Radiosta

Cronberg todella alkaa kunnostautua, ihan porvariperiaatteiden mukaisesti. Haluaa varmaan vielä vihatummaksi kuin mitä Filatov on.

Radion lehtikatsauksessa todetiin, että Cronberg on poistamassa työllistämistuet kunnilta, jotta ne joutuvat palkkaamaan työvoimansa ja kilpailemaan siitä.

Ihan hyvä juttu ensi kuulemalta, jos ei olisi jatkoa seurannut.

Nämä kunnilta poisotettavat työllistämistuet ohjataan yrityksille. Siis miten se menikään, se hölmöläisten peitonjatko???

Toinen tähän liittynevä uutinen lienee se, että työttömien työvoimapoliittista koulutusta lisätään.

Ja seuraukset kaikesta tästä: Työttömien mahdollisuus saada työstään edes jonkinlaista palkkaa vähenevät entisestään. Sen sijaan ilmaistyövoiman määrä lisääntynee koulutuksen lisäämisen myötä, sillä työvoimapoliittinen koulutushan on yleensä sitä, että järjestetään harjoittelijan nimikkeellä yrityksiin lisääntyvästi ilmaistyövoimaa.

Siis ihan kunnon porvari tuo Cronberg. Yrityksille lisää tukea rahallisesti, tukea ilmaistyövoiman muodossa ja työttömiltä viedään niitä vähäisiäkin ansiomahdollisuuksia.

Siis onko tarkoitus, että yritysten voitot lisääntyvät entisestään työttömien kustannuksella ja siirtyvät yrittäjien taskuun? Väittäisin, että tällä kaikella on ennen pitkää tosi huono loppu.
191114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

> Nämä kunnilta poisotettavat työllistämistuet
> ohjataan yrityksille. Siis miten se menikään,
> se hölmöläisten peitonjatko???

Kunnat ovat tempputyöllistäneet ja osin kierrättäneet normaaleja palkkatöitä harjoittelulla ja valmennuksella säästösyistä, nyt ei se enää sovi! Eikö työnhakijan pitäisi olla tästä ihan hyvillään?

> Toinen tähän liittynevä uutinen lienee se,
> että työttömien työvoimapoliittista koulutusta
> lisätään.

Hyvä pitkäaikaistyöttömien työmarkkinakelpoisuus osaamistaso nousee kun ammatillista- ja oppisopimuskoulutusta lisätään.

> Ja seuraukset kaikesta tästä: Työttömien
> mahdollisuus saada työstään edes jonkinlaista
> palkkaa vähenevät entisestään. Sen sijaan
> ilmaistyövoiman määrä lisääntynee koulutuksen
> lisäämisen myötä,

Ilmaistyötä on vain talkoo- ja vapaaehtoistyö muista tulee kyllä rahaa. Yksityinen puoli palkkaa harjoittelun jälkeen herkemmin, jos on työvoiman tarvetta ja sopiva henkilö.

Äänestä
  • ...Kunnat ovat tempputyöllistäneet ja osin kierrättäneet normaaleja palkkatöitä harjoittelulla ja valmennuksella säästösyistä...

    Eivätkö yritykset sitten ole tehneet sitä samaa? Miksi pitää yritysten mahdollisuuksia tempputyöllistämiseen lisätä?

    ...Hyvä pitkäaikaistyöttömien työmarkkinakelpoisuus osaamistaso nousee kun ammatillista- ja oppisopimuskoulutusta lisätään...

    Kun kyse olisikin ammatillisesta koulutuksesta... Taitaa vain aniharvoin olla.

    ...Ilmaistyötä on vain talkoo- ja vapaaehtoistyö muista tulee kyllä rahaa...

    No korjataan sen verran, että kyseessä ilmaistyö työnantajalle, joka voi pistää sitten työttömän työn tuoton omaan taskuunsa. Eikö työttömän pitäisi saada palkkaa työstään sekä muut työsuhteeseen liittyvät edut? Luepa ajatuksella Fundeeraajan kirjoitus.

    Äänestä

  • Sitten... kirjoitti:

    ...Kunnat ovat tempputyöllistäneet ja osin kierrättäneet normaaleja palkkatöitä harjoittelulla ja valmennuksella säästösyistä...

    Eivätkö yritykset sitten ole tehneet sitä samaa? Miksi pitää yritysten mahdollisuuksia tempputyöllistämiseen lisätä?

    ...Hyvä pitkäaikaistyöttömien työmarkkinakelpoisuus osaamistaso nousee kun ammatillista- ja oppisopimuskoulutusta lisätään...

    Kun kyse olisikin ammatillisesta koulutuksesta... Taitaa vain aniharvoin olla.

    ...Ilmaistyötä on vain talkoo- ja vapaaehtoistyö muista tulee kyllä rahaa...

    No korjataan sen verran, että kyseessä ilmaistyö työnantajalle, joka voi pistää sitten työttömän työn tuoton omaan taskuunsa. Eikö työttömän pitäisi saada palkkaa työstään sekä muut työsuhteeseen liittyvät edut? Luepa ajatuksella Fundeeraajan kirjoitus.

    > Eivätkö yritykset sitten ole tehneet sitä samaa?

    Eivät ylisesti, joitain yksittäistapauksia toki on väärinkäytöksistä. Yksityset ovat tosiaan palkaanneet herkemmin työsuhteeseen määräaikaisen tukijakson jälkeen. Yritysten tukien käyttö myös valvotumpaa..

    > Kun kyse olisikin ammatillisesta
    > koulutuksesta... Taitaa vain aniharvoin olla.

    Tutkipa miten yleisen koulutuksen kurssitarjontaa vähennetty ja lisätty ammtillista kurssitusta.

    > Eikö työttömän pitäisi saada palkkaa työstään
    > sekä muut työsuhteeseen liittyvät edut?

    Kyllä saakin jos on työsuhteessa, mikä tässä nyt on epäselvää?

    Äänestä

  • nyt taas kirjoitti:

    Tule meille lampaita naimaan, sinä vaikutat siihen hommaan sopivalta kun olet noin saatanan saapas!

    "> Eikö työttömän pitäisi saada palkkaa työstään

    Kyllä saakin jos on työsuhteessa, mikä tässä nyt on epäselvää?"

    No se, että jos ihminen tekee työtä, hänen kuuluu saada siitä palkkaa, oli kyseessä sitten työsuhde, työelämävalmennus tai työharjoittelu. Sä saat kutsua sitä ihan millä nimellä haluat, mutta jos ihminen tekee firmassa samaa työtä kuin ns. normaalitkin työntekijät, hänelle kuuluu siitä palkka. En voi todellakaan hyväksyä palkattoman työvoiman käyttämistä, paitsi EHKÄ siinä tapauksessa jos kyseessä on nuori opiskelija (huom. opiskelija, ei työtön) suorittamassa opintoihinsa liittyvää työharjoittelua. Kaiken maailman työelämävalmennukset pitäisi lopettaa. Kuka enää kohta suostuu palkkaamaan työntekijöitä kunnon palkalla, kun hyvää työvoimaa saa ilmaiseksikin??!

    Vai pitäisikö kenties ajatella, että okei, mä en ole työsuhteessa eikä mulle makseta palkkaa, miksi siis tekisin töitäkään?

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    > No se, että jos ihminen tekee työtä, hänen
    > kuuluu saada siitä palkkaa, oli kyseessä
    > sitten työsuhde, työelämävalmennus tai
    > työharjoittelu.

    Ei ole kyseessä työsuhde kun:

    - työelämävalmennus =
    valmentaudutaan työelämään ei olla vielä työkelpoisia työvalmentaja ohjaa.

    - työharjoittelu =
    harjoitellaan työtehtäviä ei vielä osata, eikä tarpeellista/riittävää työkokemusta alalta.

    > mutta jos ihminen tekee firmassa samaa työtä
    > kuin ns. normaalitkin työntekijät, hänelle
    > kuuluu siitä palkka.

    Ei kuulu jos on sopimus vasta työelämävalmennuksesta tai työharjoittelusta. Ei silloin ole vielä alalle työkelpoinen vaan oppimassa ja näyttämässä osaamistaan opastajan tuella.

    > Kuka enää kohta suostuu palkkaamaan
    > työntekijöitä kunnon palkalla, kun hyvää
    > työvoimaa saa ilmaiseksikin??!

    Monet yritykset palkkaavat työharjoittelun tai työvalmennuksen jälkeen jos tarvitsevat, kun vaan on sopiva työntekijä ja oppinut tehtävät työt hyvin. Tämä on yksi väylä työllistyä tutustumalla päästä yritykseen sisään ja sen erilaisiin työkäytäntöihin.

    Ei tuo ole yrityksille mitään ilmaista opastaa uusia ihmisiä työtehtäviin ja hommata esim. työvälineitä, sekä opastaa/valvoa että työsuorite sujuu oikein ym.

    > Vai pitäisikö kenties ajatella, että okei,
    > mä en ole työsuhteessa eikä mulle makseta
    > palkkaa, miksi siis tekisin töitäkään?

    Palkkaisitko itse laiskan työharjoittelijan tai työvalmentujan omilla rahoillasi, jos saisit ahkeran ja yritteliäänkin?

    Äänestä

  • Hessu maalta kirjoitti:

    Tule meille lampaita naimaan, sinä vaikutat siihen hommaan sopivalta kun olet noin saatanan saapas!

    Niitä samoja lampaita mitä sä oot nainu.... EI KIITOS..... pysy vaan siellä maalla vitun hopo!!!!!

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    "> Eikö työttömän pitäisi saada palkkaa työstään
    > sekä muut työsuhteeseen liittyvät edut?

    Kyllä saakin jos on työsuhteessa, mikä tässä nyt on epäselvää?"

    No se, että jos ihminen tekee työtä, hänen kuuluu saada siitä palkkaa, oli kyseessä sitten työsuhde, työelämävalmennus tai työharjoittelu. Sä saat kutsua sitä ihan millä nimellä haluat, mutta jos ihminen tekee firmassa samaa työtä kuin ns. normaalitkin työntekijät, hänelle kuuluu siitä palkka. En voi todellakaan hyväksyä palkattoman työvoiman käyttämistä, paitsi EHKÄ siinä tapauksessa jos kyseessä on nuori opiskelija (huom. opiskelija, ei työtön) suorittamassa opintoihinsa liittyvää työharjoittelua. Kaiken maailman työelämävalmennukset pitäisi lopettaa. Kuka enää kohta suostuu palkkaamaan työntekijöitä kunnon palkalla, kun hyvää työvoimaa saa ilmaiseksikin??!

    Vai pitäisikö kenties ajatella, että okei, mä en ole työsuhteessa eikä mulle makseta palkkaa, miksi siis tekisin töitäkään?

    Ei sen kanssa kannata keskustella. Sen tarkoitus on pelkästään näsäviisastella täällä ja vittuilla. Sitä ovat suomalaiset joskus potkineet päähän, ja nyt se kostaa.

    Äänestä

  • shsilödh kirjoitti:

    Niitä samoja lampaita mitä sä oot nainu.... EI KIITOS..... pysy vaan siellä maalla vitun hopo!!!!!

    ihan oma harjoittelu-uuhi, saat siihen 8 euron kulukorvauksen TYPistä. Tere tulemast!

    Äänestä

kuopion kaupunkikin käyttää tukityöllistettyjä mm päiväkodeissa ja siivoojina niin ei tarte palkata ketää. aina etsivät uuden tilalle vaikka kuinka hyvin tekis. etsivät jo ennenkuin edelliseltä loppuu että on sit jatkaja.
hyvä että rupee sit selviämään työvoiman oikea tarve.

Äänestä

Tarkoituksena on tuottaa lisää halopaa työvoimaa.
-tarkoituksena on tuotta suuret voitot.

Maksumiehenä on työtön - ilman oikeuksia.

Sieg Heil !!
Fakiiri grönblom kumartaa rahaa !!!

Äänestä

pääkallonpaikalta Brysselistä noottia tästäkin??
Palkkatuen maksaminen yrityksille vääristää kilpailua!
Jossain alemmassa ketjussa joku ehdotti koko palkkatuen lopettamista. Kannatan lämpimästi - vain siten syntyy oikeita työpaikkoja.

Äänestä
  • Palkkatukea maksetaan vain määräajan, jonka jälkeen tarkoitus työllistyä normaali työsuhteeseen. Palkkatuki ei myöskään saa vääristää yritysten välistä kilpailua, vaan on alkutuki uuden työntekijän palkkaamiseen. Tutki tarkemmin säännöt MOL-sivuilta.

    Kyllä EU hyväksyy monia eri yritystukia ja myöntääkin niitä esim. alikehittyneille alueille ja EU:n sosiaalirahaston kautta ym.

    Äänestä

  • palkkatuki kirjoitti:

    Palkkatukea maksetaan vain määräajan, jonka jälkeen tarkoitus työllistyä normaali työsuhteeseen. Palkkatuki ei myöskään saa vääristää yritysten välistä kilpailua, vaan on alkutuki uuden työntekijän palkkaamiseen. Tutki tarkemmin säännöt MOL-sivuilta.

    Kyllä EU hyväksyy monia eri yritystukia ja myöntääkin niitä esim. alikehittyneille alueille ja EU:n sosiaalirahaston kautta ym.

    "Valtio maksaa yrityksille erilaisia tukia enemmän kuin on koko yhteisöveron tuotto. Ei ole kaksijalkaisella veronmaksajalla mahdollisuutta samanlaiseen hyötysuhteeseen."

    "Joka toinen lisäosinkoa jakava pörssiyritys on saanut tukea verovaroista, kirjoittaa Helsingin Sanomat"

    "EU:n komissio moittii unionin jäsenvaltioita edelleen jättimäisten valtiontukien myöntämisestä yrityksille."

    Äänestä

  • tukilisäjenkka kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000020839296#22000000020839296

    Äänestä

?

"Sivu 245:

”Toisaalta valtiosäännön uudistus lisää rat­kaisevasti hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallitus ei enää tarvitse työmarkkinajärjestöjen ja opposition tukea.”

Sivulla 261 olevan sitaatin pitäisi avata vasemmistolaistenkin silmät:

”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin näh­den. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtä­vä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romutta­mis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”

"Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä.”

"Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella."
http://www.promerit.net/MUISTILISTA.htm

Äänestä

"Ahvenanmaa houkuttelee työntekijöitä manner-Suomesta

Ahvenanmaalle haetaan tuhansia uusia työntekijöitä manner-Suomesta. Saarimaakunnan kehityssuunnitelmissa on saada 7000 - 8000 lisäasukasta seuraavan vuosikymmenen aikana. Tällä hetkellä Ahvenanmaalla on suuri pula opettajista, IT-alan osaajista ja hoitoalan henkilökunnasta."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/07/543816

Äänestä
  • Ei sinänsä hullumpi idea, mä kun olen IT-alan osaaja ja ruotsin kielikin on hallinnassa. Vaan kun mulla on mies täällä Länsi-Suomessa ja sillä on täällä vakituinen työpaikka, eli se ei varmaankaan olisi kovin innostunut lähtemään mun mukaan. Ja hyviä miehiä on vielä harvemmassa kuin hyviä työpaikkoja. =( Jos olisin sinkku, saattaisin lähteäkin.

    Äänestä

  • "Tällä tekemisellä alkaa olla kiire, sillä Suomi on hyvää vauhtia ajautumassa suuren työttömyyden ja suuren työvoimapulan samanaikaiseen loukkoon

    uudistusta kaipaavista hankkeista hän mainitsee yliopistojen remontin, kunnallisten palvelujen tuottamisen perusteellisen uudistamisen ja paikallisen sopimisen laajentamisen työmarkkinoilla."
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Esko Aho kaipaa muutosta rakenteisiin ja asenteisiin/1135228703508?ref=rss

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tänään... kirjoitti:

Cronberg todella alkaa kunnostautua, ihan porvariperiaatteiden mukaisesti. Haluaa varmaan vielä vihatummaksi kuin mitä Filatov on.

Radion lehtikatsauksessa todetiin, että Cronberg on poistamassa työllistämistuet kunnilta, jotta ne joutuvat palkkaamaan työvoimansa ja kilpailemaan siitä.

Ihan hyvä juttu ensi kuulemalta, jos ei olisi jatkoa seurannut.

Nämä kunnilta poisotettavat työllistämistuet ohjataan yrityksille. Siis miten se menikään, se hölmöläisten peitonjatko???

Toinen tähän liittynevä uutinen lienee se, että työttömien työvoimapoliittista koulutusta lisätään.

Ja seuraukset kaikesta tästä: Työttömien mahdollisuus saada työstään edes jonkinlaista palkkaa vähenevät entisestään. Sen sijaan ilmaistyövoiman määrä lisääntynee koulutuksen lisäämisen myötä, sillä työvoimapoliittinen koulutushan on yleensä sitä, että järjestetään harjoittelijan nimikkeellä yrityksiin lisääntyvästi ilmaistyövoimaa.

Siis ihan kunnon porvari tuo Cronberg. Yrityksille lisää tukea rahallisesti, tukea ilmaistyövoiman muodossa ja työttömiltä viedään niitä vähäisiäkin ansiomahdollisuuksia.

Siis onko tarkoitus, että yritysten voitot lisääntyvät entisestään työttömien kustannuksella ja siirtyvät yrittäjien taskuun? Väittäisin, että tällä kaikella on ennen pitkää tosi huono loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu