Olet aamulla ensimmäisenä mielessä ja illalla viimeisenä.
Olet mielessä kun meen töihin tulen töistä kotiin.
Miksi särjit sydämeni??
Pääsenkö tästä yli?
Yksinäisyys painaa.. Kaipaan sua niin kamalasti!!
Etkö kaipaa meidän yhteisiä hetkiä, naurua, hiljaisuutta, valvottuja öitä??
Oletko täysin tunteeton??
Kaipaan sua...valtavasti!!
Olet mielessä kun meen töihin tulen töistä kotiin.
Miksi särjit sydämeni??
Pääsenkö tästä yli?
Yksinäisyys painaa.. Kaipaan sua niin kamalasti!!
Etkö kaipaa meidän yhteisiä hetkiä, naurua, hiljaisuutta, valvottuja öitä??
Oletko täysin tunteeton??
Kaipaan sua...valtavasti!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Öitä on nimen omaan valvottu joskus ja jostain kumman syystä
Mulla on ihan sama olo. Tosin erosta on kulunu vasta kolme yötä, mutta nyt on sellainen olo, ettei tästä selviä ikinä. En syö, en nuku, en pysty oikein mihinkään. Onneksi työt alkaa vasta kuukauden päästä, mutta en tiedä pystyyköhän silloinkaan mihinkään.
Kaikki edelliset erot olen kyllä pystynyt ymmärtämään samantien, mutta en tätä. Mies lähtee vaan, pakkaa kamansa yhden typerän riidan jälkeen. Oli meillä menny huonosti jonkun aikaa, mutta ajattelin sen olevan väliaikasta. Rakastettiin toisiamme kuitenkin niin paljon. Vielä erohetkelläkin se sanoi mulle, että olen sen elämän tärkein ihminen ja se rakastaa mua eniten tässä maailmassa. En oikein tajua sitten sitä logiikkaa, että miksi se jätti mut. Eikä se varoittanu etukäteen siitä, että sillä on ollu noin paha olla. En tiennyt sen olevan niin vakavaa, kun se kuitenkin aina sanoi mulle, että meillä on kaikki hyvin ja ei se tietenkään jättäisi mua. Pahinta on juuri se, että se tuli niin yllätyksenä ja ettei se jättäny enää mitään neuvotteluvaraa. Yhtäkkiä vaan käveli ulos mun elämästä.
Sattuu niin helvetisti ja on paha olla.
Näin se on!
tuo työ on ainoa asia, joka pitää järjissä. On edes jotain muuta, mitä ajatella. Nyt on vaan viikonloppu tulossa, niin mitenkähän siitäkin selviää ... ;-(
Et ole yksin tunteitesi kanssa. Itselläni kävi samalla tavalla noin viikko sitten, olimme olleet kolme vuotta yhdessä ja olin umpirakastunut. Tyttö sanoi olevansa sitä myös ja elämä tuntui täydelliseltä. Joka päivä kolmen vuoden ajan, olen ollut onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Olin varma, että hän on 'se oikea' ja tarkoitettu vaan mulle.
Riitoja meillä on ollut, mutta aina olemme kaikki sopineet ennen nukumaanmenoa. En ole aina ollut hyvä poikaystävä ja ymmärrän sen. Jos hän vain antaisi uuden mahdollisuuden, niin tekisin aivan kaiken mahdollisen, jotta en ikinä satuttaisi häntä enää ikinä.
Nyt olo on järkyttävä, en saa syötyä saati nukuttua. Jatkuva syyllisyyden tunne painaa, huoli hänen pärjäämisestään ja oma hylätyksi tulemisen tunne. En tunne vihaa, enkä katkeruutta - vain puhdasta, kylmää surua.
Saan itkukohtauksia monta kertaa päivässä ja elämä tuntuu toivottomalta. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä ulos ihmisten ilmoille, mutta tällöin tuska vaan pahenee ja on pakko päästä kotiin. Täälläkään ei ole hyvä olla. Töistä sain sairaslomaa, mutta sekin loppuu pian. Pelkään palata töihin, pelkään kuinka pärjään ilman häntä.
Pitkän parisuhteen jälkeen hylätyksi tuleminen aiheuttaa aivan murskaavan shokkitilan ja paniikin. Toivottavasti huomenna olisi edes vähän parempi päivä.
"Pitkän parisuhteen jälkeen hylätyksi tuleminen aiheuttaa aivan murskaavan shokkitilan ja paniikin."
Kolme vuotta? Pitkä parisuhde? Höhö! Höööö!
Viestisi oli ihan kuin omasta elämästäni. Itsekin olin ja olen edelleen hillittömän rakastanut poikakaveriini. En todellakaan ollut täydellinen, mutta poika jaksoi aina sanoa, kuinka rakastaa minua silti, vaikka välillä vähän kiukuttelenkin ja olen hankala. Ja että meillä on kaikki hyvin, eikä ole mitään hätää.
En ole aikoihin ollut niin varmaan mistään kuin siitä, että menemme joskus naimisiin ja perustamme perheen. Ja niin sanoi poikakin haluavansa minut ja vain minut.
Riitoja toki oli, mutta aina ne saatiin sovittua. Erotilanteessa poika sanoi, että ei halua riidellä koko loppuelämäänsä. Yritin vakuutella hänelle, että nyt on ollut vähän huonompi kausi ja viime aikoina monenlaista ongelmaa (pojan urakriisi, minun valmistuminen ja stressi työpaikan löytymisestä, e-pillerit, kesäloma eikä kummallakaan kunnollista tekemistä, pojan ryyppykaudet), joka on aiheuttanut riitaa. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut enää yrittää, oli kuulemma menettänyt uskonsa suhteeseemme.
En voi käsittää, kuinka hän yhtenä päivään soittaa minulle iloisena, että nyt menee paremmin ja hänellä on sellainen olo, että riidatkin tästä vähenee ja jo muutaman päivän päästä hänelle tulee niin iso toivottomuus ja ahdistus, ettei ole muuta tietä kuin erota. Ja tämä kaikki ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Minullakin on aivan kamala olo. Poika ei ota minkäänlaista yhteyttä, enkä minä halua roikkua kenessäkään. Ajattelen joka hetki, mitä hän tekee ja onko hänellä nyt parempi olla kuin minun kanssani. Ja syyllisyys siitä, että en ole aina ollut mallikelpoinen on ihan järkyttävä. Tekisin mitä vaan, että vielä yritettäisiin.
Minullakin alkaa kuukauden päästä uusi työ. Nyt tuntuu, ettei silläkään ole mitään väliä, vaikka hetki sitten olin niin innostunut asiasta. Kun tulee töistä kotiin, ei ole ketään kelle kertoa millainen päivä on ollut. Vastassa on vaan tyhjä kämppä.
Jaksamista teille kaikille. Eron jälkeen elämä on ihan täyttä paskaa, mutta pakko vaan uskoa, että tästä selvitään.
Kameleontti, sun kannattaisi ehdottomasti kirjoittaa sun rakkaalle kirje ja kertoa kaikki nuo ajatukset. Ne kuulostivat niin kauniilta, puhtailta, aidolta rakkaudelta. Kaikki ihmiset tekevät joskus virheitä. Toki on joitakin asioita mitä parisuhteessa ei voi antaa anteeksi, mutta toivottavasti asiat eivät ole niin huonosti.
en ole minäkään moneen päivään syönyt mitään. ei vaan jotenki pysty. on niin paha olla. ja tuo hylätyksi tuleminen. aina on niin käynyt. ;-(
en minäkään vihaa tai katkeruutta tunne, surua sitäkin enemmän. toivon että hänellä on kaikki hyvin. ulos kun yrittää mennä, niin tulee vaan tunne et on päästävä äkkiä kotiin. kotona sitten vaan möllöttää ja katsoo ikkunasta ulos tyhjyyteen. mistään ei tuu mitään ja kaikki on aivan sekaista. :-(
Yritä sinäkin jaksaa. tiedän ettei nämä sanat auta, mutta mitä muuta tässä voi. Elämä on niin julmaa välillä ... ;-(