"Valtataistelun ratkaisu on yleensä täysin päinvastainen kuin tavoite, joka taistelun melskeessä on tuntunut ainoalta oikealta. Pyrkimys muuttaa toista on johtanut vastakkainasetteluun ja lukkiutuneeseen tilanteeseen. Mitä enemmän toista haluaa muuttaa, sitä lujemmin hän pitää kiinni käyttäytymisestään. Kun katseen suuntaa omaan käyttäytymiseen ja kehitykseen, on valtataistelu ohi." Kari Kiianmaa
Onko teillä ollut valtataistelua, joka olisi päätynyt hyväksyttävään ratkaisuun?
Meillä samaa sotaa kotitöistä on käyty 15-vuotta! Molemmat tekevät mielestään enemmän kuin toinen. Mies ei ole valmis mihinkään kompromissiin (tehtäisiin työlista, otettaisiin omat vastuualueet, seurattaisiin jonkin aikaa mitä kotitöitä teemme, yms), minä taas en ole valmis hautaamaan asiaa vain hyväksymällä, että mieheni tekee omasta mielestään enemmän kotitöitä kuin minä.
Mietin tuohon sitaattiin liittyen, että mikä on tavoitteeni? Saada mies näkemään mitä kaikkea minä teen ja miten hän voisi helpottaa taakkaani. Tai sitten toisinpäin, havaita, että mies oikeasti tekeekin enemmän kuin minä ja olen ollut täysin sokea rotta syyttäessäni häntä muusta.
Tämän tavoitteen ratkaisun pitäisi siis sitaatin mukaan olla täysin päinvastainen.... eli mikä? Luovutan ja unohdan työmäärän vertailun, vaikka koen itseni hyväksikäytetyksi viimeistään siinä vaiheessa, kun mies valittaa jotain likaisista paidoistaan tai jääkaapin tyhjyydestä? Eihän tuo työmäärä yksinkään olisi kevyempi, tiedän. Mutta jotenkin koen sen niin, että niin kauan kun on kaksi, pitäisi taakkani olla kevyempi? Tämä asetelma ei syö fyysisiä voimiani sen enempää kuin jos olisin yksin, mutta henkisiä kylläkin.
Onko teillä ollut valtataistelua, joka olisi päätynyt hyväksyttävään ratkaisuun?
Meillä samaa sotaa kotitöistä on käyty 15-vuotta! Molemmat tekevät mielestään enemmän kuin toinen. Mies ei ole valmis mihinkään kompromissiin (tehtäisiin työlista, otettaisiin omat vastuualueet, seurattaisiin jonkin aikaa mitä kotitöitä teemme, yms), minä taas en ole valmis hautaamaan asiaa vain hyväksymällä, että mieheni tekee omasta mielestään enemmän kotitöitä kuin minä.
Mietin tuohon sitaattiin liittyen, että mikä on tavoitteeni? Saada mies näkemään mitä kaikkea minä teen ja miten hän voisi helpottaa taakkaani. Tai sitten toisinpäin, havaita, että mies oikeasti tekeekin enemmän kuin minä ja olen ollut täysin sokea rotta syyttäessäni häntä muusta.
Tämän tavoitteen ratkaisun pitäisi siis sitaatin mukaan olla täysin päinvastainen.... eli mikä? Luovutan ja unohdan työmäärän vertailun, vaikka koen itseni hyväksikäytetyksi viimeistään siinä vaiheessa, kun mies valittaa jotain likaisista paidoistaan tai jääkaapin tyhjyydestä? Eihän tuo työmäärä yksinkään olisi kevyempi, tiedän. Mutta jotenkin koen sen niin, että niin kauan kun on kaksi, pitäisi taakkani olla kevyempi? Tämä asetelma ei syö fyysisiä voimiani sen enempää kuin jos olisin yksin, mutta henkisiä kylläkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuule, esitä miehelle viikottain käypien taksojen mukainen lasku saamastaan palvelusta:
- siivous
- pyykinpesu
- silitys
- ruoan hankkiminen
- ateriat
- seksipalvelut
- psykoterapia
Eiköhän se siitä... ... miehet kuin tuntuvat tajuavan vain rahan päälle - näkevät kaiken euroissa.
Nimim. Kokemusta on
Miksi ette yksinkertaisesti tee kaikkia hommia vuorotellen tai esim. viikko kerrallaan. Toinen on vastuussa siivouksesta ja tiskauksesta yhden viikon ja toinen ulkotöistä ja pyykinpesusta. Ja seuraavalla viikolla toisinpäin.
Jos tuo ehdotus ei miestä miellytä, kuulostaa tuo ehdottamasi lista-homma ihan järkevältä. Siinä ainakin näkisi, mitä toinen ihan konkreettisesti tekee, puolin ja toisin. Jos miehesi ei tähän suostu, laita itseksesi vain lista, jossa on sarakkeet sinlle ja miehellesi seinälle ja kerää siihen kaikki omat työsi. Veikkaan että parin päivän kuluttua, kun mies katsoo sinun pitkää listaasi ja omaa tyhjää listaansa, alkaa jotain tapahtua.
Niin, tuo listaidea on hyvä ja on totta, että kun asia konkreettisesti osoitetaan, PITÄISI miehelläkin jotain raksuttaa ja hommat alkaa hoitua. MUTTA: 2000-luvun Suomessamme on edelleen olemassa miehiä - kaiken ikäisiä - jotka katsovat, että niin vähäpätöiset työt kuin kotityöt, kuuluvat itsestään selvyytenä naiselle.
Siksi joutuvatkin hakemaan sen vaimon thaimaasta tai itänaapurista. Surullista mutta totta.
Juu, ikävä kyllä noita sovinisteja kyllä riittää yhä edelleen. Mutta mutta, kyllä naisissa itsessäänkin on vikaa. Monet naiset "antavat periksi" ja tekevät kotityöt mielummin itse kuin vaativat ja "nalkuttavat" miehelle niistä. Usein kuulee näiden naisten sanovan, että "ei mies osaa" tai "helpommalla pääsee kun tekee itse". Mielestäni tällöin on turha valittaa, tottahan jokainen mielummin jättää ikävät kotityöt toisen tehtäväksi, jos toinen siihen vain alistuu ja suostuu.
meilläkin oli sama juttu. Minä tein lähestulkoon kaiken yksin ja sain ajnkuttaa ukkoa tekeen jotain. Sitten ukko kehats vielä jankuttaa ku mä en muka tee MITÄÄN. Sanoin että se on nyt niin että kumpiki kirjaa listalle ain amitä tekee niin loppuu tämä vääryys. Ja niinhän siinä kävi listasta ilmi että minähän ne hommat olin tehnyt kymmenmääräisesti enemmän kuin hän ja tehtiin sittemmin vuorolista josta näki kenen vuoro tehdä mitäkin. Sittenkin sain patistaa aina ukolle ttä oisko taas aika vilkasta sitä vuorolistaa että oisko sulla TAAS jäänyt jotain ( eli kaikki) tämän viikon hommat tekemättä.
No vuoden tuota menoa jatkettua luovutin ja heitin laiskan paskan pellolle :)
Älä anna periksi tai joudut piiaksi joka saa vaan haukut palkaksi.
Et kertonut, mitä teistä kumpikin noin normaalisti tekee. Mutta ymmärsin, että miehesikin tekee ainakin jotain, koska väittää jopa tekevänsä enemmän kuin sinä, etkä itse väittänyt, että hän ei tekisi mitään.
Allekirjoitan aika pitkälle tuon Kiianmaan sitaatin. Pyrkimys muuttaa toista johtaa vain tilanteen lukkiutumiseen entistä pahemmin ja kun taas keskittyy siihen, mitä minä teen, mitä haluan, mitkä ovat tavoitteeni jne. eli omaan itseen, niin ainakin oma pää siinä selkiää. Kenties myös koko tilanne. Ja sitä te kyllä tarvitsette, tilanteen selkiytymistä, jos teillä tosiaan on 15-vuotinen kotityösota menossa.
Joka tapauksessa olette opettaneet toisenne siihen, millaista teillä on, jos ei muuta, niin kotityösotaa. Niin, ehkä sinun olisi hyvä pohtia, miksi sinäkin haluat jatkaa sotaa omalta osaltasi. Tarkoitan, että en tiedä, miten kotityöt tulevat teillä lopulta hoidetuiksi vai tulevatko ollenkaan - mutta miksi jatkat sotaa siitä? Sehän on äärimmäisen kuluttavaa, ja meille naisille kovin tavanomaista. Miten olisi, jos pyrkisit määrittelemään, mikä on sinun mielestäsi sinun osuutesi, teet sen ja loppujen annat olla? Joko miehesi tekee ne, tai ei tee, mutta sinun ei tarvitse sotia asiasta.
Siitä ei pääse mihinkään, että jokainen voi muuttaa vain itseään, ei koskaan ketään toista. Ellei sitten valtataistelu ole itseisarvo. Tsemppiä, mihin päädytkin.
...eikö teillä todellakaan ole muita ongelmia kuin pähkäillä sitä, kumpi tiskaa useammin?
Luoja varjelkoon, ole onnellinen ja tee minkä jaksat. Kyllä ne loputkin siitä hoituvat...ajallaan.
Anna sille pillua useammin niin se on sitä kotityötä.
Lopulta järki voitti.
Enää en listaa kotitöitä ja niiden määrää. Lopetin kontrolloimisen ja vastuunoton kotitöistä.
Ihmeellistä, mieheni alkoi ottamaan enempi vastuuta ja tekemään kotitöitä itsenäisesti. Positiivisen ilmapiirin vallitessa on kiva touhuta yhdessä ja erikseen ja hommat ovat hoituneet, nyt ilman minun nalkutusta!
Molemmilla on huonoja ja hyviä päiviä ja silloin on parasta antaa toiselle tilaa ja aikaa viettää kotona, haluamallaan tavalla. Milloin hänellä on lekottelupäivä ja itse saan "siivouspuuskan" niin puolisoni yllättää milloin kahvitarjoilulla tai aterian valmistamisella.
Enää en vaadi tekemään samoja asioita yhtäpaljon, vaan työt tehdään mielenkiinnon pohjalta ja ihmeekseni hän on myös ryhtynyt siivoamaan.
Enää en kilpaile kotitöistä vaan siitä, kuinka huomioin kumppaniani ja mitä voin tehdä meidän molempien hyväksi.