Kristinuskon kaksi tärkeintä asetta ovat pelko ja valheet. Asiat pyritään aina vääntämään kristittyjen ja kristinuskon edun mukaisiksi vaikka vähän tulisi valhetta mukaan. Olen myös huomannut sen, että kristityt näkevät muka lähes jokaisessa asiassa " paholaisen " vaikutuksen. Kaikki mitä kristityt tekevät on kyllä hyvästä, mutta ateisti ja muut syntiset tekevät kokoajan pahaa. Kristityt vaativat toisilta kunnioitusta omaa uskontoa kohtaansa vaikka eivät itse kohtele tässä asiassa toisia niin kuin haluaisivat toisten kohtelevan heitä. Miten kristitty muka kunnioittaa toisen ihmisen uskoa sillä tavalla, että menee sanomaan toiselle " jos et usko samalla tavalla niin kuin minä niin joudut iankaikkiseen kadotukseen jossa on ikuinen tuska ja josta ei pääse pois? "
Kristityt suorastaan metsästävät herkkäuskoisia ihmisiä. Monia onkin tehokkaasti käännytetty kristinuskoon kertomuksilla helvetin iankaikkisesta tulesta sekä paholaisesta ja hänen demoneistaan jotka hallitsevat syntisiä ihmisiä. On todella omituista, että kristityt näkevät jokaisen oman uskonsa ulkopuolisen asian perkeleen juonena saattaa anti-kristus valtaan. Uskovaiset ovat siis todella vainoharhaisia. Kaikki erimieltä olevat kirotaan perkeleen eksyttämiksi ja vääriksi profeetoiksi. Minä olen siksi ateisti, koska kristinusko ja monet muut uskonnot ovat ahdistavia asioita joilla rajoitetaan ihmisen vapautta ja aiheutetaan ihmiselle suurta vahinkoa niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Kristityt suorastaan metsästävät herkkäuskoisia ihmisiä. Monia onkin tehokkaasti käännytetty kristinuskoon kertomuksilla helvetin iankaikkisesta tulesta sekä paholaisesta ja hänen demoneistaan jotka hallitsevat syntisiä ihmisiä. On todella omituista, että kristityt näkevät jokaisen oman uskonsa ulkopuolisen asian perkeleen juonena saattaa anti-kristus valtaan. Uskovaiset ovat siis todella vainoharhaisia. Kaikki erimieltä olevat kirotaan perkeleen eksyttämiksi ja vääriksi profeetoiksi. Minä olen siksi ateisti, koska kristinusko ja monet muut uskonnot ovat ahdistavia asioita joilla rajoitetaan ihmisen vapautta ja aiheutetaan ihmiselle suurta vahinkoa niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnustan että sellaisia stereotypisiä kristittyjä on ollut ja on mutta meitä on moneksi.
On harmillista että sinulle on jäänyt huono maku suuhun Kristinuskosta ja muutenkin uskonnoista.
Moni kristitty kertoo mitä tapahtuu jos elää syntistä elämää koska kokee sen velvollisuudekseen. Eli me kerromme teille mitä tapahtuu jos tekee syntiä koska me välitämme teistä.
Ja vapaus ei todellakaan ole sitä että voi tehdä syntiä, ei todellakaan.
Jumalan siunausta :)
minulle vapaus on sitä ettei minun pidä
toistaa toisien totuuksia. jos ihminen
ei erota oikeaa ja väärää ilman "sulkeisia"
niin hänelle on hyvä käydä usein näissä
kokoontumisissa jottei..?
jatkakaa
"me kerromme teille mitä tapahtuu jos tekee syntiä koska me välitämme teistä."
Niin välittää krokotiilikin rannalla pyörivästä lapsesta.
Te ehkä luulette tietävänne, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Todellisuudessa te ette tiedä yhtään mitään. Ei kukaan tiedä. Kukaan ei todistettavasti ole tullut kertomaan.
Lisäksi oppinne on niin seinäpöhköä tavaraa, ettei siiinä edes ole mitään uskomista. Kertomuksienne mukaan jumalanne tuntuu tietävän maapallon asioista paljon vähemmän kuin nykypäivän peruskoulun käynyt kansalainen. Moraalinsa on tuota krokotiilitasoa.
Uskosi on vain yksi tunnetason vamma, joka johtuu Äo-tason alenemisesta yläpäässä. Vaiva on helppo hoitaa, lopettaa vain raamatun lukemisen ja siirtyy Aku Ankkaan.
"Eli me kerromme teille mitä tapahtuu jos tekee syntiä koska me välitämme teistä."
Auktorisoitte oikean ja väärän tietämisen itsellenne. Toisin sanoen asettaudutte tädeiksi ja sediksi, jotka haluavat ohjailla muita ihmisiä. Ette kuitenkaan ota huomioon, että ne ei-uskovaiset eivät ehkä olekaan rappioporukkaa, jotka tarvitsevat tukea tai opastusta. Minua ainakin häiritsee se, että joku uskoon tullut entinen alkoholisti tai entinen kriminaali julistaa kaikkitietävällä asenteella ihmisen pahuudesta, ikäänkuin kaikki uskonnottomat ja muunuskoiset olisivat klooneja hänen entisestä minästään.
Oletteko te käännyttäjäkristityt koskaan tulleet ajatelleeksi, että ihmiset osaavat arvioida omaa elämäänsä ja edesottamuksiaan ilman, että te puututte asiaan. Jos homma ei teiltä itseltänne onnistunut, niin se ei tarkoita sitä, etteikö se muilta voisi luonnistua.
(Ateistin kirous :-) )
"Moni kristitty kertoo mitä tapahtuu jos elää syntistä elämää koska kokee sen velvollisuudekseen. Eli me kerromme teille mitä tapahtuu jos tekee syntiä koska me välitämme teistä."
On hienoa pyrkiä auttamaan toisia. Tuossa yllä olevassa lauseessa on kuitenkin sanoma, joka kuuluu: Hyväksyn väkivallan.
Kohautatte vain olkapäitä toteamalla "tutkimattomia ovat Jumalan tiet", ettekä sen enempiä pohdi uskomanne olennon väkivallan oikeutukseen.
Mitä eroa on vaikkapa isä aurinkoiseen? Stalin toteutti hyviä asioita, mutta jotka eivät sopineet hänen näkemyksiinsä sai väistyä tieltä. Kansalaiset palvoivat Stalinia hyvänä isänä ja kertoivat, että kyllä Stalinin tarkoitukset ovat hyviä ja hänen toimensa ovat tarpeellisia.
"Ja vapaus ei todellakaan ole sitä että voi tehdä syntiä, ei todellakaan."
Tämä on kyllä huippu. Osoitat holhoavaa asennetta ja kuvittelet ei-kristityt moraalittomiksi pahantekijöiksi. Saisit hävetä.
"Jumalan siunausta :) "
Lopeta kiroilu. Antaa huonon kuvan ihmisestä.
Se, että "kerrot" mitä tapahtuu, jos tekee "syntiä" on juuri sitä pelottelua. Et sinä voi tietää mitä tapahtuu, jos ei elä kuten kirkko opettaa. Sinä vain ja ainoastaan luulet.
Paavi totesi juuri,että ainoa oikea kirkko on katolinen kirkko.Kaikki muut siis ovatkin epäuskottavia?Miten käy niille luonnonkansojen ihmisille,jotka ovat eläneet maapalollaa ja joita edelleenkin elää täällä?He eivät ole kuulleet mistään meidän jumalistamme eivätkä paavin julistuksista.Suoraa päätä vain hiilihanko käteen ja lämmityshommiin?
No jos tämä nykyinen n.z..-paavi saisi asioista päättää oikeasti, niin sinne kyseiseen paikkaan hän lähettäisi kaikki muitten uskontojen ja uskomusten ihmiset ja suuren osa jopa nimikatolilaisistakin.
Onneksi hän on vain ihminen ja siten myös erehtyväinen.
Jokaisen lahkon johtaja väittää edustavansa ainoaa oikeaa todellista kristinuskoa. Lahkon jäsenmäärällä ei ole tässä asiassa merkitystä. Miljardin jäsenen lahkon johtaja on aivan yhtä itsevarma kuin kymmenen jäsenen lahkon johtaja.
Siis taivaaseen pääsee 144000 ihmistä, joten se on melkoinen lottovoitto.
Ilmeisesti vain tietty osa ihmisistä on oikeutettu siihen,etä hänellä on oikeus nauttia paratiisin antimista.Islamin mukaan tyttäriäkin tulee kaupanpäälle melkoinen liuta.Tämä lause on kylläkin todettu kielitieteilijöden mukaan käännösvirheeksi.Selittää nyt mistä tässä on kysymys?Onko nykyinen naisten alistaminen ja lasten manipulointi jotenkin jonkin uskonnon mukaisesti ok.Naispapit?Mitä te uskovaiset oikein tarkoitatte?
Vatikanum I kirkolliskokous julisti vuonna 1869 paavin erehtymättömäksi. Siitä vain etsimään kirjoitusvirheitä Paavin puheista :) Tosin tokkopa tuo niitä itse kirjoittaa.
että, kun tyypi toisena jälkeen kiskaisee paavin kaavun niskaansa, niin muuttuu erehtymättömäksi. On jotenkin surullista mihin kaikkeen höpinään ihmiset uskovat.
Miksi ihmeessä pitäisikään kunnioittaa jotain buddhalaisia tai ateisteja? He ovat väärässä. Miksi pitäisi myöntyä muiden väärille uskomuksille? Muiden uskomuksia ei kristittyjen tarvitse kunnioittaa koska nimenomaan kristity ovat oikeassa. Kristinusko on ainoana uskona oikeassa elämän asioista. Tottakai kristityt yrittävät ja haluavat kaikkien uskovan samoin koska se mitä me uskomme on totisinta totta. Ja kaikkienhan pitäisi uskoa totuuteen?
On se sitten hienoa, kun tietää totuuden.
Maailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka tietävät olevansa Napoleon tai Elvis, mutta he sentään yleensä saavat asianmukaista hoitoa.
on tällä kertaa äänessä ja niin muodoin täysin oikeassa?
Katolliset.