sukujuhlissa minua rassaa maailman eniten se että siellä on tuntematomia/valokuvista tuttuja henkilöitä jotka tulevat keskustelemaan kuin hyvätki tutut.
kerta rykäsyllä jokkainen kertoo nimensä ja mitä sukua on kellekkin tai sitten ei ole sukua.ja väkimassasta osottavat sormella puolisoaan ja lapsiaan ja ehkä jopa niitten lapsia sekä tietenkin mitä ne tekevät elannokseen. siinä sitten ollaan iha kusessa. päässä tapahtuu kauheita rekisteröintiongelmia. tietotulvan puolustuskeino on tietenkin unohtaa kaikki aikaisemmin sanottu.
ja sitten seuraa; "mie muistan ko sie olit 5 vuotias ja sulla oli semmonen ja tämmönen vaate päällä ja teit sitä ja tätä. muistatko? sillon me ollaan viimeksi nähty" . eihän siittä ole juuri kauaa. "ompas sinusta jo kasvanut iso" JO ?
tietenkin heitä kiinnostaa yltiöpäisesti elämäntilanteeni ja siinä sitten kerrotaan kiusaantuneena puolivieraalle ihmiselle elämäntarinaa vuodesta 1987- nykypäivään.
koska näillä ihmisillä on aina massiivisesti tarinaa,eikä keskustelu ole koskaan mielenkiintoinen,sitä ei oikeastaan edes kuuntele.nyökyttelee päätä ja toistelee sanaa "oo-o,ahaa" säännöllisin väliajoin.
kun tämä sukulaisen kanssa käyty rupattelutauko on ohi niin lähtiessä pois ei muista kuin sen että kaverilla oli harmaa takki.
ens sukujuhlissa tutustutaan taas uudelleen.
minusta nimilaput olisi oiva keksintö myös sukujuhliin.
kerta rykäsyllä jokkainen kertoo nimensä ja mitä sukua on kellekkin tai sitten ei ole sukua.ja väkimassasta osottavat sormella puolisoaan ja lapsiaan ja ehkä jopa niitten lapsia sekä tietenkin mitä ne tekevät elannokseen. siinä sitten ollaan iha kusessa. päässä tapahtuu kauheita rekisteröintiongelmia. tietotulvan puolustuskeino on tietenkin unohtaa kaikki aikaisemmin sanottu.
ja sitten seuraa; "mie muistan ko sie olit 5 vuotias ja sulla oli semmonen ja tämmönen vaate päällä ja teit sitä ja tätä. muistatko? sillon me ollaan viimeksi nähty" . eihän siittä ole juuri kauaa. "ompas sinusta jo kasvanut iso" JO ?
tietenkin heitä kiinnostaa yltiöpäisesti elämäntilanteeni ja siinä sitten kerrotaan kiusaantuneena puolivieraalle ihmiselle elämäntarinaa vuodesta 1987- nykypäivään.
koska näillä ihmisillä on aina massiivisesti tarinaa,eikä keskustelu ole koskaan mielenkiintoinen,sitä ei oikeastaan edes kuuntele.nyökyttelee päätä ja toistelee sanaa "oo-o,ahaa" säännöllisin väliajoin.
kun tämä sukulaisen kanssa käyty rupattelutauko on ohi niin lähtiessä pois ei muista kuin sen että kaverilla oli harmaa takki.
ens sukujuhlissa tutustutaan taas uudelleen.
minusta nimilaput olisi oiva keksintö myös sukujuhliin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toki nimilaput seuraavalle kerralle. Kysy juhlan järjestäjältä nimilista ja tee nimilaput valmiiksi. Tai tee blogi, johon kaikki sukulaiset voivat laittaa kuvansa ja nimensä. Tai tee sukupuu ja lähetä kaikille kopio. Tai laita se nettiin. Sukupuu, jossa on nimet ja kuvat. Tee saman tien sukukronikka vanhojen tätiesi avustamana.
Minä en oppinut arvostamaan sukulaisiani ennenkuin yli nelikymppisenä. Vieläkään en muista (enkä edes yritä) kaikkien serrkujen lasten nimiä, mutta olen kuuntelevinani, kuten tädit ovat kuuntelevinaan minun kuulumisiani.
Keski-ikäisenä minäkin opin kuuntelemaan. Kuuntelemisen mukana tuli kiinnostus toisia ja varsinkin sukulaisia kohtaan. Kun tästä vielä vanhenen, tiedän olevani samanlainen kuin tädit ja sedät nyt. Minua aikuisen oikeasti kiinnostavat elämän eri puolet ja ihmisten kohtalot.
Lisää juhlamieltä ja iloista suhtautumista eri-ikäisiin ja erilaisiin juhlijoihin.
Minulla on italialaisia sukulaisia. Näkisittepä ne pippalot, kun suvun sukukin jaksaa syödä, juoda ja vääntää tarinaa. Ja taas alusta! Se on elämää.
Meillä todellakin oli nimilaput rinnassa mieheni sukujuhlissa. Eihän siihen nyt koko sukuselvitys mahdu, mutta kyllä auttoi hahmottamaan kokonaisuutta!
Todella hyvä idea ja ihan helppo toteuttaa! Jostain syystä luulin, että se on sukujuhlissa ihan yleinen käytäntö. Ihmettelen vaan, jos keino ei ole käytössä enemmän.