Meidän suku on mun mielestä ihan huippu! Kotona asuu minun lisäksi, äitini, joka on hieman vanhanaikainen ja varautunut, muttu osaa kyllä kuunnella ja auttaa jos oikeasti tahtoo puhua! Äiti on ihan älyttömän vahva nainen ja mä ihailen sitä ihan älyttömästi! Sen kolme edellistä miesystävää (sisältää isäni ja siskoni isän) ovat olleet väkivaltaisia alkoholisteja, ja silti minulla on omasta mielestä on ollut turvallinen lapsuus, en muista kertaakaan, jolloin olisin ollut kauhean peloissani äitini seurassa.
Kotona asuu myös isäpuoleni, hän on mukava, ja meillä lähtee juttua vaikka mistä!
Minulla on kaksi siskopuolta ja yksi velipuoli, Veli ja toinen siskoista ovat isän puolelta ja toinen siskoista on äidin puolelta. Minulla on jo kaksi tätitettävää, veljeni tytär ja sisareni tytär, ja yksi vielä tuloillaan, toiselta siskoltani! Olen vasta nyt tutustumassa uudelleen isän puolen sisaruksiini, mutta siskoni kanssa olen aina ollut läheinen! Äitini puolen siskolla on myös velipuoli, hänen kanssaan tulemme juttuun ja olemme usein siskoni luona käymässä samaan aikaan. Saatamme katsella elokuvaa, tai muuten vain jutella, hän on minulle kuin toinen veli konsanaan!
Serkkuja minulla on äidin puolelta kuusi. Nuorin serkuksista olen siis luonnollisesti minä. Äitini veljenpoika on minua lähinnä iässä jonka takia olemme olleet useasti samaan aikaan mummulassa, ja meillä on läheinen suhde, kinastelemme useasti, koska meidän ja muiden serkustemme välillä on niin monta vuotta, meillä ei ollut kotona sisaruksia joiden kanssa tapella, niin tapeltiin toisiemme kanssa. Enoni on kuollut heti syntymäni jälkeen, ja serkkujeni äiti on minun kummini. Olen myös läheinen serkkuni joka asuu lähellä meitä, hän on jo aikuinen, mutta vietämme silti paljon aikaa yhdessä. Yksi serkuistani on jo naimisissa ja hänellä on kaksi vuotias poika, tämä serkku on myös kummini. Vanhemmat verkkupoikani ovat kummatkin autoihmisiä, ja toinen heistä lupasi tänään opettaa minua ajamaan mopolla, ja myöhemmin autolla! Laatuaikaa serkun kanssa ;D
Kaiken kaikkiaan pidän sukuani parhaana mahdollisena, enkä muuttaisi mitään! Sukuni on vahva kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, ja juuri ehkä sen takia! kummatkin tätini pitävät perinteitä arvossa, ja aina pitävät huolta että me nuoret autamme, mummua ja käymme siivoamassa sukulaisten hautoja.
Meijjän suku
On,,,,
1
1121
Vastaukset
- Samoin tunnen!
Oma sukuni on pitänyt etäisiä välejä toisiinsa, mutta ex-mieheni karjalaisen suvun kautta olen tuntenut ja oppinut läheisyyttä, joka on vaikuttanut koko elämääni vielä eron jälkeenkin. Olen heille kiitollinen siitä, että olen ymmärtänyt ehkä jotain tästä elämästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617