proteiinit

Aiheuttaa syöpää onhan Mattila ja Heikkilä se jo todistaneet että se on terveellistä.
Paljon nauttittuna suorastaan elinvoimaa antava.
Tämä tutkimus on puppua mutta voisiko nämä linkkigurut etsiä meille epäilijöille tämän tutkimuksen vai onko tämmöinen kansainvälinen tutkimus yleensäkään muuta kuin propagandaa.
Onneksi meillä on nämä jarijoot ja x-kirilit tiedetään miten toimitaan.
Ai niin piti kertoman että veljeni on alkanut saada enemmän epilepsiä kohtauksia siirryttyään tälle dieetille.
Löytyisikö sille selitystä.
Kun aivot eivät niitä hiilareita tarvitse.
1623437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 162

Vanhimmat

Tällä palstalla oli kerran eräs nimimerkki Aloittaja, joka väitti joutuneensa teho-osastolle noudatettuaan Heikkilän vhh-ruokavaliota. Kun puutuin asiaan ja lupasin ilmoittaa Heikkilälle tällaisesta vakavasta syytöksestä niin tämä raukka poisti kaikki asiaa koskevat viestinsä.

Tuollaiset hihasta vedetyt epilepsia väitteet ovat pahemman luokan provoilua. Voin kertoa, että jos asia pitäisi paikkansa niin se olisi lööppien aihe. Voisit myös kertoa, onko veljesi osalta asiaa tutkittu ja onko hänen lääkärinsä tietoinen ja mikä on lääkärin kannanotto.

Äänestä
  • se proteiinien vaikutus syövän kehitykseen. Vastaa, oi suuri guru! Ovatko suomalaistutkijat väärässä?

    Äänestä

  • entäpäs kirjoitti:

    se proteiinien vaikutus syövän kehitykseen. Vastaa, oi suuri guru! Ovatko suomalaistutkijat väärässä?

    määritellään päivittäiseksi proteiinin saanniksi 1-2 grammaa painokiloa kohden. Ei se ole mikään vhh suositus. Proteiini on välttämätön rakennusaine elimistölle ihan niinkuin rasvakin on välttämätön polttoaine. Ei proteiinilla ole todettu vaikutusta syövän syntyyn. Jos olisi niin mitähän tapahtuisi elimistölle jos ihmiset lopettaisivat proteiinin syönnin kokonaan. Syöpäsolujen ravinto on sokeri, joten hiilihydraattien osuus ainakin altistaa syövälle kun helppoa sokeria on aina tarjolla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    liikasaannilla ja syövällä on todettu yhteys jo ajat sitten. Proteiinitkin vaikuttavat hormonitoimintaan, joka puolestaan on syypää moniin syöpiin. Esim. monet doupattujen urheilijoiden syövät johtuvat osaltaan liioista proteiineista.

    Ne suositukset ovat sen vuoksi, että tutkitusti niissä rajoissa ei vaaraa ole. Jos lähtee omin päin ylittämään suosituksia, niin sitten on vastuu vain ja ainoastaan itsellä. Liikaa mitä tahansa ei ole hyväksi.

    Äänestä

  • sille kuka-lielle, ihan kaikista VHH:ta koskevista kokemuksista. Taitaa olla huuhaata koko homma, jos sinä olet se joka suodattaa, että mitkä ovat totta ja mitkä valhetta. Vähän niin kuin aikoinaan Neuvostoliitossa, kun siellä ei tapahtunut edes auto-onnettomuuksia, koska niistä ei yksinkertaisesti raportoitu. Onpa uskottavaa tämä tapasi havainnoida ja raportoida jollekin Heikkilälle. :DDDD

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    liikasaannilla ja syövällä on todettu yhteys jo ajat sitten. Proteiinitkin vaikuttavat hormonitoimintaan, joka puolestaan on syypää moniin syöpiin. Esim. monet doupattujen urheilijoiden syövät johtuvat osaltaan liioista proteiineista.

    Ne suositukset ovat sen vuoksi, että tutkitusti niissä rajoissa ei vaaraa ole. Jos lähtee omin päin ylittämään suosituksia, niin sitten on vastuu vain ja ainoastaan itsellä. Liikaa mitä tahansa ei ole hyväksi.

    ovat jauhemuodossa. Nämä jauheproteiinit ovat suosittuja doupattujen urheilijoiden ja kehonrakentajien keskuudessa. Jauheissa proteiini on denaturoituneessa muodossa ja se aiheuttaa omat ongelmansa esim syöpien muodossa.

    Laskin eilen, että päästäkseni omalla painollani suositusten ylärajalle proteiinien saannissa, 2 grammaa painokiloa kohden (90kg), minun tulisi saada 180 grammaa proteiinia. Jos sen muuttaa naudanpihveiksi niin minun tulisi syödä 900 grammaa lihaa päivässä ja siihen en minäkään pysty vaikka pihvien ystävä olenkin.

    olivat yksi esimerkki. Sen sijaan esim. rintasyövän ja runsasproteiinisen, vähäkuituisen ruokavalion välillä on selvä linkki. Samoin eturauhassyövän.

    Äänestä

  • Ei minun tarvitse olla ollenkaan varovainen.
    Voi antaa tarvittaessa tietoni jos niitä kaipaat.
    Sinä et ole jeesus enkä minä jumala mutta usko nyt hyvä mies muihinkin kuin omiin totuuksiisi.
    Kun sinä puutut asiaan pitääkö oikein pelästyä.
    Kuulut itsekkin lööppeihin olithan itsekkin kuulemma jossain lehdessä.
    Kas kun et ole itse pässyt lööppeihin kun syyttelet jatkuvasti Puskaa ym.
    Voit ihan vapaasti kirjoittaa gurullesi alan varmaan hakemaan jo turvapaikkaa muualta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ovat jauhemuodossa. Nämä jauheproteiinit ovat suosittuja doupattujen urheilijoiden ja kehonrakentajien keskuudessa. Jauheissa proteiini on denaturoituneessa muodossa ja se aiheuttaa omat ongelmansa esim syöpien muodossa.

    Laskin eilen, että päästäkseni omalla painollani suositusten ylärajalle proteiinien saannissa, 2 grammaa painokiloa kohden (90kg), minun tulisi saada 180 grammaa proteiinia. Jos sen muuttaa naudanpihveiksi niin minun tulisi syödä 900 grammaa lihaa päivässä ja siihen en minäkään pysty vaikka pihvien ystävä olenkin.

    Voisit lisätä tuonne galleriaasi urheilija tittelin sen ravintotutkijan lisäksi. Aivan yhtä uskottava. Kyllähän se kellunta ja marjanpoiminta on urheilua jos mikä! Varmaan seuraavissa olympialaisissakin on marjanpoiminta näytöslajina.

    Äänestä

  • On tietysti lisätty. Syytä ei osattu sanoa.
    Mitenkä tässä on mielestäsi Heikkilää syytetty?
    Henkilö on muuten ihan päällikkömiehiä ettei tarvinne älystä vikaa etsiä.
    Näin on on vain nyt päässyt käymään mikä lie syy.
    Ensinnäkään en ymmärrä millä oikeudella edes kyselet kuin lääkäri että onko tutkittu. Mitä jos oikeasti tutkittutaisit itse myöskin yläpääsi?

    Äänestä

  • lisääntyneet veljellä vhh:n aloitamisen jälkeen, miten ne olisivat lööppeihin joutuneet? Luuletko lehtimiesten päivystävän kaikkien kansalaisten olohuoneessa? Kyseessähän on oma kokemus, joka on kaikkein tärkeintä. Ei niin, mutta sehän on vain sinun oma kokemus, ei kenenkään muun...

    Äänestä

  • kohtaukset ovat kirjoitti:

    lisääntyneet veljellä vhh:n aloitamisen jälkeen, miten ne olisivat lööppeihin joutuneet? Luuletko lehtimiesten päivystävän kaikkien kansalaisten olohuoneessa? Kyseessähän on oma kokemus, joka on kaikkein tärkeintä. Ei niin, mutta sehän on vain sinun oma kokemus, ei kenenkään muun...

    ...omat kokemukset ovatkin vakavasti otettavia ja tärkeitä, kun puhutaan jonkun jostakin epileptisista oireista. Silloin kun puhutaan VHH:sta ja sen mukana tulleista positiivisista vaikutuksista omaan oloon, niin se ei vastustajien mielestä ole merkittävää eikä uskottavaa, kun ei ole tieteellisesti ja virallisterveellisesti todistettu. Just joo... tällä tasolla mennään...

    Äänestä

  • ...nyt ne kirjoitti:

    lukumäärän ja tiheyden voi varmaan laskea ihan omalla kokemuksella...

    Äänestä

  • ...nyt ne kirjoitti:

    ...omat kokemukset ovatkin vakavasti otettavia ja tärkeitä, kun puhutaan jonkun jostakin epileptisista oireista. Silloin kun puhutaan VHH:sta ja sen mukana tulleista positiivisista vaikutuksista omaan oloon, niin se ei vastustajien mielestä ole merkittävää eikä uskottavaa, kun ei ole tieteellisesti ja virallisterveellisesti todistettu. Just joo... tällä tasolla mennään...

    nälväisy tähän "omaan kokemukseen"...

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    liikasaannilla ja syövällä on todettu yhteys jo ajat sitten. Proteiinitkin vaikuttavat hormonitoimintaan, joka puolestaan on syypää moniin syöpiin. Esim. monet doupattujen urheilijoiden syövät johtuvat osaltaan liioista proteiineista.

    Ne suositukset ovat sen vuoksi, että tutkitusti niissä rajoissa ei vaaraa ole. Jos lähtee omin päin ylittämään suosituksia, niin sitten on vastuu vain ja ainoastaan itsellä. Liikaa mitä tahansa ei ole hyväksi.

    että mikä on proteiinien liikasaannin raja?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    olivat yksi esimerkki. Sen sijaan esim. rintasyövän ja runsasproteiinisen, vähäkuituisen ruokavalion välillä on selvä linkki. Samoin eturauhassyövän.

    Vai mikä oli viestisi "pointti"?

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Voisit lisätä tuonne galleriaasi urheilija tittelin sen ravintotutkijan lisäksi. Aivan yhtä uskottava. Kyllähän se kellunta ja marjanpoiminta on urheilua jos mikä! Varmaan seuraavissa olympialaisissakin on marjanpoiminta näytöslajina.

    onhan rasva tunnetusto vettä kevyempää. =)

    Äänestä

  • kohtaukset ovat kirjoitti:

    lisääntyneet veljellä vhh:n aloitamisen jälkeen, miten ne olisivat lööppeihin joutuneet? Luuletko lehtimiesten päivystävän kaikkien kansalaisten olohuoneessa? Kyseessähän on oma kokemus, joka on kaikkein tärkeintä. Ei niin, mutta sehän on vain sinun oma kokemus, ei kenenkään muun...

    eli ketogeenisella dietillä varsinkin lapsia.
    http://www.childrensmemorial.org/depts/neurocenter/epilepsy/ketogenic.asp

    Äänestä

  • kellua kirjoitti:

    onhan rasva tunnetusto vettä kevyempää. =)

    elopainoon. Yllättävän moni uimataitoinen ei kyllä osaa kellua, mikä on minusta vähän omituista.

    Äänestä

Onkohan tuossa tutkimustuloksessa nyt sittenkään kyse syötävistä proteiineista? Käsittääkseni ihmiskeho tuottaa niitä myös itse, ja kyse olisi siitä.

Tuo, että VHH pahentaa epilepsiaoireita on mielenkiintoinen asia. Olen kuullut muualtakin vähän samanlaista.

Äänestä
  • Ja mistä olet mahtanut moista kuulla? Kuuluisalta lääkäri siskoltasi joka on VHH-vastaja nro:1.

    Äänestä

  • Niiin kirjoitti:

    Ja mistä olet mahtanut moista kuulla? Kuuluisalta lääkäri siskoltasi joka on VHH-vastaja nro:1.

    parilta ystävältäni. Toisella todettiin epilepsia jo lapsena, toinen sai sen aivokasvaimen seurauksena. Systerini ei liity tähän mitenkään.

    Mikä muuten on "VHH- vastaja"?

    nuo taudit kun olivat noudattaneet VHH:ta vuosia? Kuinka pitkään he olivat VHH:lla ennen sairastumistaan?

    Äänestä

  • Niiin kirjoitti:

    Ja mistä olet mahtanut moista kuulla? Kuuluisalta lääkäri siskoltasi joka on VHH-vastaja nro:1.

    nyt jäi "Skäri" epäselväksi mistä oikein puhut?

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    nuo taudit kun olivat noudattaneet VHH:ta vuosia? Kuinka pitkään he olivat VHH:lla ennen sairastumistaan?

    he pyysivät niitä tauteja.

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    nyt jäi "Skäri" epäselväksi mistä oikein puhut?

    aikanaan aukeaa sinullekin, kunhan yrität oikein kovasti.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    he pyysivät niitä tauteja.

    että virallisterveelinen ruokavalio sairastutti heidät. Miksi turhaan kiertelet?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    aikanaan aukeaa sinullekin, kunhan yrität oikein kovasti.

    Kerro ihmeessä tietosi meillekin, äläkä suotta panttaa niitä.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    aikanaan aukeaa sinullekin, kunhan yrität oikein kovasti.

    että Skärin kirjoitukset muuttuvat yötä kohden käsittämättömiksi. 23.32 tulee jo tällaista. Joku kerran kirjoitti, että skäri juopuessaan päästää tällaisia käsistään. Alan kyllä uskoa tuohon.

    Äänestä

Elimistö reagoi vieraaseen proteiiniin kuin taudinaiheuttajaan. Viljojen proteiinit ovat hyvin ongelmallisia, eli gluteiini, joka aiheuttaa ärsytystä suolen alueella ja muualla elimistössä. Viljojen suoliärsytys aiheuttaa suolen limakalvon vaurioita. Keliakia ei ole vain suolisairaus vaan koko elimistön ongelma. Haitallisten proteiinien vaikutusta suolistosyöpiin on myös tutkittu.

Äänestä
  • Vielä 12 minuuttia aikaisemmin proteiinit eivät olleet sinusta haitallisia. Kannattaisko ostaa toinen takki? Ei sitä yhtä ainutta voi loputtomiin kääntää. ;)

    Äänestä

  • ja havaittu, että syöpää esiintyy eniten siellä, missä lihaa syödään enemmän. Tutkimusta ei löydy tietääkseni netistä. Pitää nostaa lihalla kasvatettu ihraperse tuolista ja löntystää kirjastoon. Sieltä löytyy.

    Äänestä

  • Mattilan kertomaa: "Elimistö reagoi vieraaseen proteiiniin kuin taudinaiheuttajaan."

    Tämä on yksi lause edellisestä Mattilan säikeestä. Kaikki ravinnossa oleva proteiini on elimistön kannalta vierasta proteiinia. Eri asia sitten on, jos on allerginen eli yliherkkä joillekin ravintoaineille. Näitähän nykyään tuntuu riittävän. Joku ei ei voi esimerkiksi syödä kananmunia tai kalaa, vaikka näiden ravintoaineiden proteiinit ovat terveelisiä useimmille. Viljan proteiinit puolestaan ovat joillekin gluteeniherkille pahasta.

    KJ. Mattila on täysi tuuliviiri. Oleellista hänen kirjoittelussaan on pääsy estraadille. Millään muulla ei ole mitään väliä.

    Hän näyttää taas poistaneen tuoreen elintarvivärialoituksensa. Tuli ilmeisesti taas kerran liikaa lunta tupaan. Tämän tutuksi käyneen piirteen takia hänen viesteihinsä ei suoraan kannattaisi kommentoida mitenkään, jos haluaa omien viestiensä säilyvän.

    Äänestä

  • Jeux kirjoitti:

    Mattilan kertomaa: "Elimistö reagoi vieraaseen proteiiniin kuin taudinaiheuttajaan."

    Tämä on yksi lause edellisestä Mattilan säikeestä. Kaikki ravinnossa oleva proteiini on elimistön kannalta vierasta proteiinia. Eri asia sitten on, jos on allerginen eli yliherkkä joillekin ravintoaineille. Näitähän nykyään tuntuu riittävän. Joku ei ei voi esimerkiksi syödä kananmunia tai kalaa, vaikka näiden ravintoaineiden proteiinit ovat terveelisiä useimmille. Viljan proteiinit puolestaan ovat joillekin gluteeniherkille pahasta.

    KJ. Mattila on täysi tuuliviiri. Oleellista hänen kirjoittelussaan on pääsy estraadille. Millään muulla ei ole mitään väliä.

    Hän näyttää taas poistaneen tuoreen elintarvivärialoituksensa. Tuli ilmeisesti taas kerran liikaa lunta tupaan. Tämän tutuksi käyneen piirteen takia hänen viesteihinsä ei suoraan kannattaisi kommentoida mitenkään, jos haluaa omien viestiensä säilyvän.

    omia aloituksiani. Skäri niistä on ennenkin valittanut ylläpidolle ja sitten ne poistetaan. Olihan siinä kopioitu Eviran sivulta tärkeä tiedote, josta lehdetkin kirjoittivat. Voin kyllä laittaa sen uudelleen jos et muuten usko.

    Ei siinä voinut mitään lunta tulla tupaan koska kyseessä oli EU:n kaikille jäsenmailleen antama tiedote joka on faktaa.

    pyysin yhden kirjoituksesi (en siis koko säikeen, sen on sitten päättänyt tehdä ylläpito) poistamista lienee kaikille selvä. Ei minuakaan ihan miksi tahansa nimitellä, eikä varsinkaan rakkaitani.

    Äänestä

  • lihansyöjiä kirjoitti:

    ja havaittu, että syöpää esiintyy eniten siellä, missä lihaa syödään enemmän. Tutkimusta ei löydy tietääkseni netistä. Pitää nostaa lihalla kasvatettu ihraperse tuolista ja löntystää kirjastoon. Sieltä löytyy.

    sellaista tietoa, mitä ei löydy netistä ei ole olemassakaan. Tai ainakin se on epäilyttävää. Kysy vaikka JariJolta. ;)

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    pyysin yhden kirjoituksesi (en siis koko säikeen, sen on sitten päättänyt tehdä ylläpito) poistamista lienee kaikille selvä. Ei minuakaan ihan miksi tahansa nimitellä, eikä varsinkaan rakkaitani.

    eilen kirjoitit huorista ja vihjailit Heikkilän, Sasin ja minun menevän huoriin illanistujaisten jälkeen. Varsin törkeää, mutta onneksi poistit oman huorakirjoituksesi niin lähti kaikki muutkin alla olevat. Kiitos siitä, että tulit järkiisi, ettei ihan mitä tahansa sovi kirjoittaa ruokapalstalla.

    Varo nettiartikkeleja!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    omia aloituksiani. Skäri niistä on ennenkin valittanut ylläpidolle ja sitten ne poistetaan. Olihan siinä kopioitu Eviran sivulta tärkeä tiedote, josta lehdetkin kirjoittivat. Voin kyllä laittaa sen uudelleen jos et muuten usko.

    Ei siinä voinut mitään lunta tulla tupaan koska kyseessä oli EU:n kaikille jäsenmailleen antama tiedote joka on faktaa.

    Kuinka monet kerrat olet poistanut kirjoituksesi ja siihen tulleet jutut samalla, kun sinut on ajettu nurkkaa, tai et ole osannut vastata, eli et ole kirjasta tai netistä löytänyt tietoa!

    Kyllä sinä herra copy-paste olet satoja viestejäsi poistanut. Vai etkö muista, kuten et muista lukemiasi kirjoja???

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Varo nettiartikkeleja!

    levysoittimisessa ei ole mitään vikaa, vikaa, vikaa...

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    eilen kirjoitit huorista ja vihjailit Heikkilän, Sasin ja minun menevän huoriin illanistujaisten jälkeen. Varsin törkeää, mutta onneksi poistit oman huorakirjoituksesi niin lähti kaikki muutkin alla olevat. Kiitos siitä, että tulit järkiisi, ettei ihan mitä tahansa sovi kirjoittaa ruokapalstalla.

    edelleenkään ole ruokapalsta.

    Sinä olet ihan itse kertonut käyväsi huorissa. Kysyin käyvätkö "ystäväsikin", en väittänyt mitään.

    Sinä sen sijaan keksit ihan itse minusta ja miehestäni asioita, jotka ovat vain sinun likaisessa päässäsi.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Vielä 12 minuuttia aikaisemmin proteiinit eivät olleet sinusta haitallisia. Kannattaisko ostaa toinen takki? Ei sitä yhtä ainutta voi loputtomiin kääntää. ;)

    Teillähän siellä saaressa käytetään kolmea takkia päälekkäin.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    pyysin yhden kirjoituksesi (en siis koko säikeen, sen on sitten päättänyt tehdä ylläpito) poistamista lienee kaikille selvä. Ei minuakaan ihan miksi tahansa nimitellä, eikä varsinkaan rakkaitani.

    häirikköä. Onko mielenrauhaasi häiritty?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    edelleenkään ole ruokapalsta.

    Sinä olet ihan itse kertonut käyväsi huorissa. Kysyin käyvätkö "ystäväsikin", en väittänyt mitään.

    Sinä sen sijaan keksit ihan itse minusta ja miehestäni asioita, jotka ovat vain sinun likaisessa päässäsi.

    Vai tarkoittaako nykyään dieetti huorissa käymistä?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    levysoittimisessa ei ole mitään vikaa, vikaa, vikaa...

    Yritätkö ihan tosissasi väittää että tiedät mikä se laite oikeasti on!!!
    EEEHEHHHEEEHHEHHEHEHEHHEEEH
    Viiiiiiikon Paaaaaaaaaaaaaaraaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaas

    Äänestä

  • sitä? kirjoitti:

    Teillähän siellä saaressa käytetään kolmea takkia päälekkäin.

    esim. tänään kaikki ovat kyllä hikoilleet shortseissa, hamosissa ja uikkareissa.

    Äänestä

  • lukihärö? kirjoitti:

    Vai tarkoittaako nykyään dieetti huorissa käymistä?

    todella tylsää. Oletko kuullut YLE Areenasta? Sieltä voi katsoa koska tahansa kaikkea viihdyttävää. Jospa katsoisit vaikkapa Postimies Paten, ja palaisit sitten kun sinulla on jotain asiaakin?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    todella tylsää. Oletko kuullut YLE Areenasta? Sieltä voi katsoa koska tahansa kaikkea viihdyttävää. Jospa katsoisit vaikkapa Postimies Paten, ja palaisit sitten kun sinulla on jotain asiaakin?

    EiJei. Älä luule että elämäni olisi edes läheskään yhtä tylsää kuin omasi.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    esim. tänään kaikki ovat kyllä hikoilleet shortseissa, hamosissa ja uikkareissa.

    teidän hikoiluista? Kyllä tuota riittää ihan itselläkin.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    sellaista tietoa, mitä ei löydy netistä ei ole olemassakaan. Tai ainakin se on epäilyttävää. Kysy vaikka JariJolta. ;)

    Kukaan ei ole edelleenkään yllättynyt että itse viittaat nettiin, vaikka sieltä ei mitään "luotettavaa" löydykään.

    Äänestä

  • HaHaa. kirjoitti:

    Kukaan ei ole edelleenkään yllättynyt että itse viittaat nettiin, vaikka sieltä ei mitään "luotettavaa" löydykään.

    mennä kirjastoonkin. Tämä vain on niin ikivanha ja yleisesti tunnettu asia, että löydät sen melkein mistä tahansa.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    mennä kirjastoonkin. Tämä vain on niin ikivanha ja yleisesti tunnettu asia, että löydät sen melkein mistä tahansa.

    No käytä ihmeessä googlea että löydät etsimäsi!

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Kuinka monet kerrat olet poistanut kirjoituksesi ja siihen tulleet jutut samalla, kun sinut on ajettu nurkkaa, tai et ole osannut vastata, eli et ole kirjasta tai netistä löytänyt tietoa!

    Kyllä sinä herra copy-paste olet satoja viestejäsi poistanut. Vai etkö muista, kuten et muista lukemiasi kirjoja???

    Pullolisen öljyä ja paketillise voita?

    Äänestä

  • löytänyt? kirjoitti:

    No käytä ihmeessä googlea että löydät etsimäsi!

    laitoin yhden tiedoston tänne jo päivällä. Kuinka muuten menetit näkösi? Onko sinulla opaskoira?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    laitoin yhden tiedoston tänne jo päivällä. Kuinka muuten menetit näkösi? Onko sinulla opaskoira?

    tänne, häpeäisit edes. Mutta eihän tuollainen nulikka osaa.

    Äänestä

Onko proteiini siis mielestäsi jotenkin vaarallista vhh-ruokavalion yhteydessä vai mitä yrität sanoa? Ulosantisi on sekavaa.

Harvardin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen sivuilla kirjoitetaan proteiinista näin:

"There's no good evidence that eating a little protein or a lot of it influences cancer risk."

Sama suomeksi: Ei ole olemassa hyvää näyttöä siitä, että liian vähäinen tai liian suuri proteiinin saanti vaikuttaisi syöpäriskiin.

http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/protein.html

Äänestä
  • lauseessa ei puhuta mitään "liiasta" tai "liian vähäisestä".

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    lauseessa ei puhuta mitään "liiasta" tai "liian vähäisestä".

    Olinpas puusilmä. Tässä vähän parempi muttei varmastikaan täydellinen käännös:

    Ei ole olemassa hyvää näyttöä siitä, että vähäinen tai suuri proteiinin saanti vaikuttaisi syöpäriskiin.

    ja sanoo, että dementia on iskenyt kun teet virheitä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ja sanoo, että dementia on iskenyt kun teet virheitä.

    Ei se ole dementiaa jos ei osaa englantia. Sen sijaan, jos vhh ei ole laihdutuskuuri, mutta eilen oli, niin siinä on joko paha aivotoiminnallinen ongelma tai muuta häikkää. Ja kehtaa väittää kirjoitusvirheeksi yhtä lausetta.

    Kohta varmaan olet kanssani samaa mieltä että vhh onkin lihotuskuuri ja kerrot todellisen painosi.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    lauseessa ei puhuta mitään "liiasta" tai "liian vähäisestä".

    Taidat olla jälleen ihan pihalla, tai siis saaressa kuten täällä meilläpäin sanotaan. ;)

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Ei se ole dementiaa jos ei osaa englantia. Sen sijaan, jos vhh ei ole laihdutuskuuri, mutta eilen oli, niin siinä on joko paha aivotoiminnallinen ongelma tai muuta häikkää. Ja kehtaa väittää kirjoitusvirheeksi yhtä lausetta.

    Kohta varmaan olet kanssani samaa mieltä että vhh onkin lihotuskuuri ja kerrot todellisen painosi.

    Sit' se liiallien rasvan käyttö teettää, kuten paketti voita ja pullo öljyä jokaisella ruokailulla.

    Äänestä

Mutta elimistö ei tuota ilmeisesti riittävästi hiilareita, jotta aivot toimisi kunnolla. Senhän huomaa esim. kj.mattilasta, joka ei muista mitään kirjoituksiaa, lukemiaan kirjoja, ja nyt "kirjoitusvirheenä" sellainen pikku juttu, että tähän asti kirjoittanut, että vhh ei laihdutuskuuri, mutta eilen se olikin. Ja se oli kirjoituvirhe! Taisi olla osoitus aivotoiminnan heikkenemisestä ja alkavasta dementiasta.

Tuossa "kirjoitusvirhe":

Eilen kijoitti, 12.7.2007 klo 10.50
"Vhh on laihdutuskuuri"

Ja aiempia, missä vhh ei ole laihdutuskuuri:

24.8.2006 klo 08.33
"Atkinsin tyyppisellä... mutta lääkäri Antti Heikkilän kehittämällä terveellisellä, ravinteikkaalla, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla joka ei ole mikään laihdutuskuuri vaan pysyvä ruokailutottumusten muutos, jota on tarkoitus noudattaa loppuelämä."

20.1.2006 klo 19.26
"Vhh ei ole paasto eikä laihdutuskuuri. Se on pysyvä ravintotottumusten muutos. Siinä vaan ei ole vaihtoehtoja, sillä jos vhh:n lopettaa ja palaa vanhaan niin paino nousee niinkuin muissakin dieeteissä kun ne lopetetaan."

18.8.2006 klo 20.37
"Kyseessä ei ole mikään laihdutuskuuri vaan pysyväksi tarkoitettu ruokailutottumusten muutos."

Äänestä
  • monissa lehdissä kaksi eri henkilöä oikolukee toimittajan kirjoittaman tekstin? Siksi, että kirjoituksista korjataan kirjoitus- ja muut asiavirheet, joita ammattitoimittajakaan ei huomaa. Mutta ethän sinä tätä ymmärrä. Sinulle pienelle provokaattorille pilkkuvirhekin kertoo alkavasta dementiasta. Nyt taisi jäädä levy päälle, päälle, päälle, kun tämä on jo kolmas tai neljäs viestisi samasta asiasta.

    24.8.2006 klo 08.33
    "Atkinsin tyyppisellä... mutta lääkäri Antti Heikkilän kehittämällä terveellisellä, ravinteikkaalla, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla joka ei ole mikään laihdutuskuuri vaan pysyvä ruokailutottumusten muutos, jota on tarkoitus noudattaa loppuelämä."

    Kiitos kuitenkin, että kopioit loistavia viestejäni aina uudelleen ja uudelleen. Olet hyvä mainosmies.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    monissa lehdissä kaksi eri henkilöä oikolukee toimittajan kirjoittaman tekstin? Siksi, että kirjoituksista korjataan kirjoitus- ja muut asiavirheet, joita ammattitoimittajakaan ei huomaa. Mutta ethän sinä tätä ymmärrä. Sinulle pienelle provokaattorille pilkkuvirhekin kertoo alkavasta dementiasta. Nyt taisi jäädä levy päälle, päälle, päälle, kun tämä on jo kolmas tai neljäs viestisi samasta asiasta.

    Minkäköhän lehden toimituksessa on varaa moiseen? Tiedän aika monta toimitusta, mutta en yhtäkään, jossa vielä nykyisin toimittaisiin noin.

    Sulle noita "lipsahduksia" tulee kyllä aika usein. Eivätkä ne ole kirjoitus- vaan ihan selkeitä ajatusvirheitä, tai mielen muutoksia. Mieheksi olet aika ailahteleva. :)

    kirjoitukset täällä ei ole mitenkään rinnastettavissa lehtijuttuihin. Toki toimittajilla tulee virheitä, mutta jos hänen haastattelemansa henkilö vaihtaa tarinaa tai ei osaa sanoa onko lintu vai kala, niin se on asia erikseen. Sinun kirjoituksesi ovat sen verran yksinkertaisia ja keskimäärin aika lyhyitä, niin tällaista ongelmaa ei pitäisi olla. Kyllä hyvä keskustelija ja väittelijä hallitsee keskeiset väitteensä ja osaa keskustella niistä johdonmukaisesti. En ole palstan vakikirjoittaja, enkä ota kantaa itse dieettiin, vaan ainoastaan tähän puheenvuoroosi.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    monissa lehdissä kaksi eri henkilöä oikolukee toimittajan kirjoittaman tekstin? Siksi, että kirjoituksista korjataan kirjoitus- ja muut asiavirheet, joita ammattitoimittajakaan ei huomaa. Mutta ethän sinä tätä ymmärrä. Sinulle pienelle provokaattorille pilkkuvirhekin kertoo alkavasta dementiasta. Nyt taisi jäädä levy päälle, päälle, päälle, kun tämä on jo kolmas tai neljäs viestisi samasta asiasta.

    24.8.2006 klo 08.33
    "Atkinsin tyyppisellä... mutta lääkäri Antti Heikkilän kehittämällä terveellisellä, ravinteikkaalla, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla joka ei ole mikään laihdutuskuuri vaan pysyvä ruokailutottumusten muutos, jota on tarkoitus noudattaa loppuelämä."

    Kiitos kuitenkin, että kopioit loistavia viestejäni aina uudelleen ja uudelleen. Olet hyvä mainosmies.

    Jos olet sitä mieltä, että vhh ei ole laihdutuskuuri, mutta eilen kirjoitit:

    "Vhh on laihdutuskuuri eikä tavoitteena ole 200 kilon ylitys painossa."

    Niin suosittelisin kyllä lääkäriin menoa, tuossa on kyllä kyse hieman muustakin kuin kirjoitusvirheestä. Alkaako aivotoiminta heikkenemään, dementian ensioireet pukkaamaan, jos väität kirjoitusvirheeksi. Tunnusta suosiolla!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    monissa lehdissä kaksi eri henkilöä oikolukee toimittajan kirjoittaman tekstin? Siksi, että kirjoituksista korjataan kirjoitus- ja muut asiavirheet, joita ammattitoimittajakaan ei huomaa. Mutta ethän sinä tätä ymmärrä. Sinulle pienelle provokaattorille pilkkuvirhekin kertoo alkavasta dementiasta. Nyt taisi jäädä levy päälle, päälle, päälle, kun tämä on jo kolmas tai neljäs viestisi samasta asiasta.

    24.8.2006 klo 08.33
    "Atkinsin tyyppisellä... mutta lääkäri Antti Heikkilän kehittämällä terveellisellä, ravinteikkaalla, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla joka ei ole mikään laihdutuskuuri vaan pysyvä ruokailutottumusten muutos, jota on tarkoitus noudattaa loppuelämä."

    Kiitos kuitenkin, että kopioit loistavia viestejäni aina uudelleen ja uudelleen. Olet hyvä mainosmies.

    (mutta en muussa) tämän Mattilan kanssa. Ainakin 90-luvulla vielä pomoni käski aina oikolukemaan tekstinsä ja varsinkin ne, jotka menivät painettavaksi jossakin.

    Nykyään nuoret työpaikoilla eivät aina osaa tai halua käyttää tätä konstia hyväkseen, enkä tiedä, johtuuko se kokemattomuudesta vai vain ylpeydestä tyyliin "kyllä minä osaan ilman apuakin".

    Sehän tarkoittaa vain sitä, että toisen silmin nähtynä tekstistä löytyvät nopeasti pahimmat virheet, sillä kirjoittaja itse on ns. "sokea" omalle tekstilleen. Varsinkin painettuna virheitä sisältävä teksti antaa huonon kuvan yrityksestäkin.

    Kyllä näen Mattilan teksteistä, että hallitsee se kaveri ainakin suomen kielen, mutta joskus tuntuu, että joitakin yhdyssana- ym. virheitä hän tekee tahallaan kosiskellakseen nuorempia lukijoita, jottei vaikuttaisi liian viralliselta, eikös vaan?

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    ja kyllä minulle on aina opetettu oikoluetuttamaan tekstini. Käytän tekniikkaa hyväkseni työelämässä ja yliopistolla varsinkin tärkeämmissä ja isommissa tutkielmissa. Sillä saa hyvin korjattua kirjoitusvirheet yms. Jos kuitenkin on tuhansien viestien verran keskustellut ja väitellyt aiheesta ja ei vieläkään osaa johdonmukaisesti käsitellä KESKEISIÄ pointteja, niin siihen ei pelkät oikoluvut auta. Täällä kuitenkin käydään ja on tarkoituskin käydä keskustelua melko nopeatempoisesti, joten sana ja tiedot kannattaa olla hyvin hallussa.

    Äänestä

  • itse nuori aikuinen kirjoitti:

    Te riitelle entisistä asioista. Olisiko oikeasti mahdollista että liika proteiinien saanti johtaisi syöpään. Taidan uskoa ennenmin tutkijoihin kuin muutaman maalikkosaarnaajan juttuhin ja kokemuksiin rahalla höystettynä.

    Kun tällä palstalla on kehoitettu syömään rajattomasti proteiineja.
    Kihtikin lienee jonkin sortin riesa lihan syöjillä olenko väärässä?

    Äänestä

  • Olette tosiaan kirjoitti:

    lainkaan jos noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Lääkäri Antti Heikkilä kertoo kirjassaan "Ravinto ja Terveys", hoitaneensa kihtipotilaita vhh:lla hyvin tuloksin.

    Minä taas en oikein luota tutkijoihin, varsinkaan niihin jotka lääke- ja elintarviketeollisuuden rahoilla tekevät tutkimuksia, joiden lopputulos on ennalta määrätty.

    tämän kyseisen lääkärin tutkimuksissa. Taitaa tulokset olla vähän ennalta päätetty, jotta kirjat myisivät. Ruokavalion muutos on niin monitahoinen juttu, että siihen on hankalaa palauttaa yksittäisiä tuloksia. Parantuminenhan voi johtua jonkun yhden tietyn ruoka-aineen välttämisestä. Jos kärsii keliakiasta, voi tiettyjä viljoja syödä, mutta tottakai olo paranee, jos suoraan välttää kaikkia viljoja. Oli se sitten kuinka tarpeellista tai tarpeetonta tahansa.

    Mielestäni VHH-palstalla on typerää perustella kantojaan jollain keliakialla. Jotkut eivät pysty syömään kalaa tai pähkinöitä, jotkut eivät pysty syömään kaikkia viljoja. Ei täällä kalaa ja pähkinöitäkään pidetä myrkkynä, jos se aiheuttaa joillekin allergiareaktioita.

    Sekin osoittaa, että ravintotutkijat ei ole luotettavia, kun sinäkin olet nimennyt itsesi sellaiseksi. Kas kun et ole jo ravitsemustieteiden tohtori tai joku muu vastaava?? Mutta 5 vuoden vhh-lihotuksen jälkeen??

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    lainkaan jos noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Lääkäri Antti Heikkilä kertoo kirjassaan "Ravinto ja Terveys", hoitaneensa kihtipotilaita vhh:lla hyvin tuloksin.

    Minä taas en oikein luota tutkijoihin, varsinkaan niihin jotka lääke- ja elintarviketeollisuuden rahoilla tekevät tutkimuksia, joiden lopputulos on ennalta määrätty.

    Riesa.
    Oletko ihan täysipäinen ihminen?
    Kun Heikkilän kirja ei ole raamattu.
    Oletko tosiaan sitä mieltä että ainoastaan Heikkilän kirja on se joka on oikeassa?????
    Hän hoitaa myös rahasta ja olettaisin lukee myös tutkimuksia muitakin kuin omiaan.
    Mihin sinä luotat ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä me normaalipainoiset terveet ihmiset emme ole kuitenkaan samalla viivalla puhumaan elämäntavoistamme.
    Kun minä en ole koskaan syyttänyt muutaman kilon lihomisesta ketään, olen vain laihduttanut sen liikunalla pois.
    Jos teillä ei ole tahdonvoimaa likkumiseen niin että saisitte edes kehonne toimimaan normaalilla tasolla ei voi kuin sääliä. Kaikista miljoonista tutkimuksista vain Heikkilän tutkimukset ovat mielestäsi oikeita ja olet ihan vielä tosissasi.
    Sinäkin 15kiloa laihtuneena riekut päivät pitkät kehumassa sitä.............

    Äänestä

  • on asian laita kirjoitti:

    tämän kyseisen lääkärin tutkimuksissa. Taitaa tulokset olla vähän ennalta päätetty, jotta kirjat myisivät. Ruokavalion muutos on niin monitahoinen juttu, että siihen on hankalaa palauttaa yksittäisiä tuloksia. Parantuminenhan voi johtua jonkun yhden tietyn ruoka-aineen välttämisestä. Jos kärsii keliakiasta, voi tiettyjä viljoja syödä, mutta tottakai olo paranee, jos suoraan välttää kaikkia viljoja. Oli se sitten kuinka tarpeellista tai tarpeetonta tahansa.

    Mielestäni VHH-palstalla on typerää perustella kantojaan jollain keliakialla. Jotkut eivät pysty syömään kalaa tai pähkinöitä, jotkut eivät pysty syömään kaikkia viljoja. Ei täällä kalaa ja pähkinöitäkään pidetä myrkkynä, jos se aiheuttaa joillekin allergiareaktioita.

    pääasiallisesti elintarvikkeiden muokkauksesta. Kun maito pastöroidaan, tuhotaan välttämättömät bakteerit ja kun vielä maito homogenoidaan niin se aiheuttaa allergioita. Sitten syytetään maitoa allergioista vaikka kyseessä on teollinen käsittely. Sama tilanne muidenkin allergioita aiheuttavien aineiden osalta. Kun teollisuus muokkaa ja valmistaa keinotekoisia synteettisiä tuotteita niin ihmisen immuunijärjestelmä menee sekaisin ja seurauksena on allergioita.

    Koko aineenvaihduntaprosessia säätelevät hormonit, joista tärkein on insuliini. Runsaat hiilihydraatit vaikuttavat suoraan hormonitasapainoon ja sitä kautta ihminen lihoo kun insuliinitaso nousee ja tämä epätasapaino sitten sekoittaa koko järjestelmän ja sairaudet lisääntyy.

    Ei minun lapsena ollut juuri lainkaan allergioita kun syötiin luonnollista, ravinteikasta ja käsittelemätöntä ruokaa. Nyt tuntuu että allergioita on joka paikassa.

    Äänestä

  • on vaan kirjoitti:

    Riesa.
    Oletko ihan täysipäinen ihminen?
    Kun Heikkilän kirja ei ole raamattu.
    Oletko tosiaan sitä mieltä että ainoastaan Heikkilän kirja on se joka on oikeassa?????
    Hän hoitaa myös rahasta ja olettaisin lukee myös tutkimuksia muitakin kuin omiaan.
    Mihin sinä luotat ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä me normaalipainoiset terveet ihmiset emme ole kuitenkaan samalla viivalla puhumaan elämäntavoistamme.
    Kun minä en ole koskaan syyttänyt muutaman kilon lihomisesta ketään, olen vain laihduttanut sen liikunalla pois.
    Jos teillä ei ole tahdonvoimaa likkumiseen niin että saisitte edes kehonne toimimaan normaalilla tasolla ei voi kuin sääliä. Kaikista miljoonista tutkimuksista vain Heikkilän tutkimukset ovat mielestäsi oikeita ja olet ihan vielä tosissasi.
    Sinäkin 15kiloa laihtuneena riekut päivät pitkät kehumassa sitä.............

    Vähähiilihydraattiset dieetit. Heikkilän kehittelemä laihdutusmetodi on yksi ja se on suomalaista alkuperää. On myös useita muita, joita kannattaa tutkia. Atkins, Montignac, The Zone, Carbohydrate Addict`s, Fat Flush Plan, The GO-Diet, The Lindora Program, Neanderthin, The Paleo Diet, Protein Power, The Scarsdale Diet, The South Beach Diet, Sugar Buster jne.

    Itse tutkin parhaillaan tuota ranskalaista Montignacia. En minä väitä Heikkilän kirjaa ainoaksi, joka on oikeassa, mutta ei hänen kirjojaan ole julkisessa kritiikissä käsitelty niin, että hänen esittämänsä asiat olisivat vääriä.

    Jos ei palsta ja vhh miellytä niin miksi roikut täällä kyselemässä olenko täyspäinen ihminen. En minäkään mene vegaanien sivuille kyselemään täyspäisyyttä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    pääasiallisesti elintarvikkeiden muokkauksesta. Kun maito pastöroidaan, tuhotaan välttämättömät bakteerit ja kun vielä maito homogenoidaan niin se aiheuttaa allergioita. Sitten syytetään maitoa allergioista vaikka kyseessä on teollinen käsittely. Sama tilanne muidenkin allergioita aiheuttavien aineiden osalta. Kun teollisuus muokkaa ja valmistaa keinotekoisia synteettisiä tuotteita niin ihmisen immuunijärjestelmä menee sekaisin ja seurauksena on allergioita.

    Koko aineenvaihduntaprosessia säätelevät hormonit, joista tärkein on insuliini. Runsaat hiilihydraatit vaikuttavat suoraan hormonitasapainoon ja sitä kautta ihminen lihoo kun insuliinitaso nousee ja tämä epätasapaino sitten sekoittaa koko järjestelmän ja sairaudet lisääntyy.

    Ei minun lapsena ollut juuri lainkaan allergioita kun syötiin luonnollista, ravinteikasta ja käsittelemätöntä ruokaa. Nyt tuntuu että allergioita on joka paikassa.

    Mistäs tuon kopioit, ei ole lähdettä merkitty?? Heikkilän kirjasta vai mistä? Omaa tekstiähän en pysty suoltamaan, vai oletko juuri syönyt sen pellillisen uunituoreita pullia?

    Kyllä se lihominen johtuu yksinkertaisesti siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa. Ja siinä on rasva tehokas lihoke, kute vhh:lla hyvin tiedät. Ei se elimistö ilmaa muuta rasvaksi vuötärölle, kyllä se energia on suun kautta nautittava.

    Niin eihän silloin ennen ollut kenelläkään allergioita. Ei myöskään ollut alzheimerin tautia, vaan pelkästään vanhuudenhöperyyttä.

    En minäkään kannata ruoan liiallista käsittelyä. Silti tuo maidon käsittely ei paljon selitä keliakiaa, kala-allergiaa, tai pähkinäallergiaa. Lihaa käsitellään myös paljon ja eläimiin pumpataan kaikenlaisia aineita (myös brassihärkään). Joten en ymmärrä miten toi sun vakio hiilariläppä tossa lopussa liittyy ruoka-aineallergioihin. Olet varmaan huomannut, kuinka vaikeaa on uskottavasti osoittaa yhden asian (esim. hiilarien) vaikutus kaikkeen, koska olet siinä niin huonosti onnistunut. Ei ihmisen terveydentilaa voi palauttaa yksin hiilareiden määrään.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    lainkaan jos noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Lääkäri Antti Heikkilä kertoo kirjassaan "Ravinto ja Terveys", hoitaneensa kihtipotilaita vhh:lla hyvin tuloksin.

    Minä taas en oikein luota tutkijoihin, varsinkaan niihin jotka lääke- ja elintarviketeollisuuden rahoilla tekevät tutkimuksia, joiden lopputulos on ennalta määrätty.

    tavata juuri lainkaan meillä, jotka emme syö punaista lihaa. Runsas lihansyönti on yksi kihdin suurimpia riskitekijöitä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Vähähiilihydraattiset dieetit. Heikkilän kehittelemä laihdutusmetodi on yksi ja se on suomalaista alkuperää. On myös useita muita, joita kannattaa tutkia. Atkins, Montignac, The Zone, Carbohydrate Addict`s, Fat Flush Plan, The GO-Diet, The Lindora Program, Neanderthin, The Paleo Diet, Protein Power, The Scarsdale Diet, The South Beach Diet, Sugar Buster jne.

    Itse tutkin parhaillaan tuota ranskalaista Montignacia. En minä väitä Heikkilän kirjaa ainoaksi, joka on oikeassa, mutta ei hänen kirjojaan ole julkisessa kritiikissä käsitelty niin, että hänen esittämänsä asiat olisivat vääriä.

    Jos ei palsta ja vhh miellytä niin miksi roikut täällä kyselemässä olenko täyspäinen ihminen. En minäkään mene vegaanien sivuille kyselemään täyspäisyyttä.

    Kun itseäsi vähäkaloriset ja vegaanipuoli ei kiinnosta miksi sinne kirjoittelet? Miksi ravinto ja ruokavaliot palstalle, kun vhh nyt sitten onkin taas laihdutuskuuriksi muuttunut. Kannattaa omat tekemiset ensiksi tarkistaa, ennen kuin muille valittaa asiasta!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    pääasiallisesti elintarvikkeiden muokkauksesta. Kun maito pastöroidaan, tuhotaan välttämättömät bakteerit ja kun vielä maito homogenoidaan niin se aiheuttaa allergioita. Sitten syytetään maitoa allergioista vaikka kyseessä on teollinen käsittely. Sama tilanne muidenkin allergioita aiheuttavien aineiden osalta. Kun teollisuus muokkaa ja valmistaa keinotekoisia synteettisiä tuotteita niin ihmisen immuunijärjestelmä menee sekaisin ja seurauksena on allergioita.

    Koko aineenvaihduntaprosessia säätelevät hormonit, joista tärkein on insuliini. Runsaat hiilihydraatit vaikuttavat suoraan hormonitasapainoon ja sitä kautta ihminen lihoo kun insuliinitaso nousee ja tämä epätasapaino sitten sekoittaa koko järjestelmän ja sairaudet lisääntyy.

    Ei minun lapsena ollut juuri lainkaan allergioita kun syötiin luonnollista, ravinteikasta ja käsittelemätöntä ruokaa. Nyt tuntuu että allergioita on joka paikassa.

    on perinnöllinen sairaus, joka kaiken lisäksi vielä kumuloituu. Sen vuoksi se yleistyy, vaikka kaikki söisivät vain luomua.

    Kannattaa tutustua allergialiiton sivuihin, niin ei tule taas kauheasti niitä sammakoita suusta.

    Miksiköhän muuten ykköstyypin diabeetikot ovat järjestään hoikkia, vaikka ne mättävät sisuksiinsa hiilareita tämä tästä, ja pistävät aikamoiset määrät insuliinia kehoonsa päivittäin?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    tavata juuri lainkaan meillä, jotka emme syö punaista lihaa. Runsas lihansyönti on yksi kihdin suurimpia riskitekijöitä.

    että kihti johtuisi punaisen lihan syönnistä? Tutustu Kihtiin tarkemmin tai kysy lääkärisisareltasi, jos nyt yleensä sellainen on olemassa. Ruokavaliolla on merkitystä ja varsinkin alkoholilla on yhteyttä kihdin syntyyn. Alkoholi kun suurentaa elimistön virtsahappopitoisuutta usealla eri mekanismilla. Kihti liitetään myös lihavuuteen, varsinkin keskivartalolihavuuteen ja siihen taas voidaan vaikuttaa vhh-ruokavaliolla. Erittäin yleinen kihdin syy on kuitenkin virtsaeritystä lisäävien lääkkeiden eli diureettien käyttö. Niistä johtuen virtsahapon erittyminen estyy.

    Yhtä hyvin voisit väittää, että sokeilla on vähemmän kihtiä kuin näkevillä jolloin voisit väittää että näkökyky on kihdin suurimpia riskitekijöitä.

    Minun lapsuudessani 50-luvulla ei ollut juuri lainkaan allergioita. Mistä ne ensimmäiset allergiapotilaat sen perivät joka nyt edelleen periytyy ja lisääntyy koko ajan.

    Aivan huuhaata selittää että se johtuu geeneistä. Nythän äskettäin julkistettiin suomalainen nollatutkimus, jonka mukaan alkoholismikin johtuu geeneistä. Suomalaisilta on löydetty sellainen geeni, joka aiheuttaa alkoholismia ja runsasta alkoholinkäyttöä.

    Jos jotain asiaa ei tunneta, ei se tarkoita, että sitä ei olisi olemassa. Kyllä taipumus allergioihin voi osittain periytyä. Onko mielestäsi todellakin niin, että kaikki periytyvät sairaudet ovat olleet suvun ensimmäisessä edustajassa?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Minun lapsuudessani 50-luvulla ei ollut juuri lainkaan allergioita. Mistä ne ensimmäiset allergiapotilaat sen perivät joka nyt edelleen periytyy ja lisääntyy koko ajan.

    Aivan huuhaata selittää että se johtuu geeneistä. Nythän äskettäin julkistettiin suomalainen nollatutkimus, jonka mukaan alkoholismikin johtuu geeneistä. Suomalaisilta on löydetty sellainen geeni, joka aiheuttaa alkoholismia ja runsasta alkoholinkäyttöä.

    Tutkijat yleensä perehtyy asiaan, ennenkuin julkaisevat jotain, mutta sinullahan se ei ole tapana. Allergialiiton sivuilta:

    "Atooppinen allergia on vahvasti perinnöllistä. Jos molemmilla vanhemmilla on tämä ominaisuus, on lapsilla nelinkertainen riski sairastua allergioihin. Taipumus kosketusihottumaan tai homepölykeuhkoon saattaa myös periytyä."

    Joten pieni perehtyminen asiaan olisi taas pelastanut tyhmyytesi osoittamisen!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    että kihti johtuisi punaisen lihan syönnistä? Tutustu Kihtiin tarkemmin tai kysy lääkärisisareltasi, jos nyt yleensä sellainen on olemassa. Ruokavaliolla on merkitystä ja varsinkin alkoholilla on yhteyttä kihdin syntyyn. Alkoholi kun suurentaa elimistön virtsahappopitoisuutta usealla eri mekanismilla. Kihti liitetään myös lihavuuteen, varsinkin keskivartalolihavuuteen ja siihen taas voidaan vaikuttaa vhh-ruokavaliolla. Erittäin yleinen kihdin syy on kuitenkin virtsaeritystä lisäävien lääkkeiden eli diureettien käyttö. Niistä johtuen virtsahapon erittyminen estyy.

    Yhtä hyvin voisit väittää, että sokeilla on vähemmän kihtiä kuin näkevillä jolloin voisit väittää että näkökyky on kihdin suurimpia riskitekijöitä.

    että osaan kirjoittaa ja jopa kävellä isossa kaupungissa suojatietä ilman siskoni apua?

    Alkoholi ei ole riskitekijä kihdin suhteen, olut on. Lisäksi riskitekijöitä ovat punainen liha ja ylipäätään runsas proteiinien saanti ja - hitsi - rakastamani äyriäiset. :(

    Miksi sulla on muuten iso maha, vaikka olet ollut niin kauan VHH:lla?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Minun lapsuudessani 50-luvulla ei ollut juuri lainkaan allergioita. Mistä ne ensimmäiset allergiapotilaat sen perivät joka nyt edelleen periytyy ja lisääntyy koko ajan.

    Aivan huuhaata selittää että se johtuu geeneistä. Nythän äskettäin julkistettiin suomalainen nollatutkimus, jonka mukaan alkoholismikin johtuu geeneistä. Suomalaisilta on löydetty sellainen geeni, joka aiheuttaa alkoholismia ja runsasta alkoholinkäyttöä.

    epäselväksi?

    "Allergialla tarkoitetaan sairautta, jossa elimistö reagoi epätarkoituksenmukaisesti esimerkiksi tavallisten kasvien siitepölylle tai muille allergiaa aiheuttaville tekijöille, ns. allergeeneille. Tämä johtaa monenlaisiin allergisiin oireisiin kuten hengitystie-, silmä- ja iho-oireisiin.

    Allergiaa ei liiemmälti esiintynyt ennen 1800-lukua. Viimeisten vuosikymmenten aikana siitä on kuitenkin tullut erittäin yleistä, jopa niin yleistä että nykysuomalaisista n. 15-20 % sairastaa allergiaa. Syyt allergian jatkuvaan lisääntymiseen ovat jonkin verran epäselvät mutta ilmeisesti tällä on jotain tekemistä bakteerien ja virusten aiheuttamien sairauksiin sairastuvuuden vähenemisen kanssa; elämme liian hygieenistä elämää.

    - - -

    Periytyvyys

    Jos sinulla on allergia, on sangen merkittävä mahdollisuus, että se tulee vanhemmiltasi. Esimerkiksi lasten allergiset sairaudet ovat erittäin perinnöllisiä. Voimakkain periytyvä komponentti on astmassa. Perimän luonnetta ei ole kuitenkaan voitu vielä tarkasti osoittaa. Yleisesti on ajateltu, että mikäli toinen vanhemmista sairastaa atooppista, allergista tautia, lapsen riski sairastua allergiseen sairauteen on noin 50 %. Mikäli molemmat vanhemmista ovat atoopikkoja, riski on selvästi suurempi, noin 70 %."

    www.poliklinikka.fi

    Kun virallinen lääketiede ei hyväksy ravitsemusta hoitokeinona niin silloin ei myöskään ravinto aiheuta mitään sairauksia. Niinpä lääketiede selittää milloin syy on bakteereissa ja viruksissa jotka täytyy tappaa. Nyt on päivän muotisana geenit ja perimä. Niiden syyksi laitetaan kaikki.

    Tässä on ero virallisen ja vaihtoehtoisen lääketieteen välillä. Sinä kannatat virallista linjaa ja minä taas olen vaihtoehtoisen lääketieteen kannattaja, jossa otetaan ensisijaiseksi tavoitteeksi hoitaa ihmisten terveyttä luonnollisen ruokavalion avulla. Sinä taas kannatat virallista linjaa, jossa hoidetaan sairauksia pillereiden ja puukon avulla.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    että osaan kirjoittaa ja jopa kävellä isossa kaupungissa suojatietä ilman siskoni apua?

    Alkoholi ei ole riskitekijä kihdin suhteen, olut on. Lisäksi riskitekijöitä ovat punainen liha ja ylipäätään runsas proteiinien saanti ja - hitsi - rakastamani äyriäiset. :(

    Miksi sulla on muuten iso maha, vaikka olet ollut niin kauan VHH:lla?

    "että osaan kirjoittaa ja jopa kävellä isossa kaupungissa suojatietä ilman siskoni apua"?

    Mihin asiaan tämä liittyy?

    Tekstisi muuttuvat yhä sekavimmiksi. Miten tuosta KG-lehden kuvasta voit päätellä, että minulla on iso maha. Näkyisihän se jos olisi, mutta niinhän sinä väitit Heikkilänkin olevan plösö. Varsinainen satutäti. Alkaako kirjoitusaiheet ehtyä kun menet henkilökohtaisuuksiin? Odotan vaan millaista tekstiä suollat kello 23 ja 02 jos enää olet pystyssä.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    ihan tosissasi, ettei virallinen lääketiede käytä ruokavaliota allergioiden hoidossa? Kaivossako sinä asut?

    Nyt oli kyse allergian perinnöllisyydestä, ja se on fakta, jota et saa kumottua vaikka tekisit tittelintuuret.

    kovin realistinen kuva itsestäsi ole, jos et huomaa edes omaa mahaasi siinä kuvassa. Ja sama Heikkilän kohdalla. Muilla keinoin olisit laihtunut normaalimittoihin jo ajat sitten. Ja terveellisesti.

    iltaan kun skäri taas kerran munaa ja puhuu itsensä pussiin. Hänestähän kaikki on lihavia,lukuun ottamatta "maratoonari"D1 miestään,joka on liian laiha. Ja kaikki sairaudet taas johtuvat VHH:sta.

    Ja kun ei muuten pärjää tulee lääkäri sisko ja ystävä poliisi apuun. Eli tänäkin iltana joku saa haasteen rosikseen. Säälittävää!

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    on perinnöllinen sairaus, joka kaiken lisäksi vielä kumuloituu. Sen vuoksi se yleistyy, vaikka kaikki söisivät vain luomua.

    Kannattaa tutustua allergialiiton sivuihin, niin ei tule taas kauheasti niitä sammakoita suusta.

    Miksiköhän muuten ykköstyypin diabeetikot ovat järjestään hoikkia, vaikka ne mättävät sisuksiinsa hiilareita tämä tästä, ja pistävät aikamoiset määrät insuliinia kehoonsa päivittäin?

    Täällähän näitä "kotilääkärin" ohjeita jälleen tulee. Vai alatko vaihteeksi poistamaan viestejäsi?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    "Allergialla tarkoitetaan sairautta, jossa elimistö reagoi epätarkoituksenmukaisesti esimerkiksi tavallisten kasvien siitepölylle tai muille allergiaa aiheuttaville tekijöille, ns. allergeeneille. Tämä johtaa monenlaisiin allergisiin oireisiin kuten hengitystie-, silmä- ja iho-oireisiin.

    Allergiaa ei liiemmälti esiintynyt ennen 1800-lukua. Viimeisten vuosikymmenten aikana siitä on kuitenkin tullut erittäin yleistä, jopa niin yleistä että nykysuomalaisista n. 15-20 % sairastaa allergiaa. Syyt allergian jatkuvaan lisääntymiseen ovat jonkin verran epäselvät mutta ilmeisesti tällä on jotain tekemistä bakteerien ja virusten aiheuttamien sairauksiin sairastuvuuden vähenemisen kanssa; elämme liian hygieenistä elämää.

    - - -

    Periytyvyys

    Jos sinulla on allergia, on sangen merkittävä mahdollisuus, että se tulee vanhemmiltasi. Esimerkiksi lasten allergiset sairaudet ovat erittäin perinnöllisiä. Voimakkain periytyvä komponentti on astmassa. Perimän luonnetta ei ole kuitenkaan voitu vielä tarkasti osoittaa. Yleisesti on ajateltu, että mikäli toinen vanhemmista sairastaa atooppista, allergista tautia, lapsen riski sairastua allergiseen sairauteen on noin 50 %. Mikäli molemmat vanhemmista ovat atoopikkoja, riski on selvästi suurempi, noin 70 %."

    www.poliklinikka.fi

    Mikä on lapsen mieli. Jutut pyörii niin pienissä piireissä että ei ole tosikaan!

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    että osaan kirjoittaa ja jopa kävellä isossa kaupungissa suojatietä ilman siskoni apua?

    Alkoholi ei ole riskitekijä kihdin suhteen, olut on. Lisäksi riskitekijöitä ovat punainen liha ja ylipäätään runsas proteiinien saanti ja - hitsi - rakastamani äyriäiset. :(

    Miksi sulla on muuten iso maha, vaikka olet ollut niin kauan VHH:lla?

    Ethän sinä uskaltaudu keupunkiin kuin muutaman kerran kuukaudessa.;)

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    ihan tosissasi, ettei virallinen lääketiede käytä ruokavaliota allergioiden hoidossa? Kaivossako sinä asut?

    Nyt oli kyse allergian perinnöllisyydestä, ja se on fakta, jota et saa kumottua vaikka tekisit tittelintuuret.

    pelkkä sinun sanasi ei tässä asiassa riitä.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    kovin realistinen kuva itsestäsi ole, jos et huomaa edes omaa mahaasi siinä kuvassa. Ja sama Heikkilän kohdalla. Muilla keinoin olisit laihtunut normaalimittoihin jo ajat sitten. Ja terveellisesti.

    sieltä kurkistaakaan. Häpeäisit edes kun kehtaat muita haukkua!

    Äänestä

  • faktaa. kirjoitti:

    pelkkä sinun sanasi ei tässä asiassa riitä.

    allergia ja perinnöllisyys. Saat eteesi kymmeniä tekstejä aiheesta. Tämä on niin vanha ja todistettu asia, että ihmetyttää, että joku ei siitä vielä tiedä.

    Äänestä

  • pallomaha kirjoitti:

    sieltä kurkistaakaan. Häpeäisit edes kun kehtaat muita haukkua!

    kirjoitus. Sen tarkoitus jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Jos olet nähnyt Kirilin kuvan, et voi tulla muuhun tulokseen.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Minkäköhän lehden toimituksessa on varaa moiseen? Tiedän aika monta toimitusta, mutta en yhtäkään, jossa vielä nykyisin toimittaisiin noin.

    Sulle noita "lipsahduksia" tulee kyllä aika usein. Eivätkä ne ole kirjoitus- vaan ihan selkeitä ajatusvirheitä, tai mielen muutoksia. Mieheksi olet aika ailahteleva. :)

    Sinä "vaikutitkaan"? Ihan vain sen vuoksi että en lukisi kyseisiä huuhaa-lehtiä vahingossakaan tosissani.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    allergia ja perinnöllisyys. Saat eteesi kymmeniä tekstejä aiheesta. Tämä on niin vanha ja todistettu asia, että ihmetyttää, että joku ei siitä vielä tiedä.

    luotettavan tutkimuksen niin laita linkkiä toki. Ekaksi tässä kyllä tulee ongelmaksi se että juuri sinä et luota netissä julkaistuihin tutkimuksiin. =)

    Äänestä

  • uskoisi? kirjoitti:

    Ethän sinä uskaltaudu keupunkiin kuin muutaman kerran kuukaudessa.;)

    Olen useamman polven paljasjalkainen stadilainen, ja asunut siellä reippaasti yli 30 vuotta. Miksi ihmeessä siellä pitäisi vieläkin jatkuvasti ravata.

    Koska sinä muuten olet viimeksi uskaltautunut ulkosaaristoon?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    kirjoitus. Sen tarkoitus jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Jos olet nähnyt Kirilin kuvan, et voi tulla muuhun tulokseen.

    Mistä arvoituksista oikein puhut?

    Äänestä

  • yhdenkin kirjoitti:

    luotettavan tutkimuksen niin laita linkkiä toki. Ekaksi tässä kyllä tulee ongelmaksi se että juuri sinä et luota netissä julkaistuihin tutkimuksiin. =)

    jos ei kiinnosta, niin miksi kysyt? Asia on niin vanha ja niin yleisesti tiedossa, ettei saivartelu kauheasti auta.

    Äänestä

  • puhut? kirjoitti:

    Mistä arvoituksista oikein puhut?

    mä en nyt enää jaksa tätä leikkiä. Jos sulla on jotain asiaa, niin sano se. Muussa tapauksessa keskustele vaikka keskenäsi.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    tavata juuri lainkaan meillä, jotka emme syö punaista lihaa. Runsas lihansyönti on yksi kihdin suurimpia riskitekijöitä.

    Kuinka monta vuosikymmentä "te" olette olleet syömättä punaista lihaa?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Olen useamman polven paljasjalkainen stadilainen, ja asunut siellä reippaasti yli 30 vuotta. Miksi ihmeessä siellä pitäisi vieläkin jatkuvasti ravata.

    Koska sinä muuten olet viimeksi uskaltautunut ulkosaaristoon?

    10 vuotta olisit muka saaressa asunut. HEH, eihän tuota usko kukaan muu kuin sinä.

    Äänestä

  • vajaat kirjoitti:

    10 vuotta olisit muka saaressa asunut. HEH, eihän tuota usko kukaan muu kuin sinä.

    tuo vielä vähän yli puoliksi, niin alamme olla lähempänä totuutta.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    jos ei kiinnosta, niin miksi kysyt? Asia on niin vanha ja niin yleisesti tiedossa, ettei saivartelu kauheasti auta.

    muista tämä tulevaisuudessakin!

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    allergia ja perinnöllisyys. Saat eteesi kymmeniä tekstejä aiheesta. Tämä on niin vanha ja todistettu asia, että ihmetyttää, että joku ei siitä vielä tiedä.

    Isälläni oli heinänuha ja hänen ketjutupakoinnista heikentyneet keuhkonsa olivat sökönä jo alle kuuskymppisenä, kun joku muu ei siinä iässä olisi moksiskaan.

    Minulla sanotaan olleen vauvana 40-luvulla koko keho rakkuloilla, mutta isompana ei ollut iho-oireita, tosin en kestänyt mitään villaista, kun syntyi karmea kutina. Kissa (ja joskus sekarotuinen koirakin) meillä oli ja navetassa lehmiä ja porsaita ja kanoja.

    Äidin puolella oli äidin siskolla jonkinasteinen astma, ja toisen äidin siskon tyttärellä erittäin paha allerginen ihottuma ja ehkä astmakin.

    Ei minulla eikä sisäruksillani ollut astmaa eikä iho-oireita vielä lapsuudessamme eikä nuoruudessa, mutta meitähän karaistiin eli "siedätettiin" maalaisolosuhteissa.

    Omat lapseni saivat molemmat maitoruven (eli taiveihottuman eli ekseeman), joka alkaa yleensä vauvan päänahasta. Molemmille tehosi ihoon vain vahvat kortisonivoiteet, ja muistan, miten tytärtä piti rasvata alkukesästä päästä jalkoihin (keskikesällä ruskettumine hiukan vahvisti ja tervehdytti ihoa, mutta aikuisena on aina keväällä aurinkoihottumaa), sitten sama homma pojalle. Astmaa ei heillekään tullut, mutta on paha kala-allergia, ja esim. pojalla on vieläkin jaloissa taiveihottumaa. Alle kouluikäisenä hän oli kahteen kertaan Allergiasairaalassa ihottuman takia. Kun se oli sileä ja hoidettu kotiinpalattuaan, heti seuraavalla viikolla hän sai jonkin tulehduksen ihoonsa, ja iho lähti isoina lämpäreinä... ja oli molemmilla pujo- ja ehkä heinän siitepölyallergiakin (pojalla on edelleenkin pähkinäallergia). Kalaa ei voi käsitellä heidän läsnäollessaan, ja jo caesar-kastike saa ruokapaikassa silmät ja suun turpoamaan, samoin hengitystiet alkavat turvota, ja ruokapaikan henkilökunta juoksee hädissään hakemaan antihistamiinitabletteja, ja tytär häpeää ulkonäköään kadulla, koska kasvot ovat kuin pahoinpidellyn kasvot). Kerran oli tytär joutunut suoraan työkavereiden tapaamisesta ruokapaikasta lähtemään äkkiä lääkäriin, niin pahat olivat oireet, kun jossain aterian osassa oli ollutkin hiukan kalaa. Nyt tiedämme, että caesar-salaatissa ja sen kastikkeessa on anjovista.

    Luulisin, että lasteni isälläkin on tai oli ainakin heinäallergia. Se tuli ilmi, kun hän monen vuoden tauon jälkeen lähti auttamaan siskoni perhettä heinäpellolla. Hän sai itsepintaisen hakkaavan yskän, joka todettiin allergiaperäiseksi. Eli eipä mikään ihme, että lapsemme saivat kumpikin allergisen ihottuman jo vauvaiässä. Olinkin ajoittain kotona hoitamassa poikaa, jolla vaippaihottuma oli järkyttävän pahana, ja poika sai olla ilman vaippoja jotta iho saisi ilmaa.

    Emme vielä tiedä, mikä olisi tilanne lastenlapsilla, koska niitä ei ole ilmaantunut. Minulla on lievä astma, vaikken ole koskaan tupakoinut. Siskollani on vaikea astma, jota kai pahensi eläminen tupakoivien perheenjäsentensä kanssa. Nyt hän käyttää säännöllisin väliajoin sisäisesti kortisonia, tai hän tukehtuisi limaneritykseen eikä jaksaisi enää tehdä kevyttä ruoanlaittoakaan. Niin että tiedoksi vaan tupakoiville, että sekin vaihe joskus tulee, jolloin liman määrä keuhkoissa vähenee vain kortisonitableteilla. Niin, oma isäni, joka oli ketjupolttaja koko ikänsä, kuoli keuhkokuumeeseen, kun keuhkot olivat 60-vuotiaana täysin tohjona. JOS ei olisi hänellä ollut allergista taipumusta, ei tupakka olisi vienyt hautaan ihan noin nopeasti.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    mä en nyt enää jaksa tätä leikkiä. Jos sulla on jotain asiaa, niin sano se. Muussa tapauksessa keskustele vaikka keskenäsi.

    tuntuu olevan lempipuuhaasi, mutta ethän siitä huolimatta ala jälleen poistamaan viestejäsi.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    tuo vielä vähän yli puoliksi, niin alamme olla lähempänä totuutta.

    yli 15 vuotta?
    Mutta eihän se voi pitää paikkaansa???

    Äänestä

  • pitkään? kirjoitti:

    Kuinka monta vuosikymmentä "te" olette olleet syömättä punaista lihaa?

    No kummatkin oltiin lakto-ovoja joskus nuoruudessamme, kymmenkunta vuotta. Siitä lähtien kumpikin on välttänyt punaista lihaa. Ei me sitä kotiin koskaan osteta, mutta keväälläkin oli täällä kylässä porukkaa, jotka toi omat lihat mukana, ja kyllä me niitä maistettiin. Ihan hyvää, mutta mahat oli sekaisin pari viikkoa.

    Emme siis ole ehdottomia, emme vain ihan oikeasti välitä punaisesta lihasta, emmekä kauheasti kanasta tai kalkkunastakaan. Riistaa menee jonkin verran, ja kalaa lähes joka päivä.

    Ja kyllä myös terveydellisistä syistä olemme todenneet lihansyönnin turhaksi, ja vahingolliseksikin.

    Kunhan lämpimiksesi viestejä kirjoittelet. Kun ME ollaan todettu näin, niin silloin kukaan MUU ei voi olla toista mieltä asiasta. Heh.

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    Kunhan lämpimiksesi viestejä kirjoittelet. Kun ME ollaan todettu näin, niin silloin kukaan MUU ei voi olla toista mieltä asiasta. Heh.

    tietämään, että nykyään on valtava määrä nuoria ja aikuisia, jotka eivät syö punaista lihaa? En syöny minäkään 15 vuoteen, vaikka olen jo yli kuuskymppiä.

    Tiedän henkilön, joka ei voi koskaan syödä punaista eikä mitään lihaa, koska lihan preteiinin todettiin jo nuorena tekevän hänet sairaaksi. Kalaa ja maitotuotteita hän voi syödä, ja voi erittäin hyvin, luulisin (en ole asiasta jutellut hänen kanssaan pitkään aikaan, siitä epätietoisuus).

    Ja on laktovegetaristeja vaikka kuinka paljon, ja he voivat hyvin, koska osaavat koostaa ateriansa terveelliseksi ilman lihaa. Minäkin olen tänään syönyt soijasuikaleita pastan kanssa. Kun on lopettanut punaisen lihan syömisen, sitä ei tee enää mieli, ja kuten Skärikin kertoi, sen äkillinen syöminen saisi mahan sekaisin, koska sieltä puuttuu kai sen proteiinia sülattava entsyymi. Jos joutuu nälänhädässä jossakin juhlassa syömään vaikkapa pienen palan voileipäkakkua, jossa on kinkkua tai muuta punaista lihaa, tulee etova olo pitkäksi aikaa. Eikä tämä ole mitään snobbailua, vaan pelkkä tosiasia, ettei enää halaja eikä voi syödä punaista lihaa. Kerran mun poikani kaverit kertoivat, miten jossain ruokalassa oli ruoanjakaja sanonut, että "siitä vaan keräät lihanpalat pois, ja syöt sita keittoa, kun eihän siinä sitten ole lihaa"! Ruoanjakaja ei tiennyt, että lihasta irtoaa keittoon tai kastikkeeseen lihan *maku*, joka ällöttää, ja syöminen käy mahdottomaksi.

    Saako antaa pienen neuvon: ihan hyvin voi silloin tällöin liharuoan sijasta syödä kasvisproteiinia, eikä edes punaista lihaa tarvitse kokonaan jättää, vaan vain vähentää. Silloin säilyy sitä sulattavat entsyymit elimistössä.

    Äänestä

  • satutko kirjoitti:

    en edes jaksa/viitisi/ei huvita lukea näin pitkiä paasaus viestejä. Hyvä yritys kumminkin.

    Äänestä

  • aiheuttaa ongelmia,kuten sinusta huomaan. Glukoosia tulsi riittävästi jos proteiiiniakin saisi riittävästi. Tässä on juuri vegaanihäröjen ongelma.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Mistäs tuon kopioit, ei ole lähdettä merkitty?? Heikkilän kirjasta vai mistä? Omaa tekstiähän en pysty suoltamaan, vai oletko juuri syönyt sen pellillisen uunituoreita pullia?

    Kyllä se lihominen johtuu yksinkertaisesti siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa. Ja siinä on rasva tehokas lihoke, kute vhh:lla hyvin tiedät. Ei se elimistö ilmaa muuta rasvaksi vuötärölle, kyllä se energia on suun kautta nautittava.

    Sullehan paketilline voita leivän päällä on normaalia.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    en edes jaksa/viitisi/ei huvita lukea näin pitkiä paasaus viestejä. Hyvä yritys kumminkin.

    nähdä noin suurta vaivaa ja rustata tuon vastauksen? Minä en olisi vastannut mitään, mutta nyt sinä annoit noin paljon huomiota sille viestilleni! Taisi olla viestini jotenkin vastenmielinen sisällöltään, vai? Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, kuten että jotkut eivät vieläpä jopa tykkää liharuoista. Siinä riittää ihmettelemistä kerrakseen.

    Ota vaan iisisti, vaikka liittyihän aiheeni Skärin kertomiin juttuihin punaisen lihan syönnistä. Ajatella, että jotkut joutuvat jopa lääketieteellisistä syistä olemaan täysin ilman liharuokaa! Ja voivat vieläpä hyvin.

    Voin kertoa sinulle, jos se helpottaa, että minulla ei tule olemaan enää nettiyhteyttä kotioloissa elokuun alusta lähtien, joten valitettavasti jäät vaille minun asiapitoisia ja avartavia tiedotteitani. En voisi kuvitellakaan istuvani jossain kirjastossa väsäämässä viestejä sinulle, joka ilmoitat, ettet viitsi niitä lukea, joten tasoissa ollaan sitten.

    Hyvä jos edes vilkaisen tätä palstaa, joten paljosta jäät sinäkin vaille. Sillä sitten minulla on paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, kuten opiskelu, lukeminen, liikunta, ystävien tapaaminen, käsityöt, etc. etc, etc....

    valitat, ettei kukaan kirjoita asiaa, ja kun sitä sitten tulee et "jaksa" lukea sitä. Kukakohan tässä oikein on trolli?

    Äänestä

  • jaksoit kirjoitti:

    hyvistä kirjoituksista! On niin kiva, kun täältä löytää välillä asiallisen kirjoituksen. Enkä tarkoita nyt sitä, että meillä on ilmeisesti samantapainen ruokavalio. On täällä joskus vilahtanut jokunen järkevästi keskusteleva VHH:lainenkin, mutta usein he eivät kauaa jaksa tätä menoa. Nimimerkki Menhir taitaa olla ainoa, joka on täällä kestänyt, ja pitänyt asialinjan.

    Minäkin muuten muutan pois Suomesta elokuussa, joten pääsevätpähän raivopäät minustakin eroon.

    Hyvää jatkoa sinulle, paljon parempia harrastuksia tosiaan varmasti löytyy - meille molemmille! Mutta kun minulla on paha tapa kiintyä ihmisiin... Ilkeisiinkin. :(

    Äänestä

  • proteiinit kirjoitti:

    aiheuttaa ongelmia,kuten sinusta huomaan. Glukoosia tulsi riittävästi jos proteiiiniakin saisi riittävästi. Tässä on juuri vegaanihäröjen ongelma.

    vegaani? No eipä mennyt tämäkään päivä hukkaan, kun tämän opin.

    sinulle, Skäri, että olet jaksanut puhua järkeä täällä. Arvattavasti näitä "ihmedieettejä" saadaan markkinoitua juuri niiden erikoisten rajoitusten avulla. Muutenhan ei saada syntymään mitään erottavaa tekijää muihin laihdutusruokavalioihin nähden. Pääasia, että ihmiset pysyisivät hoikempina, eikä paino sahaisi edestakaisin, jos repsahdetaan miltä tahansa dieetiltä.

    Moni ikätoverini on ollut ilman kotitietokonetta, kun ovat voineet pakolliset nettiasioinnit hoitaa työkoneiltaan. Jos erehtyy liikaa viettämään aikaa netissä ja varsinkin näillä keskustelupalstoilla, menee hirveästi hukkaan aikaa, jonka voisi käyttää itseään kehittävään opiskeluun tai vaikka vain hyvien romaanien lukemiseen. Olen jo nähnyt tämän netin runsaan kotikäytön huonot puolet, ja oikein odotan, että pääsen tästä vapaaksi kotioloissa. Pystyn käyttämään opiskelijakirjaston koneita "hur mycket som helst". Sinne ei voi tosin mennä surffailemaan, siellä pitää suorittaa opintoja. Toinen keino on mennä kaupunginkirjastojen koneille, joten pari tuntia viikossa surffailua siellä saa riittää. Sitten: aaah, kirjojen maailmaan ja mitä hauskaa sitä keksiikään eläkeläisenä...

    Voit kai kuitenkin käydä tätäkin palstaa joskus moikkaamassa sieltä ulkomailta? Mulla on sukulaisissa ollut suomenruotsalaisia, ja opiskelin itsekin pohjoismaista filologiaa hamassa nuoruudessani, ja tuli luettua Selma Lagerlöfiä ym. klassikoita (myös norjalaisia) kirjallisuustentteihin. Samoin englannin opinnoissa englantilaista ja amerikkalaista kirjallisuutta. Tarkoitus on hiukan yritellä jatkaa englannin opintoja senioriopiskelijana. Onhan tämä netin käyttö lisännyt ainakin lyhyiden englanninkielisten katkelmien lukemista, joten se hyöty tästä on ollut. Huomasin kielitaitoni parantuneen parin vuoden takaisessa englannin käännöskokeessa, vaikka luulin olevani heikoimmasta päästä.

    Hyvää yötä sinne saaristoon teille, och sov gott!

    Aikoinaan oli nimimerkki Aloittaja. Kun hän joutui satimeen niin poisti viestejään ja lopetti. Sen jälkeen syntyi Skäribo. Kun hän mokasi niin hetken aikaa oli hiljaisempaa ja sitten tuli Skäri. Jos Skäri poistuu elokuussa niin varmasti syntyy uusi samalla tavoin kirjoittava nimimerkki.

    mä olen susta todella huolissani. :(

    Äänestä

  • ja kiitos kirjoitti:

    Mäkin olen joskus miettinyt, että jos jatkaisi opintoja vielä näin "seniorina". Mutta kun elämässä on jo niin paljon muuta, ja olishan se vähän hankalaakin täältä mereltä käsin. Nostan sulle hattua, että olet noin tarmokas!

    Toimiihan se netti rapakon takanakin, mutta siellä taitaa olla vähän vähemmän aikaa, kun hommatkin muuttuu aika paljon.

    Oikein hyvää kesää ja jatkoa sulle! Kyllä mä tässä vielä pari viikkoa roikun. :)

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Aikoinaan oli nimimerkki Aloittaja. Kun hän joutui satimeen niin poisti viestejään ja lopetti. Sen jälkeen syntyi Skäribo. Kun hän mokasi niin hetken aikaa oli hiljaisempaa ja sitten tuli Skäri. Jos Skäri poistuu elokuussa niin varmasti syntyy uusi samalla tavoin kirjoittava nimimerkki.

    hankkia elämä. Sun ei ole pakko lukea Skärin tai Tepin viestejä ollenkaan, eli on todella lapsellista aina vaan valittaa, jos asialle voi tehdä jotain. Monet eivät lue sinun viestejäsi, koska olet heidän mielestään sietämättömän omahyväinen ja yksinkertainen.

    Äänestä

  • proteiinit kirjoitti:

    aiheuttaa ongelmia,kuten sinusta huomaan. Glukoosia tulsi riittävästi jos proteiiiniakin saisi riittävästi. Tässä on juuri vegaanihäröjen ongelma.

    Kuka täällä on vegaani, sinäkö??

    Äänestä

  • että? kirjoitti:

    yli 15 vuotta?
    Mutta eihän se voi pitää paikkaansa???

    ei oikein ole hallussa. Alta nelikymppinen joka on asunut stadissa 30 vuotta ja ulkosaaristossa 15 vuotta.

    No ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun menee numerot sekaisin. Jos joku vielä muistaa mitä hän kirjoitti "D1 maratoonaristaan" ja hänen huimista suorituksistaa,suurinpiirtein teini-ikäisenä. Ilmeisesti skäri luulee että täällä uskotaan mitä tahansa.

    Olen jo useamman vuoden seurannut palstaa. Ja ihmetellyt miten yksi ihminen voi olla samaan aikaan niin monen ikäinen. Minusta se kertoo kirjoittajasta hyvin paljon.

    Äänestä

  • tuo matikkapuoli kirjoitti:

    on syntynyt 60-luvun jälkipuoliskolla, eikä ole alle nelikymppinen. Ei tästä ole montakaan päivää kun tämän täällä kirjoitin. Saaristossa olen asunut muutamia vuosia, Stadissa reippaasti yli kolmekymmentä, jos ei ulkomailla vietettyjä vuosia lasketa. Haluaisitko vielä tietää montako hammasta ja varvasta minulla on?

    Äänestä

  • että? kirjoitti:

    yli 15 vuotta?
    Mutta eihän se voi pitää paikkaansa???

    Kymmenestä vuodesta 15, jos jaat kymmenen kahteen osaan, ja vähän yli?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Kymmenestä vuodesta 15, jos jaat kymmenen kahteen osaan, ja vähän yli?

    jos 10:een lisätään vähän yli puolet, niin mitä siitä tulee?

    Äänestä

  • Niin. kirjoitti:

    Ei ole käsketty lisätä kymmeneen vähän yli puolta, vaan pistää kymppi puoliksi ja vähän yli.

    Kun piti "pistää puoliksi" ei lisätä. Etkö osaa lukea?

    Äänestä

  • vetelen kirjoitti:

    Välillä on kiva saada muistutus siitä, että en oikeasti ole eksynyt hullujenhuoneelle. On täällä sentään joku täysjärkinenkin. :)

    Äänestä

  • vetelen kirjoitti:

    Ei ole käsketty lisätä kymmeneen vähän yli puolta, vaan pistää kymppi puoliksi ja vähän yli.

    tulkinnan varaista

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Kun piti "pistää puoliksi" ei lisätä. Etkö osaa lukea?

    mutta se taitaa olla sinulle ylivoimaista.
    "Pistä vähän yli..." eli selkeästi käsket lisätä, et vähentää.

    Äänestä

  • jaksoit kirjoitti:

    nähdä noin suurta vaivaa ja rustata tuon vastauksen? Minä en olisi vastannut mitään, mutta nyt sinä annoit noin paljon huomiota sille viestilleni! Taisi olla viestini jotenkin vastenmielinen sisällöltään, vai? Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, kuten että jotkut eivät vieläpä jopa tykkää liharuoista. Siinä riittää ihmettelemistä kerrakseen.

    Ota vaan iisisti, vaikka liittyihän aiheeni Skärin kertomiin juttuihin punaisen lihan syönnistä. Ajatella, että jotkut joutuvat jopa lääketieteellisistä syistä olemaan täysin ilman liharuokaa! Ja voivat vieläpä hyvin.

    Voin kertoa sinulle, jos se helpottaa, että minulla ei tule olemaan enää nettiyhteyttä kotioloissa elokuun alusta lähtien, joten valitettavasti jäät vaille minun asiapitoisia ja avartavia tiedotteitani. En voisi kuvitellakaan istuvani jossain kirjastossa väsäämässä viestejä sinulle, joka ilmoitat, ettet viitsi niitä lukea, joten tasoissa ollaan sitten.

    Hyvä jos edes vilkaisen tätä palstaa, joten paljosta jäät sinäkin vaille. Sillä sitten minulla on paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, kuten opiskelu, lukeminen, liikunta, ystävien tapaaminen, käsityöt, etc. etc, etc....

    en lukenut siitä kuin alun, kuten tästäkin viestistä.

    Voit jatkaa paasaamistasi. ;)

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    en lukenut siitä kuin alun, kuten tästäkin viestistä.

    Voit jatkaa paasaamistasi. ;)

    Teet samaa kuin minäkin, kun en viitsi enää lukea kaikkia Mattilan viestejä. Siellä kun on aina sama levy päällä, ollut jo pian ainakin kolme vuotta.

    Äänestä

  • tehoa surffailuun kirjoitti:

    Teet samaa kuin minäkin, kun en viitsi enää lukea kaikkia Mattilan viestejä. Siellä kun on aina sama levy päällä, ollut jo pian ainakin kolme vuotta.

    olet sinäkin tänne siis kirjoitellut. Oletko koskaan kirjoittanut asiaa? Osaatko sanoa kuinka monta tuhatta viestiä olet tänne kirjoittanut?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    valitat, ettei kukaan kirjoita asiaa, ja kun sitä sitten tulee et "jaksa" lukea sitä. Kukakohan tässä oikein on trolli?

    Se että käytät nimimerkkiä ei muuta asiaa. Hyvä kaverisi on Tepi. Kasvaisitte aikuisiksi.

    Äänestä

  • vuotta kirjoitti:

    olet sinäkin tänne siis kirjoitellut. Oletko koskaan kirjoittanut asiaa? Osaatko sanoa kuinka monta tuhatta viestiä olet tänne kirjoittanut?

    kun olen näitä vain lueskellut ja joskus vastannut, sanoisinko vastannut jollekin tällä palstalla joskus muutaman (1-4) kerran viikossa, mutta en edes joka viikko.ja vain asiasta.

    Olen itsekin joskus ollut ainakin hyväkarppina pariinkin kertaan. Toinen oli tiukkaa Montignacia 3 kesäkuukautta (-9 kg), toinen sokeritonta hyväkarppia kerran syksyllä (-9 kg).

    Laihduin Montilla oikein mukavasti, mutta jälkeenpäin huomasin Montignacin tavallaan hyväntahtoiseksi huijaukseksi. Huijauksella tarkoitan sitä, että kun alkaa lukea hänen kirjojansa, ja on pääättänyt laihtua, tottakai sitä laihtuu, kun peliin pistetään kaikille laihduttajille tuttu KALORIEN RAJOITTAMINEN. Se vain tapahtuu siinä Montignacissa niin vaivihkaa, ja laihduttaja luulee, että se tapahtuu Montin erikoisten määräysten ansiosta. Vaikka tosiasiassa olin jo muutenkin päättänyt laihtua, joten enhän minä uskaltanut syödä "niin paljon kuin haluat".

    Montignac on siis myös laihduttajan huijausta, mutta kaikki eri laihdutusdieetit ovat sitä "hyvässä mielessä", koska on aluksi vaikeinta oppia syömään vähemmän, ja kun sen oppiminen tapahtuu jonkin vekkulin pikku huijauksen varjossa, laihtumista alkaa tapahtua.

    Tuossa pääpiirteittäin syy tämän palstan lukemiseen. Tietääkseni näitä palstoja on kaikilla oikeus lueskella, eikä asiallinen vastaaminenkaan ole kai kiellettyä, vai onko?

    Äänestä

  • no voi kirjoitti:

    Kirjoitan kymmenellä sormella katsoen vain näyttöä, joten pujahtihan tuohon muutama lyöntivirhe. Silmiäni rasittaa mun kannettavan näyttö niin paljon, että vaihdan jossain vaiheessa pöytäkoneeseen ja toisenlaiseen näyttöön.

    Muutenkin olen lopettelemassa nettisurffauksen kotikäyttöä, joten huoli siitä, kirjoitanko tänne montakin viestiä viikossa, katoaa parin viikon kuluessa. Eiks ookin mukava, että minustakin pääset sinäkin eroon? Samat sanat voisin sanoa minäkin.

    Äänestä

Mikä toitotti aikanaan tämän vhh.n ihmeellisyyttä- kuoli itse syöpään. Eihän ne heti vaikuta. Jatkaa vain muutaman vuoden ------------------------kuka on kertomassa.........

Äänestä
  • Pakarinen kuollut sydäriin?

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Pakarinen kuollut sydäriin?

    oikaisi asian.

    Äänestä

  • kunnnes joku kirjoitti:

    oikaisi asian.

    Samapa tuo minulle oikeastaan.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Samapa tuo minulle oikeastaan.

    kuin tietää miten vanhaksi hän olisi elänyt ilman ruokavaliotaan.

    Muuten "skäri",monenko sinun kaltaista ruokavaliota noudattavan luulet välttyvän kuoleman.

    Äänestä

  • enää tarvitsisi kirjoitti:

    kuin tietää miten vanhaksi hän olisi elänyt ilman ruokavaliotaan.

    Muuten "skäri",monenko sinun kaltaista ruokavaliota noudattavan luulet välttyvän kuoleman.

    Nyt en kyllä ymmärtänyt kysymystä. Jos minun kuolinpäiväni kiinnostaa, niin se on luultavasti aika pian. Eikä sillä ole mitään tekemistä ruokavalion kanssa.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Nyt en kyllä ymmärtänyt kysymystä. Jos minun kuolinpäiväni kiinnostaa, niin se on luultavasti aika pian. Eikä sillä ole mitään tekemistä ruokavalion kanssa.

    kaikki on kiinni perimästä. Ihminen voi syödä mitä vaan, sillä ei ole merkitystä kun geenit määrää sairaudet ja kuolinpäivän. Ei edes lääkärisisaresi tai maratoonarimiehesi voi sitä estää.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    kaikki on kiinni perimästä. Ihminen voi syödä mitä vaan, sillä ei ole merkitystä kun geenit määrää sairaudet ja kuolinpäivän. Ei edes lääkärisisaresi tai maratoonarimiehesi voi sitä estää.

    on lihansyöjä :).

    Äänestä

  • kun ihminen kirjoitti:

    on lihansyöjä :).

    sanojensa mukaan lampaankasvattaja. Ei vain suostunut minulle myymään kun niin halusin. Syö itse kaikki lihat.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    sanojensa mukaan lampaankasvattaja. Ei vain suostunut minulle myymään kun niin halusin. Syö itse kaikki lihat.

    mutta ethän sinä taaskaan ymmärtänyt.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    kaikki on kiinni perimästä. Ihminen voi syödä mitä vaan, sillä ei ole merkitystä kun geenit määrää sairaudet ja kuolinpäivän. Ei edes lääkärisisaresi tai maratoonarimiehesi voi sitä estää.

    sinulla on possesiivi suffiksi aika usein hukassa.

    Reikää sydämessä ei paikkaa mikään ruokavalio. Ja kyllä, meitä on tässä suvussa tällä hetkellä ainakin kuusi, joilla on sama vaiva. Osa on saanut tilalle paikkausainetta sian sydämestä, yksi on jo kuollut.

    tietääkseni kirjoitetaan yhteen ja siihen kuuluu yksi s enemmän kuin sinun kirjoituksessasi. "possesiivi suffiksi" Joten kenellä on jotain hukassa?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    tietääkseni kirjoitetaan yhteen ja siihen kuuluu yksi s enemmän kuin sinun kirjoituksessasi. "possesiivi suffiksi" Joten kenellä on jotain hukassa?

    Sä olet sitten ihana! :)

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    sinulla on possesiivi suffiksi aika usein hukassa.

    Reikää sydämessä ei paikkaa mikään ruokavalio. Ja kyllä, meitä on tässä suvussa tällä hetkellä ainakin kuusi, joilla on sama vaiva. Osa on saanut tilalle paikkausainetta sian sydämestä, yksi on jo kuollut.

    koskaan kiinnostanut poseesiifi suffinsi. Ja sinullekkin se on vain tapa todistaa koulutustasi. Tai ainakin todista sen olemista. Sivistynyt ihminenhä ei koskaan kersku oppineisuudellan. Vai onko tapa "ulkosaaristossa" muuttumeet.

    Reikäsi sydämessaä on yhtä kuin "musta aukko". Se on edes hämärästi pystytty todistamaan. Sinun aukkosi taas on pelkkää legendaa. Kuten muutkin väiteesi.

    En haluaisi olla tyly,mutta kirjoituksesi ovat vailla pienintäään tieteellistä aspektia. Siis yhtä legendaa kuin reikä sydämessäai.(huomioi siis vai yksi mä)

    Äänestä

  • minua ei ole kirjoitti:

    "Sinun aukkosi taas on pelkkää legendaa." En voi käsittää mistä sait tuon tiedon, mutta sehän tarkoittaisi, että saisin viettää vanhuuteni rakkaani kanssa! Waaaauuu! Oisitpa tässä niin pussaisin sua! :)

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    "Sinun aukkosi taas on pelkkää legendaa." En voi käsittää mistä sait tuon tiedon, mutta sehän tarkoittaisi, että saisin viettää vanhuuteni rakkaani kanssa! Waaaauuu! Oisitpa tässä niin pussaisin sua! :)

    kuvottaa.

    Äänestä

Ja missä on vastaus, joka on lähetetty joskus klo 22.50 tai 22.54, sitä kun ei näy missään. Vai onko tästä jo jotain poistettu, ja voiko jäljellä olla vain 6 vastausta? Ei ymmärrä.

Äänestä
  • joku tekninen ongelma? No sepä olisikin Enirolla uutta... :(

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

eivät voi kirjoitti:

Aiheuttaa syöpää onhan Mattila ja Heikkilä se jo todistaneet että se on terveellistä.
Paljon nauttittuna suorastaan elinvoimaa antava.
Tämä tutkimus on puppua mutta voisiko nämä linkkigurut etsiä meille epäilijöille tämän tutkimuksen vai onko tämmöinen kansainvälinen tutkimus yleensäkään muuta kuin propagandaa.
Onneksi meillä on nämä jarijoot ja x-kirilit tiedetään miten toimitaan.
Ai niin piti kertoman että veljeni on alkanut saada enemmän epilepsiä kohtauksia siirryttyään tälle dieetille.
Löytyisikö sille selitystä.
Kun aivot eivät niitä hiilareita tarvitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu