Olisin kysynyt mielipidettä siitä että onko appivanhempien rooli olla aina hankala, vastenmielinen, ilkeä yms. uutta sukuun tulevaa kohtaan?
Omasta mielestäni näin on.
Ainakin jos on erilainen ja tulee eri taustoista perheeseen esim, miniäksi.
Taitaa olla velvollisuus olla ilkeä ja välinpitämätön rooli appivanhemmilla kuin luonnostaan. Vai jokin psykologinen asia kun ei voida oman poikansa vaimoa kunnioittaa urasta ja muusta välittämättä.
Olen itse kokenut arvostelua ja ilkeilyä paljon ja monessa suhteessa. Enkä ole edes ollut mikään varsinainen pahatapaus. Jos nyt ajattelee narkomaania, alkoholistia tai huoraa miniäksi.
Mikä siinä on kun koko ajan pitää olla keljuilemassa ja sitten kun jotain haluaa niin kyllä mielistellään.
Välillä kyllä haluisi ampua ne kuuhun!
Omasta mielestäni näin on.
Ainakin jos on erilainen ja tulee eri taustoista perheeseen esim, miniäksi.
Taitaa olla velvollisuus olla ilkeä ja välinpitämätön rooli appivanhemmilla kuin luonnostaan. Vai jokin psykologinen asia kun ei voida oman poikansa vaimoa kunnioittaa urasta ja muusta välittämättä.
Olen itse kokenut arvostelua ja ilkeilyä paljon ja monessa suhteessa. Enkä ole edes ollut mikään varsinainen pahatapaus. Jos nyt ajattelee narkomaania, alkoholistia tai huoraa miniäksi.
Mikä siinä on kun koko ajan pitää olla keljuilemassa ja sitten kun jotain haluaa niin kyllä mielistellään.
Välillä kyllä haluisi ampua ne kuuhun!
Vastaukset 8
Vanhimmat
mitään kummempaa, satut vaan väärään aikaan väärään paikkaan. Minä olen miniä nro 2, ykkönen oli suosikki ja on sitä ikuisesti, vaikka hän jätti aikanaan nykyisen mieheni. Mutta kummasti appivanhemmat saivat ja anoppini saa edelleen uskoteltua itselleen, että minä rikoin tämän unelmaparin välit, vaikka aloimmekin seurustella yli vuosi eron jälkeen. Mutta kun miniä ykkönen vasta sitten tajusikin, minkä virheen oli tehnyt, ja yritti appivanhempien avustuksella saada meitä eroamaan kaikin voimin. Harmia aiheuttivat toiminnallaan, mutta yhdessä olemme pysyneet jo yli 20 v.
voin kertoa, että itse en ollut kuullutkaan moisista ongelmista ennenkuin aloin lukea näitä keskustelusivuja. Olen ollut miniänä ja anoppina enkä kummassakaan roolissa hankala. En myöskään ole tavannut hankalaa anoppia enkä yleensä ollut tietoinen näistä ihmissudedraamoista.
Äitini, mummuni, useimmat siskoni ja hyvin monet ystäväni ovat olleet sekä miniän että naopin roolissa eikä kukaan heistä ole koskaan kertonut ongelmia olevan, päinvastoin, hyviä ja antoisia ihmissuteiuta näyttäisivät olevan.
Eli kyllä se ongelma varmaankin on hyvin suppealla joukolla ja ne kaikki nyt vain ovat kertyneet tänne ja antaa väärän kuvan tuosta ihmissuhteesta.
Itselläni henk.koht. on vain hyviä kokemuksia. Ja jopa entisten anoppien kanssa olen hyvissä väleissä edelleen.
Et ole aiemmin kuullut, että miniällä ja anopilla voi olla ongelmia, ennen kuin aloit lukea näitä sivuja? Suomen maaseudun historia tulvii kertomuksia anopin ja miniän valtataistelusta, kun miniä tulee myötäjäisten kera pihaan anopin vallan alle, kaupungeissakin on ollut omat ongelmansa. Suomalaisessa kirjallisuudessa on varmaankin useita esimerkkejä, ulkomaisista kirjoista puhumattakaan, kirjakaupat myyvät tusinoittain opuksia, joilla parantaa ihmissuhdetaitoja, joilla ymmärtää toista osapuolta, tämä ketju paljastaa karuja totuuksia arkipäivän elämästä.
On hyvä, että sinun tuttava- ja sukupiiriisi ei kuulu näitä ongelmaisia ihmisiä, mutta kaikilla asiat eivät ole aina olleet näin. Onneksi tämä palsta on olemassa, tuskinpa tänne kirjoittavat aina vain ne samat parikymmentä ihmistä, sen käsittäisin suppeaksi, luulen että oikea luku liikkuu sadoissa, ellei tuhansissa. Kymmenettuhannet käyvät varmaankin vuosittain lukemassa tätä saittia, eli ongelmia valitettavasti on.
Kun olin ruvennut lukemaan näitä palstoja, olen alkanut pelätä tilanteita, joissa on jokin isompi asia kuin kahvikutsut.
Olen miettinyt, miten mahtaa miniäni suhtautua siihen ja tuohon, pelkään, että hän on salaa loukkaantunut jostakin, tai ainakin loukkaan häntä tulevaisuudessa tietämättäni. En uskalla kutsua kotiini, kun pekään, ettei ole kyllin siistiä.
Kamalaa pingottamista, kun miniä kuitenkin on aina ollut minulle ystävällinen, eikä pahaa sanaa ole vaihdettu lähes 20 vuotisen tuttavuutemme aikana.
Mutta jospa hän ei kuitenkaan siedä anoppiaan, jospa hän ajattelee ihan tosin kuin luulen? Jos, jos...
Riippuu varmaan hirveästi ihmisistä. Itselläni on todella vaikeat appivanhemmat, mutta hekään eivät ole yhtä vaikeita mieheni veljen tyttöystävälle (vaikka eivät kai aina kovin mukavia hänellekään). Tilanne voi toki muuttua sitten jos/kun mieheni veli menee naimisiin tämän naisen kanssa ja perustaa perheen. Omalla kohdallanikin loukkaava käytös paheni huomattavasti vasta lapsemme syntymän jälkeen.
Mieheni veljen tyttöystävä tosin yrittää kaikin keinoin miellyttää heitä ja myös hänen vanhempansa tekevät kaikkensa, jotta miellyttäisivät heitä. Itse taas pyrin olemaan oma itseni ja myös vanhempani käyttäytyvät heitä kohtaa kuten muitakin ihmisiä eivätkä yritä mielistellä yms. Ilmeisesti tästä syystä he ovat meitä kohtaan todella inhottavia ja varsinkin vanhempiani he arvostelevat aina ja leikkivät olevansa jotenkin heitä parempia.
Minun vanhempani taas eivät ole miehelleni mitenkään hankalia tai inhottavia vaan aivan tavallisia. Veljeni entiselle tyttöystävälle vanhempani olivat myös mukavia ja edelleen juttelevat ko. tytön kanssa, jos kaupassa törmäävät.
Omasta tuttavapiiristäni voisi päätellä että hankalat appivanhemmat osuvat helpommin miniän kuin vävyn kohdalle. Hankalat appivanhemmat ovat osuneet kolmen naisen ja vain yhden miehen kohdalle tuttavapiirissäni ja tämä mieskin on nyt myöhemmin saanut välinsä appivanhempiinsa kuntoon. Näissä tapauksissa myöskin vika on yleensä ollut appivanhemmissa eikä miniässä/vävyssä.
Minäkin olen tällainen anoppi-ikäinen ihminen, joka ei koskaan ole käytännössä joutunut näkemään vaikeata anoppi - miniä - suhdetta. Koska olen kirjallisuusihmisiä, tiedän Suomen ja maailman kirjallisuudesta MYÖS vaikeista lähisuhteista kahden naisen välillä.
Minulla on asiallinen anoppi, itse lienen myös ihan tavallinen, nykyaikainen, itsenäinen keski-ikäinen anoppi, jolla on niin monta rautaa tulessa jo pelkästään työasioissa, etten edes ehtisi kiistellä sukulaisten kanssa.
En tiennyt, että Suomessa TODELLISUUDESSA on näin paljon ihmisiä, jotka ovat riidoissa miniänsä tai anoppinsa kanssa. Tämä palsta on todella avannut silmiäni, ja olen käyttänyt jopa hyväkseni täältä saamiani tietoja ja vinkkejä omassa työssäni.
Usein kyllä olen ihmetellyt, ovatko kirjoittajat jotenkin tavallista enemmän riippuvaisia niistä ihmisistä, joiden kanssa on tullut yhteentörmäyksiä.
Samoin joskus olen miettinyt, oletteko, hyvät kanssakirjoittajat, kotoisin maalta vai kaupungista, Itä- vai Länsi-Suomesta. Tai pohjoisesta Suomesta. Olisi kiva tietää.
Minä itse asun Uudellamaalla, kaikki miniäni perheineen lähellä Helsinkiä ja jokainen töissä.
Eipä ole appivanhemmat olleet hankalia.
Hyvät on aina olleet välit ja on edelleenkin.
Kakskymmentäviisi vuotta ollaan toisemme tunnettu ja tekemisissä oltu.
Onkohan menossa jonkinlainen virustauti kun jokaisella tuntuu olevan vaan huonoja appiukkoja/akkoja. Mulla on ainakin hyvät välit appivanhempiin, vaikka välissä on jopa kielimuuri. Luulen että pikemminkin on kyse jonkinlaisesta joukkohysteriasta.