ahvenanmaahan rantautuminen niinikään tulitiaisiin torjumaan alkuunsa Natovoimin.

    Käytettiin satamia idästä mihin tarkoitukseen tahansa, ne ovat käyttökelvottomia alle parissa vuorokaudessa, olivatpa ne Suomessa tai muualla Itämerta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Patteri-Petteri kirjoitti:

78% kansasta haluaa yleisen asevelvollisuuden säilymisen.

Pureskelkaapa sitä, vähemmistössä olevat demokratian vastustajat.

Lähde: Ilta-Sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu