Laitanpa viestini tähän kategoriaan, paremman puutteessa. No ni, kysyn: Mitä ajattelette, onko blondit jotenkin vajaita?
Kerronpa hieman: Olin ennen, kouluaikoina (käsittää yläasteen ja koulut sen jälkeen) kovin blondivastainen. Minusta tuntui (painotan "tuntui" sanaa) että he olivat aina ensimmäisenä äänessä kirkumassa kuin tyhmät lehmät jos jonkun tai minun naamani ei miellyttänyt (siitä huolimatta etten tyrkyttänyt itseäni kellekään), olivat helvetin yksinkertaisia, olivat valmiita naimaan... no, KAIKKIA aina ja missä tahansa ym. Olen kyllä järkiintynyt siitä eteenpäin eläessäni, ajalla ennen on ollut tosin omat vaikutuksensa. Nykyäänkin pidän vaaleita hiuksia rumina, en halua keskustella blondien kanssa saatika seurustella yhdenkään kanssa, he kuulostavat samalta ym. Tiedän sen olevan minun päässäni, syvällä.
Tapasin muutamaan otteeseen kivan blondin kauan sitten autokoulussa, juutuin juttelemaan hänen kanssaan monesti. Mukava oli, eikä myöskään tyhmä. Mutta hän oli semmoinen... kupliva, joka on yksi yleinen blondiominaisuus.
Onko "tieteellisiä todisteita" kellään? Onko blondeilla pakko olla tukan värin lisäksi ainakin vielä yksi "blondimaisuus" itsessään? En väitä että muunvärisen tukan omaavat olisivat aina "normaaleja" tai jopa älykkäitä ym. Nuo kaikki "blondimaisuudet" vaan tuntuu niin helvetin yleisiltä vaaleiden kanssa.
Kerronpa hieman: Olin ennen, kouluaikoina (käsittää yläasteen ja koulut sen jälkeen) kovin blondivastainen. Minusta tuntui (painotan "tuntui" sanaa) että he olivat aina ensimmäisenä äänessä kirkumassa kuin tyhmät lehmät jos jonkun tai minun naamani ei miellyttänyt (siitä huolimatta etten tyrkyttänyt itseäni kellekään), olivat helvetin yksinkertaisia, olivat valmiita naimaan... no, KAIKKIA aina ja missä tahansa ym. Olen kyllä järkiintynyt siitä eteenpäin eläessäni, ajalla ennen on ollut tosin omat vaikutuksensa. Nykyäänkin pidän vaaleita hiuksia rumina, en halua keskustella blondien kanssa saatika seurustella yhdenkään kanssa, he kuulostavat samalta ym. Tiedän sen olevan minun päässäni, syvällä.
Tapasin muutamaan otteeseen kivan blondin kauan sitten autokoulussa, juutuin juttelemaan hänen kanssaan monesti. Mukava oli, eikä myöskään tyhmä. Mutta hän oli semmoinen... kupliva, joka on yksi yleinen blondiominaisuus.
Onko "tieteellisiä todisteita" kellään? Onko blondeilla pakko olla tukan värin lisäksi ainakin vielä yksi "blondimaisuus" itsessään? En väitä että muunvärisen tukan omaavat olisivat aina "normaaleja" tai jopa älykkäitä ym. Nuo kaikki "blondimaisuudet" vaan tuntuu niin helvetin yleisiltä vaaleiden kanssa.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Todistit juuri oman tyhmyytesi suvaitsemattomuutesi. Mee nukkumaan!
Pointti onkin siinä että "luulen/tiedän" olevani väärässä ja aikaisemmat asenteeni ovat jääneet päähäni, haluaisin myös kuulla muiden kokemuksia. En minä haluaisi olla tällainen.
Nämä viestit vois joskus ihan lukeakin ennen kuin vastaa :)
miksi kaikki pornokaupat ympäri koko maailman ovat blondeja esittäviä materiaalia täynnä noin 70%. Pikkasen ovat blondit yliedustettuja.
Kun noille blondeille selviäisi joskus edes se miksi ulkomaalaiset miehet heitä jahtaa.
Siis senkö takia että he ovat kauniita vai senkö takia että heitä pidetään koko maailman huorina?
vaikutut suberblondilta.
Tuntuipas tosi pahalta lukea tuollaista tekstiä.Itse olin kouluaikoina hyvin hiljainen ja ujo,en ole koskaan mitenkään erityisesti tuonut itseäni esiin.Me pohjoismaalaiset olemme aika usein vaaleita tai vaalehiuksisia eikä se kerro mitään ihmisen luonteesta tai älykkyydestä.Olen koulutukseltani ekonomi eli en varmaankaan siitä tyhmimmästä päästä.Olisikohan aika hieman muuttaa ajattelutapaa tässä asiassa...
Tässähän nyt ei ole tarkoitus haukkua ketään tyhmäksi, yritän vain hakea tukea sille että olen väärässä ja harhainen.
No kyllä sä melkoisen "londi" oot! Sanoit että sun on pakko oltava älykäs kun olet ekonomi! Mä meinasin pudota tästä penkistä kun nauroin!
Mä sanon, että mä tunnen tosi monta "vain" ammattikoulun käynyttä ihmistä, ja he ovat todella mukavia, fiksuja, heillä on SYDÄMEN SIVISTYSTÄ ym - sen sijaan tunnen kyllä myös inhottavia itseään täynnä olevia akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Niin miehiä kuin naisia, tumma ja vaalea tukkaisia.
Joku korrelaatio voi olla sen välillä, miten haluttavana nuorta naista pidetään ja miten he sen seurauksena katsovat voivansa käyttäytyä. Kypsymättömillä nousee keltainen neste keskusyksikköön pienimmästäkin.
Kyse ei ole tietenkään vaaleudesta eikä kauneudesta sinänsä, vaan yleisestä yhdistelmästä MIESTEN KESKUUDESSA HALUTTU TAPAUS KYPSYMÄTÖN LUONNE, jolloin suosittu nainen alkaa käyttäytyä kuin kananen.
Eräs älykkäimmistä tuntemistani ihmisistä on blondi, vieläpä naissellainen. :)
Olen nimittäin itse miettinyt tuommoista ja nyt sain tukea ajatukselle. En ole pitänyt sitä huonona teoriana vaikka se unohtuikin välillä.
sulle...
Älä nyt loukkaannu. Tekstissäni kyllä esiintyy sekin seikka että epäilen olevani harhainen. En minä haluaisi ajatella pahaa blondeista, se on jäänyt selkärankaan. Parempaa selitystä en sille keksi. Minulla kun ei ole tapana olla ennakkoluuloinen: en ole rasisti, en vihaa homoja ym. Silti minulla on tuommoinen ennakkokäsitys blondeista aina ja kaikkialla.
Mutta aina ja kaikkialla omia et ainakaan vihaa.
Mitä omia? Vaaleatukkaisia? Kummasti täälä on paljo brunetteja ja punapäitäkin, niistäkin välimalleja.
Olen hyvin vaalea. Todella vaalea iho joka palaa heti auringossa, vaaleat pitkät hiukset, siniset silmät.
Minä olin meidän luokan hiljaisimpia tyttöjä.
Nyt kun miettii niin kovinta ääntä pitivät 3 brunettea, mukavia tyttöjä mutta älyttömiä hölösuita=)
Itse olen vieläkin ujohko ja hiljainen. Tosi rauhallinen luontoihminen..
Tuskinpa se hiusten väri ihmisen luonnetta määrää=)
Tiä sitten..
on idiootteja. ei riipu tämmöisistä jutuista. ja mielestäni se on sääli, jos aito blondi haluaa olla tumma.(kuten joskus on.)
Pidän hiuksistani juuri tämän värisinä..
Kyllä ne on tummat työpaikkallanikin kovinta ääntä pitävät..
Vaan varmaan on sattunut sellaiset työkaverit.
On niissä yläastelaisissa monta fiksuakin. Osa vaan on todella ärsyttäviä, sotkevat, räkivät, ryyppäävät ja meluavat. Lapsi parat, eiköhän se elämä kuitenkin opeta.
Suomessahan on tosi paljon aitoja blondeja, joten täällä on suuri todennäköisyys törmätä tyhmäänkin sellaiseen. Muualla maailmassa blondit ovat yleensä keinotekoisia - tuo stereotyyppinen kauneusihanne ei ainakaan anna kovin älykästä kuvaa, ehkä siitä tuo tyhmän maine...
Yleensä nämä kimittävät ja bimbot "blondit" ovat järjestään tummatukkaisia typyköitä, jotka ovat VAALENTANEET hiuksensa.
Tokihan hiustenväriin liittyy monia uskomuksia, kuten esim. että punahiuksiset ovat outoja, tummahiuksiset v-mäisiä ja maantienväriset hiukset omaavat hiljaisia hissukoita. Luulisi, että tuohon ikään mennessä jopa sinä olisit ymmärtänyt, että ei kannata liikaa perustaa luulojaan tuolle hiusten värille.
Kun se tässä on pointti etten haluaisi ajatella niin, mutta se on melkein niin kuin joku sairaus! Viestiketjussa asia on selitetty monta kertaa, täällä ei ole vielä niin paljon viestejä ettet voisi niitä kaikkia lukea.
Ja luuletko sinä etten minä huomaa jos joku on vaalentanut hiuksensa, varsinkaan tyypeistä joiden kanssa käyn monta vuotta koulua? Voi jessus sinulle, pikemminkin.
Jos itsekin tunnistat, että päässäsi ei kaikki ole ihan kohdallaan, niin mikset hae apua ongelmaasi? Mene juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa näistä pakkomielteistäsi, jos ne kerran sinua vaivaavat.
Ööh, siis hetkinen.
Jos et voi edes jutella vaaleahiuksisten ihmisten (naisten, otaksun, vaaleista miehistähän et puhu mitään) kanssa, niin käytännössähän tuo voisi tarkoittaa sitä, että et pystyisi puhumaan suurimmalle osalle suomalaisista tai ylipäätänsä pohjoismaalaisista ihmisistä.
Me pohjoismaalaiset kun tuppaamme olemaan aika vaaleahiuksista porukkaa.
Mutta täytyy sanoa, että ihan hävettää vastata näin typerään aloitukseen. Tämä on yhtä tyhmää kuin väittää, että tummaihoiset ovat tyhmempiä kuin vaaleaihoiset.
Voiko rajoittuneisuudella olla mitään rajaa? Ilmeisesti ei.
Ja minua hävettää vastata näin tyhmään kommenttiin. Monta, monta kertaa tässä ketjussa esiintyy fakta etten haluaisi ajatella noin.
Ja mitä blondien määrään tulee niin hmm, otetaas tämmönen: Jos blondeja olis ny vaikka 57%, tuohan olis jo suurin osa, right? Huomaisinko minä oikeasti yhdessä paikassa asuessani että niitä olisi (jos on) suurin osa. Jonain päivänä tuntuu että niitä on paljon, joskus vähän, riippuu ketä tulee vastaan.
"Tämä on yhtä tyhmää kuin väittää, että tummaihoiset ovat tyhmempiä kuin vaaleaihoiset."
Niin, tämänkin takia minua häiritsee asenteeni, kun en minä ulkomaalaisistakaan ajattele pahaa.
Onko sinulla ollut jotain vakavia traumaattisia kokemuksia blondeihin liittyen, mikä voisi selittää fiksoitumistasi tähän asiaan? Onko äitisi tai siskosi blondi? Oletko ajatellut, että tuleva lapsesi voi olla luonnostaan blondi? Jos mitään järkiperäistä syytä blondeihin kohdistuviin vihantunteisiisi ei ole ja nämä ajatukset pakonomaisesti kiertävät mielessäsi, sinulla saattaa olla pakko-oireinen häiriö, johon voi liittyä myös masennusta. Terapiasta voisi olla apua.
No vaikka kuin on ollut (ei pelkästään vaaleista tietenkään, mutta jotenkin ne pomppaavat mieleen). Masennusta, kyllä.
Kaikille kiinnostuneille, puin ongelmaani täällä koska minulla ei ole mielenkiintoa tai varaa "mennä hoitoon" koska a) ongelmani ei ole enää niin paha (osoitus siitä ettei minun tarvitse maksaa paranemisestani) ja b) en kehtaa.
Masennuksesi vaikeusaste on mahdollista arvioida oman tk-lääkärisi vastaanotolla ja hän voi tarv. tehdä sinusta lähetteen oman asuinkuntasi psyk.pkl:lle tai ohjata nuorisopkl:lle, jos olet alaikäinen. Pakkoajatukset saattavat hävitä jopa kokonaan masennuksen hoidon (terapia lääkitys) avulla, toisinaan riittää pelkkä lääkehoitokin.
Kannattaa hakea apua ongelmiin ajoissa, koska pidempään jatkuessaan oireet saattavat kroonistua.
Kiitti neuvosta, mutta en sanoisi että tilanne on noin paha.
Vihantunteeni blondeja kohtaan on laskenut lievään ärsyyntymiseen jo kauan sitten. Joskus en edes huomioi sen kummemmin vaaleita kanssaihmisiäni.
Minulla on hvä usko parantumiseeni, tahdoin hieman mielipiteitä asiasta tuekseni. Luulen ettei minulla ole mitään pakkoa ajatella blondeista pahaa, mutta minä olenkin kyyninen ihminen. Ajattelen (liian) pahaa usein vähän kaikesta/kaikista jotka kohtelevat minua huonosti, tahattomasti tai tahallisesti.
Ai jaa. Itse olen tavannut kymmeniä mukavia ja älykkäitä blondeja. Blondeilla on todellakin hauskempaa, toisin kuin meillä synkkyyteen taipuvaisilla tummatukkaisilla.
Hupsujahän ne välillä on mutta se kuuluu asiaan. Naisen kuuluukin olla hupsu ja kupliva.
Mulla on punertavan vaaleat hiukset. Olin monta vuotta punapää, korostin tukan punaisuutta värjäämällä. Mua pidettiin taiteellisena, erikoisena, ehkä vähän vaikeasti lähestyttävänä tyyppinä, kuulemma. Sitten vaalensin vaihtelun vuoksia hiuksiani asteittain ja olen nyt blondi (en mikään kelta- tai valkotukka, vaan luonnollisen, suomalaisen blondin värinen). Ihmiset lähestyvät mua paljon helpommin. Saan kuulla usein olevani "kaunotar". Muhun suhtaudutaan suojelevasti. Voi olla että mua pidetään nykyään vähän simppelimpänä (ne jotka eivät tunteneet punapäänä). Joten stereotypiat voivat hyvin. Olen taas muuttumassa pikkuhiljaa punapäisemmäksi;)
Minullakin on punavaalea :). Tai jossain valossa näyttävät tummilta, toisessa valossa toiselta eli en oikeastaan tiedä. Ja älkää ruvetko valittamaan että "Jätkä o itseki plonti!!1 KUOLE!!!1", en ole "oikea" blondi jos tukallani on "monta sävyä", ja vaikka olisinkin niin minä ainakin itse tiedän etten tee itselleni pahaa.
Suomalaiset pistää arvoa hiusten värille vaikka heillä ei ole ongelmia päässä niin kuin minulla. Sen lisäksi rasismi voi hyvin täällä. Ja minua haukutaan ennakkoluuloiseksi ja tyhmäksi. Minkäs minä tälle voin, teillä kun ei ole traumoja koska te olette kauniita ja "normaaleja" (elikkäs tulevia vaimonhakkaajia, yh-äitejä ja muita isänmaantoivoja), te menitte kouluun pitämään hauskaa, minä menin muiden haukuttavaksi. En sanoisi itseäni kauhistukseksi mutten ole myöskään niin komea että voisin jutella naisille (blondi tai ei) julkisilla paikoilla ilman että minua luullaan joksikin vitun stalkeriksi. En siis tunne montaakaan blondia joita voisin vertailla ja todeta "hm, ei niissä oo mitään vikaa". Sori kun olen omituinen ja hieman rumempi kuin se "tavallinen mies". Mutta tyhmä en ole.
Voiko oikeasti olla noin tyhmiä ihmisiä?
Mene hoitoon.
Jotain rakentavampaa voisit kenties kirjoittaa? Onko pakkomielle tyhmyyttä? Haista paska, mää en jaksa tuommosia idiootteja.
Oksettavaa olla noin ahdasmielinen, vai mitä?
EIKÖ SE SAATANA MENE KAALIIN ETTÄ MINÄ EN HALUA AJATELLA NÄIN? ESIINTYY MONTA KERTAA VIESTIKETJUSSA, EI OLE NIIN VAIKEAA LUKEA, EIHÄN!!??
Sitä paitsi sinä olet luultavasti paljon ahdasmielisempi kuin minä, suomalainen kun olet sinäkin. Minua ei okseta yhtään, niin että SUKSI VITTUUN!!
aikuiseksi!
Niin, 21-vuotiaathan eivät voi olla hämmentyneitä tai jopa hulluja, eihän?
Voi täti-parkaa, ällös sinä ole huolissasi. Tuolla ulkona *osoittaa ikkunasta* on sellaisia hulluja jotka ovat ihan oikeasti vaarallisia. Valista niitä, paitsi että heitä ei auta hokema "kasva aikuiseksi", sillä sen he ovat luultavasti jo tehneet jonka jälkeen maailman realiteetit ovat murskanneet heidät koska eivät olleet tarpeeksi aikuisia. Minä olen vain omituinen, olen aina ollut enkä haluaisi ollakaan rivikansalainen.
Pliis, ei tuommoisia viestejä niin kuin kaksi viimeistä joihin olen vastannut. Luuletteko että haukkuminen auttaa minua?
En millään jaksaisi vastailla jokaikiselle erikseen että "ei, en ole ahdasmielinen ja jos olen niin en halua olla". Minulla on ihan oikeasti vaikeaa myös tämän asian kanssa.
Minä tiedän miltä tuntuu olla ahdasmielisyyden uhri. Osittain siksi että suurin osa suomalaisista on yleistäviä ja rasistisia idiootteja (äskeinen ei ollut ahdasmielisyyttä vaan totuus) ja silti heillä on pokkaa haukkua minua ahdasmieliseksi. Eikö hävetä yhtään?
Aika hauskaa ja samalla surullistakin lukea aloittajan viestiä... Blondeihin on todella kohdistettu ennakkoluuloja kauan ja valitettavasti useimmat vieläkin ajattelevat meidän olevan pelkkiä aivottomia bimboja, siis ihan suoraansanottuna typeriä. Mutta voi! Itse olen vaalea ja tunnen myös monia muita vaaleita, ja he ovat ihan oikeasti fiksuja. Ja sitäpaitsi itsekin olen aika hiljaista sorttia, en mekasta ylenpalttisesti enkä sellaisesta edes pidä. Yksikään ystävistäni ei ole "kikattava kana", vaan he osaavat keskustella asioista kuin asioista järkevästi. Enkä tunne pelkkiä blondeja, vaan verraten heitä myös tummatukkaisiin tuttuihini.
Ikävää että ajattelet noin miten nyt ajattelet, etkä pääse siitä eroon, mutta helpottaisiko se jos yrittäisit vähän enemmän tutustua blondeihin? Useimpiin siis, muihinkin kuin tuohon mainitsemaasi. En kiistä, etteikö noita bimboja joukostamme löytyisi (ja ota huomioon, ettei bruneissakaan ole pelkkiä älykköjä!) mutta meitä on kuule kuitenkin aika moneksi.:) Ihailtavaa huomata, ettet ole muuten rasisti tai mitään, ja vielä jos tästä blondiennakkoluulosta pääsisit irti niin se olisi hienoa.:) Muista kuitenkin katsoa ihmistä pintaa syvemmälle, joillakin ihmisillä hiustenväri ei kerro luonteesta vielä yhtään mitään. Ja se, mitä on pään ulkopuolella, ei ratkaise, vaan se, mitä pään sisäpuolella on!;)
Kiitos, kiitos. Jo pelkästään näiden lukeminen on auttanut huomattavasti.
Ja auttaisi varmasti. Tutustuminen blondeihin siis. Olisin voinut pyytää sitä yhtäkin kahville, oli vaan muita esteitä. Hän oli varattu ja äitinsä oli englanninopettajani koko ala-asteen ajan. Olen hänen äitinsä kanssa hyvissä väleissä vieläkin, olinhan paras oppilas ja nykyäänkin loistava englannissa, mutta... olisihan se ollut, omituista? Jollain käsittämättömällä tavalla? Täytyy myöntää etten ole miettinyt tuota viimeistä koska ensimmäinen syy oli tarpeeksi painava.
Hiusten väri ja äly eivät korreloi keskenään. Nehän ovat kaksi eri asiaa mutta on totta, että blondit ikänsä kuunneltuaan heihin kohdistuvaa stereotypiaa alkavat käyttäytyä odotetulla tavalla, ennustettavasti.
Sitäpaitsi taisitte unohtaa, että tyhmiksi leimattujen blondien joukosta löytyy pari älykästä korkeasti koulutettua blondia:
Psykologi Kirsti Lonka ja filosofi Maija-Riitta Ollila. Kumpikin ovat julkaisseet kirjoja.
Revitkää sitä! :)
Tuo, kutsutaan sitä vaikka "roolin sisäistämiseksi", on aika hyvä teoria. Tai ehkei pelkkä teoria siinä mielessä että näistä löytyy kyllä esimerkkejä kun katsoo ympärilleen. Ihmiset monestikin (tästä voi kiistellä, tuli niin monta esimerkkiä vaan mieleen vähän kaikista ryhmistä) alkavat käyttäytyä leimansa mukaisesti, niin hyvässä kuin pahassakin. Räikeä esimerkki tästä voisi olla taiteilija, jota jo yleisesti kutsutaan taiteilijaksi ja joka on tehnyt arvostettuja töitäkin, voisi joku kerta baariin mennessään pitää päässään baskeria ja tilata punaviiniä.