Olen kahdesti seurustellut saman naisen kanssa ja aina ollut rakastunut häneen kuin hullu, ja kaksi kertaa hän on myös minut jättänyt.
Elämäni toistaa samaa kaavaa jota en pysty rikkomaan. Kuten viimeeksikin nytkin olen ratkennut juomaan kun mikään muu ei tunnu auttavan tähän tunteeseen. En ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään toista kohtaan.
Kaikki ystäväni olivat sitä mieltä että hän ei ollut sopiva minulle ja että olen muka liian hyvä hänelle, että ansaitsisin paremman.
Vaikka minua loppujen lopuksi kohdeltiin kuin paskaa ja valehdeltiin päin naamaa pitkään, en saa häntä pois mielestäni mitenkään.
Viimeiset pari viikkoa olen käynyt töissä ja aina iltaisin juonut pienet kännit ja vapaa päivinä jonkun verran enemmän, kunnes sama neitokainen otti taas kerran minuun yhteyttä ja tahtoisi keskustella siitä mitä tapahtui, kun hänelle jäi paska maku koko hommasta.
Ystäväni ovat sitä mieltä että ei missään nimessä että sinua satutetaan kuitenkin taas kerran. Mutta en ole saanut nyt parina yönä kunnolla unta enkä tiedä mitä tehdä.
Menesinkö hänen kanssa keskutelemaan vai poistanko hänet kokonaan elämästäni? Tiedän olevani niin heikko häntä kohtaan jos hän haluaa palata yhteen en pysty kieltäytymään.
En tiedä mitä tehdä? Yrittäisinkö anella häntä takaisin? Mutta onko suhteessa mitään järkeä jos toinen vaan rakastaa.
Olen kyllästynyt myös siihen että ystäni sanovat aina maailman olevan pullollaan naisia ja että kyllä sinä jonkun löydät. Kaikki ketkä ovat yhtä huonoja puhumaan tuntemattomille ja olemaan oma itsensä tuntemattomien seurassa tietävät että tuo on täyttä PASKAA!
Yksinäinen susi.
Elämäni toistaa samaa kaavaa jota en pysty rikkomaan. Kuten viimeeksikin nytkin olen ratkennut juomaan kun mikään muu ei tunnu auttavan tähän tunteeseen. En ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään toista kohtaan.
Kaikki ystäväni olivat sitä mieltä että hän ei ollut sopiva minulle ja että olen muka liian hyvä hänelle, että ansaitsisin paremman.
Vaikka minua loppujen lopuksi kohdeltiin kuin paskaa ja valehdeltiin päin naamaa pitkään, en saa häntä pois mielestäni mitenkään.
Viimeiset pari viikkoa olen käynyt töissä ja aina iltaisin juonut pienet kännit ja vapaa päivinä jonkun verran enemmän, kunnes sama neitokainen otti taas kerran minuun yhteyttä ja tahtoisi keskustella siitä mitä tapahtui, kun hänelle jäi paska maku koko hommasta.
Ystäväni ovat sitä mieltä että ei missään nimessä että sinua satutetaan kuitenkin taas kerran. Mutta en ole saanut nyt parina yönä kunnolla unta enkä tiedä mitä tehdä.
Menesinkö hänen kanssa keskutelemaan vai poistanko hänet kokonaan elämästäni? Tiedän olevani niin heikko häntä kohtaan jos hän haluaa palata yhteen en pysty kieltäytymään.
En tiedä mitä tehdä? Yrittäisinkö anella häntä takaisin? Mutta onko suhteessa mitään järkeä jos toinen vaan rakastaa.
Olen kyllästynyt myös siihen että ystäni sanovat aina maailman olevan pullollaan naisia ja että kyllä sinä jonkun löydät. Kaikki ketkä ovat yhtä huonoja puhumaan tuntemattomille ja olemaan oma itsensä tuntemattomien seurassa tietävät että tuo on täyttä PASKAA!
Yksinäinen susi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
huomisiltaan mennessä... ehkäpä kello kahdeksan paikkeilla?
Minut on jätetty hyvin monta kertaa (sama henkilö) ja toistaa samaa kaavaa. Kun sitä tarpeeksi toistaa se hiukan laimenee koko soppa (draamakuninkaan tai kuningattaren jättäminen alkaa jopa typeryydessään/kauheudessaan naurattaa vaikka kukaan ei uskoisi), ei murehdi enää niin paljon. Vaikka keittelee sitä soppaa, niin alkaa ottaa salaa muutkin vaihtoehdot huomioon. Alkaa jopa hieman nauttia jostain muista jutuista lisäksi. Ihme kyllä niin.
Jos on voimaa irrottautua, niin siitä vaan. Se oliskin helppoa jos noiden kanssa pääsisi rakentavaan keskustelu yhteyteen edes... mutta se lienee mahdotonta. En saa itse ainakaan sitä miestä muutettua. Tuo nainen halusi keskustella vähän?
Voi silti koittaa uskoa, että joskus asiat voi sujua. Mutta itse sen tietää.
Itse aion panostaa moneen suuntaan niin kauan kunnes asioissa olisi selvyys, epävarman oloiseen ei voi ajatuksiaan ankkuroida. Liikaa ajattelin häntä aina... Ehkä vieläkin.
Mutta ota jotain muuta, KIVAA, tekemistä sen juomisen tilalle. Toimii ajan kanssa sitten. Ja aika auttaa noita asioita, vaikka ei näyttäisi siltä... jotenkin.
Voin myös jossitella mennyttä, nykyistä ja tulevaa elämääni jatkuvasti ... teinkö oikein valinnat... mutta onko siitä mitään hyötyä
Mitä valehteli, ootko ihan varma? Kuinka jättäminen tapahtui ja mitä sitä edelsi? Kerro lisää.
Aiemmin en kyllä ollut päässyt tähän pisteeseen asti, mutta kun sitä kesti aikansa... vai alkaako kaikki joltain viivalta taas :)
Kaikki sanoi että jätä silloin. Mutta enää en puhu sellaisten kanssa aiheesta. Menee ne asiat muutenkin suuntaansa minne on mennäkseen.
1. kerran meinasin päästä "eroon" mutta sitten se otti taas yhteyttä ja koukussa ollaan. Mutta realiteetit olen tajunnut että siinä ihmisessä voi olla paskaa sisällä, ei koskaan tiedä... ja sitten jos kyllästyn lopullisesti kaikkeen p:hen niin ehkä olisin helpottunut päästessäni erooon. Vielä on pieni toivo, että kaivaako se henkilö hyvyyden itsestään... kultakimpaleen sydämestään. Nyt aion vain käyttää sitä siihen mihin hän minua, takaisin... ja katsoa.
Hän ei ole ansainnut minua... tai minä häntä... ainakaan hän ei minua :) Katsotaan mihin elämä vie.
Rakkaus on sokea kuin vanha bulldoggi. Huoh. Hän on itsekäs, julmakin, inhimillinen ihminen, luulin näkeväni joskus jotain paljon hienompaa sisällänsä... se taisi olla oma ihannekuvani
Kunpa olisin löytänyt jotain kauniinpaa tämän ihmisen kanssa... ehkä niin käy jos hän avaa mielensä tai sitten ei. Tai ehkä pitää uskoa hyvään, siihen mitä haluaa. Nyt kaikki on sekaisin, koska muu elämäni ei ole järjestyklsessä vielä.
Koska aikaa on kulunut hyvin paljon, minulla on varasuunnitelmia että elämä menisi eteenpäin... yhdessä tai ilman. Sillä minun täytyy elää omaa elämääni kuitenkin. Omalla tavallani. Ennen en voinut näin ajatella, olin liian kiinni. No olen vieläkin.
Enkä voi muuttaa ulkonäköä, taustaani yms hänelle sopivaksi... kuin sen minkä pystyn. Minun täytyy arvostaa itseäni ja nähdä kaikki hyvä.
Katsotaan miten käy. Muiden hyvä seura helpottaa minua. Ihmisillä voisi olla enemmän aikaa tosin.
Jos annat anteeksi ja otat naisen takaisin hän saa yliotteen sinusta ja tekee suhteesi ihan mitä mieleen huvittaa,ja aivan varmasti lemppaa sut kunhan löytää paremman.
Kovaa tekstiä mutta valitettavasti täysin totta.
On kovaa kamppailla totuuden ja rakkauden välillä,tunteet riekaleina miettii asiaa ja ei muuta haluaisi kuin tuon naisen itselleen .
Mutta on ymmärrettävä että se nainen satutti sinua kerran ja satuttaa taas uudelleen jos annat sille tilaisuuden taas.
Kärsi kuin mies,lopeta lotraaminen ja ryhdistäydy.
Mä en sit ollut aloittaja vaan muu, ~~~ tällä merkillä.
Jättäminen tapahtui juhannuksena en muista enää mikä ilta mutta alku viikosta se oli, sen jälkeen ei ole hirveästi ollut selviä päiviä.
Keskustelimme hänen kanssa kaverini talon pihalla. Ystäväni oli kertonut jo pari viikkoa sitten hänen kuulleen että nykyinen exäni oli löytänyt jonkun toisen ja ei välittänyt minusta enää mitään.
Otin juhannuksena asiasta selvää ja kauhukseni sain kuulla että se oli totta. n 3 kolmeen kuukauteen hän ei ole välittänyt minusta paskan vertaa ja oli käyttänyt minua vain hyväkseen, olin hakenut häntä töistä ja kuskaillut ympäriinsä.
Sen toisen löytämisestä en ole varma sen hän kiisti mutta tällä hetkellä ei paljon pysty enää luottamaan.
Olen päättänyt kohdata hänet mutta viimeitä kertaa, toivon sydämmeni pohjasta että minua ei olisi kuitenkaan petetty. Koska ajatus siitä raastaa sydämeni auki...
Pieni osa sydämmestäni toivoisi vielä meidän palaavan yhteen mutta sitä ei sydämmeni todennäköisesti kestäisi tulla jätetyksi kolmatta kertaa henkilöltä jota rakstan yli kaiken.
Ehkä tämän suden tulisi olla yksin?
onko täällä useampi yksinäinen susi?
ja puhutaanko me eri asioista tässä samassa ketjussa??
tilanne on kuitenkin sama. :(
ite ratkaisisin asian lyömällä solmu kirveellä kahtia;
jokainen vastaa omista tekemisistään.
näin 'oman likkani' ahdingon alussa, päätin auttaa (myös se omakin lehmä ojassa)... tuen loppuun saakka, jos se sitä haluaa, mutta kaverina. ei sen enempää.
jos mulla on likkakaveri siinä vaikeessa, silloin tilanne on, mikä se on.
näitä vedätyksia on jo ihan tarpeeksi;
en ala tyrkyttämään itteäni enää kenellekään!
en lähde myöskään vedätyksiin ite mukaan.
jos joku haluaa jutella, tästä eteenpäin asiallisesti, fakta-perustalla ja kahden kesken mailitse.
ottaa yhteyttä, ketä kiinnostaa.
yritän toimia reilusti ja avoimin kortein, jos kaksikin kiinnostunutta.
draama saa jo riittää!
jokainen vastaa omista tekemisistään.
takaisin, vaikka kuinka sydämeen sattuu. Se kipu menee ohitse, usko vain, kokemuksesta tiedän. Hän vie sinua kuin pässiä narussa ja varmaan nauttii tilanteesta. Katkaise suhteesi häneen kokonaan. Lopeta ryyppääminen ja käy vaikka lenkillä iltaisin. Näytä hänelle, että saat muitakin naisia. Mutta ÄLÄ ota takaisin, inhoat omaa heikkouttasi seuraavalla kerralla taas enenmmän.
palsta on tänään IHAN tukossa.
ei voi edes selailla mitään!
no joo, yritän vastata logisterille uudestaan puolen yön jälkeen. kun 24 alkaa taas toimia.
(vain tiedoksi/ettei tarvitse odottaa turhaan/jos tämä viesti menee edes läpi!!)
TARI-NOITA SATU-MAASTA: kirjoittanut: hukka-pala
tässä rauhaisessa laaksossa asustelee kaikenlaisia eläimiä; kilttejä ja lempeitä otuksia.
varsi-naisia peto-elukoita täällä ei käyskentele, kuin kaksi; ja molemmat susi-hukkasia.
tosin vuosi sitten paikallinen lohikäärme heräsi ja kulotteli laakson metsiä, mutta muutaman viikon sisällä sekin otus kyllästyi ja luikerteli takaisin koloonsa nukkumaan. en usko, että sitä näkyy taivaalla seuraavaan sataan vuoteen.
kulotus on toki tärkeä asia metsän uusiutumisen kannalta, mutta liika on liikaa... asiaan liittyy vielä sekin, että lähistössä käytiin kuun kierto sitten rajoitettu ydinsota itävalta-unkarin ja ruotsi-suomen välillä.
paikallinen eläimistö osti asiasta viisastuneena kaasunaamarit ja säteilysuojapuvut.
olen itsekin raastanut peruskallioon suojapoteron; uuden taktisen iskun uhatessa ryömin vain sisään ja annan ajan hoitaa hommansa. vaikka olenkin sotakoira, olen myös realisti;
kynsillä, tai edes nelivedolla, ei tee mitään taivaalla leimuavia sienipilviä vastaan.
laaksossa asuu myös muita elukoita; puiden lehvästössä monilukuinen trubaduuri-lintujen parvi, jotka kommentoivat päivittäisiä tapahtumia. joskus ärsyttävästikin, mutta aina osuvasti... muutama pöllökin tarkkailee satumetsän eläimistöä ja antaa kaikille niitä elämänviisauksia tarvittaessa…
iltaisin suriseva jakomielitautinen tulikärpänen tempauksineen… meno ei yöksikään lopu… yöllä aloittaa lirkuttelunsa herkkäsieluinen hippiäinen… lehvästössä sattuu ja tapahtuu koko ajan.
maan pinnalla kulkevia otuksia löytyy moni-naisia; kovapanssarinen ja välillä juopotteleva maatiais-vyötiäinen… sukkelasanainen sisilisko, joka puuhastelee tuolla lammen rannalla jotain, yrittäneekö sytyttää lammen pintaa palamaan? …ketku-repaleinen, joka yleensä lymyilee kolossaan ja seurailee tilanteita onkalonsa eri suu-aukoista… se suurin otus on lajiltaan masto-drontti, joka silloin tällöin löntystelee leimikossa ja karjuu laonneille elämäntotuuksia suurella sydämellään. kutsun tuota t-rexiä ’isoksi palaksi’.
kaikenlaisia otuksia,
erilaisia ötököitä, joita yhdistää yksi juttu: lempeä ja ymmärtäväinen luonne; sitten niiden keskellä kaksi peto-elukkaa. siinäpä se ongelma vastaan tuleekin… mitä peto-elukat luonteellensa voivat? ehkäpä rajoittaa sitä temmellystään?
olen muuttanut tapojani yhteiseloon paremmin sopivaksi. vetäydyin taka-alalle lurkkimaan.
muiden otusten kärsivällisyyttä kiitän ja kumarran.
seuraavaksi siihen lempi-aiheeseeni:
SUBJEK-TIIVINEN ELÄMÄN-KEVÄT: kirjoittanut: turkis-eläin
jolkuttelin tähän laaksoon sattumalta ’maatila-hörhöily’ –osaston kautta. hetken silmältyäni paikallista elämää päätin pesiytyä erääseen wanhaan luolaan. pian huomasin, että alueella liikkui toinenkin susi-hukkanen. aloin tarkkailla tilannetta.
tein sotasuunnitelman: se laakson elukka, joka herätti lohikäärmeksen unestaan, olin siis minä, siitä taas niitä anteeksipyyntöjäni… mutta todellakin, kaikki keinot piti käyttää, muuten olisi jäänyt paikalleen polkemaan.
se toinen hukkakin heräsi horroksestaan metsäpalossa.
alkoi se ensimmäinen erä, mikä vaati istumalihaksia, kärsivällisyyksiä ja aikaa… erä päättyi tyrmäykseen munille potkimalla... asiassa on toki toinenkin puoli, jota ymmärrän. kaikki ei ole niin yksinkertaista.
mitään lähteen hengen tarjoamia voimajuomia en ole litkinyt, kuin yhtenä iltana... sekin sen takia, kun oli niin pirun tylsä odottaa.
aikani pesäkolossa testosteroni-krapulasta selvittyäni lähdin avoimin silmin uuteen parin hakuun.
tässä vaiheessa ketku-repolainen huomasi tilaisuutensa tulleen...
asiassa on vain yksi paha ongelma; ex-vastakappaleellani oli jonkinlainen rabies.
heti, kun aloin kaveerata ketun kanssa, sotapeto ryntäsi pusikosta, potki repaleisen böheikköön ja alkoi ’kakkoserä’.
omalta puoleltani asiaan liittyi enemmän pili-pali-peli-sääntöjen SELVENNYSTÄ, kuin sitä raakaa tunnetta. jotenkin asiat piti selvittää saman tien,
muuten hommasta ei koskaan tulisi mitään.
yritys susi-nartulta oli hyvä, mutta pelko iski perseelle tilanteen kovennettua ja se päätti ratkaista ongelman helpolla / palata vanhoihin touhuihinsa / karkoittaa vakavan waaran (vertaa noohon narkomaanien harraste-touhuiluihin)…
eli kyllä senkin vielä ’ymmärsin’,
mutta en hyväksy.
seuraavaksi mietteitä olevaisuudesta…
AJATUKSIA TULEVASTA: kirjoittanut: kehä-raakki
nykyisellä systeemillä ei saa muuta aikaiseksi, kuin niitä ’kahden päivän suhteita’, mistä muut jo puhuivat…
mites erä neljä? en pääse sovittuun tapaamiseen helsinkiin ’mies varmaan pettää’… jne…
erä viisi: naapurin vaimo pyytää avuksi kantamaan jääkaappia sisälle? taas uusi ’syy’ palata vanhoihin kuvioihin, vaikka kakarat jo rääkyisivät kotona?
yms-jne…
ei tulisi koskaan toimimaan. ei yhdenkään miehen kanssa…
muistatko sen musta-aukko –teorian?
pitäisi saada oma elämä kuntoon, ennen kuin edes kuvittelee mitään suhteita... muuten tuonne hell-on-earth –osastolle. ja molemmat.
tuosta suosta ei nousta helpolla.
se ympäristön vaihdos olisi vissiin pakollinen(?); irti vanhasta ja jonnekin muualle. helpottaisi alkuun... eihän sen tarvitsisi olla kummonen kämppä… vain paikka, missä asuu väliaikaisesti.
ja oikean pöllö-tohtorin luokse juttelemaan... yksikään palstan hella-psykologeista ei riitä... niillä voi olla jotain rakentavia ideoitakin, joista me ei täällä tiedetä.
irti pääseminen ei ole helppoa; se vie AIKAA... kyllä voin tukea täällä kaveripoikana, mutta en vielä poikakaveriksi, ennen kuin olet paremmassa kunnossa...
ja ’olkapääksi’ en rupea koskaan… ajan tuhlausta.
sitten vielä pari juttua:
1) en tykkää jutella toisen ihmisen asioista ’JULKISESTI’ kaikkien 1.400 karvaisen kamumme kanssa… olen kerta toisensa jälkeen pyytänyt mailaamaan! tee se, kun haluat / olet valmiimpi aiheessa. jatketaan sitä kautta.
2) kuntoutuminen tuosta vie aikaa; ei viikonlopun juttu. olisit vähemmän täällä palstalla, enemmän sitä tosi-elämän selvittelyä... ja kiireellä ei saa muuta, kuin murhetta aikaiseksi jatkoa ajatellen…
3) voisin periaatteessa odottaa/tukea pari kuukautta helposti; olet sen verran erikoislaatuinen tapaus, MUTTA et voi vaatia ventovieraalta ihmiseltä sitoutumista, kun ei olla edes tavattu! mistä sitä tietää, kuinka kemiat sopivat yhteen tosi-elämässä? …edes aluksi?
4) olen myös lukenut sudenpentujen käsikirjan parisuhde-manipulointi –kappaleet… ei onnistu kohdallani ’erä kolme’ vielä… juuri niitä kiristyksiä yms voimapeliä… tällä hetkellä ovat asiasi niin sekaisin, että näet mörköjäkin joka paikassa… palaisit helposti tuttuihin toimintamalleihin huomaamattasi (et ilkeyttäsi), jos ’tulisi’ taas ’tilanne päälle’… voidaan kyllä jutella kaikenlaisesta muusta täällä...
5) yritä olla tulkkailematta asioita liikaa, koska asiat saattavat vääristyä helposti päässäsi tällä hetkellä; eteenpäin positiivisella asenteella, mutta jämäkästi. niitä periaatteita.
6) minun pitäisi keskittyä noihin omiin touhuihini seuraavan parin kuukauden aikana. käyn täällä iltaisin. jos huomaan viestejäsi, yritän vastailla, niin tiedetään, missä mennään... jos voit, kirjoita vaki-nickillä, niin ne löytää nopeasti. koko palstan kahlaaminen ei tule enää onnistumaan.
ja kohta seitsemän: tämä EI merkannut sitä, että ’pakit tuli’, älä tulkkaile.
piilomerkityksiä löytyy edellisistä satumaa-tarinoista, mutta ei tästä vakavasta osuudesta... pidä positiivinen asenne yllä ja rauhallisesti eteenpäin... ei mitään hermoiluja, tai sekoiluja enää…
huonoin vaihtoehto tässä tapauksessa on se, että kumpikin jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, mutta saat oman elämäsi kuntoon…
se parempi vaihtoehto(?) olisi sitten ehkä eteenpäin-meno yhdessä... en lupaa mitään… mutta kaikki aikanaan.
silleen.
yritä nyt panostaa sen oman elämäsi selvittämiseen lähiviikkoina… vähemmän 24:n palstaa... vaikka satumetsä voittaakin rafla-touhut 5-0 viikonloppuisin ja iltaisinkin.
hyvät loppuviikot ja sitä pitkäjänteisyyttä!
eli tämä on siis tilanne:
olen äärimmäisen skeptinen ja väsynyt tähän touhuun. aikaa on mennyt ja ihmisten tunteilla on pelattu TARPEEKSI.
pidän silmäni auki tulevaisuudessa...
olen valmis tukemaan sinua, koska tiedän, että on VAIKEAA.
muuten en osaa sanoa... koska ei ole sitä palantiria näyttämään tulevaisuuteen;
millaisia ihmisiä kohtaan?
ja en ota YKSIPUOLISIA rajoitteita vastaan, koska on tullut vääränlaista näyttöä jo aivan liikaa.
eli tulevaisuus täysin avoinna.
Tiedän että tämä kuulostaa hullulta, kun kaikki muut kehottavat sinua vain jättämään... mutta minä ja exäni olemme juuri samassa tilanteessa. Tosin kumpikin meistä haluaisi erota ja toisaalta kumpikin haluaisi jatkaa, vaikka tiedämme, ettei se ole fiksua. Exäni on vahvempi, hän tuntuu kykenevän eroon paremmin. Tosin hän myös yrittää nyt satuttaa minua niin hyvin kuin osaa... haluaa kai nyt vielä kostaa kaiken? En silti voi tälle mitään, mutta rakastan häntä kaikesta paskasta huolimatta... Voi että kuinka toivoisin että voisimme vielä kerran yrittää! Lupaisin että tällä kertaa kaikki olisi paremmin, jos vain molemmat tekisivät nyt oikeasti parhaansa!!! Rakastan minäkin... vaikkei hän sitä tunnu tietävän... RAKASTAN!!
Ehkä teilläkin olisi vielä toivoa? Ainakin jos sinun naisesi tuntee samoin kuin minä... Rakkauden vuoksi kannattaa taistella. Keskustelkaa vielä ja kysy mitä hän tuntee, mitä hän haluaa ja mihin hän on valmis!!
Toivoa? En tiedä toivosta, itselläni on toivoa ja ehkä liian isoja odotuksiakin. Huomenna olisi tarkoitus nähdä pitkästä aikaa.
Pariin päivään ei ole pää toiminut kunnolla. Ryypiskelyn olen onnistunut pienentämään takaisin normaaliin eli ottaen silloin tällöin, mutta saas nähä huomisen miittingin jälkeen mitä tapahtuu.
Tunteet ovat olleet sekavat viimeisen viikon ajan. Tulee muistettua keskellä päivää jonkun hyvän asian mitä tuli tehtyä hänen kanssaan ja samalla tajuaa että se on mennyttä, silloin iskee vanhat kaverini masennus ja yksinäisyyden tunne. Ja mikään ei silloin tunnu onnistuvan.
Tänään oli kyllä kuin jumalainen olo, aina kun muistin hänet ja tuntui ahdistuksen vain lisääntyvän ja ei tahdo henki kulkea, rupesi taivaalta ripottelemaan vettä. Se jotenkin raikista ja vei ahdistuksen pois.
Muutenkin päässä pyörii koko maailma ei pysty olematta ajattelematta koko asiaa, alkoholilla se on helppo unohtaa vähäksi aikaa. Mutta en tahdo muuttua joksikin ryyppääväksi erakoksi. Muutenkin olen jo eristäytynyt jussi selkauksen jälkeen.
En näe asiasta oikein mitään järkevää/hyvää ratkaisua. Jos palaan hänen kanssaan yhteen, todennäköisesti kaikki toistaa taas samaa vanhaa kaavaa ja minua satutetaan entistä enemmän. Mutta jos päätän lakaista koko ihmisen maton alle ei sekään tunnu hyvältä ajatukselta koska silloin olen menettänyt rakastamani ihmisen kokonaan ja alan eristäytyä ihmisistä, koska en usko pystyväni olemaan vain kaveri hänelle. Koska aina kun näkisin hänet tunteeni palaisivat ja muistaisin mitä kaikkea oli aikoinaan tapahtunut.
Ehkä minun pitäisi muuttaa jonnekin muualle aloittaa kokonaan alusta? Tunnen jo nyt olevani yksin, ystävät muuttavat pois, osa elämänsä rakkaiden kanssa...
Tunteet häntä kohtaan ovat yhtä kovat kuin ennenkin. Rakastan häntä aina ja ikuisesti.
Lisään johonkin aikaan huomenna mitä tapahtui ja mitä päätin.
tämä päivä on sitten käytetty kymmeniin spammauksiin ympäri palstaa...
sinun on nyt vaan PAKKO muuttaa tuota tyyliäsi; tämähän menee koko ajan 'samojen toistoksi'...
vaikka toinen olisi kuinka vahva, kukaan ei vaan jaksa kannatella kahta loputtomiin pinnalla.
EI TOIMI; kukaan järkevä ei lähde siihen.
lopeta spammaus. ei auta yhtään mitään.
lue tämä kertaalleen... vaikka kolme kertaa ja TOIMI sen mukaan lähiviikkoina:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000027645678
ja anna ajan kulua. kolmekymppisellä ei pitäisi olla enää kiire mihinkään.
hyvää yötä.
palstasta pariksi päiväksi ja rauhoitu.
jatkuvasti hilluminen täällä ei ole hyväksi.
juomalla ei mikään asia ratkea suuntaan eikä toiseen!
Viimoinen kirje teille pienet ystäväiseni.
Elämä alkoi lauantai iltana taas rullamaan oikeilla poluillaan. Olen puhunut monien kanssa teinkö oikein vai väärin, onko tässä enää mitään järkeä?
Lauantain miittingin monen tunnin ja piinaavien asioden käsittelyn jälkeen alkoi taas synkien pilvien välistä rakoilla aurinko.
Mitään päätöstä ei ole vielä tehnyt kumpikaan osapuoli. Mutta asiat tuli selväksi. Toinen miittinki tiedossa mutta se on minun oma tiedokseni vain mitä siellä tulee tapahtumaan.
Suurin syy eroomme oli ystävämme, jotka onnistuivat kääntämään meidän selät toisillemme. Haluaisiko oikea ystävä erottaa sinut ja elämäsi rakkauden? Miksi minä edes uskoin heitä? Ehkä siksi että he ovat ystäviäni ja en uskonut heidän puhuvan sellaisia asiota mitä he puhuivat.
Joku kysyi minulta toivosta, ja sitä on tällä hetkellä molemmilla, ja paljon. Petetty minua ei oltu, uskon häntä, koska sain senkin tiedon ystäviltäni jotka olivat alusta asti suhdettamme vastaan. Ihmisten valheet särkivät unelmamme, mutta ei enää koskaan.
Jos tunnet jotain toista kohtaan se ei ole ystäviesi asia kertoa ketä saat ja ketä et saa seurustella. Vaan heidän on oltava siellä kun sinua sattuu olivat sitä vastaan tai ei. Se on oikea ystävä, eikä kerro sinulle valheita.
Vaikka emme palaisi yhteen, se ei minua haittaa enää. Molemmat rakastavat toisiaan ja haikailevat toistensa perään, mutta jos ei muuta niin tuleepahan yksi todella hyvä ystävyys. En rupea väistelemään häntä jos ei onnaa, on vain sitten purtava huulta ja oltava vahva. Näytettävä maailmalle että minä selviän, vaikka sataisi mummoja taivaalta.
Vaikka moni teistä oli sitä mieltä että ei missään nimessä, ja että minua tullaan taas satuttamaan. Voin sanoa hyvillä mielin että ensimmäistä kertaa elmässäni en pelkää sitä. Elämä on liian lyhyt, eikä sitä kannata viettää piilossa vällyjen alla ja peläten kaikkea mikä voi satuttaa sinua.
Tämä kokemus on kasvattanut minua joka suhteessa, olen vahvempi henkisesti kuin koskaan. Ehkei minulle käynyt sittenkään kuinkaan, satuin vain poimimaan ruusun piikin kohdalta tekien haavan, mutta sekin haava alkaa olla parantunut. Ja ruusu on nyt isoimmassa loistossa kuin koskaan!
Ainut asia mikä on enää selvittämättä on ystäväni, aikovatko he kääntää selkänsä minulle jos päätämme jatkaa yhdessä? Mutta kävi miten kävi en enää ole huolissani.
Kiitoksia kaikille vastanneilla hätäni hetkellä olen ikuisesti kiitollinen, Yksinäinen Susi kiittää ja kuittaa.
Ps: "Joko unohdat ja kuolet pois tai oikeasti taistelet jonkun asian eteen elämässäsi! Ilman taistelua et tässä maailmassa saa mitään. Pidä silmäsi auki ja älä ole niin sinisilmäinen, äläkä anna pääsi aina päättää puolestasi vaan sydämmesi myös välillä, ilman kipua ei voi rakastaakaan." Siinä olivat viisaan pöllön sanat minulle.