Venäjä on taas kerran kieltäytynyt asettumasta länsimaiden päätöslauselman taakse, joka olisi taannut Kosovolle osittaisen itsenäisyyden.
Venäjän verukkeena on se, ettei Venäjä muka voi asettua sellaisen YK:n turvallisuusneuvoston päätösehdotuksen taakse, jota Serbia ei voi suoralta kädeltä hyväksyä!
Ollaanpa Venäjällä nyt niin häveliäitä, niin häveliäitä!
Venäjä ei taida muistaa, että Balkanin sodissa 90-luvun taitteessa suurimmat sotarikokset tapahtuivat Serbian taholta, jonka kaksi verisintä sotarikollista on edelleen kansainvälisen oikeusistuimen etsintäkuuluttamia.
On itsestään selvää, että Kosovon asukkaat eivät tule odottamaan enää vuosikausia oikeuden toteutumista, vaan nyt vaanii Damokleen miekka koko Balkanin yllä sodanuhan muodossa.
Mikäli Kosovo ei saa kansainvälistä hyväksyntää itsenäisyydelleen, se ottaa sen itselleen kysymättä -ja kenties väkivaltaa käyttäen.
Jokaisen suomalaisen täytyy nyt ymmärtää, että silloin uuden konfliktin sytyttäjä ei suinkaan ole Kosovo, vaan itsepintaisesti järjen äänen kuuntelemisesta kieltäytyvä Venäjä!
Maailman pahin epäsovun kylväjä on siis Venäjä, jonka rinnalla tällä palstalla paljon haukuttu USA on kuin ujo pyhäkoulupoika!
---------------------------------------
Kirjoitin poikkeuksellisesti rekkaamattomalla nikillä, koska yrityksistäni huolimatta serveri ei suostunut sisäänkirjautumiseen kohtuullisen odotusajan jälkeenkään..

Vastaukset 10
Vanhimmat
Haha! Yrität taas sälyttää Venäjän harteille syyllisyyttä, joka kuuluu Suomen ja Ahtisaaren niskoille!
Mitäs Ahtisaari menee sotkeutumaan liian isoihin ympyröihin kysymättä ensin Venäjän ja Serbian lupaa asioiden hoitamiseen?
Kyllä huipputasoisella presidentillämme on taas iso työ saada Putin vakuuttuneeksi, ettei Suomi ole Venäjää eikä Serbiaa vastaan, vaan Suomi välttelee edelleen oikeaoppisesti Bushin houkutuksia lähteä Washingtoniin vierailulle.
Kosovolaiset ovat samassa asemassa kuin Tshetshenia Venäjän kyljessä:
Kerjäävät itsenäisyyttä, mutta iso maa ei anna enää koskaan itsenäisyyttä pikkumaalle, vaikka Venäjä sen virheen Suomen ja Baltian maiden kohdalla on tehnytkin.
Nyt luukut on pantu kiinni, ja kiinni ne pysyvät!
Enkä muuten ole iiro, vaikka olenkin hänen kanssaan aina samaa mieltä!
tavalla kuin Irakin sota oli Venäjän syytä?
Juuri niin!
Saddamin idoli oli Stalin, eikä Putinkaan ole koskaan kertonut vieroksuvansa Isä Aurinkoista.
En myöskään ole ikinä nähnyt Putinin moittineen Saddamin ajan Irakia.
Tavallaan siis Venäjä on kuin onkin myös Irakin sodan taustavaikuttaja!
Jossain tv-dokumentissa aikoinaan ykkösellä Saddam esitteli kirjastoaan ja sanoi haastattelussa että Stalin oli sen idoli. Ja eikös Venäjä ollut se suurin este YK:n turvaneuvostossa sille että olisi saatu YK:n tuki Irakin vapautusoperaatiolle, ilman Venäjän sabotaasia olisi varmasti Kiina ja Ranska saatu päätöslauselman tueksi ja kansainvälisellä tuella Irak olisi nyt jo rauhoitettu. Ja nyt Venäjä myös niskoittelee kun USA ja EU pyrkivät pysäyttämään Iranin vaarallisen ydinaseohjelman.
Siis ei nyt sotketa balkanin sotaa ja Kosovon tilannetta toisiinsa.
Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Serbit eivät ole kansakuntana sen syyllisempiä ex-Jugoslavian sotaan kuin muukan kansakunta.
Jokainen osapuoli teki sodassa sotarikoksia.
Mutta Kosovon tapaus on seuraava.
Kosovo on kaikkien kansainvälisten lakien mukaan Serbian maakunta, aivan kuin esim. satakunta kuuluu Suomeen.
Kosovon sota jota länsimaat kutsuvat "humanitaariseksi operaatioksi" käynnistyi ilman sodanjulistusta ja ilman YK:n hyväksyntää.
NATO:n aloittama Kosovon sota oli siis kaikkien kansainvälisten sopimusten vastainen ja siis itseasiassa sotarikos.
Siis NATO syyllistyi sotarikokseen, hyökätessään itsenäiseen valtioon nimeltä Jugoslavia ilman sodanjulistusta tai YK: päätöslauselmaa.
Jos nyt hyväksyttäisiin Kosovon itsenäisyys, niin se olisi sotarikoksen hyväksymistä.
Se olisi mielivaltaista rajojen siirtelyä.
Tilanne on sama kuin jos NATO olisi hyökännyt Suomeen ja pommittanut Helsinkiä ja lopulta vallannut länsisuomen läänin.
Ja nyt USA ja NATO vaatisi että länsisuomen läänin on saatava itsenäistyä, vaikka se kuuluu suomeen eroittamattomasti.
Taustalla on USA:n intressit Kosovon suhteen.
Kosovossa nimittäin sijaitsee arvokkaita mineraaleja.
On muuten ironista, että tässä asiassa Venäjä ja Kiina puolustavat kansainvälistä lakia, ja se on se, että ilman YK:n hyväksyntää ei saa vahvemman oikeudella vedellä uusia rajoja minne joku taho niin haluaa.
Johan pomppas. Kyllä ne Jugoslaavit aloittivat sen sotansa ihna itse NATO kävi lopettamassa sen järjettömän sodan ja tappamisen.
Kosovon sodan aloitti albanien KLA, jota tukemaan USA kuskasi paikalle Taleban- ja Al-Qaida-palkkasotilaita.
Vai Satakunnan kaltainen maakunta. Mitähän kieltä ne puhuvat siellä Satakunnassa? Jotain, mitä suomalaiset eivät ymmärrä vai? Kosovo on yli 90% Albanialainen ja jo pelkästään sen vuoksi heille kuuluu oma maa.
Mutta ethän sinä Serbiterroristinä voi sitä ymmärtää. Ihailet vaan Milosevicin hyökkäystä Kosovoon "turvaamaan" törkeästi toiminutta Serbiväestöä. Hyökkäyksen seurauksena Milosevic junkkareinenn murhasi valtavat määrät naisia ja lapsia.
Oikeastaa toivon, että Serbit itse saisivat kokea samankaltaista puhdistusta. Ehkä sitten ymmärtäisivät mitä tekivät.
Eläköön vapaa Kosovo!
loi sen epäsovun sinne.
Tarkoitus jenkeillä oli se, että pystyisivät näin pöllimään kalliit avaruusteknologiassakin käytettävät mineraalit kosovosta pilkkahintaan!
Venäläisten nenän edestä!
kosovo oli selvästi serbiläinen, mutta albaaniroistot tulivat sinne tappamaan serbejä!
idiootti Yhdysvalloilla ei ollut osaa eikä arpaa Jugoslavian hajoittaneen sodan syttymiseen.
NATO kylläkin lopetti sen järjetömän sodan.