Toivotonta

Olen 25 vuotias ja toista vuotta työttömänä. Kouluja olen käynyt parin perustutkinnon verran, mutta aloilta en töitä saa. Ei millään. Haastatteluissa olen käynyt, mutta aina saa tylyn vastauksen -"soitamme jos sait paikan". Eli tuo on tavallaan puoltava päätös.

Olen myös yrittänyt kouluttaa itseäni toiselle alalle missä töitä olisi tarjolla, mutta miten kouluttautua kun ei hyväksytä edes koulutuksiin. Eikö työvoimapoliittinen koulutuksen tarkoitus olisi juuri työllistää ihmisiä? Ja kaiken lisäksi kohta on taas talvi ja masennun helposti silloin jos sama rataa vaan jatkuu ja jatkuu. Tässä alkaa kohta toivo horjua työn tai koulutuksen suhteen.
3392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Työministeriö uskoo, että nuorisotyöttömyyden laskuun on vaikuttanut toissavuonna alkanut nuorten yhteiskuntatakuu, jonka tavoitteena on nuorten pysyvä työllistäminen. Nuorille pyritään muun muassa järjestämään koulutus-, työharjoittelu- tai työpajatoimenpiteitä viimeistään kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.

Myös hyvä taloudellinen tilanne on vähentänyt nuorisotyöttömyyttä. Aiemmin on arvioitu, että vaikutusta olisi etenkin osa-aikatöiden ja kaupan alan työpaikkojen lisääntymisellä."

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id64779.html


Kysele työvoimasta yhteiskuntatakuuta ja mahdollisuutta työvoiman palvelukeskuksen tai työpajan aktivoiviin toimenpiteisiin. Ei kannata masentuneena makailla vaan liikettä niveliin ja reipasta työnhakua..

Äänestä
  • ...mahdollisuutta työvoiman palvelukeskuksen tai työpajan aktivoiviin toimenpiteisiin...

    Nuo kannattaa kiertää kaukaa, jos yhtään älliä päässä löytyy.

    Äänestä

Minä olen ollut työttömänä puolisen vuotta ja huomaan jo nyt, että toivo alkaa minullakin horjua, joten ymmärrän fiiliksesi erittäin hyvin.

Koskaan ei kuitenkaan saa antaa periksi (vaikka helpommin sanottu kuin tehty). Nykyään työmarkkinoilla on NIIN paljon ylitarjontaa, että moni todella hyväkin työntekijä jää rannalle ruikuttamaan. Yhteen paikkaan voi olla jopa yli kolmesataa hakijaa (kokemusta on), joten siinä on oltava jo todella taitava, että pystyy päihittämään kaikki nuo sadat ihmiset.

Enpä tiedä voinko sanoa, että koulutus kannattaa, sillä itse valmistuin juuri ammattikorkeakoulusta ja tässä sitä ollaan työttömänä. Mutta nyky-yhteiskunta kun näyttää arvostavan koulutusta tosi paljon, niin sinun kannattaisi ehkä yrittää hakea lukemaan korkeampaa tutkintoa. Ala kannattaa miettiä tarkasti, ettei sitten päädy valmistumisen jälkeen oikopäätä kortistoon. Ja jos et suoraan pääse kouluun niin kannattaa miettiä onko jotakin kiertotietä. Itse menin ensin lukemaan yo-merkonomiksi ja vaihdoin puolen vuoden opiskelun jälkeen tradenomin koulutukseen. Ja jotta työllistyminen olisi valmistumisen jälkeen mahdollista, kannattaa hankkia opiskelun ohessa mahdollisimman paljon työkokemusta, koska se on kaikki kaikessa!

Noista työhaastatteluista haluaisin sen verran mainita, että kannattaa harjoitella niitä jonkin verran etukäteen. Netistä löytyy sivustoja, joissa on lueteltu yleisimpiä kysymyksiä, mitä työhaastatteluissa useimmiten kysytään. Ja, kun asenne on avoin,iloinen ja reipas niin se useimmiten tehoaa. Itse ollessani ensimmäisissä haastatteluissa olin tosi hermostunut enkä meinannut saada sanaa suustani. Kun kävin haastatteluissa tarpeeksi, opin että ihmisiä ne haastattelijatkin vain on. Ja toisaalta en halua antaa niille enää sitä iloa, että jäätyisin siinä monen ihmisen edessä.Itselläni on huomenna jatkotyöhaastattelu (toinen kierros), joka kertoo siitä, että olen ainakin kehittynyt tällä sektorilla.

Toivotan sinulle jaksamista ja älä menetä toivoasi. Olet vielä nuori, joten varmasti löydät paikkasi työelämässä. Etsi aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja!! Tsemppiä ja hyvää kesänjatkoa sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei hyvä kirjoitti:

Olen 25 vuotias ja toista vuotta työttömänä. Kouluja olen käynyt parin perustutkinnon verran, mutta aloilta en töitä saa. Ei millään. Haastatteluissa olen käynyt, mutta aina saa tylyn vastauksen -"soitamme jos sait paikan". Eli tuo on tavallaan puoltava päätös.

Olen myös yrittänyt kouluttaa itseäni toiselle alalle missä töitä olisi tarjolla, mutta miten kouluttautua kun ei hyväksytä edes koulutuksiin. Eikö työvoimapoliittinen koulutuksen tarkoitus olisi juuri työllistää ihmisiä? Ja kaiken lisäksi kohta on taas talvi ja masennun helposti silloin jos sama rataa vaan jatkuu ja jatkuu. Tässä alkaa kohta toivo horjua työn tai koulutuksen suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu