Toivo elää.

Matteus 10-13: minusta on mielenkiintoista lukea noita lukuja koska pystyn siinä ymmärtämään Jeesuksen vihaa ja surua.
Hän käskee innoissaan opetuslapsia "parantamaan sairaita ja herättämään kuolleet."
He yrittävät ja ei onnistu siinä ja Hän suuttuu.
Loppujen lopuksi, tajuttuaan, että kaikki saarnaaminen on ollut turhaa touhua, Hän lohduttaa "väärinymmärrettyjä" opetuslapsia kertomalla heille, että vielä tulee päivä, jolloin Hän heittää ne uskomattomat "itkemään"ja "kiristämään hampaita"tulijärveen. Tekojensa mukaan...
"Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niinkuinaurinko.""Jolla on korvat se kuulkoon."Matt.13:43
Matt13:51opetuslapset vakuuttavat ymmärtävänsä Jeesusta. Mutta Jeesus lähtee Beetlehemiin.
Sielläkin Hän opettaa, mutta vihaisena. Viimeinen jae luvusta 13:"Ja koska he eivät uskoneet Häneen Hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa."
Onkohan sattumaa vai kaiken tuon penseyden syy, että Matteus kirjoittaa uskottomuudesta(JohannesKastajan tappamisen syy)jälkeenpäin.
Se on se syy, miksi parannuksen teoista on kieltäydytty, jo silloin Jeesuksenkin aikana.
Miten te tulkitsette Matteuksen kirjaa?
Haureus on se pahin synti. ja sen takia rakkautta ei ole.
Silti toivo elää, ehkä kuitenkin Herra armahtaa...
Lukekaa,,hyvät ihmiset, Matteuksen evankeliumi.
Se on mielenkiintoinen.

4

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ABC ummee nälkäpuuroo

      ***Matt13:51opetuslapset vakuuttavat ymmärtävänsä Jeesusta. Mutta Jeesus lähtee Beetlehemiin***

      Sulla on vähän sekaisin tuo raamatun tunteminen. Mä en muista yhtään kohtaa, missä olisi Jeesuksen kerrottu käyneen Beetlehemissä aikuisena. Hän syntyi siellä, lähti vanhempiensa mukana sylivauvana maanpakoon Egyptiin ja palasi sieltä parin vuoden kuluttua vanhempiensa kanssa ja vanhemmat asettuivat asumaan Nasaretin kaupunkiin.

      Kun sä kehotat meitä lukemaan evankeliumia Matteuksen kirjoittamana niin luepa säkin uudelleen 2:13-23.

      Muuten, raamatussa vain kerran sanotaan, että "Jeesus loi vihassa katseensa heihin" (muistaakseni Luukkaassa. Matteus 10-13 ei kerro tällaisesta suuttumisesta ja vihasta. Opetuslapset myös onnistuivat parantamis- ja evankeloimistyössään, lukuunottamatta sitä kertomusta, kun Jeesus palasi Kirkastusvuorelta alas heidän luokseen.

      Kuinka sä oikein luet ja tutkit raamattua? Mä sanon sulle kuten Juhani Eerolle (annettuaan tälle kunnon läksytyksen sanoista:"ABC ummee nälkäpuuroo!"), että "opeta, mutta opeta korreesti!"

      • Ja Nasarettiin se meni, se olikin sitten se "kotikaupunki".
        Mutta se ymmärtämiskohta on oikein.
        En ole muuten lukenut Matteuksen evankeliumia kokonaan vaan osan ja sen pohjalta mitä tietoa minulla on ennestään...sen pohjalta.
        Eli kaiken perusta on rakkaus, Jumala on rakkaus.
        SUURIN käsky Raamatussa ON rakastaa Jumalaa.
        Ilman rakkautta Jeesuksesta tulee ikäänkuin jokin kärpänen mikroskoopissa tai joku shakkipalikka joka on milloin missäkin ruudussa.....
        Mitään sellaista kovaa elotonta palikkaa on vaikea, ellei mahdoton rakastaa!! Siksi ajattelen tunteella ja inhimillisesti Jeesuksen teot ja sanomiset.
        Halusit että luen Betlehemin lastensurmasta-tavallaanhan kuningas teki marttyyreitä noista pienistä poikalapsista. Ilman "tietäjää"Jeesus olisi kuollut siinä mukana. Mutta nyt ne pääsi turvaan.
        Aivan käsittämätön kohta...he ei olleet tietoisia kuolimanse syistä.
        Voisiksää kertoa miksi mun piti lukea se kohta?
        Sitten tuo kun kirjoitit ettei Jeeus mukamas vihastunut kuin kerran kaikenkaikkiaan?
        Minä olen jyrkästi tätä sinun väitettäsi vastaan! Ei ihmisen tarvitse sanoa olevansa vihainen, sen vaan usein huomaa "jostakin". Minä huomasin sen tässä tapauksessa esim.näistä jakeista, jotka on jälleen lausuttu OPETUSlapsille:"Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä." Jeesus on kokenut puhuvansa kuin seinille.
        Niin minä sen kääntäisin jos olisin kääntäjä.
        Jatkoa:"Heissä käy toteen tämä sana:-kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän".

      • ABC ummee nälkäpuuroo
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ja Nasarettiin se meni, se olikin sitten se "kotikaupunki".

        ***Ilman "tietäjää"Jeesus olisi kuollut siinä mukana***

        Se "tietäjä" joka pelasti Jeesuksen Herodes Suuren vihalta ja murhanhimolta, oli kyllä Jumalan lähettämä enkeli, joka ilmestyi Marian miehelle Joosefille unessa, kuten kirjoitettu on: "Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet". Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin(Matt 2:13-14).

        Kehotin lukemaan sen Matteuksen 2-luvun kohdan, koska sä olit alotuksessa sanonut Jeesuksen menneen "kotikaupunkiinsa Beetlehemiin". Pitää sanoa asiat niin kuin ne on kirjoitettu.

        ***Siksi ajattelen tunteella ja inhimillisesti Jeesuksen teot ja sanomiset***

        Jeesuksen sanat kuten koko Jumalan ilmoitus on ilmestystietoutta. Se ei avaudu tunteilla eikä ihmisjärjellä; sen avaa Pyhä Henki Jeesuksen omille.

        PS. Kannattaa lukea Matteus kokonaan.

      • ABC ummee nälkäpuuroo kirjoitti:

        lapsenmurha.
        Tuonko luulet tuovan ihmisille toivoa?
        Toivoa ei taida olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      20
      5334
    2. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      3721
    3. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      542
      2037
    4. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      142
      1719
    5. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      155
      1616
    6. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      593
      1539
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      121
      1476
    8. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      217
      1447
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      49
      1159
    10. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      76
      1102
    Aihe